Syksyn tunnelmointia

Venesataman metsälenkillä suloisia punahattuja. Löysimme myös autiotalon jota intouduimme tutkimaan poikien, Päivin ja Juhon kanssa. Autiotalo siivittii lasten juttuja monen päivän ajan ja opettaja kertoi poikien kertoneen siitä koulussakin.

Jokapäiväinen lenkkimme ...aamutallustelu puiden katveessa rauhallisessa tunnelmassa höyryävä kahvikuppi kädessä. Ihana aloitus päivälle! Kunpa sitä aina muistaisi iloita ja kiittää tällaisista elämän tarjoamista upeista hetkistä jotka ovat aina läsnä odottamassa löytymistään, huomaamista ja todeksi elämistä.

Työmatkalla

Istutuksia. Pinseteillä noukkien suomujen sisältä ja käpyjä pöytään kopistellen keräsimme siemeniä poikien kanssa yhtenä iltana. Nämä kävyt ovat jo maassa olleet ehkä vuodenkin ja siemeniä oli enää niukasti jäljellä, saa nähdä itääkö keväällä. Oikeaoppisesti kävyt tulisi kerätä puista joulu-tammikuussa, jolloin uuden vuosikasvun tyvessä olevan kävyn siemenet ovat kypsyneet. Erilaisia keräys-, käpyjen avaus- ja siementen kasvatustapoja on olemassa useampia kuivatuksesta, lämmön käytöstä ym suomujen avaustavoista ja kasvatuskonsteista lähtien. Myös bisnestä käpyjen siemenillä on tehty ja jopa huijattu sulkemalla jo siemenet päästäneiden käpyjen suomut uudelleen ja kauppaamalla ne "tuoreina". Puuystävällisempää on keräillä näitä puun itsensä luovuttamia, maahan tippuneita, ja toivoa parasta että jostain siemenestä löytyy yhä ytyä. Laitoin tyhjät kävyt purkin päälle että muistaa mitä missäkin on. Äidillä samanlaiset istutukset, mutta vain muutamasta lajista. Saanut tällä tavoin saarnin ym lähtemään alkuun. Tammenterhot ymmärtääkseni voisi kylmäkäsitellä esim jääkaapissa hiekka-astiassa. Anastasian kirjoissa oli mielenkiintoisia siemenkäsittely ja puutarhan viljely ohjeita...

Kaislikossa suhisee...

...kaksi melojaa tuskissaan tuhisee:)

Aallokko oli jo lähtiessä sellainen, että katsoimme parhaimmaksi lähteä laiturin kauimmaiselta reunalta kaislikon antaessa suojaa kajaakkiin siirtymisen ajaksi. Heti alkuun Raisa ajautui laiturista sivulle, mutta onneksi sattumalta samaan aikaan melomaan tullut kurssikaverimme, englantilainen herrasmies, työnsi omalla kanootillaan pulassa olevan neidon laiturin turvaan melaa hakemaan. ...Näin alkoi ensimmäinen melontaretkemme kolmen päivän melontakurssin jälkeen, jonka kävimme neljän serkuksen voimin suorittamassa elokuussa. Olin haaveillut kurssista jo keväällä, mutta en uskonut saavani ketään kaveriksi. Yllättäen serkkuni Raisa lupautui mukaan ja innostimme kaksi muuta serkkuamme myös osallistumaan!

Kolmen päivän kurssilla tutustuimme ensin melontavarusteisiin, kanoottien (kajaakkien) eroihin ja ominaisuuksiin ja turvallisuuteen, sekä vesille päästyämme melontatekniikoihin. Toisena päivänä jatkoimme oikean melontatekniikan harjoittelua ja kajaakin ohjausta eli eri melontatekniikoin kääntymisiä, pysähtymisiä, taaksepäin menoa ym  ja loppuhuipennukseksi kaatumista ja pelastautumista. Kolmantena päivänä saimme pientä perehdytystä retkimelontaan eli kartanlukutaitoa ym. tietoa, teimme erilaisia harjoitteita pujotellen, erilaisia tuentoja kokeillen ja vaihdoimme keskellä merta lautassa ollen kahden melojan kajaakkeja keskenään, se oli jännittävää.

Toisena päivänä olimme Raisan kanssa pari ja niin paljon nauroimme pelastushommissa, että yöunet meni molemmilta naisilta vielä ylikierroksilla käydessämme hepulikohtaustemme jäljiltä. Ensin Raisa kaatui ja otin hänen kajaakkin poikittain omani päälle, kallistin vedet pois ja sitten pidin sitä omani vieressä antaen vastapainoa takaisin menopeliin kapuavalle serkkutytölle. Seuraavaksi oli oma vuoroni kaatua. Se meni myös hyvin, Raisa hoiti oman osuutensa hienosti ja itseasiassa kaatuminen ja pelastaminen oli meistä niin mukavaa, että päätimme tehdä sen vielä uudestaan. Toinen kerta sujui Raisalta jo mallikkaasti ja itsekin sain kajaakin hoideltua jo rutiinilla. Omalla kaatumisvuorollani kaaduin niin vauhdikkaasti, että valmiiksi ottamani ote suojapeitteen kahvasta lipesi ja se ei ollutkaan auennut yrittäessäni lähteä uimaan pois kajaakista. Tyynen rauhallisesti mietin, että kyllä se ohjaaja kohta huomaa etten ole tullut pintaan ja tulee auttamaan. Sitten aloin miettiä, että kyllä se aukkopeitto on nyt ihan itse avattava ja etsin kahvan ja se löytyikin helposti. Mela oli siinä vaiheessa humpsahtanut toiselle puolelle ja se piti uida hakemaan kun pääsin pintaan. Työnsin vielä kajaakin tullessani Raisan lähelle hoideltavaksi. Taisi olla väsymyksen seurausta, että kun molemmat havahduimme siihen kun kapuessani takaisin kajaakkiin pidin sellaista mörinää kuin köyrivä uroskarhu, purskahdimme sellaiseen nauruun ettei siitä meinannut tulla loppua. Roikuin vedessä toinen jalka kajaakissa ja Raisa hihitti pitäen kajaakistani kiinni. Kun olimme hetkeksi kyenneet rauhoittumaan ja keskittymään ja olin kavunnut kajaakin päälle, meni taas hetki siinä ennen kuin kykenimme vakavoitumaan niin, että pääsin kääntymään selälleni ja oikein päin kajaakin sisälle istumaan. Emme olisi ikinä arvanneet että melonta on niin hauskaa!
Ensimmäiset naurut olimme saaneet jo ensimmäisen päivän aluksi, kun ihailimme rannan tuntumassa uiskentelevaa kaunista ja kesyä joutsenta ...kunnes tajusimme että se olikin muovia:)

Kolmannen kerran harjoituksia, lasikuituisella menopelillä. Oli vakaampi vauhtiin päästyämme ja kevyempi meloa. Vain seuran jäsenet saavat vuokrata lasikuituisia ja siksi sunnuntaina saimme muoviset, joista tosin pidämme enemmän niiden huollon helppouden vuoksi. Ihan vakailta nekin tuntuivat ja niistä löytyi myös peräsin.

Ihan oikeita joutsenia:)

Hihat ja kylki märkänä harjoiteltuamme kolmannen päivän tuentoja mm melalla vedestä. Kokeilimme myös olla kajaakin kanssa kyljellämme ja sieltä nousten ylös lantion painon avulla, pää viimeisenä. Ei ihan helppoa...

"Muistelmia" reidessä. Olin onnistunut valitsemaan kaatumispäivälle superkorkean kajaakin, noin 10cm muita korkeamman kun samanlaisia ei riittänyt kaikille ja sinne kapuaminen vaati pientä pinnistystä. Ohjaaja sanoikin että saa nähdä pääsenkö ollenkaan takaisin;) Reuna kai painanut jäljen. Pienempiä mustelmia oli polvessa ja sääressä. Olipahan jotain esiteltävää kotona jälkikasvulle!

Eilen teimme kolmen tunnin taistelun aallokossa. Tarkoituksemme oli kiertää Kulhon saari ja se suunta olisikin ollut oikea vastatuuleen aluksi suunnaten, mutta päädyimmekin ihastelemaan muita mielenkiintoisia paikkoja ja kierrellen meloimme (luullaksemme) Satavan sillan lähistölle. Kädet olivat illalla kipeät (vaikka koitin enemmän selkälihaksia ja jalkoja käyttää), mutta nautin kovasti siitä kun välillä tuulen yltyessä aavemmilla kohdilla vesi pärskyi kajaakin keulaa vasten tai tuuditti sitä kuin kehtoa. Oli enemmän seikkailun henkeä kuin täysin tyynellä kelillä, vaikka oma taikansa siinäkin on lipua illan sinisessä hetkessä hiljaisuus ympärillä. Onneksemme saimme englanninkielisen oppaamme, joka näytti meille löytämiään upeita paikkoja. Saimme levähtää hetken kaislikon suojassa. Reissun loputtua päästyämme laituriin, päätimme että tähän melontaan on ehdottomasti yhdistettävä syöminen ja ensi kerralla täytyy ottaa eväät mukaan. Kunpa aurinkoisia viikonloppuja tulisi vielä, että ehtisimme uudestaan vesileikkeihin.

Pohja näkyi veden ollessa tosi matalaa ja välillä saattoi nähdä pieniä kaloja uivan kajaakin vieressä tai alla. Raisa edellä...

Jokin suuri lintu lensi yllämme ja huusi upean jylhällä äänellään. En tiedä mikä se oli, mutta ehkä sen pesä pilkistää kuvassa kaislikon keskeltä. Sorsia ja muita vesilintuja oli runsaasti ja ne lähtivät edeltämme lentoon saavuttaessamme niiden lipuvaa laivuetta.

Mahdoimmekohan matkustaa ajassakin?