Isäni on tehnyt valtavaa sitoutumista ja pitkäjännitteistä tarkkuutta vaativan laajan sukututkimuksen. Hänellä on vuosikymmenten saatossa vähitellen kerätty pitkä rivi paksuja mappeja täynnä valokuvia ja koneella kirjoitettuja muistelmia ja tietoja ja monistettuja tai koneella kirjoitettuja sukutauluja, kirkonkirjoja ja vanhojen karttojen (missä näkyy asuinpaikat) osia. Tämä sukututkimus on upea lahja itselleni ja lapsilleni ja heidän jälkeläisilleen.
Toisaalta sukututkimus tuo mieleeni myös hienoista ahdistuksen tunnetta ja riittämättömyyttä, kun en koskaan muista kenenkään nimiä oikein isäni osoitellessa kuvia ja kysellessä nimiä... Nuorempana elin niin kovin nykyhetkessä, etten voinut ollenkaan ymmärtää isäni suurta kiinnostusta vanhojen asioiden tutkimiseen ja jo edesmenneisiin ihmisiin. Nyt nämä ihmiset ovat alkaneet kiinostaa itseänikin ja olenkin mielenkiinnolla pikku hiljaa koittanut ymmärtää sukututkimuksen saloja. Itselleni aika eloisana tyyppinä sukututkimukseen perehtyminen isäni opastuksella kansio kansion perään ja kaavio kaavion perään on vain rehellisesti sanottuna aika puuduttavaa ja itselleni epäluonnollista. Siitä pahoittelut rakkaalle isälleni ja kiitos kärsivällisyydestä tämän epäkiitollisen oppilaan suhteen:) Suuresti arvostan ja ihailen hänen työtään, tietäen että itse en kykenisi samaan mikä vain lisää hänen työnsä arvoa.
Nämä kertomukset ovat mielenkiintoisia, mutta suurempaa yhteyttä ja tunnesiteitä tunnen äitini sukua kohtaan, ihmisiin joiden seurassa olen saanut kasvaa ja varttua. Surukseni isäni suku on jäänyt itselleni aika tuntemattomammaksi siinä mielessä, että olen kunnolla (satunnaisia tapaamisia lukuunottamatta) saanut tuntea sieltä vain isoäitini ja ruotsissa asuvat itseäni reilusti vanhemmat serkkuni, kaksostytöt. Isäni sisarukset ja serkkuni asuvat ympäri maailmaa.Isoäitini oli kyllä aikanaan läheinen, mutta hän dementoitui aika varhain ja hänen asuessaan helsingissä näimme muutenkin harvoin. Isäni isä kuoli varhain ja vaikka pienenä lapsena tein hänelle paperista uuden sydämen ja marssin haudalle lapion kanssa tarkoituksena antaa vaarille uusi sydän, emme koskaan ole nähneet toisiamme. Olen varma että olisimme käyneet mielenkiintoisia keskusteluita :) Sukututkimus onkin mahdollistanut jonkinlaisen käsityksen saamisen omista juuristani, ilman sitä olisi isän puolen sukuni jäänyt paljon enemmän tuntemattomaksi.
Internetissä olevat sukututkimuspalvelut ovat olleet suuri apu viimeisinä vuosina ja niiden avulla isäni on onnekseen päässyt pitkälle (1500-luvulle) sukupuussamme. Itseäni kuitenkin kiinnostaa eniten isovanhempieni vanhemmat ja heidän sisarukset ja lähisukulaiset. Eniten isäni on tutkinut oman isänsä sukuhaaraa ja siitä alla joitain poimintoja.
 |
| Tässä on isäni, 7 lapsisen perheen toiseksi nuorin ja viiden tytön jälkeen kovasti odotettu poika. |
 |
| Tässä isoäitini, lempinimeltään Puppeli. Odotin häntä aina parvekkeella asuessamme turussa Koulukadulla ollessani lapsi. Hän toi aina nuken tullessaan ja niistä mieluisin nukke "Anna-Kaisa" on yhä tallessa ja ollut omillakin lapsillani leikeissä. He tosin saivat pieninä kylmiä väristyksiä nukeista, automiehiä kun ovat :) Muistan miten mummi osti mulle ihanat korvikset Stockmannilta erään vierailunsa aikana. Mummi oli kova pelaamaan korttia. Hän oli rajussa autokolarissa saksassa 50-luvulla, jonka jälkeen kuntoutuminen kesti kauan. Myös isäni oli tajuttomana pitkään sairaalassa ja heidän autonkuljettajansa menehtyi. |
 |
| Isoisäni, vaari, oli ammatiltaan lääkäri. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi kesken opintjensa ja toimi lääkärin tehtävissä sota-aikana. Sodan loputtua hän suoritti tutkintonsa loppuun ja toimi varuskunnan sairaalassa ja yksityisvastaanotolla. Hän oli mukana perustamassa monia lääketieteen alan yhdistyksiä ja toimi niissä mm. puheenjohtajana. Myös sairaalaa sotaveteraaneille hän oli perustamassa. |
 |
| Tässä vaarini vauvana ja hänen isosiskonsa lenpinimeltään Mogge. |
 |
| Mogge rakasti muotia ja olen saanut hänen vanhoja kenkiä (kultaiset juhlakenät, käärmeen-nahka sandaalit, mustat samettikorkokengät jne ...kaikki 10cm korolla), juhlapukuja, käsilaukkuja. Moggen olen tavannut muutaman kerran hänen ollessaan vanhainkodissa ja sen jälkeen sairaalassa vähän ennen kuolemaansa. Olin silloin vielä pieni lapsi ja muistan hänet vain hämärästi. |
 |
| Isoisäni äiti, lempinimeltään Himmi. Isälleni selvästi rakas ja läheinen henkilö. Himmillä oli pitkät harmaat hiukset vanhuudenpäivinään. Hän harjasi hiuksiaan ja kertoili isälleni sukulaisista ja vanhoista ajoista jännittäviä kertomuksia. Himmillä oli useita rakastajia, joiden lahjoittamia koruja on yhä tallella. Mogge oli avioton tytär, mutta Himmi avioitui lopulta kiltin miehen kanssa, joka otti Moggen tyttärekseen ja he saivat vielä yhteisen pojan, vaarini. |
 |
| Kuvassa Himmi, hänen siskonsa Kirstin, veljensä apteekkari (John) Jonne, toinen sisko Ida ja keskellä äiti Eva Sofia ja isä Anders (2 siskoa puuttuu kuvasta, ksi veli kuollut). Anders (s.1844) toimi nahkurimestarina. Hän teki lukuisia turkismatkoja venäjälle, haki nahkoja. Petkutettiin ja menetti kaikki rahansa, tuli kivityömies ja teki Mikaelin kirkon rappuset., kuoli kivikeuhkoon. Eva Sofia leipoi pikkuleipiä ja myi torilla, kiltti ihminen. Isoisovanhemmillani oli vaatturiliike turun keskustassa. |
 |
| Sissi katosi vallankumouksen aikana venäjlle, eikä hänen kohtalostaan ole tietoa. Sissin mies, ukrainalainen upseeri, ammuttiin vallankumouksen aikaan ukrainassa heidän muuttaessaan sinne. |
 |
| Kuvassa Mats Erikson (s.1802), Hedda Lena Redblom (s.1801) ja heidän toinen poikansa. Hedda Lena toimi ruissalossa pääkarjakkona ja kuoli ruttoon vuonna 1855. Mats Erikson toimi torpparina ja hänen rengit teki ruissalon kartanolle taksvärkkiä. Hän viljeli Lahdensuun torppaa ja kalasti ruissalon vesialueilla. Rippikirjasta löytyi merkintä, jossa kerrottiin hänen tehneen leikkisiä kyselyitä papin kysellessä katekismuksesta. Hän myös ontui. Matsin poika Iisak (s.1853) muutti nykyisen kasvitieteellisen lähelle. Hänellä oli panimo turussa. Kieltolain astuessa voimaan, hän muutti vaimonsa Jennyn kanssa Maarianhaminaan. Hänellä oli myös (salpietari) tehdas Karjalassa, mutta kun Jenny kuuli koputusta mökin ikkunaan ja kääntyessään katsomaan siellä olikin karhu, he muuttaivat pois. |
|
 |
| Kuvassa Iisakin veli, "nummenpakansetä". Hän toimi luotsina ja tullimestarina ja oli saanut kolmen eri venäjän keisarin arvomitallit. Hän käytti korvarengasta koska luuli sen parantavan näköä. Hänellä oli kolme poikaa. |
 |
Pitkällisen pähkäilyn tuloksena arvelemme kuvassa olevan Gustava, joka oli Himmin isän äiti. Gustavan isä Reinhold Ernst (1753) avioitui vapaaherratar Eleonora Christina Lybeckerkin kanssa. Gustavan isän isä Reinhold Johan Jägerhorn (1716) meni naimisiin Von Willebrand-suvun tyttären kanssa. Hän sai lapsen Helena Eriksdotterin kanssa (Maria Silverman). Von Willebrand suvusta muutama mielenkiintoinen juttu alapuolella linkkinä.
Yksi esi-isistä, Ernst Gustav Von Willebrand (1726), avioitui Sofia Catarina Jägerhorn af Spurilan kanssa. Heillä oli 4 tytärtä ja 2 poikaa. Nuorempi pojista tuomittiin kuolemaan osallisuudestaan Anjalanliitton, mutta hänet armahdettiin, koska hänen lankonsa oli sotamarsalkka kreivi Vilhelm Klingspor.
Paljolti päänvaivaa on myös tuottanut Reinhold Ernst Jägerhorn (1753) liittyvä Maria Silverman (edellisen sisko) jonka kanssa heillä mahdollisesti oli yhteinen lapsi, Gustava Björkbom, jonka kasvattiäitinä toimi Agneta Lybecker. Gustava Björkbom avioitui Johan Åkernanin kanssa ja heidän poikansa oli Anders Reinhold. |
|
 |
| Tuntematon sukulainen? Todella vanha valokuva, jonka henkilöä emme ole voineet tunnistaa. |
Eva Gustava Von Willebrandin tytär Aurora:
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4614/
Samaisen suvun kummitustarina:
http://www.jokioinen.fi/fi/matkailijat/historia/harmaa_rouva
