Sataa sataa ropisee...

Tänään sataa ja taivas on pilvessä. Oikeastaan se on rauhoittavaa, kuin aikalisä. Olin perjantaina illalla serkkuni kanssa katsomassa suuria purjelaivoja. Olivat todella komeita ja uljaita korkeine mastoineen. Kaunista. Kiertelimme alueella aloittaen teatterisillasta torin puolelta föriä kohden ja sillä joen ylitettyämme ja käveltyämme vanhan telakan alueella, kävimme lasillisella vanhassa rahtilaivassa. Sieltä matka jatkui Martin sillan yli ja kalalautasen antimia maisteltuamme nautimme illan viimeisen lasillisen jonkin matkaa förin jälkeen tulevan teltan pihalla. Illan huipennukseksi oli mahtava ilotulitus. Laivojen mastojen kohotessa tummina kohti korkeuksia ilotulitteet räjähtivät valaisten taivaan. Taustalla soi Pirates of the Caribean tunnari ja fiilis oli kuin keskellä merirosvojen taistelua. Lopuksi laivat soittivat sumutorviaan. UPEAA:)

Olen koittanut alkaa joka päivä tehdä oman näköisiä asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja innostusta. Tällainen asia on esimerkiksi ollut ulkoilut koirien kanssa kun ilta alkaa hämärtyä, aurinko laskee ja kadut hiljenevät, elämä hidastuu. Silloin saa yhteyden mielenrauhaan ja elämän jatkuvuuteen. Samaa tunnelmaa löydän metsäkävelyiltä kun vihreys ympäröi ja välillä tuntee kun maa täärisee ja läähätys lähenee kun koirat innoissaan syöksyvät metsäpolkua ohi toisiaan jahdaten tai tulevat itseäni tervehtimään. Siinä tilanteessa on vapautta ja elämänriemua, toisaalta pysyvyyttä vanhojen puiden ympäröidessä meitä ja huojuessa hiljaa tuulessa huminoiden. Viime torstaina olin taiteidenyön lyhtypicnikillä serkkuni ja hänen ja omien lasten kanssa. Vartiovuoren puisto oli todella kaunis, satoi vettä ja orkesteri soitti bluesia... seisoimme puun alla karkkia syöden ja odottelimme sateen loppumista.

Oikeastaan toivon vain että uskaltaisin rohkeasti elää ja nauttia elämästä, tehdä itseni näköisiä valintoja ja luottaa elämän kantavaan voimaan.