Mihin kiinnittää huomion ja mille antaa aikaa, se lisääntyy. Olkoon se siis ilo, onni, terveys, rakkaus... Oman näköinen onnellisuus
maanantai 29. lokakuuta 2012
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Talvista tunnelmaa ja lintuystäviä
Ihana ensilumi satoi, aina yhtä ihmeellinen ja ihastuttava. Peittää alleen kaiken likaisen, pimeän ja vanhan. Tuntuu kuin kaikki uusi saisi mahdollisuuden, pöytä olisi puhdas.
Lapset olivat innoissaan lumesta. Pojat tulivat perjantaina vastaan Nellin kanssa kun kävelin töistä kotiin. Matkalla lentelivät lumipallot ja tekivät lumienkeleitä ja piirsivät rauhanmerkkejä lumihankeen. Tuntui kuin kauan poissa ollut ystävä, lumi, olisi palannut ja kaikki leikit voisivat jatkua siitä mihin ne viimeksi jäivät. Niinpä on ahkerasti pulkkailtu, rakennettu lumilinnaa (tai lumikasaa lähinnä), lumilyhtyä tekivät ja hiihtämässäkin käytiin ja lumisessa metsässä.
Suuri oli yllätys kun lumisade torstaina illalla alkoi, vaikka sääennustukset sitä olivatkin lupailleet. Samana iltana koirakävelyllä katuvalon alla keskellä lumisadetta lensi perhonen ihan eksyksissä kehää kiertäen. Ei tiennyt minne suunnata valkoisten hiutaleiden keskellä valon heijastuessa niihin. Perjantaina kävin heittämässä poikien kaverin kotiin ja sillä lyhyellä matkalla oli viisi autoa ojassa! Ajoin vielä turkuun illalla ja vähän jännitti, mutta ihan hyvin pääsin perille. Yöllä kotiin ajaessani pakkasta oli jo reilut 12 astetta!
Löysin taas mielenkiintoisen kirjan, Piilotajunnan valtias C.G.Jung (Colin Wilson). Kirjassa kerrotaan hänen elämänvaiheistaan ja ajatuksistaan koskien henkistä ulottuvuutta ja sen moninaisia ilmentymiä.
Viime maanantaina olin illalla työnohjauksessa, jossa vetäjä lopuksi luki meille jostain lehdestä kirjoituksen omien haaveiden (erityisesti lapsuudenhaaveiden) toteuttamisesta. Siinä aikuinen nainen oli lapsesta lähtien haaveillut baletista ja aikuisena päätti vihdoinkin tehdä toiveesta totta. Balettitunnin jälkeisenä päivänä oli kävelyllään huomannut raahavansa toista jalkaa perässään -ei ollutkaan jäsenet ihan niin vetreät kuin nuorena. Hän kirjoitti kuinka tärkeätä on kuunnella itseään ja ottaa haaveensa todesta vastoinkäymisistä huolimatta ja sitkeästi tehdä töitä niiden eteen.
Yksi omistani on nyt kuivumassa ja kunnostusta odottamassa...
Kyllä nauratti kun löysin tämän paperin... Haamu, vampyyri, muumio, äiti -samaa sarjaa koko sakki:)
Pihan pihlajapuu ja useat hedelmäpuut houkuttelevat lintuja paikalle. Niitä on ihana seurailla ja ihmetellä niiden touhuja.
Tänään sunnuntaina kun tulimme hiihtämästä tämä lintu lensi oksalle ihan viereen. Söi marjoja ja viserteli välillä. Ihana yllätys:)

![]() |
Lauantain tunnelmaa, kissa lepäilee ja pojilla leikit pystyssä. |
![]() |
Ensilumi |
![]() |
Perjantain iltakävelyltä kun pojat harrastuksessaan |
![]() |
Lauantai-illalla pulkkamäessä. Nellikin sai osansa eväskarkkitarjoilusta. |
Pihan pihlajapuu ja useat hedelmäpuut houkuttelevat lintuja paikalle. Niitä on ihana seurailla ja ihmetellä niiden touhuja.
![]() |
Perjantaina oli puussa vielä runsaasti marjoja. Nyt sunnuntaina on aika tyhjäksi syöty... |
![]() |
Tässä pihan yhdestä korkeimmista puunlatvoista keikkuu ympäristöä tarkkailemassa varis. Siellä se raakkuu ja heiluu tuulessa ilta toisensa perään, keväästä syksyyn ja kai tulevan talvenkin läpi. |
![]() |
Rastaita käy ruokailemassa |
Tänään sunnuntaina kun tulimme hiihtämästä tämä lintu lensi oksalle ihan viereen. Söi marjoja ja viserteli välillä. Ihana yllätys:)
torstai 25. lokakuuta 2012
Ystäviltä saatuja sanoja
Kaksi ihanaa mietelmäkirjoitusta. Toisen olen saanut entiseltä työkaverilta ja toisen ystävältä.
"Mene tyynesti hälyn, kiireen ja arjen keskelle.
Kuunteleminen:
"Mene tyynesti hälyn, kiireen ja arjen keskelle.
Muista,
mikä rauha kätkeytyy viisauteen.
Niin pitkälle kuin itsestä luopumatta on mahdollista,
vaali ja pysy hyvissä väleissä läheistesi kanssa.
Kerro kyllä oma totuutesi, rauhallisesti ja selkeästi,
mutta kuuntele ja kunnioita toisia.
Muista, että heillä on oma tarina kerrottavanaan
myös niinäkin päivinä, kun mielestäsi he ovat hieman tyhmiä
tai sitten vain muuten taas tietämättömiä.
Jos vertailet itseäsi muihin,
saatat tulla turhamaiseksi tai katkeraksi,
sillä aina löydät jonkun
kuka on suurempi, viisaampi tai sitten vaan tyhmempi kuin sinä.
Joten iloitse tänään saavutuksistasi yhtä lailla kuin tulevista suunnitelmistasi
ja
Ole armollinen itsellesi.
Säilytä kiinnostuksesi arjen työhön,
olipa se kuinka suurta tai näkyvää, hiljaista tai vaatimatonta tahansa.
Sillä me täällä tiedämme, miten todellisesti, ainutlaatuisesti ja arvokkaasti teet sen,
ajan, arjen ja onnen vaihteluissa."
Kuunteleminen:
"Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua
ja sinä alatkin antaa neuvoja,
et ole tehnyt mitä pyysin.
Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua
ja sinä alat selittää minulle
miksi minun ei pitäisi tuntea niin kuin tunnen,
sinä tallaat tunteeni jalkoihisi.
Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua
ja sinä koet,
että sinun pitää tehdä jotain ratkaistaaksesi ongelmani,
olet tuottanut minulle pettymyksen,
niin oudolta kuin se vaikuttaakin.
Kuuntele! Pyysin sinua vain kuuntelemaan,
en puhumaan tai tekemään -vain kuuntelemaan minua.
Neuvot ovat halpoja: postimerkin hinnalla saa vastauksia
lehtien asiantuntijoilta.
Voin myös tehdä jotakin itseni hyväksi: en ole avuton.
Ehkä olen pettynyt ja epävarma, mutta en avuton.
Kun teet puolestani jotain sellaista, mitä minä osaan tehdä
ja mitä minun tuleekin tehdä,
sinä vahvistat avuttomuuttani ja heikkouttani.
Mutta kun hyväksyt sen tosiasian
että tunnen niin kuin tunnen,
vaikuttaapa se miten järjettömältä tahansa,
silloin minun ei tarvitse yrittää vakuuttaa sinua
ja alan vähitellen ymmärtää,
mitä on tämän järjettömän tunteen takana.
Kun se kirkastuu, vastaukset ovat ilmeisiä
enkä tarvitse neuvoja.
Järjettömiltä tuntuvat tunteet muuttuvat järkeviksi,
kun ymmärrämme mitä niiden takana on.
Ehkä tamän vuoksi rukous auttaa jotakin ihmisiä
koska Jumala on äänetön,
hän ei anna ohjeita eikä yritä järjestellä asioita.
Hän vain kuuntelee ja antaa minun selvittää asiani.
Joten ole hyvä ja kuuntele ja kuule minua
ja jos sinä haluat puhua,
odota hetki vuoroasi;
ja minä kuuntelen silloin sinua."
maanantai 22. lokakuuta 2012
Kuvia Haunisten allasta ympäröivältä lenkiltä. Suosittelen, ihana paikka!!
Kirjastosta löytynyt poistettavien hyllystä yksi runoteos (Erkki Leminen - Toimi Hälvä, Katselen hiljaisuutta)
Sen takakannessa lukee kauniisti:
"Onniteltavia ovat ne, jotka vielä osaavat metsän syliin, erämaahan, vuorille ja veden äärelle, jotka näkevät luonnossa Luojan.
Ylenmäärin onniteltavia ovat ne, jotka näkyväisen ja ajallisen keskellä saavat kosketuksen ajattomaan.
Jossakin syvällä, hengen maisemassa, on hiljaisuuden lähde, jonka äärellä ei tarvitse näytellä, ei pyrkiä onnelliseksi eikä miksikään muuksi kuin mitä on.
Pienen sulautuessa suureen löytyy tyyneyden tila, jossa asuu selittämätön autuus."
![]() |
Evästauolla. Hänet karkotettiin kun kerjäsi Juholta. Heikoin lenkki löytyy aina... |
![]() |
Osa polusta tällaista selkeää ja helppokulkuista, osa metsäisempää, paikoitellen pitkospuita pieniä pätkiä. |
![]() |
Upeita kallioita, iltaauringon lämmittämiä. |
![]() |
Kakkaleikkien jälkeen |
![]() |
Ilta saapui ja kotiinlähdön aika |
Kirjastosta löytynyt poistettavien hyllystä yksi runoteos (Erkki Leminen - Toimi Hälvä, Katselen hiljaisuutta)
Sen takakannessa lukee kauniisti:
"Onniteltavia ovat ne, jotka vielä osaavat metsän syliin, erämaahan, vuorille ja veden äärelle, jotka näkevät luonnossa Luojan.
Ylenmäärin onniteltavia ovat ne, jotka näkyväisen ja ajallisen keskellä saavat kosketuksen ajattomaan.
Jossakin syvällä, hengen maisemassa, on hiljaisuuden lähde, jonka äärellä ei tarvitse näytellä, ei pyrkiä onnelliseksi eikä miksikään muuksi kuin mitä on.
Pienen sulautuessa suureen löytyy tyyneyden tila, jossa asuu selittämätön autuus."
Syksyn kuvia eri paikoista
Pojat olivat yksi viikonloppu päiväleirillä tai oikeestaan retkellä harrastuksensa parissa niin mä kävin kävelyllä siinä samassa. Olin varannut reilun tunnin ennen hakuaikaa ja ihan näköalatornille asti en uskaltautunut menemään etten myöhästyisi. Kivat oli maisemat silti.
Kolmen kopla saatu vihdoinkin viimeisteltyä. Jos vielä ennen joulua saisi aloitettua jotain uutta. Aloittaminen aina vaikeinta. Pitäisi vaan laittaa maalit leviäksi ja tyhjä taulupohja esille niin ehkä siihen jotain ilmaantuisi jossain vaiheessa...
Tässä kuvia Kullaanvuoren seutuvilta...
![]() |
Metsälammikko kivilouhoksen tapaisen (moporata?) lähistöllä. En ollut ennen poikennut pääreitiltä ja tämä oli ihan uusi löytö itselleni ja koiralle:) |
![]() |
Juurikäärme |
Kuvia yhdestä suosikkilenkeistäni, venesataman luontopolulta...
![]() |
Kivikeräilyllä |
Kerttulassa syksyä ihastelemassa
Tässä lähistöllä...
![]() |
Kukakohan siellä asustelee? |
Kolmen kopla saatu vihdoinkin viimeisteltyä. Jos vielä ennen joulua saisi aloitettua jotain uutta. Aloittaminen aina vaikeinta. Pitäisi vaan laittaa maalit leviäksi ja tyhjä taulupohja esille niin ehkä siihen jotain ilmaantuisi jossain vaiheessa...
![]() |
Kattiakin kiinnostaa enemmän tää mun kielikylpy kirjallisuuteni. Hyllyssä on ja pysyy:) |
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Kuvia Savojärven kirrokselta
Viikon sateet väistyivät sääennusteen synkistä näkymistä piittaamatta ja aurinko paistoi lähtiessämme patikoimaan. Kuka sitä hoksaisi moisella auringonpaisteella kumpparit laittaa jalkaan...
Rajakivellä
Välillä synkkeni, mutta sade ropisi vasta lenkin lopuksi makkaraa grillatessamme katoksen suojassa
Vetistä menoa, pitkospuut veden alla. Karpaloita kasvoi heinikossa.
Kanervikkoa, metsikköä, heinikkoa, vesistöä... vaihtelevat ja kauniit maisemat.
Evästauolla. Nelli nökötti lipputangon juurella. Kuumaa kaakaota, leipiä ja pullaa oli meillä eväänä.
Monet puut kallellaan, tämä kuva kuuluisi toisin päin mutta hauskempi näin:)
Ensimmäistä kertaa näin mustaa vettä
Tänään olin lasten ja Päivin & Juhon kanssa kiertämässä Haunisten lätäkköä. Oli kaunis ilta ja upeat maisemat. Laittelen niitä kuvia joskus myöhemmin. Kakkakierijä osoittautui taas nimensä veroiseksi. Loppulenkistä haju oli melkoinen. Saatiin uimaan lenkin lopuksi, mutta se oli vaan ensiapua että selvittiin automatkasta kotiin. Pihalla pesu vesiletkulla ja puhdasta tuli:) Kakkakierijä on siis koira, ei lapsi -jos jotain positiivista pitää asiasta löytää!
Laitettiin tänään myös ekaa kertaa takkaan tuli. Istuskeltiin takan edessä peiton päällä ja syötiin pullaa.
Mummini (isän äiti) yksi suosikkikappaleista, syksyinen
http://www.youtube.com/watch?v=ttnyBrDH72E
Jotkin asiat elämässä välisoittoa... Tässä sellainen musikaalinen josta oli kyse edellisessä kirjoituksessa (intermezzo)
http://www.youtube.com/watch?v=7OvsVSWB4TI
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)