Syksy on ollut pimeä ja työn puolesta rankka ja vaativa ...eräs pikku asiakkaistani on työllistänyt odotettua enemmän ja saanut meidät kolme tätiä aivan uuvuksiin. Tänään oli pojillakin viimeinen visiitti opinahjoonsa tänä vuonna, kun hakivat todistuksensa. Sillä aikaa valmistelin pikkujoulu kemuja, joita olimme flunssan takia viikolla joutuneet siirtämään. Onnekseni sain Janinan avukseni ja hän tuli väsäämään joulutorttuja omenahillolla. Järjestimme juhlijoille, veljeksien parhaimmille ystäville jolloin juhlijoita oli seitsemän nuorta miestä, aarteen etsinnän. En tiedä oliko hauskempaa pojilla aarteenetsinnässä vai itselläni suunnitelmia tehdessä aina aamuisin töihin tarpoessani:) Saivat kolme sanaa, joissa kirjaimet olivat sekaisin ja jotka selvitettyään saivat selville sanoista koostuvan tarvikelistan aarteenetsintään (tasku lamppu ja kartta). Siitä suoriuduttuaan saivat pohjapiirroksen asunnostamme, jossa piti selvittää mikä huone on mikäkin. Huoneet oli jaettu eri sektoreihin kirjain ja numeroyhdistelmin, joista jokainen sai omansa paperilappusella. Pilkkopimeässä taskulampun valossa etsivät yllätyspussin omalta sektoriltaan.
Loma -se aika, jolloin päivän focus on täysin oman määrityksen alaisena. Ei ole sitä tuttua rutiinia loputtomine velvoitteineen, jotka on saatava kahlattua läpi jotta selviää kunnialla päivän vaatimuksista. Mikä hämmentävän suuri valta omissa käsissä:) Suuri riski joutua villityksen valtaan ja täyttää tämä tyhjä tila jollain tutulla ja turvallisella kuten kiirellä jouluhössötyksen merkeissä, ylensyönnillä tai ylenpalttisen veltolla ja etenkin veltostuttavalla laiskottelulla. Antaakko "lomastressille" pikkusormi ja sen jälkeen koko käsi, jolloin luiskahtaa arkenakin tuttuun suorittamiseen. Mitä kaikkea onkaan touhuttava tämän kallisarvoisen loman aikana, jolloin myös akut on saatava ladattua jollain ihmeen konstilla. Niinpä olenkin jättänyt tämän ihmeellisen kahden viikon mittaisen mustan aukon täysin tyhjäksi, ainoastaan pitäisi jotain "pientä" puuhailla: laatikot vielä tehdä (uutena tulokkaana myös bataattilaatikko), leipoa taatelikakku ja suklaatryffelijuustokakku, käydä kirkossa laulamassa joululauluja, meditoida tai joogata säännöillisesti joka aamu (mikä normaalisti aina jää kun tulee kiire hartaasta pyrkimyksestä huolimatta), käydä aattona hautausmaalla, elokuvissa lasten kanssa ja parkin kentällä luistelemassa ja... tässä sitä taas ollaan kiireisenä pyhien läpi rämpimässä:) ja vieläpä ilman lunta. Joulukonsertissa kävimme tosin jo viime maanantaina Martin kirkossa, kun Janinan kuoro lauloi jokavuotisen konserttinsa. Jälleen lumoavan kaunista kuultavaa! Kolme sälliäkin (pojat ja ystävänsä Juho) istuivat kauniisti koko puolitoista tuntisen kirkon penkillä, ehkä tosin kuuloasitin nautinnon sijaan näköaistin seurauksena kun kuorolaiset olivat tosi suloisia tyttöjä.
Myös lukemista joululomaan on saatava sullottua, sillä hyllyssä on monta mielenkiintoista kirjaa. Olen valinnut vain kirjat jotka todella haluan ehtiä lukemaan, sillä vuoden vaihteen jälkeen on vihdoinkin syvennyttävä muunlaiseen lukemiseen, oppikirjoihin. Puoli vuotta myöhässä aloitan avoimen opinnot. En tosin siellä missä alkuperäinen suunnitelma oli vaan tampereella (suurin osa etänä). Niinpä haluan nyt syventyä näihin höpöhöpö kirjoihini ja saada niistä kyllikseni. Paljon olenkin lukenut syksyn aikana. Viimeisin mielenkiintoinen kirja, johon haluan vielä uudelleen syventyä, on käsitellyt havajilaista osittain kadotettua kansanperinnettä ja sen viisauden soveltamista nyky-yhteiskunnassa esimerkiksi liittyen parantamiseen, tulevaisuuden visualisoimisessa, luonnonilmiöihin liittyvä ymmärrys ja vaikuttaminen, ennustus tai ennemminkin asioiden tulkinta ja ennakoiminen... Monet asiat vaativat ennakkoluulottomuutta ja mahdollisuuden antamista, ilman rajoittuneisiin uskomuksiin perustuvaa tyrmäystä, hitaasti avautuviin totuuksiin. Ehkä sellaisia tämän hetken olosuhteisiin helpoimmin liitettäviä kirjassa ilmeneviä teemoja on esimerkiksi arvostelu jota tuntuvat ihmiset olevan herkkiä tekemään. Saattaa jopa tuntua että toinen toimii väärin tai loukkaavasti jos hän ei tee kuten toinen ihminen on olettanut hänen tekevän. Olen huomannut että kun ei oleta toiselta yhtään mitään, ei toinen koskaan toimi väärin, vaan oman näkemyksensä pohjalta parhaalla mahdollisella tavalla. Jotenkin lohdullista. Samoin ihmisten negatiivisuus, arvostelu ja kielteinen palaute, kritiikki. Kielteisen palautteen ja kritiikin ajatellaan ohjaavan oikeaan suuntaan ja edistävän oppimista. Jo päivähoidon työkentällä on havaittu miten paljon rakentavampaa on kieltämisen sijaan kiinnittää huomio siihen miten sen sijaan tulisi toimia. Älä huuda = puhutaan hiljempaa jne. Kielteinen arvostelu ja negatiivisuus lisää stressiä, yleistä kielteisyyttä ja oman kokemukseni mukaan myös vastarintaa. Itse uskon että vain hyvä voi aikaansaada hyvää. Kirjassa käytetään esimerkkinä lapsena kävelemään oppimista, ideana että myönteinen kokemus saa aikaan onnistumiseen johtaneiden taitojen hiomista ja uudelleen kokeilua. Jolloin vastaavasti sen huomioiminen tai muisteleminen mitä ei ole tehnyt oikein johtaa sivuun oppimisen tieltä. Toisin sanoen kävelemään oppiessa unohdetaan se millä tavoin kävely ei onnistunut ja muistellaan sitä millä tavoin kävely onnistui. Virheiden muistelu ja niiden vatvominen saa ihmiset toimimaan saman kaavan mukaan ja toistamaan virheitään.
Toinen asia, joka sopii juuri tähän ajankohtaan, jouluun, on rituaalien merkitys tai merkitsemättömyys. Kirjassa mietitään rituaalien merkitystä ja sen merkityksellisyyden säillyttämistä. Jotta rituaali säillyttää merkityksensä sen on oltava jokin erityinen tapahtuma, joka poikkeaa tavallisuudesta tai muuten yleisesti vallitsevista olosuhteista. Yhdeksi syyksi nykymaailman rituaalien muuttumistesta merkityksettömiksi esitetään johtajiemme esimerkin puuttumista. Esimerkiksi juhlapäivät ovat muuttuneet amerikkalaisista halloween pukujuhlaksi, kiitospäivä tekosyyksi herkutella ja eurooppalaisittainkin joulu ostovimmaksi, uusivuosi ryyppyjuhlaksi jne. Kirjassa korostetaan juhlapyhien merkitystä kulttuurillisten arvojen myönteisenä vahvistamisena. Ja todetaankin vieraiden kulttuurien rituaalien (joilla on erityisluonne säilynyt) tuntuvan erityisen viehättävältä niistä, joiden omasta kulttuurista tuntuu erityislaatuisuus puuttuvan. Minäkin hölmö luen havajilaisesta perinteestä, vaikka omassa suomalaisessa kansanperinteessäni olisi vaikka mitä mielenkiintoista ja pohjoismaiseen perimääni ehkä paremmpin sovellettavaa. Ihminen kurottaa tähtiin vaikka kaikki tarvittava olisi aivan nenän edessä. Ehkä onkin niin että se kurottaminen onkin helpompaa kuin oikeasti nähdä, tarttua kiinni ja elää toteen.
Äiti sanoi lukeneensa kirjan josta hänelle tuli jostain syystä mut mieleen. No tottakai kiinnostuin, mutta en osannut itseäni löytää niistä riveistä. Kertoi suomalaisesta naisesta, joka neuvostoliiton ja viron sekavissa olosuhteissa koittaa selviytyä hengissä sodan jälkeisessä maailmassa, jossa olosuhteet vaihtuvat moneen otteeseen ja niin valtaa pitävien kuin läheistenkin ihmisten mielivataiset päätökset ja asenteet asettavat valtaisia haasteita pienen lapsen ja myöhemmin nuoren naisen elämänpolulle. Mielenkiintoinen tositarina, joka tosin ei ollut kovin taidokkaasti kirjoitettu. Valtavasti vastoinkäymisiä ja haasteita joista voi selvitä vain jollain ihmeellisellä voimalla ja viisaudella. Mikä määrä anteeksiantoa, sisäistä valoa ja uudistumisen kykyä on tämän ihmisen sisällä täytynyt olla!
