Seuraavalla kerralla väritimme ison (jotain 50X70) paperin hiilellä mustaksi, jonka jälkeen aloimme hahmotella opettajan kokoamaa asetelmaa poistamalla mustaa hiiltä säämiskäliinalla (tai kuten me liinattomat: käsipaperilla). Lopuksi vaaleimpia kohtia ja valoa loihdittiin esiin hiilikumilla ja tummia linjoja oli mahdollista korostaa vielä hiilellä (...mikäli sai sen tarttumaan alla olevan hiilen päälle). Osatavoitteena oli saada näkyville viitisen eri tummusastetta valkoisesta harmaan kautta mustaan.
Epukalla kävi klassinen vahinko kantaessamme töitä yläkertaan säilytykseen... Aavemainen tunnelma tuli teokseen, kun kantaessaan sitä säilöön nuoriherra pyyhki työtä koko matkan housujaan vasten. Seuraavalla kerralla oli 15min aikaa viimeistellä ja ihmeellisesti hän haki muodot uudelleen esiin ja pikaisesti toi muodot esiin mustalla ja valot vaaleaksi kumilla. Toisen pikkumiehen työ oli irronnut säilytyksen aikana taustapahvista ja hänellekin tuli kiire korjailla vaurioita. Hienosti nämä taiteilijanalut saivat työnsä tehtyä. Olin ylpeä ja ilahtunut (mutta myös helpottunut) että pojat "lunastivat" paikkansa tässä aikuisille tarkoitetulla kurssilla ja selviytyvät siellä aikuisten joukossa. Toisinkin olisi voinut olla (...hiilisotaa ja mustia naamoja...)
![]() |
Herra J |
![]() |
Herra E |
Seuraavaksi alamme grafiikkaa harjoitella ja tässä joitain suunnitelmia annetuista aiheista: viisas kasvi viidakossa, uutta ja vanhaa ja sunnuntai aamu.
![]() |
Piti tehdä viivatyö, niin Jonu sitten teki VIIVAtyön |
![]() |
Epukan |
Muita töitä pojilta...
![]() |
Veljen näkemys toisesta: Jonu sepittäjä |
Katsoimme kirjastosta lainaamamme hauskan ja juonenkäänteiltään rikkaan elokuvan Jäniksen vuosi, kannattaa katsoa:)
Hei! Upeita ja ihastuttavia töitä - selvästi taiteellista ja lahjakasta porukkaa.
VastaaPoistaOlen iloinen, kun äitinä jaksat kannustaa ja rohkaista lapsiasi.
Kaikkea hyvää koko perheelle!
Kiitokset mukavasta viestistä:) Erityisesti tänään se tuli tarpeeseen... Kyllä meille nimittäin valitettavasti sitä matalalentoakin tuppaa tapahtumaan. Eilen pojat jälki-istunnossa unohdusten vuoksi ja sanoin että eivät pääse halloweendiscoon jos vielä yksikin unohdus tulee. No tänän sitten E:lle sellainen merkintä oli tullut. Nyt tässä ankarasti mietin pitääkkö kiinni siitä ettei discoon mennä ja pahoitan toisen mielen vai antaako armon käydä oikeudessa auktoriteetin ja uskottavuuden menetyksen uhalla. Huh, vaikeaa!
VastaaPoistaHei, Minä täällä jälkiviisaana.
PoistaEn usko rangaistuksiin. Minusta paremmin saattaisi toimia, jos keskustelisitte tai pohtisitte kahden kesken tai kolmistaan unohtamisen syitä. Lapset saisivat huomiota ja tilaisuuden itse miettiä ja selittää sitä, mikä vaikutti unohtamiseen ja mitä sille voisi tehdä.
Mainitsit joskus kirjoittamisen – sekin voisi toimia, ts. ei siis diskoon ennen kun on kirjoitettu. niin tässä tapauksessa unohtamisesta. (Ja jos saivat luvat diskoon, asian voi ottaa vielä jälkikäteen käsittelyyn.)
Rankaiseminen on helpompaa kuin ongelmaan tarttuminen, mutta mitä se muuttaa, aiheuttaa vain säröjä ihmismieleen.
Toivotan sinulle ja perheellesi voimia, jaksamista ja iloa arjessanne!
Kiitos ideastasi:) Kuulostaa ihan järkevältä tavalta käsitellä asiaa ja voisi toimia. Kirjoittaminen voisi toimia jopa paremmin, koska silloin joutuu yksinään hiljentymään asian äärellä eikä voi vain sanoa ettei tiedä mistä johtuu. Ollaan asiasta keskusteltu, mutta lähinnä vain siitä miksi läksyjen teko on tärkeää ja samoin niiden merkitseminen muistiin jne. Otimme juuri eilen käyttöön sellaisen, että unohduksesta seuraa pelikielto loppuviikoksi, mutta jos kaksi viikkoa menee ilman unohdusta niin saa yllätyspalkinnon.
Poista...Ja diskoon ne pojat pääsivät:)
Tsemppiä syksyyn myös sinulle!!