Mulla se on niin että kun jostain innostuu niin sitten sitä innostuu ja nyt näyttää tämä lukeminen imaisseen mukaansa niin, että välillä on kolmekin kirjaa kesken yhtä aikaa :) (Tällä hetkellä yksi todella paksu aikaavievä opus ja lisäksi yksi kevyempi oma ja sitten tämä pikaisempaa lukemista vaativa lainakirja josta alla lisää). Miksi se kultainen keskitie on niin vaikea löytää?...ja ottaa vain yksi kirja luettavakseen kerralla. No siksi kun on niiiin monta mielenkiintoista kirjaa olemassa!! Arvatkaa vaan kierränkö kirjaston nykyään aika kaukaa.
...tai ainakin kunnes samanlainen heikko hetki iskee kuin kaupassa karkkihyllyn edessä ja löydän itseni syli täynnä euron poistokirjoja ja sitten vielä lainakirjoja.
Viimeksi luin Heidiltä lainaamani kirjan (jonka hän oli saanut mieheltään joululahjaksi), jossa neurokirurgi vaipuu lähes viikoksi koomaan aivokalvontulehduksen seurauksena, jolloin hänen aivojensa uloin (ajattelusta ym. toiminnoista vastaava) osa lakkaa toimimasta. Hän kokee kuoleman jälkeisen ulottuvuuden, Taivaan, ja kertoo kirjassa kokemuksestaan. Taivasta kuvailevan kerronnan lomassa kulkee kertomus hänen sairautensa etenemisestä ja sairaanhoidollisista toimenpiteistä, läheisten ihmisten tuen merkityksestä ja lopussa järjestelmällinen eri mahdollisuuksien läpikäynti hänen kokemalleen koomassa olon aikana.
Itse kiinnitin huomion siihen, kuinka kirjailija toteaa sanojen olevan kyvyttömiä kuvailemaan hänen kokemaansa. Hän kuvaili tilannetta saman kaltaiseksi, kuin jos pitäisi kirjoittaa romaani käyttäen vain puolia aakkosista. Samalla tavalla häneltä puuttui käsitteet kuvailla kokemaansa tavalla joka tekisi sille oikeutta. Samaa luin Vladimir Megren kirjoista Anastasian huomiona. Hän yritti kovasti selittää, kertoa ja saada kirjailijaa ymmärtämään, käsittämään, henkisiä asioita mutta häneltä puuttui sanat ja käsitteet kuvailla asioita. Jotkut ovatkin sitä mieltä että ihmisten huomion ja keskittymisen siirryttyä aineelliseen maailmaan, suuri osa ennen käytössä olleista luonnollisista henkisistä kyvyistä ja siihen liittyvistä sanoista ja käsitteistä on kadonnut ajan saatossa. Jotkut myös sanovat nyt olevan aika luoda uusi henkinen yhteys kaikkien kansojen keskuudessa ja niitä yhdistäen.
Joka tapauksessa ihailen kirjailijan rohkeutta kertoa kokemuksestaan näin avoimesti ja etenkin niin vaikeassa ympäristössä (perinteisen lääketieteen temmellyskentällä). Ihailen hänen rohkeuttaan laittaa jossain määrin myös oma uskottavuutensa kyseenalaiseksi niin täysjärkisenä ihmisenä kuin lääkärinä. Toisaalta hän tekee sen niin täydestä sydämestä, vilpittömän hyväntahtoisesti, että jo se lunastaa hänelle uskottavuuden. Lääkärin tarkkuudella hän myös erittelee erilaisia lääketieteellisiä mahdollisuuksia kokemukselleen ja järjestelmällisesti yksi kerrallaan sulkee niitä pois.
Aloin mietiskellä että miksi toisten uskominen asiaan kuin asiaan on edes merkityksellistä. Ehkä sillä on merkitystä ihmisen inhimilliselle (mutta turhalle) tarpeelle tulla hyväksytyksi, ymmärretyksi ja uskotuksi toisten silmissä -oman egon pönkittämistä. Uskottavuuskysymys onkin siis oikeastaan täysin turha tai ainakin kirjan tapauksessa toisarvoinen kertomukseen sanoman syvälliselle merkitykselle, eikä se sinänsä muodosta todellista ongelmaa kirjailijalle. Hänen kannaltaan oleellisinta on että hän uskoo kokemukseensa ja näin on saanut henkisen kasvun mahdollisuuksia. Kertomuksen kannalta tärkeintä on, että mahdollisuus lukea tämä tai jokin muu näin kaunis ja merkityksellinen teksti on suotu toisille ihmisille. Ja vapaata tahtoaan käyttäen jokainen voi sen lukea tai olla lukematta ja sen jälkeen uskoa tai olla uskomatta. Ehkä sen tarpeen mukaan mitä elämäänsä tarvitsee ja myös sen valmiuden mukaan minkä verran henkistä matkaa elämässään on tullut kulkeneeksi. Hyvä ja paha, myös vapaan tahdon ja valinnan mahdollisuus, mikä tekee ihmisistä ihmisiä ja uskomisesta juuri tietämisen sijaan uskomista. Tämä perustavaa laatua oleva yksi ihmisyyden elämäntehtävistä uskonnollisessa mielessä: oppia uskomisen sijaan tietämään ja kokemaan. Kuitenkin jokaisen elämä on vain omiin kokemuksiin ja näkemyksiin, ajatteluun, perustuva heijastuma. Toisin sanottuna täysin sen näköinen millaisten lasien läpi maailmaa katselee ja millaiset suodattimet on asennettuna.
Itselleni näihin asioihin liittyy myös uskottavuusongelmaa. Toisaalta olen aina tuntenut olevani jotenkin väärässä paikassa tai väärässä ajassa missä kaikki on ihan liian monimutkaista ja kieroutunutta, mutta toisaalta tämä aineellinen maailma ja sen hyörinä vetää erilleen sisäisestä rauhasta ja henkisyydestä.
Ihmettäkö ihminen tarvitsee uskoakseen? ...vain löytääkseen uuden alueen kohdistaa epäilynsä (kuten ed. mainitussa kirjassa myös kirjoittaja itse epäili toisinaan kokemansa totuudenmukaisuutta).
Eteenpäin on kuitenkin menty ajasta, jolloin epäilin jopa vyöhyketerapiaa. Sen toimivuudesta sain pienen vahvistuksen (vaikka todellista näyttöä ei olekaan vyöhyketerapian osuudesta) kun törmäsin kaupassa vajaa kaksi vuotta sitten entiseen naapuriimme. Hän on nelikymppinen ala-asteen opettaja, jolla on opettaja miehensä kanssa yhdeksännellä luokalla oleva tytär. Vaihdoimme kuulumisia ja hän kertoi, että ovat kovasti yrittäneet saada toista lasta kun alkaa aika käydä vähiin, mutta hoidoista huolimatta ei ole onnistunut ja nyt he ovat lopulta luopunet toivosta. Yllättäen huomasin olevani kertomassa hänelle käynnistäni vyöhyketerapiassa ja rouvasta joka sitä mulle suositteli kertoen hänen tyttärensä tulleen raskaaksi vyöhyketerapiahoidon jälkeen kun muita hoitoja oli jo kokeiltu ja lääkärit sanoneet ettei onnistu. Annoin vyöhyketerapeuttini numeron hänelle. Jälkeenpäin autossa jo vähän harmittelin, että miksi olin mennyt kertoilemaan tuollaisesta asiasta jolla ei ole (tieteellistä) uskottavuuspohjaa vaan perustuu kuulopuheisiin toisen kertomana., Noin puolen vuoden kuluttua muutin mieleni. Samainen naapuri tuli samassa kaupassa vastaan ja kiitteli kovasti viimekertaisesta neuvosta. Hän oli käynyt vyöhyketerapeutilla ja kahden käynnin jälkeen tullut raskaaksi. Nyt joululomalla olimme läheisessä ostoskeskuksessa kiertelemässä näiden omien jälkikasvujeni kovasti rakastamissa vaatekaupoissa ja siellä taas näimme naapurin ja kuulimme hänen odottamansa lapsen syntyvän millä hetkellä hyvänsä kun oli jo kaksi viikkoa yliaikaa masussa.
Mielenkiintoista on myös ihmisen mahdollisuus käyttää mielikuvien ja ajatusten voimaa parantamiseen. Syksyllä viimeksi tapasin noin 60-vuotiaan naisen, joka vielä kesällä kulki sairauden seurauksena heikosti rollaattorinkin avulla, mutta mielikuvaharjoitusten (jossa luodaan mielikuva terveestä jäsenestä ja luodaan vahvistuksia asialle eri keinoin) avulla hän on saanut jalkansa kuntoon ja liikkuu nykyään normaalisti.
Toiselta kannalta katsottuna uskottavuusongelma omalla kohdallani, ei ongelma uskoa vaan jos olisi tarve olla kovin uskottava (siinä mielessä että onko itse uskottava), on ehkä siksi itselleni epävarmuutta tuottava asia, koska tykkään hassutella ja ehkä välillä unohdan normaalit (ehdottomasti tarpeettomat ja teennäiset) käytösnormit ja siten uskottavuuteni on enemmän kyseenalaisena kuin jos kulkisin vallan tärkeänä ja itsekontrolli huipussaan. Toisaalta jo työni tekeminen aidosti ja täydellä sydämellä vaatii tietynlaista heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista.
Pientä uskottavuusongelmaa ilmeni myös joululomalla autoiluun liittyen kun olimme menossa lasteni kanssa kyläilemään toisten entisten naapureittemme luokse pienelle paikkakunnalle. Olemme toki käyneet siellä monesti ennenkin, mutta nyt oli pimeä ilta ja satoi vettä. Ajeltuani jo jonkun aikaa pikkutietä, tuli vastaani kauppa jota en muistanut koskaan aiemmin nähneeni. Ei auttanut muu kuin pysähtyä ja soittaa isäntäväelle ja kysyä että missäköhän me mahdetaan olla. Puhelimen välityksellä sain sitten reaaliaikaisia ajo-ohjeita käännyttyämme takaisin päin ja alkaessamme etsiä oikeaa tietä. Lopulta löysimme perille. Turvallisesti parkkeerattuani Epukka kysyi epäilevästi hieman pelokkaalla äänellä: "Äiti, onko sulla muuten ajokorttia ?!?".
