Mihin kiinnittää huomion ja mille antaa aikaa, se lisääntyy. Olkoon se siis ilo, onni, terveys, rakkaus... Oman näköinen onnellisuus
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Kissamainen elokuvatuokio
Hartaasti olin odottanut näkeväni tämän metsästä kertovan elokuvan. Tarkoitus oli käydä se leffateatterissa katsomassa, mutta en saanut ketään kaveria siitä kiinnostumaan riittävästi ja kun lopulta olisin mennyt, oli esitysajat keskellä arkipäivää ja siten mahdottomia itselleni.
Niinpä ilahduin sen sattuessa silmiini kaupan hyllyllä ja ajattelin rauhassa itsekseni katsella sen. Olin jopa hyvillä mielin, kun saan ihan rauhassa katsoa sen ilman häiriötekijöitä ja voiden lumoutua luontokuvien voimasta. Yllättäen sainkin leffaseuralaisekseni Nossen, joka hieman innostui tästä visuaalisesta luontoelämyksestä...
Muutaman kerran sain vähän toppuutella kissaherraa ettei käynyt innostuksissaan kuvaruutua läpsimään, kun liikaa eläytyi lintujen bongailuun. Oli kyllä mahdottoman söpö istuessaan jakkaralla kuvaruudun edessä ja jaksoi katsoa koko elokuvan. Ehkä Nosse voisikin perustaa kissojen elokuvakerhon ja kutsua Mammun Välkynkin ja alakerran kissa-neidit leffailtaan :) Tai itse voisin perustaa kissojen leffablogin, jossa testataan ja arvostellaan kissamaisia elokuvia, laskettaisiin tilastoihin montako tassunhuitaisua mikäkin elokuva saa aikaan ja miten kauan kestää kissan siirtyminen tuolilta tv:n lähituntumaan :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti