Myyty unelma

 Hanhet ovat lentäneet parvina halki taivaan, huutaen. Huutaisivatko ne ennemmin lähdön haikeutta vai uuden löytämisen riemua? Jostain luopuestaan saa jotain uutta tilalle, niin uskon. Niin saapui itselleni aika luopua yhdestä vetisestä unelmasta eli purjehduksesta. Se unelma tottatotisesti veti vesiperän ;) Jolla vuosi ja hankalaa oli opetella sen käyttöä sopivan paikan löytämisestä puhumattakaan. Niinpä muutama viikko sitten myin jollani samaan hintaan kuin itse olin sen hankkinut eli sadallaviidelläkympillä. Mutta kyllä kirpaisi; ei jollasta luopuminen niinkään vaan unelmasta luopuminen.

En ole vielä osannut päättää onko unelmointi itsensä huijaamista ja kyltymättömän egon ruokkimista jonkin sellaisen saavuttamisen haaveilulla minkä voimalla olisi täydempi ja eheämpi. Onko järkevää määrittää itseään tai elämäänsä ulkoa päin ja ulkoisten olosuhteiden tai saavutusten kautta? Onko ilman unelmia eläminen rehellistä hetkessä elämistä, koska kuitenkin jokainen hetki on vain harhaa, jokainen tunne aiheuttaa kiintymyksen ja riippuvuuden, pelon sen menettämisestä ja siksi kärsimystä. Vailla kiintymystä ei ole egoa, ei menetettävää ylpeyttä, koska jäljellä on vain oma itse, ilman mitään minkä taakse piiloutua, mitään millä verhota itsensä. Vai olenko vailla unelmia eläessäni jänis joka laittaa päänsä pensaaseen piiloon, olenko piilossa elämältä?

Elämällä on kieroa huumorintajua ja se koostuu paradokseista, kuten erään kirjan nimi asian ilmaisee: saat sen mistä luovut. Niinpä sain samantein kutsun tulla purjehdukselle juuri luopumalla jollallani ja saaristossa purjehdin sillä kokonaisen saaren ympäri ihan itsekseni eli pitempään kuin koskaan ennen. Ehkä vielä joskus luokseni lipuu purjevene... :)

Siihen asti hauskoja hetkiä meloen kuten viime sunnuntaina:

pikkuserkukset

lauttana ollaan odottamassa ohi ajaneen veneen nostattamia aaltoja

matka jatkuu...