Samainen nuoriso on pitänyt kulttuurillisesta annista huolta tarjoten mahtavan showiltaman viime tiistaina. Alakerran Aaduliinan ja hänen ystävänsä kanssa pojat loihivat muutamana iltana eteisen lattialla kokoontuen monipuolisen ja upean esityksen. Näin tytöt esiintymisleikissä yhtenä iltana koiralenkiltä tullessani ja ehdotin että järjestäisivät joku kaunis ilta esityksen. Tytöt innostuivat ajatuksesta ja pyysivät pojat mukaan. En olisi ikinä uskonut että saisivat aikaan noin mahtavan illan, jossa oli korttitemppuja, tanssiesitys, teatteriesitys, jumppa johon kaikki osallistuivat, runo ja loppuvenyttely. Lippuja myytiin 1 eurolla (hintaan sisältyi pikku popparit) tai 3 euron vip lippu paremmille paikoille ja isoilla poppareilla. Esiintymislavana toimi pihalla sijaitseva vanha talon kivijalka ja tuolit he olivat asetelleet sen eteen, vip paikat vähän edemmäksi. Väliaikoja oli ruhtinaallisesti (yhetensä neljä!), jolloin oli myynnissä menhua, kahvia ja vaahtokarkkeja grillausmahdollisuudella. Ensin pojat esittivät korttitemppuja ja sen jälkeen tytöt esittivät tanssiesityksen. Tämän jälkeen oli ensimmäinen väliaika, jonka jälkeen he esittivät näytelmän karvisesta, oskusta, rankkurista ja hiirestä. Sitten oli tyttöjen "jumppa" esitys johon yleisön tuli osallistua. Siinä soi joku biisi, jossa piti hypätä ilmaan aina kun laulettiin Jump! Tämän jälkeen oli runo ja lopuksi kaikki neljä nuorta pitivät loppuvenyttelyn rauhallisen musiikin soidessa. Mielestäni hienoa oli näin monipuolinen esitystarjonta ja mahtavaa se, miten nuoret saivat kaikki aikuiset mukaan jumppaan ja loppuvenyttelyyn. Kiltisti kaikki neljä katsomossa ollutta miestäkin venyttelivät ja hyppivät kiltisti mukana -upeaa! :)
Laitoin tänä vuonna siemenet multaan jo tosi aikaisin ja liian pian ikkunalauta tuli niille ihan liian pieneksi kasvupaikaksi isompiin ruukkuihin siirtymisen myötä. Niinpä jouduin laittamaan tomaatit, vesimelonit, kurkut ja kesäkurpitsat jo toukokuun alusta ulos pieneen kasvihuoneeseen ja senkin jäädessä pieneksi siirtyi osa kasveista pihalle maahan jo toukokuun puolen välin jälkeen. Peittelin joka ilta kasvihuoneen kolmella peitolla, jotta kestäisivät yön miinusasteet ja ihmeekseni ne selvisivät hengissä. Kasvimaakin on aika pieni ja siksi laitoin muutamia taimia myös metsään kasvamaan. Tämä on nyt tällaista kokeilua ja saa nähdä tuleeko tästä yhtään mitään. Pojat istuttivat myös kurkun, kesäkurpitsan ja auringonkukan siemeniä. Yritettiin toimia Anastasian ohjeiden mukaan ja se oli tosi hassua sekoilua. Hyvin ne lähti kasvamaan.
![]() |
Tammet on selvinneet talvesta! Käyvät ulkoilemassa päivisin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti