Talvinen tarina ja talvisia kuvia

Käyn läheisessä seurakuntatalossa lasten kanssa kerhossa maanantaisin ja keskiviikkoisin. Siellä on  valtavan ihanat kerhotädit! Yksi heistä oli kirjoittanut kauniin lastensadun jonka sain häneltä:

Jouni-lappalainen
Jouni on nuori mies. Hän asuu kaukana Lapissa, missä on talvella paljon lunta ja korkeita puuttomia tuntureita. Jounilla on haave: kunpa joskus voisi muuttaa etelään, johonkin suureen kaupunkiin kuten Helsinki tai Turku. Siellä olisi paljon autoja ja kauppoja joista voisi ostaa mtä vain. Hän oli lopen kyyllästynyt valkoisin tuntureihin ja poroihin, joita joutui hoitamaan.
Jouni oli käynyt jopa lapin noidan luona pyytämässä apua. Noita oli rummuttanut taikarummullaan ja lausunut loitsuja. Se oli tosi jännittävää. Noita oli yrittänyt taikoa, että Jouni saisi kaiken haluamansa ja tulisi onnelliseksi, mutta mitään ei tapahtunut.
Eräänä aamuna Jounin luokse kiirehti naapurin tyttö Maarit: "Jouni, oletko kuullut: valtavan suuri karhu on nähty tässä aivan meidän lähellä. Kaikkien porot ovat vaarassa. Muutaman se on kai jo papannut ja syönyt suuhunsa."
Silloin tulee Jouniin liikettä. Kiireen vilkkaa hän lähtee tarkistamaan omaa porotokkaansa, ovatko ne vielä tallella. Jouni juoksee minkä jaloistaan pääsee. Hänen sydämensä pomppii rinnassa niin, että on melkein vaikea hengittää. Sitten hän kuulee poronkellon kilkattavan. Onneksi hänen poronsa ovat kaikki tallella. Onnellisena Jouni istahtaa lempiporonsa viereen lepäämään. Yhtäkkiä hänet valtaa omituinen tunne! Hän kuuntelee tunturituulen rauhoittavaa huminaa, muistelee revontulia, joista hän on saanut kauniit värit vaatteisiinsa ja hän katselee rakkaita porojaan. "Miten minä olen voinut kuvitella, että autot ja muut tavarat teksivät minut onnelliseksi, Jumala on antanut minulle kodin, kauniin maailman ja rakkaat eläimet ja ihmiset. Illalla Jouni lukee iltarukouksen, jossa kiittää kaikesta mitä hänellä on.
Hän tuntee olevansa tosi onnellinen!

Sunnuntaina kävimme hiihtämässä samassa paikassa kun aiempana päivänä. Aurinkoinen sää oli saanut muutkin ihmiset liikkeelle. Hiihtäjiä oli tupla määrä edelliseen päivään verrattuna, lisäksi näkyi kaksi pilkkijää, pulkkailijoita ja frisbee golfin pelaajapojat. Heittorata näytti kulkevan samoin seuduin hiihtolenkin kanssa eli aika pitkiä välimatkoja. Omat heittoni eivät kyllä ainakaan niin pitkälle kantaisi, loppuisi laskutaito ja kärsivällisyys varmaan kesken, mutta pitää kesemmällä ehdottomasti mennä kokeilemaan. Eväinä munkkia, kaakaota, mehua ja vielä pullaakin! Kuvassa omat pojat jäällä tekemässä lumienkeliä ja toinen jotain omaa sekoiluaan.

Tänään metsäkävelyllä:

Korkeat puut kattona ja lumi mattona, ihana hiljaisuus!

Nelli

Nita

Pupun polkua. Välillä huomaa eksyneensä niin korkeaan paikkaan että peppuliuku alas on paras vaihtoehto:)

Eläinten jälkiä on mukavaa seurata ja kulkea niiden tekemiä polkuja. Välillä saattaa löytää paikan jossa kukaan ei ole käynyt lumentulon jälkeen. Tässä pienessä suositussa metsikössä niitä on aika harvassa. Tämä oli pupunjälkiä lukuunottamatta koskematon ennen tuloamme, mutta ylemmäs en uskaltautunut jyrkän pudotuksen vuoksi. Jonun koulukaveri juuri viime viikolla putosi kalliokiipeilyllä ja katkaisi jalkansa säärestä kahdesta kohdin.

Pakasteruokaa oraville. Jäätyneet huurteiset kävyt olivat kauniita

puuhastelua talvessa

 Olin tänään hiihtämässä poikien, Päivin, Juhon ja Janinan kanssa Maskussa. Kaksi tuntia siinä meni ja matkaa tuli varmaankin noin kuusi kilometriä. Eka lenkki meni niin että Janina, Juho ja Jonu painoivat edellä kovaa vauhtia ja Epukka narisi kuin ruosteinen ovi että ei jaksa enää yhtään. Eipä sitä voinut matkanvarrellekaan jämähtää ja lupasin auton avaimet hänelle jos menee kuin hurrikaani niin ettei me pysytä perässä. Joten päästiin lopulta onnellisesti takaisin autolle eväistä nauttimaan. Oli kuumaa kaakaota ja pullaa. Pojat istuivat meidän auton takakontissa kaikki kolme ja eipä siinä kauaa mennyt kun mönkivät tapapenkin kaadetun keskipenkin ylitse ja auto oli kuin mikäkin sisäseikkailupuisto. Aina sitä pitää jotenkin vetää överiksi:) Seuraava kierros tehtiin niin, että tällä kertaa Epukka paineli etujoukoissa ja Jonu piti meille seuraa kertomalla netissä näkemistään kuvista tuunatusta rellusta (samaa mallia kun omamme) ja miten se oli voittanut bemarin kilpa-ajossa. Huomenna aamupäivällä on suunnitteilla uusi hiihtoretki läheisillä laduilla lähtien meidän pihalta. Haaveiltiin menevämme majalle missä saa ostaa munkkia, mutta tarkistaessani latureittiä netistä siinä sanottiin sinne pääsevän vain luistelutekniikalla. Ehkä siis täytyy tehdä suunnitelmiin muutos. 

 Alkuillasta metsäkävely koirien kanssa lumisessa metsässä auringon laskiessa ja sinisen sävyn levittäytyessä hangille.

Torstaina ja perjantaina piti keksiä jotain puuha pikkuisille kun oli pakkasta ja liikkeessä oli pysyttävä. Keksimme alkaa istuttaa puita. Niinpä käytiin keräämässä maasta muutama myrskyn katkoma oksa kerrallaan  ja istutettiin ne pihalle. Siinä riitti mielenkiintoista puuhaa ja pysyttiin kaikki lämpiminä kun oltiin liikkeessä. Seuraavana päivänä juuri neljä vuotta täyttänyt tyttö sanoi ilahtuneena että hei, tulkaa katsomaan kun nämä puut on yön aikana kasvaneet!

Todella tarkkasilmäinen voi bongata puuston joukosta tyypillisen suomen talvisiin metsiin kuuluvan villipedon -jäätyneen krokotiilin! Se laitettiin sinne, mutta puita ympärille aidaksi ettei se pääse "metsään" syömään oravia ja metsähiiriä.

Pakkanen paukkuu ulkona ja on tainnut ihan oikeasti tulla talvi. Vähitellen alan uskoa ettei tuo lumi ja jää ole seuraavana aamuna kadonneet vaan ovat tulleet jäädäkseen edes vähän pidemmäksi aikaa. Epukka on jälleen ilahduttanut pukeutumisellaan. Tänään asuvalintana oli harmaat collagehousut ja tummanharmaa trikoopaita ja päälle siihen silkkinen juhlaliivi. Perjantaina koulussa hänellä oli kauluspaita josta oli jättänyt muutaman ylimmän napin auki ja kääntänyt kaulukset sisäänpäin saadakseen V-kaula-aukon. Joululomalla luistelemassa Raisa-serkkuni ja hänen lasten kanssa Epukka oli laittanut suorat mustat juhlahousut jalkaan. Syvä kunnioitus luistelun jaloa lajia kohtaan kenties epäilimme Raisan kanssa. Lisäksi siihen kirpparilta polyester paitapusero ja kaveri oli aika hikinen luistelun jälkeen. Kolme sälliä ottivat kiihdytyskilpailuita sellaisilla tukikehikoilla kentän päästä päähän.

Eilen Inna ja Teemu tulivat meille mukanaan Luisin espanjasta lähettämä iso pahvilaatikollinen kaikkia paikallisia jouluherkkuja. Ilmakuivattua lihaa, marsipaania, suklaata, pähkinäherkkuja, kahvia, hunajarommia ym. Ihan mahdottoman makeita ja rasvaisia, mutta ihania!

Leikkelin juuri hetki sitten hiuksista huonot latvat pois. Pojatkaan eivät ole vielä koskaan olleet parturissa, mutta jokaisen leikkuukerran jälkeen uhoan vieväni heidät oikeaan parturiin. Vielä muutama vuosi sitten leikkasin aina omat hiukseni mutta erään epäonnistuneen kerran jälkeen oli todettava että ehkä olisi jo aika antaa ammattilaisen hoittaa homma. Alle kouluikäisenä käytiin äidin kanssa Monsier Tapiolla. Tämä mies parturikampaaja aina ihaili pitkiä hiuksiani ja laittoi violetteja liimalla kiinnitettäviä hiuslisäkesuortuvia ja opasti pitämään hyvää huolta hiuksista. Eräänä päivänä kotona keittiössä otin sakset ja leikkasin hiukseni molemmilta sivuilta ihan lyhyiksi. Muistan miten äiti torui että mitäköhän monsier Tapio nyt sanoo ja kun menimme hänen liikeeseensä sain todella kuulla kunniani. Sen vuoden synttärikuvissa sekoilen ilmapallojen keskellä kissa sylissä pumpulia korviin tungettuna ja hiukset sivuilta lyhyiksi kynittynä ja takaa pitkinä. Olin lapsena kyllä aika mahdoton ja keksin kaikenlaisia hullutuksia. Sukujuhlat olivat pahimpia koska aina mokailin jotenkin. Tapana oli että mentiin käymään kioskilla vanhempien serkkujen kanssa ja tottakai kerran innostuin laskemaan mutaisessa mäessä niin että oli sukkahousut ihan kurassa ja piti alkaa serkun vaatteita lainailemaan kun päästiin takaisin juhlapaikkaan. Tai sitten purskahdin nauruun niin että jäätelöt lensi suusta. Ehkä siksi kun muistan nämä tällaiset ja miltä se on tuntunut kun sillä hetkellä ei ollenkaan tajunnut mokailevansa ja sitten vasta sen tapahduttua tajusi että nyt tuli hölmöiltyä, ymmärrän omiakin lapsia kun ne tekee älyttömyyksiä. Tiedän että ei ne todellakaan tee sitä sen takia että haluaisivat sekoilla vaan koska elävät niin hetkessä ja innostuneina mieleen pälkähtävistä sillä hetkellä loistavan tuntuisista ideoista.
Arkena on usein kiire lähettää lapset kouluun ja kiire ehtiä ruokailla ennen harrastuksiin menoa ja illalla kiire pestä hampaat ettei mene liian myöhäiseksi. Lisäksi kaikki tämä pitäisi tehdä niin ettei hommaa hoitaessa unohdu tekemään kaikkea muuta ja ihmettelemään ihan asiaan kuulumattomia juttuja. Välillä hoputtaessani tai vaatiessani heitä keskittymään siihen mitä on tekemässä, herää mielessä kysymys että onko lapsen oltava tehokas, asioiden suorittaja ja itsenäinen (oman toiminnan ohjaaminen sujuvaa ja tehokasta)? Mitä ovat onnistuneen kasvatuksen kriteerit ja kenen kannalta katsottuna onnistuneen kasvatuksen? Onko onnistunutta kasvatusta että lapsi hoitaa kiltisti aikuisen antamat hommat? Hetkessä eläminen unohtuu ja pienten siinä hetkessä olevien hienojen juttujen huomaaminen, kun on tehtävä ennakkosuunnitelmien ja aikataulujen mukaisesti. Ei ehdi jäädä ihmettelemään tai tunnustelemaan tuntemuksia. Elämästä katoaa sen ihmeellisyys ja hetkistä ainutkertaisuus. Välillä tuntuu että ihmisistä tehdään (ja se koulutus aloitetaan jo lapsesta asti) tehokkaita yhteiskunnan yhteistä hyvinvointia ja taloudellista kehitystä tukevia ja omaa pientä osuuttaan kuuliaisesti suorittavia  työmuurahaisia. Kunnialla ilme värähtämättä pusketaan vaikka läpi harmaan kiven kunhan ei valiteta ja ollaan itkeä tirauttamatta vaikka sattuisi päähän sitä seinään takoessa. Itsestä pitää pitää huolta jotta pystyy antamaan kaikkensa, olemaan hyvässä kunnossa ja työkykyinen mahdollisimman pitkään.

Olen viime päivinä nähnyt paljon unia ja muistanutkin niitä vielä herätessäni. Yhtenä yönä näin kaksi erikoista unta. Ensimmäisessä istuin bussissa. Siellä oli myös mies ja nainen joilla oli suuri elävä mustapantteri. Se istui sellaisen vanhemmissa busseissa olevan korokkeen päällä siinä aika edessä oikealla puolen. Katselimme pantterin kanssa toisiamme ja yhtäkkiä se meinasi hyökätä kimppuun. Sen tassut melkein ehtivät tarrautua kiinni, mutta sitten se vetäytyikin takaisin. Ihmettelin että miksi se silleen hyökkäsi ja nainen vastasi että se ei tunnistanut sua enää kun olet poistanut blogisi tekstejä eikä se enää tunnistanut kuka sinä olet. Herätessäni mietin että voi hitsi jos tämä kirottu kapistus jo tulee uniinkin.
Toisessa unessa olin jossain isossa koulussa. Pojat olivat siellä myös ja ilmoittivat menevänsä edeltä ulos. Mulla oli meetvursti voileipä kädessä ja menin rauhassa perässä ulos. Oltiin jossain aavikolla tai sellaisessa karun vuoristoisessa paikassa ja yhtäkkiä sinne koulun pihalle juostalönkytti iso lauma nälkäisiä susia. Pelästyin ihan kauheasti että nyt ne huomaa pojat ja koittaa syödä ne, mutta onneksi pojat oli jo vauhdikkaina kavereina ehtineet jonnekin. Sitten ne sudet huomasi mut ja alkoi tulla kohti. Ne haistoi sen voileivän ja halusivat sen. Mä koitin ajaa niitä pois ja ne väistikin, mutta johtajanaaras palasi kierrellen kokoajan uudelleen. Sitten tuli joku iso hahmo ja ajoi ne pois ja mä sain pitää leipäni. Ihan pimeetä:)

Perjantai 13. päivä. Muistan yhden kesäisen perjantai 13.pv kun ajettiin Kolarista kotiinpäin yöllä ja tarkkailtiin tottakai jos poroja olisi tiellä. Ei näkynyt poroja mutta yllättäen keskellä tietä seisoikin lehmä. Eilen poltin ranteen tulikuumaan perunakattilaan kun kaasin keitinvettä pois. Sattui kauheasti ja jäi punainen jälki. Ehkä sain eilen siis jo osani epäonnesta. Vaikka en edes ole taikauskoinen.

Jätin tänään tanssitunnin väliin vaikka jouluherkutteluista tulleet muutamat lisäkilot eivät sitä olisi sallineet. Pakko saada itsensä jotenkin takaisin ruotuun. On vaan ollut niin paljon menoja että tuntui välttämättömältä ottaa tänään rennosti. Egyptin tulijaisina sain upean huivin lanteille kiedottavaksi, helisee ihanasti liikkuessa. Ensi viikolla on perjantaina kuudelta kummitytön synttärit ja lauantaina koulutuspäivä. Arkena on harrastukset ja sitä seuraavalla viikolla lisäohjelmaakin. Maanantaina kävin toisen kerran vyöhyketerapiassa. Vielä olisi yksi kerta jäljellä. Antaa joka kerta runsaasti uutta ajateltavaa.

Hauska valoilmiö taivaalla kaupan valoista

Haluaako olla oikeassa vai onnellinen?

Tässä norppa josta piti tulla lohikäärme. No aina ei asiat mene suunnitelmien mukaan!

Mielenkiintoista ja tosi vanhaa luettavaa isän luota. Päälimmäisessä on isoisäni kuvassa mukana alhaalla.

Vanhoja enkeli kiiltokuvia

Filmitähdet

 Lapsena ihastelin aina näitä isoisäni siskon keräämiä filmitähtien kuvakortteja. 

Ihastuin silloin pienenä kahteen kuvaan alhalla vasemmalla ja sain ne sekä muutaman muun omaksi. Nyt kun sain koko kansion niin kiinnitin ne siihen takaisin. Kaapeista löytyi myös vanhoja piirustuksiani. Kaikissa oli kissa, koira, hevonen tai prinsessa... mitäpä muutakaan.

Einar Hansson taisi olla kuvien keräilijän suosikki miesnäyttelijä, sen verran paljon hänestä on kuvia.

Vauhdikkaan viikon vastapainoksi on mukavaa istua välillä tässä koneella. Forum Marinumin museovierailu vastasi odotuksia. Pojat olivat aivan innoissaan, eniten tottakai näytteillä olleesta aseistuksesta. Olisivat halunneet vielä kahvilaankin jokirantaan, mutta mulle tämä kaupunkipläjäys oli jo ihan riittävä:)

Mukavaa yhdessäoloa on ollut. Pojat ovat omien sanojensa mukaisesti käyneet "tiukkoja taisteluja", mutta onneksi vain vähän ja ollaan puuhailtu kaikkea kivaa yhdessä. Eilen aamulla pelattiin  Kimbleä ja Jonu lahjoitti oman kuutosensa Epukalle, jotta tämäkin pääsi peliin mukaan. Varoivat myös syömästä toisiaan, vaikka välillä sitä ei voinut välttää. Osaavat välillä olla tosi kilttejä ja kultaisia toisilleen.

Eilen kävimme myös isän luona vierailulla Jonun kanssa. Etisimme yhtä väitöskirjaa kaksostutkimuksesta, mutta löysimmekin kaikkia muita mielenkiintoisia pikku aarteita. Huomenna kahdelta mennään ex-naapureille ihastelemaan pientä koiranpentua. Toivottavasti ei tartu pentukuume... no tuskin, olen kyllä sen verran kovan koulun saanut omien piskien kanssa käydä että taidan julistautua kissaihmiseksi:)

Vyöhyketerapiassa oli mielenkiintoista ja se oli positiivinen kokemus siten, että vastasi odotuksia ja oli hinnan arvoinen. Sain kotiini ylävartaloon kiinnitettynä 12 pientä magneettia ja korvissa on molemmissa saman verran nuppineulan päätä pienempiä magneetteja. Ovat pienillä teipeillä kiinni ja pieniä kiinnittäytymisvaikeuksia on ollut... Niitä korvien pienenpieniä pallomagneetteja on etsitty milloin mistäkin pöydän alta tai muualta lattialta taskulampun valossa. 

Elvistelijä

Alkuviikosta tuli räntää. Hyvä tilaisuus poikien ottaa pyörät ja lähteä harjoittelemaan sutimista ja liukua. Päädyttiin leikkipuistoon. Muutamalla kaatumisella ja märillä vaatteilla selvittiin reissusta.

Tarkkailijat

Vihdoinkin talvi

Elvis käy syömässä sitä kukkakoria. Sitten juoksee mouruten ympäriinsä ihan villinä. Pitäisiköhän itsekin maistaa, jos vaikka saisi jonkun ihme innostuksen siivota tornadon lailla rätti ja moppi viuhuten!
Uuden vuoden aatto meni mukavasti. Paukuteltiin paukkuja ja valettiin puolen yön jälkeen tinoja. Lapset valvoivat puoli kolmeen asti. Pelasivat korttia keskenään yläkerran olohuoneen lattialla. Sitä sellaista missä pitää kerätä perheitä.

Pieni sylikoira Epukan kanssa

Vuoden 2011 viimeinen päivä, aurinkokin kurkisti hetken aikaa ja ilma alkoi viilentyä.

Kurkistus

Ilmalennon jälkeen

Aaduliina valaa tinaa

Mikä näistä on onnenkenkä kyselivät pojat, minkä valitsisi...

Jonun valaustulos

Epukalle tuli selvästi ruusu tai joku muu kukka. Seuraavana päivänä kävivät keräämässä kuivuneita kukkia ja tekivät niistä kimppuja joita myivät 50 senttiä kappale. Ehkä tämä ennusti kukkakauppiaan uraa.

Oma tina. Olisiko joku rapu tai skorppiooni

Pontso, Nitan veli, Kultasilmä

Alma ja Anja

Nelli ekan päivän aamuna