Talvinen tarina ja talvisia kuvia

Käyn läheisessä seurakuntatalossa lasten kanssa kerhossa maanantaisin ja keskiviikkoisin. Siellä on  valtavan ihanat kerhotädit! Yksi heistä oli kirjoittanut kauniin lastensadun jonka sain häneltä:

Jouni-lappalainen
Jouni on nuori mies. Hän asuu kaukana Lapissa, missä on talvella paljon lunta ja korkeita puuttomia tuntureita. Jounilla on haave: kunpa joskus voisi muuttaa etelään, johonkin suureen kaupunkiin kuten Helsinki tai Turku. Siellä olisi paljon autoja ja kauppoja joista voisi ostaa mtä vain. Hän oli lopen kyyllästynyt valkoisin tuntureihin ja poroihin, joita joutui hoitamaan.
Jouni oli käynyt jopa lapin noidan luona pyytämässä apua. Noita oli rummuttanut taikarummullaan ja lausunut loitsuja. Se oli tosi jännittävää. Noita oli yrittänyt taikoa, että Jouni saisi kaiken haluamansa ja tulisi onnelliseksi, mutta mitään ei tapahtunut.
Eräänä aamuna Jounin luokse kiirehti naapurin tyttö Maarit: "Jouni, oletko kuullut: valtavan suuri karhu on nähty tässä aivan meidän lähellä. Kaikkien porot ovat vaarassa. Muutaman se on kai jo papannut ja syönyt suuhunsa."
Silloin tulee Jouniin liikettä. Kiireen vilkkaa hän lähtee tarkistamaan omaa porotokkaansa, ovatko ne vielä tallella. Jouni juoksee minkä jaloistaan pääsee. Hänen sydämensä pomppii rinnassa niin, että on melkein vaikea hengittää. Sitten hän kuulee poronkellon kilkattavan. Onneksi hänen poronsa ovat kaikki tallella. Onnellisena Jouni istahtaa lempiporonsa viereen lepäämään. Yhtäkkiä hänet valtaa omituinen tunne! Hän kuuntelee tunturituulen rauhoittavaa huminaa, muistelee revontulia, joista hän on saanut kauniit värit vaatteisiinsa ja hän katselee rakkaita porojaan. "Miten minä olen voinut kuvitella, että autot ja muut tavarat teksivät minut onnelliseksi, Jumala on antanut minulle kodin, kauniin maailman ja rakkaat eläimet ja ihmiset. Illalla Jouni lukee iltarukouksen, jossa kiittää kaikesta mitä hänellä on.
Hän tuntee olevansa tosi onnellinen!

Sunnuntaina kävimme hiihtämässä samassa paikassa kun aiempana päivänä. Aurinkoinen sää oli saanut muutkin ihmiset liikkeelle. Hiihtäjiä oli tupla määrä edelliseen päivään verrattuna, lisäksi näkyi kaksi pilkkijää, pulkkailijoita ja frisbee golfin pelaajapojat. Heittorata näytti kulkevan samoin seuduin hiihtolenkin kanssa eli aika pitkiä välimatkoja. Omat heittoni eivät kyllä ainakaan niin pitkälle kantaisi, loppuisi laskutaito ja kärsivällisyys varmaan kesken, mutta pitää kesemmällä ehdottomasti mennä kokeilemaan. Eväinä munkkia, kaakaota, mehua ja vielä pullaakin! Kuvassa omat pojat jäällä tekemässä lumienkeliä ja toinen jotain omaa sekoiluaan.

Tänään metsäkävelyllä:

Korkeat puut kattona ja lumi mattona, ihana hiljaisuus!

Nelli

Nita

Pupun polkua. Välillä huomaa eksyneensä niin korkeaan paikkaan että peppuliuku alas on paras vaihtoehto:)

Eläinten jälkiä on mukavaa seurata ja kulkea niiden tekemiä polkuja. Välillä saattaa löytää paikan jossa kukaan ei ole käynyt lumentulon jälkeen. Tässä pienessä suositussa metsikössä niitä on aika harvassa. Tämä oli pupunjälkiä lukuunottamatta koskematon ennen tuloamme, mutta ylemmäs en uskaltautunut jyrkän pudotuksen vuoksi. Jonun koulukaveri juuri viime viikolla putosi kalliokiipeilyllä ja katkaisi jalkansa säärestä kahdesta kohdin.

Pakasteruokaa oraville. Jäätyneet huurteiset kävyt olivat kauniita