Kissan kehräystä puutarhassa

Viikko sitten kukat nupullaan

...nyt täydessä kukassa

Taimet ulkoistettu ja kissat vallanneet näköalapaikan ítselleen. Toivottavasti ei hallaöitä tule...

Sunnuntaina ahkerointia puutarhassa... betonirenkaaseen vaihdettu mullat ja salaatti kylvetty. Epämääräinen savi/multakasa osittain putsattu rikkaruohoista ja kylvetty kuukausimansikan siemenet, tilli, basilika ja persilija. Ruohosipulin toivon voivani ottaa maalta mukaan seuraavalla kerralla kun käydään. Jättisuuret pikkupetuniat ovat viettäneet jo kaksi yötä ulkona. Olin unohtanut kastella ja olivat tänään ihan nuukahtaneita. Narsissit siirtyneet kaikki maahan. Olisi kai ollut fiksua antaa ensin kuivua ja vasta sitten laittaa maahan, mutta itseni tuntien se maahan laittaminen olisi syksyllä unohtunut ja sipulit jääneet jonnekin kellarin kätköihin. Katsotaan tuleeko kukkaa ensi keväänä. Seuraavia projekteja on kesäkurpitsan kylväminen ja neljän neliön rikkaruohokaistaleen muuttaminen jonkinlaiseksi kukkamaaksi.

Lämpimät illat ja aurinkoiset aamut ovat olleet ihania. Aamukahvi ulkona pihalla on mahtava aloitus päivälle ja illalla ei sisälle malttaisi lähteä ollenkaan. Nossekin käväisi ulkona valjaissa, jotka tosin eivät mahtuneet sen vatsan ympäri:)

Räjähtävä arvoitus ja pieneliöitä

Mikä tämä on?

Ja mikä tämä? No pommejahan ne ovat äitienpäivän kunniaksi:) Ihmemiehen katsomisella on räjähtäviä vaikutuksia pieniin miehiin. Näissä pommeissa kuulemma räjähdysaktiivista väreilyä. Sain onneksi myös vähän vaarattomampia ja vähemmän räjähteleviä lahjuksia, kuten ihanat itse koristellut kahvikupit ja huovasta tehdyt rintakorut.



Mustikan varpuja kukkimassa



Onneksi ne vuorenkilvet alkoivat kukkia. Pelkäsin jo olleeni liian ankra siistimisoperaatiossa.

Petonirenkaaseen olin suunnitellut mansikka tai salaattipenkkiä, mutta tyhjentäessäni sitä vanhasta mullasta sieltä paljastuikin valtava muurahaispesä ja muutamia muita pieneliöitä mm. tuhatjalkaisia. Viime viikolla olin yhtenä päivänä töiden jälkeen jäänyt sukkiksissa ja mekossa pihalle, tarkoituksena pikaisesti ennen lasten kotiin tuloa kuljettaa muutama kottikärryllinen vanhaa juurakkoista multaa pois, mutta siitä tulikin pitempi taistelu. Isoja mustia muurahaisia oli kuhisemalla ja kiipeilivät kottikärryissä ja betonirenkaan reuhoilla. Lopulta kävin vainoharhaiseksi ja tuntui että muurahaisia oli joka paikassa. Tänään kävin lopullisen taistelun kaatamalla 30 l kiehuvaa kuumaa vettä niiden päälle jotka olivat jäljelle jääneet. Raakalaismaista mutta epätoivoista. Ovathan ne muurahaiset asustaneet siellä ties kuinka kauan ja sitten tulen rikkomaan niiden rakennelmat ja käytävät. Siirsin niitä niin paljon pois kun jaksoin lapioida ja multaa irtosi. Nyt on selkä kipeä ja hommaa ei helpottanut se, että kottikärryjen rengas oli puhki ja multakuormat aika painavia kun tyhmänä lastasin aina liian täyteen. Muurahaisten lisäksi sieltä on löytynyt puoliksi maatunut naisten juhlakenkä ja lasinpalasia, peltiä ja muovia ja nyt ohuen multakerroksen alla tiilen palasia.... ilmeisesti ajalta jolloin betonirengasta on pidetty roskiksena tai nuotionpaikkana roskien polttoon tms..

Kyllä sinne liikehdintää jäi vieläkin...

Äitienpäivänä kävimme maalla ja otin sieltä roskapussillisen multaa mukaan että sain suojattua valolta purkkien läpi kasvaneet taimien juuret. Avulias Jonu lapioi multaa multakasasta ja katselin vieressä kun kastemato toisensa jälkeen päätyi myös pussiin kaupunkilaismadoksi. Nyt sitten on matoviljelmät taimilaatikoissa ja muurahaisviljelmät salaattipenkissä... Kesäkuun alusta suunnittelin taimet siirtäväni ulos. Jonu kävi entisen luokkakaverinsa luona kylässä ja sain kaverin äidiltä yhden chilin taimen. Nyt tiedän miltä taimien kuuluisi näyttää ja millaisessa purkissa olla. Ja sen miltä voi taimien kasvatus näyttää kun on  lasitettu viherhuone - Näyttää ihanalta:)

Kun sitä multaa kärräsin niillä rikkinäisillä kottikärryillä kuorman toisensa jälkeen, aloin miettiä että mikä puutarhan hoidossa ja kasvien kasvattamisessa ihmistä oikein kiehtoo. Mikä saa ihmisen kylvämään siemeniä ja kyykkimään tuntitolkulla rikkaruohoja nyppimässä tai yleensä vain kasvattamaan omaa satoa. Ja jatkamaan vaikka kaikki olosuhteet alkaa olla onnistumista vastaan.

Olenko luovuttaja jos nyt laitan taimet roskiin ja annan olla, vai olisiko se vain yksinkertaisesti järkevää. Olen yrittänyt opetella, että jos olosuhteet eivät ole jollekin asialle suotuisat ja asia ei ota onnistuakseen, ei ole sen aika ja sen on annettava olla. Välillä ei haluaisi hyväksyä sitä ja päästää irti ja sitten pyörtää päätöksiään, toisaalta pelkää luovuttavansa liian helposti. Jos kuitenkin on yrittänyt ja tehnyt sen mitä voi jonkin asian eteen ja se ei vain etene, niin eikö ole järkevää keskittää voimavarat johonkin muuhun. Serkkuni kertoi lukeneensa menestyjistä kertovasta kirjasta että menestyjiä yhdistää se, että he ovat tehneet virheitä ja kokeneet vastoinkäymisiä, mutta ovat ottaneet heti opiksi ja eivät ole samaa virhettä toiste tehneet. Mä olen näitä istutushommia koittanut jo muutaman vuoden ja aina menee mönkään, mutta talven aikana aika kultaa muistot ja auringon alkaessa paistaa viherpeukalo puskee esiin sellaisella voimalla että kaikki mikä on mennyt mönkään unohtuu.

 

Taimieni kato ja kastemato...

kurkuntaimet kasvaneet

purkki jäänyt liian pieneksi. Tämä kuva viikko sitten.

samoin kävi tomaatin taimille... kummastelin kun lakkasivat kasvamasta ja lehdet alkoivat menettää väriä. Lähemmässä tarkastelussa huomasin, että juuret olivat kasvaneet ruukun läpi (on sellainen maatuva ruukku turpeesta tms.) ja siksi kai taimet voivat huonosti. Ensiavuksi laitoin vanhan multapussin ympärille suojaamaan valolta ja joku ilta jos siirtäisi isompiin ruukkuihin niin hyvä olisi.

. 

Suloiset pikku petuniat -haavetta vain. Rehevää, ylipitkää viidakkoa roskapussissa!

Taimet ovat taas kerran lennelleet ja vähentyneet, kun Inna hätyytteli kissaa pois ikkunalaudalta ja samalla tempaisi kukkaistutukset lattialle. Siinä menivät kaikki unikot ja revonhännät. On jo niin paljon nämä kaikki lennelleet, että en jaksa enää välittää. Kurkuntaimien alalehdet ovat alkaneet kellastua, varmaan liian pienistä purkeista johtuen. Töissä ollut viime viikko kiirettä ja siksi jäänyt taimien hoitokin laiminlyödyksi. Tein viime viikon reilu kymmenentuntista päivää yksinäni kun työkaveri oli kipeänä ja toinen tuuraamassa toisessa paikassa. Mikään ei ole tylsempää kuin olla yksin "vieraassa" paikassa ja yksin vastuussa niin monesta pienestä ihmisestä. Vielä kun on vauvaa ja isompaa kaveria niin siinä on puuhailun yhteensovittamista. Tuli vaihdettua lakanat kaikkiin neljääntoista sänkyyn. Oli kivaa kuunnella radiota ja silitellä lakanoita sillä aikaa kun lapset nukkuivat.  Samaa menoa näytti tällä viikolla jatkuvan, mutta onneksi lapsia lopulta oli paikalla niin monta että meidän (vakityöntekijöiden) oli pakko antaa olla yhdessä. Eilen ja tänään olin iltavuorossa ja viimeiseksi jääneen pojan kanssa noukittiin muurahaisia voirasiaan ja rakennettiin niille pesää. Mietin että muurahaisten noukkimisestako mulle maksetaan palkka:) No syvemmässä tarkastelussahan mulle maksetaan lapsen hyvinvoinnin turvaamisesta hoitopäivän aikana ja sitä se murkkujen noukkiminen oli -myöhässä olevaa äitiä ei ehditty kaipailla jännän puuhastelun innostamana. Onneksi ensi työviikko on nelipäiväinen. Torstaina olisi aikainen herätys, mutta pojat ilahtuivat kovasti kun Tomi lupautui heidän kanssaan sen hoitamaan. Olisin mielelläni itsekin mennyt. On välillä kurjaa hyväksyä se tosiasia että naisena en voi korvata heille miehistä seuraa ja sen arvoa. Olisi hienoa jos isät yleisesti (ja muut elämässä mukana olevat miehet) ymmärtäisivät miten tärkeitä he ovat olemassa poikien pienissä maailmoissa ja arkipäivän todellisuudessa. Olenhan mäkin monesti poijille tärkeä, erityisesti silloin jos näkevät painajaisia. Eilen olivat pojat piirtäneet käteensä tusseilla kuvia. Viime yönä heräsin kun Epukka tuli viereeni nähtyään pahaa unta. Aamulla vessan peilistä huomasin että hän oli ilmeisesti pitänyt kättään poskeni päällä siirtäen kuvan kädestään mulle, koska vessan peilistä huomasin poskeeni ilmestyneen "vihaisen linnun" kuvan. Ehdin jo miettiä, että töihin en mene jos lintu ei pois lähde, mutta onneksi lähti saippuapesulla:)

Ihana sade eilen illalla. Ulkona oli synkkää ja katulamppujen loisteessa näki sateen lyövän maahan. Kaatosade rummutti kattoa ja ikkunoissa ropisi. En ollut huomannut miten olinkaan sitä kaivannut...

Kastematofilosofiaa:)... Tänään oli maa täynnä kastematoja kun aamulla pyöräilin töihin. Keksin miksi mua ne kastemadot niin ovat surettaneet sen lisäksi että sellaisia on ollut lapsena lemmikkinä ja että niiden "joukkotuho" on ihan turhaa kun linnut ei niitä hoksaa syödä. Tiedän kyllä että ne ovat aivottomia otuksia, mutta jos eivät olisikaan, vaan ne tuntisivat jollain alkukantaisella vaistolla asioita. Paetessaan vedellä täyttyvistä tunneleistaan asfaltille, ne huomaisivatkin jossain vaiheessa että tämä suunta on ihan väärä, turmion tie. Ovat kuitenkin jo niin kaukana mullasta, että eivät sinne kykene palaamaan. Liian myöhään ymmärtävät tehneensä lopullisen väärän valinnan, josta ei kuitenkaan ole paluuta. Sehän olisi kauheaa. Aamulla kylmän rauhallisesti pyöräilin matojen päältä ja nautin raikkaasta aamuilmasta, kovasta vauhdista ja keskittymisestä yhden asian tekemiseen. Voi minua itsekästä julmuria:)