Viimeinen kesälomaviikko vierähti vauhdilla, mutta paljon mukavaa puuhaa siihen mahtui. Alkuviikon olin lasten kanssa maalla Mammun luona. Kävimme mustikkametsässä ja kylmän sään vuoksi saaristokierros supistui pikaiseksi "saaristoajeluksi" Angelniemessä ja Kemiössä. Maisemat olivat upeita ja meri oli vaikuttavan näköinen synkkyydessään. Ajoimme Kokkilan kautta pieniä teitä lossille ja sieltä kanavaa katsomaan. Mustikkametsässä oli tädin mies varmaan jo ehtinyt käydä, mutta marjoja riitti tällä vaikiopaikalla vielä runsaasti. Pojat painivat pusikoissa ja Mammun kanssa me poimimme. Pojilla oli omat poimurit ja lopuksi yritin että olisivat keränneet edes ne täyteen. Näytin miten saa poimittua ilman että lehdet vaurioituvat ja irtoavat, mutta eipä niitä juurikaan kiinnostanut. Söivät kuitenkin pensaasta ja Nelli söi myös suoraan pensaasta. Lopulta Nelli kieri jonkun eläimen jätöksissä ja pojat kierivät mustikkapensaissa ja niin oli koira kakassa ja pojat mustikassa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin metsässä viihtyminen, vaikka pientä työintoa ja hyödyksi olemisen iloa heistä toivoisinkin jo vähitellen havaitsevani.
Keskiviikkona tapasin serkut rannalla Kertussa ja siellä keksittiin lähteä Petrin seuraksi yhtä asuntoa katsomaan, jossa hän oli suunnitellut välillä käyvänsä näytössä portsassa. Oli hyvällä maulla sisustettu ja talon alkuperäisiä hirsiä oli kauniisti jätetty paikoin näkyville. Sieltä suunnistimme konserttiteltan viereisen laivan perälle ylös istumaan, mutta eipä sinne musiikkia kuulunut, mutta hauskaa juttua riitti. Oli ihan mahdottoman hauskaa, vaikka ehkä juomapuolellakin oli osuutta asiaan. Yhden ja kahden välillä käveltiin Ilpoisiin, jossa Raisa oli pedannut valmiiksi pedit itselleen, Katjalle ja mulle. Ihanasti tyynyn päällä oli valmiiksi laskostettu pyyhe ja siinä päällä suklaapatukka! Aamulla oli aamiainen katettu valmiiksi. Mulla olo oli kuin prinsessalla, tosin hieman ryytyneellä:) Jonu herätti soittaessaan jo seitsemältä aamulla ja alkoi kyselemään pelaisinko kotiin tultuani hänen kanssa pleikkarilla star warsia ja mikä hahmo haluaisin olla, mille tasolle mentäisiin, minkä aseen valitsisin... äääh! Lopullinen herääminen tapahtui kymmenen paikkeilla 45min rivakkaalla fillaroinnilla takaisin kotiin, jossa sitten heti ekaksi huomasin pikku ihmisten jättäneen aamulla pakastimen oven auki ja juuri pakastettujen mustikoiden osittain sulanneen. Vähän harmitti, mutta ehkä ne voi vielä käyttää mustikkakeittona tai piirakkaan. Ilokseni pääsimme illalla purjehtimaan ja oli mukava reissu. Sää oli aurinkoinen ja lapsillakin oli hauskaa. Perjantaina lähdimme mökille ja ilma oli mitä parhain. Merivesi oli lämmintä ja ilta kaunis auringon laskiessa. Valvoimme kahteen asti. Oli kivaa jutella Hannan kanssa pitkästä aikaa. Lapsilla oli hauskaa yhdessä ja keksivät mukavaa puuhaa. Kävivät saarikierroksella, istuivat ja seikkailivat leikkien pienessä purjeveneessä, soutivat kumiveneellä, potkivat palloa, olivat vesisotaa ja grillailtiin porukalla.
Ihana lomaviikko on siis ollut ja uskomatonta kyllä, nyt olen valmiina palaamaan töihin... Pojat tosin lähevät nyt muutamaksi yöksi pois kotoa ja itse olen ihan levoton siitä. Päivät menevät niin heidän kanssa puuhatessa, että muuten ei tiedä mitä tehdä, on outoa olla ilman lapsia. T:n kanssa meillä molemmilla on niin omat juttumme ja omat erillaiset elämämme.
Mietin myös välillä huolissani että miten lapset tämän kaiken mahtavat hahmottaa. Välillä tuntuu ettei missään ole mitään järkeä ja vähiten tässä asumisessa täällä näine järjestelyineen. Yritän miettiä mikä lapsille olisi parasta milloinkin. Yhteiselo tässä talossa on sujunut ihmeellisen hyvin, tai siltä ainakin oli tuntunut, mutta nyt vietettyäni maalla rauhassa aikaa ymmärrän, että tämä voi olla vain väliaikasta ja asioiden siirtämistä jonkin aikaa eteenpäin. Jotenkin turhauttavaa. Nyt en kuitenkaan tiedä mitä puuhailla kun ovat poissa kotoa. Viimeksi kun olivat poissa kävin lenkillä ja lopulta rauhan toi vasta iso kasa herkkuja ja leffa. Keskiviikkona näin ravintolalaivalla Maaritin (lapsuudenkaveri) ja lupasin soittaa nyt viikolla jos kävisimme kahvilla tms kun siitä aina on puhetta kun jossain sattumalta törmäämme milloin missäkin. Jollailemaan haluaisin myös, mutta pelkään että vene kaatuu, enkä tiedä miten sen saa kääntymään takaisin oikein päin. Viimeksi Mikko tuli mukaan jollaan ja selitti miten ohjaus- ja purjehomma toimii. Osasin heti ja kaikki meni hyvin, mutta jos tuuleekin jotenkin toisella tavalla, en tiedä pääsenkö takaisin laituriin jne. Mökillä perjantaina menin yksin uimaan syvään veteen pimeällä ja päätin olla pelästymättä vaikka pelkään kaislikossa vaanivia tappajasampia :) ja ehkä vaarattomia mutta inhottavasti kutittavia merikasveja. Ihan turha haaveilla jostain jollailusta jos paniikki iskee vedessä yksinään ollessa. Hyvin se meni onneksi ja ehkä voin yhä uskoa itseeni ja että tästä jotain tulee. Yksin on kuitenkin vähän pelottavaa opetella asiaa josta en oikeasti ymmärrä vielä paljoakaan, eikä mulla ole edes pelastusliivejä. Serkkujen kanssa tosin muisteltiin miten mamma ja pappa aina lähtivät välilä iltaisin purjehtimaan yhdessä. Mammalla oli pieni styroksinen lautta sylissä siltä varalta että jotain käy, eikä hän ehkä osannut edes uida. Ihmettelen myös miten äitini pärjäsi siellä mun kanssa (kun olin ihan pieni) mökillä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Autoakaan ei ollut ja rattailla mentiin muutaman kilsan hiekkatie ja valtava mäki, kissatkin mukana. Olin kuulemma jatkuvasti vedessä kengät märkänä. Turkuun palatessamme kissat päästettiin vapaiksi kun ei jaksettu kantaa ja ne seurasivat kadulla perässä kävellen linja-autoasemalta koulukadulle. Uskomatonta touhua. Mietin että mahtaako uskottavuus itseltäni mennä tuollaisen pienen lasten jollan kanssa touhutessani ja riittääkö mun usko ja säilyykö innostus "tähän projektiin" vai onko se liian hankalaa tai älytöntä. Ehkä kuitenkin kaikki on suhteellista, eikä edes kuitenkaan niin vakavaa. Mä olen vaan niin varuillani ja epäluuloinen että otan kaiken liian vakavasti ja murehdin liikaa. Kai tämä töihinpaluu uuteen paikkaan ja lasten poissalolo on vaan vähän liikaa yhdellä kertaa...
Nyt iltalenkille kauniiseen kesäiltaan niin saa nukuttua hyvin ja on huomenna virkeä:)

Matkalla mustikkametsään hakkuualueen läpi mentäessä

Saaristoajelulla lauttaa odotellessa. Tämän kesän kesämuotia: villapipot päässä ja toppatakit päällä...

Angelniemen kirkko kauniilla merellisellä näköalalla

Mammu ihastui tähän enkeliin ja se onkin tosi kaunis.

Kanavalla

Mielenkiintoisen näköistä ja oloista taidetta löytyi pysäköintipaikan läheisyydestä. Paluumatkalla näimme haikaran. Oli juuri nousemassa lentoon pellolta.

Perjantaina illalla kaunis auringonlasku ja peilityyni vesi. Lauantaina makoilin hetken aikaa tässä kalliolla  lasten pelatessa muistipeliä mökissä. Kuuntelin puiden huminaa, laineitten liplatusta ja aurinko paistoi lämpimästi. Täydellinen kesäpäivä!

Lapsilla oli hauskaa leikkiä veneessä. Pienet makuutilat löytyi keulassa, mutta ilma oli niin ummehtunutta että koettivat pidättää hengitystä. Pelkäsin että kohta jo pyörtyvät hapenpuutteesta! Tämä vene keikahtanut ympäri vuosi sitten kovassa aallokossa ja tuulessa. Vaikutti kauhean pieneltä sellaiseen merenkäyntiin ja ihan vaan muutenkin.

Kävin melomassa ja ihan hyvin meni vaikka viime kerrasta oli jotain kymmenen vuotta. Oli jotenkin vääränlainen tekniikka kun oikea ranne kipeytyi, vaikka kuinka koitin olla kiertämättä sitä melotessa. Puuskittainen kova tuuli vaikeutti takaisin kääntymistä ja aallot koittivat läheä kuljettamaan yhä eteenpäin, mutta hyvin siitä selvisi kun vaan pysyi rauhallisena.

150e sijoitus: oma jolla, jihuu:) Hyvä tilaisuus oppia ymmärtämään tuulen vaikutusta purjeeseen ja opetella purjehtimista. Toivon että siitä joskus on myös lapsilleni iloa. On jotenkin kankea käyttää niin, ettei 10 v. kummipoika tykkää käyttää vaikka uudenaikaisella jollalla osaakin mennä hienosti. Luulen että muutama vuosi pitää siis vielä odottaa ennen kuin omatkaan lapset tätä voivat opetella käyttämään.

Sauvon kirjasto on viihtyisä ja toimivasti jaoiteltu. Vakiokirjastosta poikkeavaan kirjastoon mennessä saattaa löytää ihan erilaista luettavaa ja päätyä tavallisesta poikkeavan kirjahyllyn eteen. Äitini osti muutaman poistokirjan, pojat lainailivat sarjakuvakirjoja ja ennätystenkirjan.

Itse lainasin muutaman "seikkailu" kirjan  joista alla suosikkini

Tämä kirja oli mielenkiintoinen löytö, joka on pitänyt toistuvasti öisin hereillä reilusti yli puolenyön. Uskomattoman rohkea ja kunnioitettava saavutus tämä kirjassa kerrottava vaellus. Mietin kuitenkin että mikä saa ihmisen lähtemään niin vaikealle ja vaaralliselle (paikoin hengenvaarallisellekin) matkalle.
Kirjan alussa kirjailija tosin kuvaa hetkeä jollon ajatus matkasta sai alkunsa. Vuoden vaihtuessa kaksi miestä koirineen on vaeltamassa pohjois-norjan erämaissa. Paukkuvan pakkasen keskellä yön pimeydessä nuotiossa palaa tuli, hiljaisuus ympäröi ja toinen miehistä alkaa miettiä edessä olevaa väistämätöntä paluutaan arkeen. Hän tuntee tarvetta vaeltaa vapaana. Yhtäkkiä hän saa päähänsä kulkea jalan halki alaskan.
Mitkä ovat tekijät näiden ajatusten ja tunteiden taustalla, mikä on se motivoiva tekijä, joka synnyttää tarpeen toteuttaa itseään tällä tavoin ja näin äärimmäisissä olosuhteissa.
Tämä yksin tai mies-seurassa vaeltamaan tottunut mies saakin matkalle seurakseen naisen. Kirja kuvaa mielenkiintoisella tavalla heidän suhdettaan, miehen ja naisen fyysisiä eroja, ajatusmaailman ja suhtautumistapojen erilaisuutta, metsästystä ja eläintietoutta, yhteiskunnallisiaoloja, historiaa ja ihmiskohtaloita.
En voi olla ihmettelemättä miten uskomattomalla kärsivällisyydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella tämä mies kykenee suhtautumaan retken aikana heikommaksi (silti uskomattoman vahvaksi ja pelottomaksi) osoittautuvaan matkakumppaniinsa. Nälkä, uupumus ja kipu valtaavat mielen niin, ettei ympäröivästä luonnosta nauttimiselle jää aina voimavaroja. Rasitus vie sietokyvyn äärimmilleen. Turhautumisesta ja vaikeista olosuhteista huolimatta he ovat valmiita niinkin paljon ymmärtämään, auttamaan ja antamaan anteeksi. Heidän välinen suhde on riidoista huolimatta kuitenkin selvästi niin arvokasta, että molemmat kaikesta huolimatta yrittävät kovasti. Kumppanuus nostaa todellisen syyllistämisen tai katkeruuden yläpuolelle. Toinen on tärkeämpi kuin itse suoritus. Silti mielenkiintoista on se, missä vaiheessa jokin asia muuttuu suorituskeskeiseksi tai niin hallitsevaksi että sille tulee ikäänkuin sokeaksi ja asia alkaa elää omaa elämäänsä.
Kirjassa tulee esille myös joidenkin paikallisten (erit. "valkonaamojen) uskomaton vieraanvaraisuus tunemattomia kohtaan. Samoin ilmi tulee alkuperäisväestön monesti vaikea, monimutkainen ja monilta osin surullinen tilanne. Alkoholismi, väkivalta, murhat, työttömyys ovat arkipäivää. Miten vaikea nuorten voi olla uskoa tulevaisuuteen tai miten surullista vanhusten voi olla katsoa jälkipolvien toivotonta tilannetta.
Ihmettelen näiden kahden vaeltajan rohkeutta. Luonto on täynnä vaaroja, joita uhmaten he kuitenkin selviytyvät saavuttaen tavoitteensa kulkea halki alaskan.
Lopuksi aloin miettiä, että ihmettelenkö ihmisen tarvetta lähteä toteuttamaan itseään näin vai ihmettelenkö tosiasiassa sitä että miten jollakin voi olla näin paljon rohkeutta, että uskaltaa lähteä toteuttamaan itseään ja taito uskoa itseensä niin että kaikki on mahdollista...

Käytiin Karunan kirkolla

Kuvan ritariperhonen koitti tulla suoraan syliin kirkolle kävellessäni Jonun kanssa, eikä meinannut lähteä pois:) Lopulta juoksin itse karkuun, mutta löysin sen vielä  myöhemmin uudelleen kuvattavaksi.

Kirkkorannassa. Tämä kesä ollut tuulta ja sadetta, auringonpaistetta pilvien lomasta.

Jonu ja Nelli tähystelevät merelle

Vietetään kissojen  synttäreitä keksivät pojat viime torstaina. Voi ei, pitääkö mun siihenkin ryhtyä mietin. Mutta miksikäs ei, hauskaahan se on. Niinpä poljettiin keskustaan ostamaan kaupasta satiininauhaa kissojen juhlarusettien tekoa varten, eläinkaupasta lahjat, ruokakaupasta kissan kakkua varten kissanruokaa ja tarjottavaa myös vieraille. Sitten kotiin rusetteja vääntämään ja pojat koristelemaan juhlapöytää...

Rohkeampi (vaiko vain ahneempi?) synttärisankari kakun kimpussa. Tarjolla lihahyytelökakkua kissanminttunapeilla koristeltuna ja hyla-maitoa kyytipojaksi. Alakerran porukatkin tulivat synttärikahville. Heille oli tarjolla vähemmän lihaisia vaihtoehtoja.
Kangaskaupasta löytyi kunnia-arvoisten kissojen syntymäpäiväjuhlien kunniaksi myös uusi pöytäliina:) 

Pinkki hiiri ja pallo olivat Nossen lahjat. Tosikolli kestää vähän vaaleanpunaistakin:)

Ruualla on kivempaa leikkiä!

Toinen sankari kissanminttuja maistelemassa

Metsässä vietetty poikasvaihe on tehnyt Elviksestä hellyyttä kaipaavan mutta meteliä ja äkkinäisiä liikkeitä varovan. Huomaan samoja eleitä ja reagointia kuin äitini Välkyssä ja muissa aiemmin kohtaamissani puoliksi villeissä kissoissa. Lattialla syrjässä on parempi ruokarauha. Pallo ja hiiri on Elviksen lahjat.

Väsähtänyt  juhlija

Kulunut viikko ollaan istuttu rannalla kahden ystäväni ja heidän lastensa ja omieni kanssa. Kolmena päivänä on satanut ja niistä kahtena tullut kaatamalla vettä ja ukkostanut. Lapsilla ollut kumiveneet mukana, niitä ei tyhjennetä ihan hetkessä ukkoskuuron yllättäessä...

Viimeinen lomaviikko alkaa huomenna. Taitaa töihinmeno jännittää kun näin painajaista, jossa olin antanut lasten leikkiä vapaasti ja ottaa kaikki palapelit kaapista. Olivat tehneet niitä, mutta sitten vaihtaneet leikkiä. Mulle tuli kauhea kiire tehdä kaikki palapelit valmiiksi ennen työkaverin tuloa ja se ei millään onnistunut, vaikka miten yritin saada paloja paikoilleen. Työkaverin tullessa töihin huomasin että olin jättänyt ihan kamalan kuraiset talvisaappaat keskelle leikkihuoneen puhdasta lattiaa. Multa ei onnistu mikään, ajattelin unessa. Huh, taitaa pukata vähän työhönpaluun stressiä:)
Viimeisellä lomaviikolla on hyvä lähteä matkalle tai järjestää paljon ohjelmaa, niin ei ehdi miettiä töihinpaluuta kun pitää itsensä kiireisenä. Alkuviikosta on suunnitelmissa kyykkiä sauvon mustikkametsissä pari päivää tai kierrellä lähisaaristoa autolla. Houkuttelin poikia pyöräretkelle kanssani saaristoon, mutta eivät ne halunneet lähteä fillaroimaan. Nuorempana olen kahdesti kiertänyt ahvenanmaan pyörällä teltassa yöpyen. Siellä on ihan hyvä pyöräillä, mutta tämän lähisaariston autotiet ovat niin vilkasliikenteisiä, että lapsille se voisi olla vaarallistakin. Keskiviikkona olisi turussa joenrannalla konsertti, mitä haluaisin tosi kovasti mennä katsomaan mutta en vain voi laittaa lippuun niin montaa kymppiä. Harmittaa kyllä ihan hitsisti. Jos serkuista saisi seuraa läheisiin laivoihin, kun musiikki kuuluu varmaan niihin asti. Torstaina toivon pääseväni purjehtimaan ja perjantaina on suunnitelmissa mennä kavereiden mökille yöksi. Sunnuntaina autan ystävää hänen tyttärensä rippijuhlissa hiusten väkertämisessä ja tarjoilussa. Maanantai ja aikainen herätys siis väistykööt mietteistä vielä mahdollisimman kauaksi!!

Toimintaloman jatkoa lapsiraukkojen päänmenoksi...

Sunnuntaina illalla alkoi tuntua että kaupunkilaiselämä riittää ja että maalle on päästävä takaisin. Lapset olivat viettäneet jo muutaman päivän lähes aamusta iltaan kaverin kanssa pikkuautoleikeissä, pelien parissa ja ulkoleikeissä. Maanantaina päivällä suuntasimme jälleen kauniisiin luonnonläheisiin maisemiin. Eivätpä lapsiraukat tienneet mikä toimintapläjäys heitä odotti vielä sille illalle...

Perille päästyämme purattiin tavarat autosta ja lähdettiin hakemaan perunoita läheisestä maalaistalosta. Siitä samaisesta jonka lehmäaitauksessa noin 20 vuotta sitten upposin pohjetta myöten lehmänlantaliejuun hoitolehmän saatua tarpeekseen innokkaasta huomiostani ja lähdettyä ajamaan takaa.paetessani lantakasan päälle lehmä jonkun matkaa perässä. Hienosti pojat nostivat ämärillisen pieniä perunoita pellosta.

Kissa oli kovin kiinnostunut koirastamme silloin kun se istui hiljaa paikallaan, mutta pienikin liikahdus aiheutti puolustusreaktion.

Valtavan upea taito saada lähes mikä kasvi vain menestymään on tämän maalaistalon emännällä. Vierailu on kuin kasvitieteellisessä puutarhassa ja jokaisen kasvin nimen hän muistaa.

Paluumatkalla ojassa "Palava rakkaus"

Viiden jäljestä lähti liikkeelle 7-henkinen retkiseurue eli serkkuni, hänen miehensä, heidän kaksi lasta (6-vuotias tyttö ja 10-vuotias poika) ja omat lapseni. Jätämme autot tienposkeen ja kävelemme kivimurskeella päällystettyä metsätietä pitkin näköalatornille. Sodan aikana tässä sijaitsi ilmavalvontatorni, jossa lotat tarkkailivat havaitakseen turkuun matkalla olevia sotakoneita. Eräs yhä kylässä asuva vanharouva teki hälytyksen havaitsemistaan koneista, mutta sitä ei otettu todesta ja sen seurauksena turun postia pommitettiin ja ihmisiä menehtyi. Jokunen vuosi sitten (2005) kyläyhdistys rakensi uuden tornin vanhan paikalle.

Näkymiä tornista

Myös Nelli kapusi ylös torniin kun toinen pojista kävi sitä kutsumassa. Kullaanvuoren näköalatornilla kiipesi luoksemme ylös omatoimisesti retkieväiden houkuttelemana:) Odotti kiltisti ja kulki alas viimeisenä kun pyysin odottamaan, ettei kiilaisi ketään lapsista portaissa. Yllätyksekseni ihmeiden aika ei ole ohi tuon koiran suhteen. Se on ihmeellisesti muuttunut ihan itsestään, ilman että olisin mitään osannut tehdä, omissa maailmoissaan ja tottelemattomana kulkevasta karkailijasta uskollisen tottelevaiseksi kumppaniksi.

Jo ennen varsinaista yllä kuvassa olevaa luonnon"ihmettä" maasto muuttui kivikkoisemmaksi ja kalliolohkareet reunustivat kulkureittiämme. Sammaleen ja metsäpolun alla oli jo selvästi vastaavanlaista kivipohjaa. Tasapainoilu ja kulkeminen kivien päällä oli odotettua helpompaa, vaikka paikoitellen kivet olivat kiikkeriä.

Nelli kivipellossa

Kivipellosta eteenpäin olevalla näköalapaikalla söimme eväät.

Maisemat olivat upeat ja meri pilkotti puiden lomasta.

 

Paluumatkalla päätimme etsiä vielä kolmannen (tai oikeastaan neljännen) ja viimeisen kohteen.

Luola pilkottaa puiden välissä keskellä

Noin kymmenenmetrisessä kalliossa on lippaluola, jonka sisälle mahtuu hyvin useampikin ihminen. Suoraa pudotusta luolasta alas on noin kuusi metriä. Lasten turvallisuuden puolesta alkoi pelottaa kiivetessämme luolaan sisälle. Entä jos kompastuvat tai liukastuvat. Myös Nelli meni aivan jyrkänteen reunalle. Mahtaako koira hahmottaa korkeuseroja kuten ihminen ja ymmärtää miten korkealla on. Yksinään on ihan toisenlaista kiipeillä tai tutkia maastoa, kuin lasten kanssa, ei ole vastuussa kuin itsestään.
Kalliokiipeily on mielenkiintoista, mutta pelkkä yksinkertainen metsässä rämpiminen on ehdottomasti rentouttavampaa ja mukavampaa!
Hauska pieni syvennys löytyi laskeutuessamme alas jyrkänteeltä (kolmiomallinen kolo heti yläpuolella olevassa kuvassa). Matkaa maastossa kertyi eri suuntiin kulkiessamme sen verran että hikeä pukkasi ja niin vilvoitava uintireissu tuntui uskomattoman houkuttelevalta.

Käytiin siis vielä rantasaunassa uimassa. Saunomisen ja uinnin jälkeen dippailtiin kasviksia ja herkuteltiin vesimelonilla. Yllättäviä vaikutuksia nuorisoon tällä ehkä liiankin terveellisellä ruokavaliolla. Alkoivat laulaa ja tanssia tuoleilla. Ensi kerralla tuttu ja tuvallisempi valinta eli karkkia tarjolle, ettei meno näin villiinny:)

Äidin luo uintireissun ajaksi jätetyllä Nellilläkin oli toimintatuokio jatkunut... Oli ajattanut viereiselle pellolle tulleen peuran takaisin metsään. Äitini kehuista ylpistyneenä oli palannut vielä toistamiseen pellonreunalle haukkumaan, vaikka peura oli jo kadonnut näkyvistä.

Jännittävää tämä maalaiselämä!

Festaritunnelmia

Ystävä pyysi kaverikseen siivoamaan ruissaloon festarialuetta lauantain jäljiltä. Keräsivät varoja lippukunnalle, johon hänen tyttärensä kuuluu. Viime yönä puoli kolmelta tuli hakemaan autollaan. Vasta vartti sitä ennen kotiutuivat alakerran porukat omalta festari reissultaan. Kivaa oli heillä ollut.
Paluumatkalaisia näkyi runsain mitoin tienvarsilla ja autoliikennekin oli vilkasta kuin ruuhka-aikaan päivällä. Itse siivoaminen oli ihan mukavaa puuhaa. Haravoimme anniskelualuetta ja tienvarsia. Kerättiin pieniin kasoihin roskat haravalla ja sitten kauhakuormaaja tuli keräämään ne. Palautuspullot kerättiin erikseen. Vaikka palkkaa ei hommasta tullutkaan itselleni, niin ihan ilmaiseksi ei tarvinnutkaan tehdä; yön saldo oli maasta kerättynä 18 euroa ja neljät aurinkolasit!

Ihan hirveän roskasta ei ollut, eikä muutenkaan mitään yökötyksiä. Ainoastaan anniskelualueella oli enemmän haravoitavaa pöytien ja penkkien alla. Seuraavasta yöstä tulee rankka silloin siivoamaan menijöille, kun jokainen tupakantumppi pitää erikseen noukkia maasta ylös. Oltiin valittu viisaasti viime yö omaksi osuudeksi ja päästiin noukkimisen osalta siis helpommalla.

Siivouksen jälkeen valmiina uuteen päivään

Sitkeät sissit festaritunnelmissa. Vain lokkeja ja kanadanhanhia oli enää paikalla lisäksemme. Ihme etteivät ole poikasineen säikkyneet kovaa meteliä ja väenpaljoutta ja menneet muille maille rauhallisemmille.

Viime päivien kuumuus ja kosteus on vetänyt kissatkin veteläksi ja puoliksi pökränneitä raatoja lojuu kaksin kappalein milloin missäkin. Nosse laihtunut 2 cm :)