Viimeinen kesälomaviikko vierähti vauhdilla, mutta paljon mukavaa puuhaa siihen mahtui. Alkuviikon olin lasten kanssa maalla Mammun luona. Kävimme mustikkametsässä ja kylmän sään vuoksi saaristokierros supistui pikaiseksi "saaristoajeluksi" Angelniemessä ja Kemiössä. Maisemat olivat upeita ja meri oli vaikuttavan näköinen synkkyydessään. Ajoimme Kokkilan kautta pieniä teitä lossille ja sieltä kanavaa katsomaan. Mustikkametsässä oli tädin mies varmaan jo ehtinyt käydä, mutta marjoja riitti tällä vaikiopaikalla vielä runsaasti. Pojat painivat pusikoissa ja Mammun kanssa me poimimme. Pojilla oli omat poimurit ja lopuksi yritin että olisivat keränneet edes ne täyteen. Näytin miten saa poimittua ilman että lehdet vaurioituvat ja irtoavat, mutta eipä niitä juurikaan kiinnostanut. Söivät kuitenkin pensaasta ja Nelli söi myös suoraan pensaasta. Lopulta Nelli kieri jonkun eläimen jätöksissä ja pojat kierivät mustikkapensaissa ja niin oli koira kakassa ja pojat mustikassa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin metsässä viihtyminen, vaikka pientä työintoa ja hyödyksi olemisen iloa heistä toivoisinkin jo vähitellen havaitsevani.
Keskiviikkona tapasin serkut rannalla Kertussa ja siellä keksittiin lähteä Petrin seuraksi yhtä asuntoa katsomaan, jossa hän oli suunnitellut välillä käyvänsä näytössä portsassa. Oli hyvällä maulla sisustettu ja talon alkuperäisiä hirsiä oli kauniisti jätetty paikoin näkyville. Sieltä suunnistimme konserttiteltan viereisen laivan perälle ylös istumaan, mutta eipä sinne musiikkia kuulunut, mutta hauskaa juttua riitti. Oli ihan mahdottoman hauskaa, vaikka ehkä juomapuolellakin oli osuutta asiaan. Yhden ja kahden välillä käveltiin Ilpoisiin, jossa Raisa oli pedannut valmiiksi pedit itselleen, Katjalle ja mulle. Ihanasti tyynyn päällä oli valmiiksi laskostettu pyyhe ja siinä päällä suklaapatukka! Aamulla oli aamiainen katettu valmiiksi. Mulla olo oli kuin prinsessalla, tosin hieman ryytyneellä:) Jonu herätti soittaessaan jo seitsemältä aamulla ja alkoi kyselemään pelaisinko kotiin tultuani hänen kanssa pleikkarilla star warsia ja mikä hahmo haluaisin olla, mille tasolle mentäisiin, minkä aseen valitsisin... äääh! Lopullinen herääminen tapahtui kymmenen paikkeilla 45min rivakkaalla fillaroinnilla takaisin kotiin, jossa sitten heti ekaksi huomasin pikku ihmisten jättäneen aamulla pakastimen oven auki ja juuri pakastettujen mustikoiden osittain sulanneen. Vähän harmitti, mutta ehkä ne voi vielä käyttää mustikkakeittona tai piirakkaan. Ilokseni pääsimme illalla purjehtimaan ja oli mukava reissu. Sää oli aurinkoinen ja lapsillakin oli hauskaa. Perjantaina lähdimme mökille ja ilma oli mitä parhain. Merivesi oli lämmintä ja ilta kaunis auringon laskiessa. Valvoimme kahteen asti. Oli kivaa jutella Hannan kanssa pitkästä aikaa. Lapsilla oli hauskaa yhdessä ja keksivät mukavaa puuhaa. Kävivät saarikierroksella, istuivat ja seikkailivat leikkien pienessä purjeveneessä, soutivat kumiveneellä, potkivat palloa, olivat vesisotaa ja grillailtiin porukalla.
Ihana lomaviikko on siis ollut ja uskomatonta kyllä, nyt olen valmiina palaamaan töihin... Pojat tosin lähevät nyt muutamaksi yöksi pois kotoa ja itse olen ihan levoton siitä. Päivät menevät niin heidän kanssa puuhatessa, että muuten ei tiedä mitä tehdä, on outoa olla ilman lapsia. T:n kanssa meillä molemmilla on niin omat juttumme ja omat erillaiset elämämme.
Mietin myös välillä huolissani että miten lapset tämän kaiken mahtavat hahmottaa. Välillä tuntuu ettei missään ole mitään järkeä ja vähiten tässä asumisessa täällä näine järjestelyineen. Yritän miettiä mikä lapsille olisi parasta milloinkin. Yhteiselo tässä talossa on sujunut ihmeellisen hyvin, tai siltä ainakin oli tuntunut, mutta nyt vietettyäni maalla rauhassa aikaa ymmärrän, että tämä voi olla vain väliaikasta ja asioiden siirtämistä jonkin aikaa eteenpäin. Jotenkin turhauttavaa. Nyt en kuitenkaan tiedä mitä puuhailla kun ovat poissa kotoa. Viimeksi kun olivat poissa kävin lenkillä ja lopulta rauhan toi vasta iso kasa herkkuja ja leffa. Keskiviikkona näin ravintolalaivalla Maaritin (lapsuudenkaveri) ja lupasin soittaa nyt viikolla jos kävisimme kahvilla tms kun siitä aina on puhetta kun jossain sattumalta törmäämme milloin missäkin. Jollailemaan haluaisin myös, mutta pelkään että vene kaatuu, enkä tiedä miten sen saa kääntymään takaisin oikein päin. Viimeksi Mikko tuli mukaan jollaan ja selitti miten ohjaus- ja purjehomma toimii. Osasin heti ja kaikki meni hyvin, mutta jos tuuleekin jotenkin toisella tavalla, en tiedä pääsenkö takaisin laituriin jne. Mökillä perjantaina menin yksin uimaan syvään veteen pimeällä ja päätin olla pelästymättä vaikka pelkään kaislikossa vaanivia tappajasampia :) ja ehkä vaarattomia mutta inhottavasti kutittavia merikasveja. Ihan turha haaveilla jostain jollailusta jos paniikki iskee vedessä yksinään ollessa. Hyvin se meni onneksi ja ehkä voin yhä uskoa itseeni ja että tästä jotain tulee. Yksin on kuitenkin vähän pelottavaa opetella asiaa josta en oikeasti ymmärrä vielä paljoakaan, eikä mulla ole edes pelastusliivejä. Serkkujen kanssa tosin muisteltiin miten mamma ja pappa aina lähtivät välilä iltaisin purjehtimaan yhdessä. Mammalla oli pieni styroksinen lautta sylissä siltä varalta että jotain käy, eikä hän ehkä osannut edes uida. Ihmettelen myös miten äitini pärjäsi siellä mun kanssa (kun olin ihan pieni) mökillä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Autoakaan ei ollut ja rattailla mentiin muutaman kilsan hiekkatie ja valtava mäki, kissatkin mukana. Olin kuulemma jatkuvasti vedessä kengät märkänä. Turkuun palatessamme kissat päästettiin vapaiksi kun ei jaksettu kantaa ja ne seurasivat kadulla perässä kävellen linja-autoasemalta koulukadulle. Uskomatonta touhua. Mietin että mahtaako uskottavuus itseltäni mennä tuollaisen pienen lasten jollan kanssa touhutessani ja riittääkö mun usko ja säilyykö innostus "tähän projektiin" vai onko se liian hankalaa tai älytöntä. Ehkä kuitenkin kaikki on suhteellista, eikä edes kuitenkaan niin vakavaa. Mä olen vaan niin varuillani ja epäluuloinen että otan kaiken liian vakavasti ja murehdin liikaa. Kai tämä töihinpaluu uuteen paikkaan ja lasten poissalolo on vaan vähän liikaa yhdellä kertaa...
Nyt iltalenkille kauniiseen kesäiltaan niin saa nukuttua hyvin ja on huomenna virkeä:)

Matkalla mustikkametsään hakkuualueen läpi mentäessä

Saaristoajelulla lauttaa odotellessa. Tämän kesän kesämuotia: villapipot päässä ja toppatakit päällä...

Angelniemen kirkko kauniilla merellisellä näköalalla

Mammu ihastui tähän enkeliin ja se onkin tosi kaunis.

Kanavalla

Mielenkiintoisen näköistä ja oloista taidetta löytyi pysäköintipaikan läheisyydestä. Paluumatkalla näimme haikaran. Oli juuri nousemassa lentoon pellolta.

Perjantaina illalla kaunis auringonlasku ja peilityyni vesi. Lauantaina makoilin hetken aikaa tässä kalliolla  lasten pelatessa muistipeliä mökissä. Kuuntelin puiden huminaa, laineitten liplatusta ja aurinko paistoi lämpimästi. Täydellinen kesäpäivä!

Lapsilla oli hauskaa leikkiä veneessä. Pienet makuutilat löytyi keulassa, mutta ilma oli niin ummehtunutta että koettivat pidättää hengitystä. Pelkäsin että kohta jo pyörtyvät hapenpuutteesta! Tämä vene keikahtanut ympäri vuosi sitten kovassa aallokossa ja tuulessa. Vaikutti kauhean pieneltä sellaiseen merenkäyntiin ja ihan vaan muutenkin.

Kävin melomassa ja ihan hyvin meni vaikka viime kerrasta oli jotain kymmenen vuotta. Oli jotenkin vääränlainen tekniikka kun oikea ranne kipeytyi, vaikka kuinka koitin olla kiertämättä sitä melotessa. Puuskittainen kova tuuli vaikeutti takaisin kääntymistä ja aallot koittivat läheä kuljettamaan yhä eteenpäin, mutta hyvin siitä selvisi kun vaan pysyi rauhallisena.

150e sijoitus: oma jolla, jihuu:) Hyvä tilaisuus oppia ymmärtämään tuulen vaikutusta purjeeseen ja opetella purjehtimista. Toivon että siitä joskus on myös lapsilleni iloa. On jotenkin kankea käyttää niin, ettei 10 v. kummipoika tykkää käyttää vaikka uudenaikaisella jollalla osaakin mennä hienosti. Luulen että muutama vuosi pitää siis vielä odottaa ennen kuin omatkaan lapset tätä voivat opetella käyttämään.