Sydämellisesti sulaavat jäät

Hiljalleen näyttää jo vähän lupaavammalta kevään saapumisen suhteen. Alkoi jo epäilyttää tuleeko tästä lumesta loppua, alkaako kesä koskaan. Nyt alkaa olla toivoa että vielä tämän vuoden aikana voi hiihtomonot vaihtaa sandaaleihin ja hyytävät ladut lämpimään rantahietikkoon.

Kesää odotellessa yritän pitää mielen valoisana, mutta välillä tuntuu haasteita pukkaavan...
Lauantaina pojat järjestivät sellaisen shown että en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tahtojen taistelun seurauksena saivat tehdä ylimääräisiä koulutehtäviä iltapäivään asti ja peruin virpomiset ja lupaamani laivamatkan. Erik kuitenkin kirjoitti A4 kokoisen pahoittelu-kirjelmän ja lupaili kaikki rahansa ja karkkikätkönsä mulle jos pääsisi virpomaan. En voinut olla heltymättä ja niin tänään aamulla haettiin pajunoksia koristeltavaksi ja neljä kissaa ja kaksi noitaa sonnustautuivat virpomisvalmiuteen.

En tiedä onko se tämä matelevan hitaasti etenevä kevät vai mikä, mutta tuntuu että olen ihan kyllästynyt näihin kuvioihin ja kaipaan jotain vaihtelua elämään. Inna lähti torstaina taas espanjaan yksikseen ja Teemu on ollut viikonlopun viihteellä viettäen molemmat illat kaupungilla. Aada on ollut meillä yökylässä koko viikonlopun. Kiia (Aadan 17v. isosisko) on ollut kotona, mutta hänellä on niin paljon kiireitä. Tuntuu että itse olen kuin vanha nukkavieru villasukka. Pyörin kotinurkissa ja talsin joka ilta hämärässä ja kylmässä näitä katuja tuon koiran kanssa tai sitten hiihdän tuolla pellolla, jossa suunnilleen joka toinen kerta ladut on hävinneet joko sataneen tai tuulen tuiverruttaman lumen alle ja saa nilkkojaan myöten kahlata laahustaen.
Jos alkaa tuntemaan olonsa villasukaksi, kannattaa asialle ehkä tehdä jotain. En ole kesän jälkeen käynyt kertaakaan viettämässä iltaa ulkona. Päätin että nyt saa riittää ennen kuin tämä villasukka alkaa kulua kokonaan puhki ja tostaina lähden pidemmän vapaan kunniaksi vähän tuulettumaan kaupungille jos saisin jonkun ystävistä lähtemään kaveriksi. Täytyy alkaa muutenkin nähdä enemmän ihmisiä ja löytää mielekästä puuhaa.
Onneksi pian voi myös jollan nostaa pihalle kunnostettavaksi ja Heidin kanssa suunniteltiin alkavamme juoksua treenaamaan niin, että syksyllä voisi ehkä jonkun pienen matkan käydä juoksemassa. Heidi aloitti myös pt-opinnot ja pyysi harjoitusasiakkaakseen salille. Ehkä mulla siis on toivoa ja tästä villasukasta on vielä johonkin...

Tänään illalla olimme poikien ja Juhon kanssa Kupittaalla, jossa hallilla on lapsille vaikka mitä kivaa liikunnallista puuhailua. On hauskaa katsoa lasten vauhdikasta ja innokasta menoa. Ihmeellisen pitkä pinna kolmikolla oli, kun rakentelivat isoista vaahtomuovilohkareista linnoitusta ja kerta toisensa jälkeen joku pikkukaveri tulee mäjäyttämään koko rakennelman matalaksi. Sitten alkaa rakennusurakka taas alusta uudelleen ja taas hetken päästä uudelleen. Se oli kuin jotain komediaa:)

Odottelen kevättä ja maan sulaamista myös siksi, että pihavajassa on myös kaksi metrin korkuista komeaa männyn alkua. Työpaikan lähellä pellosta alettiin syksyllä tehdä puistoaluetta ja kaikki myllättiin. Kaksi mäntyä oli heitetty ojaan, eikä niitä meinattu istuttaa uudelleen. Pyydettiin lasten kanssa työmiehiä laittamaan niihin sopivan kokoiset juuripaakut ja ne olivat koristeltuina joulumäntyinä työpaikalla ja joulun jälkeen vein ne vajaan odottamaan istuttamista. Saa nähdä ovatko selvinneet pakkasista juuristoaan liikaa palelluttamasta.

Saimme ihanan pääsiäiskukan kun äitini kävi perjantaina meillä.

Synkkyyttä ladulla:)

Talven tuiskeen touhuja ja taidetta

Ruissalossa kävelyllä reilu viikko sitten sunnuntaina. Pojat pulkkailivat kävelyn ajan leirintäalueen mäessä.

jäätikköä

Samaisen viikon perjantaina kävimme äitini ja lasten kanssa taidetta ihailemassa. Perjantai-iltapäivisin on ilmainen sisäänpääsy. Jälkeenpäin oli samanlainen olo kuin silloin, kun on ahminut liikaa herkkuja, oli nimittäin todella täyttävä väripläjäys:) Toisaalta näyttelyssä yläkerrassa olevat eri tyylisuuntaukset olivat virkistävää vaihtelua. Molemmat kerrokset joka tapauksessa maalauksineen kerrassaan upeita. Tauluja olisi voinut seistä tuijottamassa vaikka kuinka kauan. On kiehtovaa katsoa taitavan taiteilijan värien sulautumista toisiinsa. Ja sitä kuinka jokaisen siveltimenvedon jälki näkyy, mutta samalla se on yhtä koko luomuksen kanssa, sulautuen siihen täydellisesti kokonaisuudeksi. Pidän sellaisista maalauksista joissa käden jälki näkyy, se erottaa maalauksen valokuvasta. Alakerran taulut olivat vaikuttavia, mutta lopulta tuli sellainen olo että niihin ehkä kyllästyisi aika nopeasti jos päivästä toiseen katselisi. Ainakin vaatisivat itselleen ison tilan. Huoneissa olevat opastaulut maalarista kertovine tietoineen olivat mielenkiintoisia ja avasivat taiteilijan ajatusmaailmaa taulujen pohjalla.

Näkymä kohti toria ja meillä oli suunta kohti heseä:)

 Viime perjantaina toinen pojista, Epukepu, soitti mulle töihin ja sanoi "Äiti, mulla on niiiiin paha mieli..." Ihmettelin että mikä nyt on ja vastaus kuului "No kun opettaja kertoi että vuosi sitten tähän aikaan kaikki lumet oli jo sulanneet!".
Alkaa pienet miehetkin jo olla saaneet kyllikseen näistä pakkasherran keväisistä metkuista -paukkupakkasista ja lumikinoksista. Kesälenkkarit kutkuttavat kuivaa asfalttia hartaasti odottavien mieltä. Milloin pääsee ilman ulkkareita ja talvisaappaita puistoon, kyselevät jatkuvasti nämä kaksi pientä kesämiestä. Ja pahus kun olin mennyt lupaamaan että virpomaan mennessään eivät ainakaan enää sellaisia talvivarusteita tarvitsisi. Itseasiassa olin vähän jo itsekseni kuvitellut etteivät virpomiset enää kiinnostaisi, mutta väärässä olin. Houkuttelivat parhaan ystävänsä samalta luokalta (joka ei ennen ole ollut virpomassa) mukaan ja meinaavat taas pupuasuihin pujahtaa. Vannomatta paras, taas se nähtiin niin pakkasten kun pupupukujen osalta...

Itse olen opiskeluasioita miettinyt ja tunnen vahvasti niin, että se psykologia on se mitä lähden opiskelemaan, tuli rahoitusta siihen tai ei. Se kiinnostaa oikeasti ja siihen suuntaan suuntauduin jo aiemmissakin opinnoissani ja harrastuspuoleltakin siihen on saanut runsaasti lisätietoa. Kyllä ne kasvatustieteetkin kiinnostaa, mutta ei samalla tavalla.
 Jos olisin viisas, niin kävisin jo nyt lainaamassa kirjastosta englanninkielisen psykologian kirjan ja perehtyisin sen sanastoon siltä varalta että opiskellessa niitä englannin kielisiä opuksia vastaan tupsahtaa. Toisaalta en tiedä jaksanko nyt heittäytyä niin järkeväksi, ehkä sitten kesälomalla. Mietin myös opintojen lykkäämistä muutamalla vuodella, kun kohta nämä lapset menevät omissa menoissaan niin ettei mua enää huolita mukaan. Siksi olen nyt koittanut niiden kanssa puuhailla ja rakentaa sen verran läheisiä ja avoimia välejä, että ne kantaisivat ja säilyisivät sellaisina myös vielä silloin kun en enää samalla tavalla voi olla osa heidän juttujaan. Sitten mulla on aikaa taistella englanninkielisiä sanahirviöitä vastaan vaikka kaiket illat. Silti ainakin tällä hetkellä tuntuu että olisi nyt hyvä aika aloittaa opiskelut.

Kellarin kätköissä talviuntaan nukkuva jolla on saanut levätä kaikessa rauhassa kaikki nämä talviset kuukaudet. Ei ole näkynyt vilaustakaan hiomapaperista tai lakkapensselistä. Alkutalvesta siellä kellarissa asumattomalla puolella paljastui sellaiset valkoiset homekasvustot, että en ole sinne viitsinyt mennä tahallaan itseäni sellaiselle altistamaan. Mietitty ollaan että mahtaako ne itiöt kulkeutua tänne yläkertaan asti rakenteita pitkin. Toivottavasti ei. Onneksi pian taas pääsee viettämään ulkona enemmän aikaa. Viime lauantaina ja sunnuntaina upea hiihtokeli houkuttelikin läheisille laduille.

Latu-uskollinen hiihtokaverini

 Luonnossa on mielenkiintoista katsella eläinten jälkiä ja kaikenlaisia pieniä koloja pensaiden, puiden ja kiven juurella. Miettiä mikä eläin mistäkin on mahtanut kulkea ja kukakohan missäkin kolossa asustaa. Olisi joskus hauskaa mennä syvälle metsään ja istua ihan paikallaan muutama tunti. Jostain luin joskus, että eläinten pitäisi silloin tottua ihmisen läsnäoloon ja ne uskaltautuvat liikkumaan normaalisti. Ehkä siinä olisi kiva puuha jollekin ensi kesän päivälle.

Lintu?

Pääsiäispupu:)

Aarteiden metsästystä ja tautinen viikonloppu

Talven tuiskut jatkuvat, vaikka hetken jo oli keväistä tunnelmaa ilmassa. Kadut ovat petolliset kun lumen alla oleva jää saa aikaan yllättävän luistavia tilanteita. Aika pian oli olo kuin lumiukolla. Menin metsään, jossa puut suojasivat tuulelta niin, että hupun raaski ottaa pois päästä ja jossa pitoa löytyi rapeasti narskuvasta hangesta. Haaveissa oli testailla uusia suksia, mutta olemme koko porukka kaameassa flunssassa ja pienessä kuumeessa. On pakko hyväksyä voimien rajallisuus, tämä viikonloppu menee lepäillessä.
Testailin kuitenkin suksia pihalla ja ihan hyvin tuntui toimivan. Lenkin jälkeen istuttiin Nellin kanssa takan lämmössä.

Ei kai meidän kattomme vuoda lämpöä harakoille?

Viime lauantai-ilta oli juuri sellainen tyhjyyttä tai ehkä ennemminkin tylsyyttä täynnä oleva ilta, kun piti kehitellä jotain tekemistä. Lapset leikkivät alakerrassa ja mä mietin mitä ihmettä keksisin. Ystävälläni Heidillä oli synttärit 29.2. ja niinpä päätin kokeilla ekaa kertaa moneen vuoteen vesivärejä tehdäkseni synttärikortin. En ole uskaltanut kokeilla niitä, kun niillä ei ole sellaista peitto-ominaisuutta, että voisi maalata uudestaan päälle jos jokin kohta epäonnistuu. Öljyväreillä voi tehdä miten monta kerrosta tahansa. Ihan kivaa oli ja helpottavaa kun tiesi että valmista tulee vielä samana iltana. Poikien suttuiseksi töhrityt pensselit ei olleet parhaimmat mahdolliset ja lopulta kävin hakemassa meikkisiveltimen pienten yksityiskohtien tekoa varten. Heidin synttäreissä oli se jännä juttu että niitä ei oikeasti ollut, koska 29.2. ei ole joka vuosi. Ikinuori ystävä!
Heidi on sellainen ystävä, jonka kanssa voi jutella ihan mistä vaan ja kenen kanssa ollaan kaikenlaisissa ihme jutuissa käyty. Bongaillaan jotain juttuja mistä olisi kivaa tietää lisää kuten menneet elämät tai se uusi kiinalainen harrastus. Ehkä enimmäkseen Heidi niitä löytää ja ehdottaa että mentäiskö katsomaan. Mä sitten taas olen se joka uskoo kaiken mitä kerrotaan ja Heidi taas on skeptisempi järjenääni. Ollaan sovittu että jos toinen hurahtaa ihan järjettömästi johonkin, niin toinen sitten palauttaa takaisin maanpinnalle:) Heidi oli miehensä kanssa mukana kuulemassa edellisistä elämistä kertovaa luentoa. Heidi oli ollut siivekäs nainen egyptissä (netissä löytyi tietoa siivekkäästä jumalattaresta) ja hänen miehensä oli ollut merimies, joka oli pohtinut elämän kurinalaisen ympäristön ja oman hengellisen kasvun aiheuttamaa ristiriitaa. En tiedä onko tuollaiset edelliset elämät totta, eikä sillä oikeastaan ole merkitystäkään. Eihän sillä tiedolla ,että ne ovat totta tai eivät ole, tee yhtään mitään. Oli niin tai näin, joka tapauksessa on mielenkiintoista miten juuri jokin tietty asia nousee esiin joko toisen ihmisen tai itsensä näkemänä ja tulkitsemana. Mitä juuri se mielikuva edustaa tai tuottaa, antaa. Mitä tunteita se herättää, millaisia selityksiä oman elämän ihmeellisyyksistä voi siihen liittää, selittäisikö se jotain omia käsittämättömiä pelkoja tai mieltymystä johonkin.
Inna oli espanjalainen mies, joka huolehti perheestään hyvin vastuullisesti. Näyssä hän istui vaimonsa ja lapsensa kanssa ruokapöydän ääressä. Siellä espanjassa se Inna onkin viettänyt viime vuosina ja viimeksi viime syksynä toistuvasti aikaa ja on vuosia haaveillut muutosta sinne. Vaikka todellinen espanjalainen siinä perheessä (Teemu) ei enää niin välittäisi lapsuuden kotimaahansa palata. Innalla myös yhä on sellainen perheestä huolehtijan ja päätöstentekijän rooli. Inna tekee remonttihommat ja Teemu kokkailee (tosin upealla taidolla ja hyvällä maulla). Menneiden elämien tulkitsija sanoikin että nyt olisi Innan aika elää feminiinistä elämää tai ainakin tuoda sitä puolta itsessään esille ja kysyi että onko hänellä yhä taipumusta huolehtia päävastuusta ja päätöstenteosta perheessä.
Multa se nainen kysyi että onko polvessani välillä särkyä, kun olin siinä elämässä loukannut sen pahasti lähtiessäni veltamaan. Kyllähän mulla on ollut välillä tuo oikea polvi kipeä, niin että kun olen ahvenanmaan pyöräillyt nuorempana kahteen kertaan ympäri telttaillen, on pitänyt loppumatkasta ylämäet taluttaa kun polvi on kipeytynyt ja olen koittanut sitä säästellä. Olin tosin loukannut sen opiskeluaikana kun mentiin laskettelemaan ja kaveri vei mut hiihtohissillä messilässä huipulle ja käski laskea alas. Ei mulla ollut mitään tietoa miten ja kaaduin niin että polvi vääntyi ikävästi ja oli pitkään kipeä. Onneksi silloin toinen opiskelukaveri tuli ja selitti miten vauhtia saa hallittua kääntyilemällä painoa siirtämällä ja laskemalla loivasti viistoon. Minttukaakaon jälkeen meni sukset ristiin kapulahississä ja putosin sieltä. Lisäksi istuin myös kerran sivuun ja kapula sinkosi pepun alta osuen mun päähän. Tuli hissipojalle kiire tulla ulos kopista auttamaan. Ihme että selvittiin hengissä ja kaikki ruumiinostat tallessa siitäkin reissusta:)

Siinä lukee Heidi. Löysin netistä hieroglyfi-kääntäjän:)

Samainen ystävä on tutustuttanut lapseni ja mut ihmeelliseen aarteiden maailmaan: -kirppareiden ale-päiviin. Euron päiviltä (euron vaate) löytyi muutama hyvä ja uudenveroinen neulepaita ja kolme mekkoa. Lapset löysivät nahkatakit ja villapaitoja. Viime viikonloppuna 5e/kassi -päiviltä löysin neljät liian pienet farkut. Sovitin niitä kyllä ja totesin ettei nappi mene kiinni, mutta toivossa on hyvä elää:)

 Aarteemme:

Rannalle

Laduille. Oli niin kauniit että oli pakko ostaa. On sellaiset ettei monoa tarvita. Tänään Peltosiin verrattaessa painoa oli tuplasti ja leveyttä 1-2cm enemmän. Mahtaako mahtua ladulle? Mitäs pohjaan laitetaan, kynttilää ja tervaa vai perinteiset pitoteipit?  15 euroa maksoivat.

Poikien löydöt

Suunnuntaihiihdolla Naantalin jäillä viikko sitten.