Talven tuiskeen touhuja ja taidetta

Ruissalossa kävelyllä reilu viikko sitten sunnuntaina. Pojat pulkkailivat kävelyn ajan leirintäalueen mäessä.

jäätikköä

Samaisen viikon perjantaina kävimme äitini ja lasten kanssa taidetta ihailemassa. Perjantai-iltapäivisin on ilmainen sisäänpääsy. Jälkeenpäin oli samanlainen olo kuin silloin, kun on ahminut liikaa herkkuja, oli nimittäin todella täyttävä väripläjäys:) Toisaalta näyttelyssä yläkerrassa olevat eri tyylisuuntaukset olivat virkistävää vaihtelua. Molemmat kerrokset joka tapauksessa maalauksineen kerrassaan upeita. Tauluja olisi voinut seistä tuijottamassa vaikka kuinka kauan. On kiehtovaa katsoa taitavan taiteilijan värien sulautumista toisiinsa. Ja sitä kuinka jokaisen siveltimenvedon jälki näkyy, mutta samalla se on yhtä koko luomuksen kanssa, sulautuen siihen täydellisesti kokonaisuudeksi. Pidän sellaisista maalauksista joissa käden jälki näkyy, se erottaa maalauksen valokuvasta. Alakerran taulut olivat vaikuttavia, mutta lopulta tuli sellainen olo että niihin ehkä kyllästyisi aika nopeasti jos päivästä toiseen katselisi. Ainakin vaatisivat itselleen ison tilan. Huoneissa olevat opastaulut maalarista kertovine tietoineen olivat mielenkiintoisia ja avasivat taiteilijan ajatusmaailmaa taulujen pohjalla.

Näkymä kohti toria ja meillä oli suunta kohti heseä:)

 Viime perjantaina toinen pojista, Epukepu, soitti mulle töihin ja sanoi "Äiti, mulla on niiiiin paha mieli..." Ihmettelin että mikä nyt on ja vastaus kuului "No kun opettaja kertoi että vuosi sitten tähän aikaan kaikki lumet oli jo sulanneet!".
Alkaa pienet miehetkin jo olla saaneet kyllikseen näistä pakkasherran keväisistä metkuista -paukkupakkasista ja lumikinoksista. Kesälenkkarit kutkuttavat kuivaa asfalttia hartaasti odottavien mieltä. Milloin pääsee ilman ulkkareita ja talvisaappaita puistoon, kyselevät jatkuvasti nämä kaksi pientä kesämiestä. Ja pahus kun olin mennyt lupaamaan että virpomaan mennessään eivät ainakaan enää sellaisia talvivarusteita tarvitsisi. Itseasiassa olin vähän jo itsekseni kuvitellut etteivät virpomiset enää kiinnostaisi, mutta väärässä olin. Houkuttelivat parhaan ystävänsä samalta luokalta (joka ei ennen ole ollut virpomassa) mukaan ja meinaavat taas pupuasuihin pujahtaa. Vannomatta paras, taas se nähtiin niin pakkasten kun pupupukujen osalta...

Itse olen opiskeluasioita miettinyt ja tunnen vahvasti niin, että se psykologia on se mitä lähden opiskelemaan, tuli rahoitusta siihen tai ei. Se kiinnostaa oikeasti ja siihen suuntaan suuntauduin jo aiemmissakin opinnoissani ja harrastuspuoleltakin siihen on saanut runsaasti lisätietoa. Kyllä ne kasvatustieteetkin kiinnostaa, mutta ei samalla tavalla.
 Jos olisin viisas, niin kävisin jo nyt lainaamassa kirjastosta englanninkielisen psykologian kirjan ja perehtyisin sen sanastoon siltä varalta että opiskellessa niitä englannin kielisiä opuksia vastaan tupsahtaa. Toisaalta en tiedä jaksanko nyt heittäytyä niin järkeväksi, ehkä sitten kesälomalla. Mietin myös opintojen lykkäämistä muutamalla vuodella, kun kohta nämä lapset menevät omissa menoissaan niin ettei mua enää huolita mukaan. Siksi olen nyt koittanut niiden kanssa puuhailla ja rakentaa sen verran läheisiä ja avoimia välejä, että ne kantaisivat ja säilyisivät sellaisina myös vielä silloin kun en enää samalla tavalla voi olla osa heidän juttujaan. Sitten mulla on aikaa taistella englanninkielisiä sanahirviöitä vastaan vaikka kaiket illat. Silti ainakin tällä hetkellä tuntuu että olisi nyt hyvä aika aloittaa opiskelut.

Kellarin kätköissä talviuntaan nukkuva jolla on saanut levätä kaikessa rauhassa kaikki nämä talviset kuukaudet. Ei ole näkynyt vilaustakaan hiomapaperista tai lakkapensselistä. Alkutalvesta siellä kellarissa asumattomalla puolella paljastui sellaiset valkoiset homekasvustot, että en ole sinne viitsinyt mennä tahallaan itseäni sellaiselle altistamaan. Mietitty ollaan että mahtaako ne itiöt kulkeutua tänne yläkertaan asti rakenteita pitkin. Toivottavasti ei. Onneksi pian taas pääsee viettämään ulkona enemmän aikaa. Viime lauantaina ja sunnuntaina upea hiihtokeli houkuttelikin läheisille laduille.

Latu-uskollinen hiihtokaverini

 Luonnossa on mielenkiintoista katsella eläinten jälkiä ja kaikenlaisia pieniä koloja pensaiden, puiden ja kiven juurella. Miettiä mikä eläin mistäkin on mahtanut kulkea ja kukakohan missäkin kolossa asustaa. Olisi joskus hauskaa mennä syvälle metsään ja istua ihan paikallaan muutama tunti. Jostain luin joskus, että eläinten pitäisi silloin tottua ihmisen läsnäoloon ja ne uskaltautuvat liikkumaan normaalisti. Ehkä siinä olisi kiva puuha jollekin ensi kesän päivälle.

Lintu?

Pääsiäispupu:)