Ihana viikonloppu! Loppuhuipennus suoritettiin sunnuntaina illansuussa lillumalla hiekkakuopan lämpimässä vedessä hyvässä seurassa. Sitä ennen meillä oli mukava reissu maalle. Pojat kunnostautuivat lyömättöminä sulkapallonpelaajina, vaikka mailat olivatkin lähes antiikkia ja hieman vääntyneitä. Lauantai-ilta oli tyyni, sunnuntaina pieni tuulenvire kävi mutta ei suuremmin haitannut. Kokeilimme myös nelinpeliä, eikä tullut tyrmäyksiä eikä törmäyksiä ennakkoaavistuksistani poiketen:) Tammikin osallistui peliimme kohtalaisen ahkerasti, erityisesti omat syöttöni päätyivät turhan usein tammen oksiston tuntumaan. Kertaalleen sulkapallo jäi puun oksalle ja siellä se kai yhä kököttää paikoillaan tuulta odotellen. Kyllä sitä koitettiin poikien kanssa sieltä alas Mammun puutarhahansikkailla, mutta nekin jäivät puuhun. Onneksi tosin alemmalle oksalle mistä saimme ne luudalla alas. Vaiherikasta tämä uusi harrastuksemme, mutta erittäin hauskaa!
Lauantaina illalla kävimme myös ongella, mutta kaloilla ei ollut nälkä sitten ollenkaan. Viime kerralla olivat käyneet innokkaina taikinan kimppuun ja kalasaalis tuli kissoille, mutta tällä kertaa tyhjällä saavilla palasimme takaisin. Illalla kävimme vielä pilkkopimeässä iltakävelyllä fiilistellen jännittävää metsätunnelmaa ja tarkastellen tähtikuvioita. Pientä pelkoa oli pikkuväessä havaittavissa... matka taittui "tiiviissä tunnelmassa":)
Vierailumme alkoi ja päättyi peltokävelyyn. Pieniä ihmeitä, niin ihastuttavia sattumia kuin suunniteltuja täsmäiskuja, kurkistelee heinikon seasta. Osa jo huimasti kasvaneena menneisiin vuosiin verraten! Kaksi uutta tulokasta saivat siirron junaradan läheisyydestä hiekan ja kallion keskeltä saviseen peltoon -onnea ja menestystä vaan, nähtäväksi jää miten lähtee kotiutuminen sujumaan. Meillä tämä asunnoon etsintä huipentui homeiseen olohuoneen seinään, jonka seurauksena pistettiin hanke jäihin. Jospa nyt maltti olisi valttia taas kerran ja asiat loksahtavat paikoilleen kunhan annan elämälle tilaisuuden soljua sopivasti uomiinsa...
![]() |
Toinen tulokkaista |
![]() |
Kasvua |
![]() |
Kalaan... |
![]() |
Lisää kuvateksti |
![]() |
Poikien suunnittelema ja koristelema synttärikakku. |
Superhieno kakku - lämpimät, isot ONNITTELUT syntymäpäiväsankareille!
VastaaPoistaUpeita elokuisia kuvia.
Kiitokset onnitteluista! Kakussa päällä autokarkkeja ja ukkeleita. Sommitteluidean alkulähteenä toimi kuulemma liikenneympyrä... Kovasti koittivat saada laittaa ukkeleita autojen alle ym muita liikenneonnettomuuksia mutta onneksi lopulta neuvottelun jälkeen suostuivat vähän "kesympään" ulkoasuun:)
VastaaPoista