maanantai 14. huhtikuuta 2014

Metsään mars!









 

Olimme poikien kanssa äitini luona viikonloppua viettämässä ja päätimme heittäytyä vallan urheilullisiksi päiväkävelyn merkeissä. Tarkoituksena oli tehdä pieni kävely, ehkäpä vain seuraavaan tienmutkaan saakka, mutta se sitten venähtikin ja johdatti meidät upeisiin maisemiin. Epukepu ja Mammu menivät edeltä, toinen pyörällä ja toinen sauvoen. Jonun kanssa jäin sisälle odottamaan nuoren miehen viivytellessä omasta mielestään tärkeän asian parissa (kännykkäpeli). Lopulta kiirehdimme edellä menijöiden perään ja saimme heidät kiinni vasta hiekkakuopalle johtavan tien haarassa. Mammu kertoi kerran löytämästään upeasta paikasta ja niinpä päätimme suunnata halki metsän. Metsässä näimme mielenkiintoisia koloja, kiviä ja puita, pojat tekivät hienoja keppilöytöjä ja olivat jälleen vahvasti "aseistautuneita" (pyssykepeillään) perille päästyämme. Paluumatkalle rahdattiin valtava kuusenoksa hiekkakuopalle majan tekoa varten. Kivenlohkareilla kiipeilyn ja metsän ryteikköjen läpi rämmittyämme saavuimme komealle kalliolle josta eteemme avautui upeat näkymät. Nelli nautti metsäretkestä kallioilla loikkien, maisemia tarkkaillen, keppiä purren, hiekassa kuoppaa kaivaen ja tottahan toki kakassa kierien. Mihin tällainen ilonpito johtaa ...no kylmään kylpyyn eli Nellin kohdalla suihkuun ja shampoo pesuun:) Ja meillä muilla? Mammun herkku ruokaan ja kaffekupposeen pullan kera:D

ps. Tomille jättisuuri kiitos kuvien pelastamisesta kännykkäni muistikortilta!! Tekniset laitteet ja mä ei vaan sovita yhteen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti