Kävimme Kasnäsissä kylpylässä. Viitisen vuotta sitten se oli rakkautta ensikohtaamisesta lähtien. Jo matkalla tuntui kuin olisi matkannut toiseen maahan. Saariston vilahdellessa auton ikkunoista merimaisemineen, tuntui kuin olisi päässyt kauaksi kaikesta arjen harmaudesta. Lauttamatka oli viimeinen ja lopullinen irtirepäisy arjen pyörityksestä ja siirtyminen "toiseen ulottuvuuteen":) Nyt lauttaa ei enää ole vaan komea silta yhdistää maat meren yli. Ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän, mutta sopivaan aikaan saapuessa voi kylpylään eksyä silloin, kun allasosasto on ihan hiljainen, vain rauhallinen musiikki soi ja himmeät valot valaisevat pehmeästi kylpylän. Onnen hetkiä!

Näkymiä sillalta suuntaan ja alla toiseen...

"Jospas minä kanootin saisin, kyllä sillä meloisisin..." Tänne tulisin meloilemaan.

Äidin luona poikkesimme ja hän voivotteli miten sellaisen epäonnistuneen lapasen menin tänne blogiini laittamaan. No juuri sellainen tänne pitää laittaa:) Jos se olisi ollut onnistunut, ei siinä olisi ollut mitään erikoista tai hauskaa tai edes surkeaa. Suurin osa naisista osaa neuloa kohtalaisen normaalin näköisen lapasen, mutta aika harva saa tuollaista luomusta aikaiseksi kun edellisen kirjoituksen kuvassa... se oli jo ikuistamisen arvoinen:)

Hauskasti kävi myös viime torstaina. Olin mennyt puoli seitsemäksi töihin ja siirtynyt kesken työpäivän koulutukseen. Siellä tunsin kun kännykkä tärisee ja tuli viesti ystävältä, jossa luki: soita kun ehdit, "hätätilanne". Soitin kun koulutus loppui neljältä ja siellä ystävä kertoi poikansa halunneen lyhyemmät hiukset. Kun äiti ei ollut suostunut tilaamaan pojalleen parturia, niin poika oli ottanut koulun jälkeen sakset ja saksinut itse pään lovia täyteen. Lupasin illan tanssitunnin jälkeen mennä käymään hiustenleikkuukoneen kanssa käymään. Oli aika kauhean näköisesti nyrhitty ja ei auttanut muu kuin lyhimmällä terällä ajella pää. Pian silmä tottui uuteen lyhyempään malliin. Kesätukka keskelle synkintä syksyä.


Ystävyyttä...

lintubongarit

löhöilyä painileikin jälkeen

kerros-sängyssä

Tänään kävelyllä Nellin kanssa Turussa kun lapset olivat kaverin synttäreillä. Käveltiin ensin jokirantaa pitkin Martinsillalle ja siitä yli ja Halisten koskelle, jossa taas ylitys ja takaisin Caribialle. Jännitin vähän miten menee ja miten se käyttäytyy, kun meille tullessaan ja pitkään sen jälkeen pelkäsi niin monia asioita ja pienen paikkakunnan vähäliikenteinenkin keskusta oli sille yhtä paniikkia, vetämistä ja läähättämistä. Nyt sujui onneksi hyvin, muutamaan otteeseen pientä jännityyneisyyttä olemuksessa, esim kun menimme pyörivän mainospömpelin ohitse Tuomiokirkon sillan läheisyydessä tai kun ravintolalaivojen maihin-nousu rampit kolisivat. Mietin että uskaltaisinko kokeilla förillä joen ylitystä, mutta se olisi voinut olla liikaa ja matka takaisin autolle pitkä. Kun paniikki iskee, se ei meinaa mennä ohi ennen kuin pääsee tuttuun ja turvalliseen paikkaan.
Mietin miksi sitä koiraa piti lähteä turkuun koettelemaan, olisinhan voinut mennä kauppoihin tai kävellä ilman koiraa. Toisaalta kävely ilman koiraa tuntuu järjettömältä ja toisaalta elämässä pitää päästä eteenpäin, koirankin. Kohdata ongelmia tai pelkojaan ja mennä niistä ylitse. Se on osa elämäntehtävää, oppia uutta ja kehittyä, voittaa itseään. Ongelmia ja vaikeita asioita voi toki vältellä ja elää helppoa elämää pakenemalla, mutta se on aidon elämän ja sen perimmäisen olemuksen välttelemistä. Elämä ja sen mahdollisuudet menevät silloin ohitse. Kun kohtaa ongelmat, voi tuntua pahalta, mutta kun ne on kohdannut ja kahlannut läpi pohjamutia myöten, voi jossain vaiheessa vain todeta että ne ei enää tunnu missään tai herätä yhtään mitään tuntemuksia. Ne ovat olemassa ja saavat olla, mutta itse on saanut niistä rauhan. Joskus sellaiset voi jopa kääntää voitokseen niin että ne tuottavat iloa, onnistumisen kokemusta ainakin. Joskus voi myös epäonnistua ja voi jotutua ottamaan muutaman askeleen takapakkia, se on osa elämää ja oppimista, mutta siitä on tarkoitus viisaampana yrittää uudelleen, ei luovuttaa. Nelli ainakin nyt voi elää elämäänsä vailla suuria toistuvia pelkoja tai niin että pelko hallitsisi sen elämää rajoittavasti. Ennen vinkulelut, ihmiset, puukepit, muut koirat ym. estivät sitä olemasta vapaa. Nyt meidän menemisiä ei ainakaan rajoita pelot:)

Halistenkoskella, kalastajia oli useampia. Miten lie ovat päässeet "saarille", ehkä siinä on niin matalaa?

Höpinää, löpinää eli kuulumisia vain kuluneilta päiviltä

Sankkaa sumua tänään aamulla. Laivojen sumutorvet soivat pitkälle aamuun, niitä oli jännä kuunnella aamulla sumuisella pihalla koiran kanssa kahvikuppi lämmikkeenä.
Harmittaa miten liikunta on jäänyt viimeaikoina liian vähälle. Poikien harrastukset jättivät uinnin kokonaan pois ja lisäksi ystäväseurassa tulee käveltyä hitaammin juoksemisesta puhumattakaan, toisaalta on virkistävää ja hienoa että on mukavaa juttuseuraa. On usein myös rentouttavaa koiran kanssa kahdestaan vain vaellella rauhassa illalla ilman rehkimistä. Olen muutenkin iltaisin ollut niin väsynyt että en ole jaksanut punttitreenejä tehdä. Vatsatanssissa on ollut kaksi viimeistä kertaa huivitanssia ja se ottaa käsien päälle uskomattoman paljon. En saanut aikaiseksi sitä että olisin hommannut huivin, jotkut asiat tulee jätettyä vähän viimetinkaan ja sitten kiireessä töiden jälkeen ennen tanssituntia tulee napattua verho mukaansa:) Onneksi aika ohut verho. Yksi tanssikaveri sanoi että hänellä on samanlaiset (ikean) verhot kotona:) Siinä oli kuitenkin sen verran pituutta ja painoa että sen pyörittäminen ja kannatteleminen kauniisti kädet suorina alkoi tunnin kuluttua tuntumaan aikatavalla. Vielä ensi torstaina on huivitanssia ja tiedän että jossain kellarinkätköissä on äidin Bahrainista kymmenisen vuotta sitten tuoma huivi. Se olisi juuri sopiva.

Olen aloittanut uuden taulun (norsu), vihdoinkin... Kävi tuuri kun pojat olivatkin kokkailleet harrastuksessa ja päästiin heti ruokailemaan kotiin tultuamme. Niinpä jäi koko ilta aikaa puuhailla kaikkea kivaa. Ihmeellistä kuitenkin miten uuden aloittaminen voikin olla niin vaikeaa. Sitä siirtää ja siirtää, eikä vain millään tartu toimeen. Ehkä siksi, kun vaatii paljon energiaa ja uskoa nähdä valmiina jotain mitä ei vielä ole ja uskoa että se onnistuu, työ ei ole turhaa. Vaikka eihän mikään luova työ ole koskaan turhaa, vaikka epäonnistuisi niin aina jotain on oppinut. Epäonnistumisia onkin viimeaikoina jo tullut kädentaitojen alueelta, toivotaan että taulun kanssa menee paremmalla menestyksellä:)

Yhyy mikä epäonnistunut lapanen:) Siinä kävi niin että olin yksi perjantai harrastuksessani ja siellä aloin neuloa lapasta. Ei ollut ohjetta mukana niin summamutikassa loin arviolta sopivan määrän silmukoita. No ihan liian iso lapanen siitä alkoi kehkeytymään. En raaskinut purkaa sitä, vaan ajattelin että pesen sen 60 asteessa koneessa niin se kutistuu. Sen keksin siitä, kun viime jouluna sain yhden hoitolapsen äidiltä reiteen asti ulottuvat villasukat. Pidin niitä unisukkina kunnes pesin ne liian lämpimässä ja ne kutistuivat huovuttuen. Niistä tuli huovutetut, ihanan paksut villasukat. Kun niihin tuli reikä kantapäähän, leikkasin sukkaosan pois ja niistä tuli hienot ja lämpimät säärystimet. No lanka kuitenkin lapasten kanssa uhkasi käydä vähiin ja kävin läheisessä ihastuttavassa lankakaupassa. Otin langanpätkän mukaan ja varmistin myyjältä että huopuuhan tällainen lanka ja jospa siihen jotain lisäksi saisin. Meinasi että lanka huopuisi ja sain lisäksi upean väristä liukuvärjäyksellä violetin eri sävyihin sävytettyä lankaa. Sitä oli isossa vyyhdissä ja piti keriä ensin kolme lankaa yhteen että kesti neulomista (oli niin huokoista ja hentoa). Mutta eipä se alkuperäinen lanka sitten ollutkaan villaa ja huopunut ja sitten se uudempi lanka todellakin huopui. Lopputulosta voi ihastella tässä ylhäällä. Sen verran hyötyä oli lankakaupan vierailusta että pojat olivat mukana ja halusivat ostaa virkkuukoukut, kullanväriset kimalteiset, tyylillä tottakai. Virkkasivat koko lauantai-illan ja sunnuntain pitkää virkkuunauhaa. Sopivat menevänsä harjoittelemaan liikkeeseen joku kerta. Ehkäpä minäkin menen lapasta opettelemaan:)

Toinen epäonnistunut projektimme... Pojat halusivat ensilumen tultua muistaa pihan lintuja. Maitotölkit maalasivat ja neuvoin leikkaamaan aukot alareunaan ja siihen istumiskeppi alle. Milläköhän ihmeen painovoimalla kuvittelin noiden siementen pysyvän tölkin sisällä? Suunnitteluvirheitä sattuu kaikille:)

Halloween kemut viime lauantaina. Enpä niin perusta halloweenin periaatteesta sinänsä, mutta se on loistava tekosyy kutsua kavereita kylään ja pitää hauskaa. 

Luumurskaa, suolattuja toukkia, verihyytelöä, kissankakkaa, kakkakakkusia muurahaiskuorrutteella, silmämunia, matoja ja verisuonia... Juomaksi kissanpissaa. Nam!!

Kummitustunnelmaa iltakävelyllä

Sunnuntaina valoisemmissa ja seesteisemmissä maisemissa Ruissalossa

Tilataideteos keskellä luontoa (huomaatko tuolin)

kolme kaunista kiveä maalla ja kaverit merellä. Niissä on jotain niin vakaata, voimakasta, vanhaa ja siksi rauhoittavaa energiaa tai jotain jykevää säteilyä:)

Lisäkivetystä...

Siellä se haave lipuu...

Siellä myös näkyy kaislikon keskeltä katsellen

Puut pudottaneet lehtensä, ruoho yhä vihreää

Parhaat palat kivikokoelmaa... Alhaalla oikealla oleva löytyi porin rannalta (oli ainoa kivi koko rannalla minkä löysin ja toivoin niin kovasti että jonkun kiven löytäisin muistoksi, on tosi sileä). Ylhäällä oleva sopii kämmenen sisälle pidettäväksi täydellisesti, juuri sopivan paksu oikeista kohdin niin että myötäilee käden muotoa, löytyi kotimatkaa pyöräillessäni töistä keskeltä pyörätietä. Sydän kivi löytyi ruissalosta. Hassua että nuo kivet niin vetävät puoleensa!

lintu

Talvista tunnelmaa ja lintuystäviä

Ihana ensilumi satoi, aina yhtä ihmeellinen ja ihastuttava. Peittää alleen kaiken likaisen, pimeän ja vanhan. Tuntuu kuin kaikki uusi saisi mahdollisuuden, pöytä olisi puhdas.
Lapset olivat innoissaan lumesta. Pojat tulivat perjantaina vastaan Nellin kanssa kun kävelin töistä kotiin. Matkalla lentelivät lumipallot ja tekivät lumienkeleitä ja piirsivät rauhanmerkkejä lumihankeen. Tuntui kuin kauan poissa ollut ystävä, lumi, olisi palannut ja kaikki leikit voisivat jatkua siitä mihin ne viimeksi jäivät. Niinpä on ahkerasti pulkkailtu, rakennettu lumilinnaa (tai lumikasaa lähinnä), lumilyhtyä tekivät ja hiihtämässäkin käytiin ja lumisessa metsässä.

Suuri oli yllätys kun lumisade torstaina illalla alkoi, vaikka sääennustukset sitä olivatkin lupailleet. Samana iltana koirakävelyllä katuvalon alla keskellä lumisadetta lensi perhonen ihan eksyksissä kehää kiertäen. Ei tiennyt minne suunnata valkoisten hiutaleiden keskellä valon heijastuessa niihin. Perjantaina kävin heittämässä poikien kaverin kotiin ja sillä lyhyellä matkalla oli viisi autoa ojassa! Ajoin vielä turkuun illalla ja vähän jännitti, mutta ihan hyvin pääsin perille. Yöllä kotiin ajaessani pakkasta oli jo reilut 12 astetta!
Löysin taas mielenkiintoisen kirjan, Piilotajunnan valtias C.G.Jung (Colin Wilson). Kirjassa kerrotaan hänen elämänvaiheistaan ja ajatuksistaan koskien henkistä ulottuvuutta ja sen moninaisia ilmentymiä.

Viime maanantaina olin illalla työnohjauksessa, jossa vetäjä lopuksi luki meille jostain lehdestä kirjoituksen omien haaveiden  (erityisesti lapsuudenhaaveiden) toteuttamisesta. Siinä aikuinen nainen oli lapsesta lähtien haaveillut baletista ja aikuisena päätti vihdoinkin tehdä toiveesta totta. Balettitunnin jälkeisenä päivänä oli kävelyllään huomannut raahavansa toista jalkaa perässään -ei ollutkaan jäsenet ihan niin vetreät kuin nuorena. Hän kirjoitti kuinka tärkeätä on kuunnella itseään ja ottaa haaveensa todesta vastoinkäymisistä huolimatta ja sitkeästi tehdä töitä niiden eteen.
Yksi omistani on nyt kuivumassa ja kunnostusta odottamassa...

Jolla kuivumassa kellarin viileämmällä puolella. Mitäs sitten seuraavaksi? Varmaankin alan sisäpuolelta hiomaan vanhaa lakkaa pois ja sitten laitan uudet lakat päälle. Tästä ulkopuolesta en tiedä. Pitää selvitellä pitääkö tuolle vanhalle pinnoitteelle tehdä ensin jotain ennen uuden laittamista.

Eilen oltiin poikien kanssa isäni luona ja hän näytti netistä löytämiään upeita laulu- ja pienoesityksiä. On ihmeellistä ja upeaa miten ihmisillä voi olla niin valtavan upeita lahjoja ja taitoja. Ja on hienoa että he voivat tuoda ne esille itsensä ja toisten iloksi. On myös hauska seurata minkälaisen vastaanoton jotkut heistä saavat (esim talentissa) ja miten yleisö joutuu laittamaan ennakkoluulonsa ihan uusiksi. Isä sanoi että häntä vähän harmittaa kun hän aikanaan lopetti soittotunnit. Hän olisi ollut selvästi lahjakas ja piti kovasti soittamisesta. Ehkä suorituspaineet veivät siitä kuitenkin ilon. Muistan miten lapsena oltiin isän kanssa välillä viikonloppuiltaisin hamburger börssissä, jossa yläkerrassa oli pianisti. Aina jossainvaiheessa iltaa siinä kävi niin että isä siirtyi pienon ääreen. Itse en ole lahjakas musikaalisesti, mutta olisin silti ehkä voinut käyttää lapsuuden pieno/urkutunnit vähän tehokkaammin kuin musiikinopettajalle satuilemiseen. Vaati varmaan aika suurta kärsivällisyyttä opettajaraukalta. Toivoisin että voisin nyt aikuisena opetella soittamaan pienoa ja lukemaan nuotteja, ehkä siihen vielä joskus tulee jokin mahdollisuus.

 Kyllä nauratti kun löysin tämän paperin... Haamu, vampyyri, muumio, äiti -samaa sarjaa koko sakki:)

Lauantain tunnelmaa, kissa lepäilee ja pojilla leikit pystyssä.

 

Ensilumi

Perjantain iltakävelyltä kun pojat harrastuksessaan

Lauantai-illalla pulkkamäessä. Nellikin sai osansa eväskarkkitarjoilusta.

Sunnuntaina aamulla ravinto-opin mukainen aamupala lapsille: suklaapatukka ja lasi maitoa, sitten kaivettiin sukset esille ja hiihtämään. Hyvin luisti suksi ja tuntuu että tasapainoharjoittelusta ym on ollut ehkä jotain apua, koska meno oli paljon varmempaa kuin viime talvena vaikka ei latua ollut ja paikoitellen aika liukkaan jäistä. Mulla oli sukset jossain vaiheessa kesää olleet jätesäkkiä vasten, koska suksien pitoteippiin oli tarttunut reilut palat mustaa jätesäkkiä. Yritin niitä pois repiä, mutta aika lujasti on kiinni. Eipä niistä silti haittaa tuntunut olevan, mutta pitää koittaa saada pois jossain vaiheessa. Paluumatkalla reippaan matkaa edellä hiihtänyt Epukka eksyi vetiseen kohtaan jossa oli ohutta jäätä. Tottakai jää petti ja kaveri oli vajonnut sinne vyötäröään myöten. Oli onneksi saanut sukset pois jalasta ja itsensä ylös siihen mennessä kun tultiin paikalle.

 Pihan pihlajapuu ja useat hedelmäpuut houkuttelevat lintuja paikalle. Niitä on ihana seurailla ja ihmetellä niiden touhuja.

Perjantaina oli puussa vielä runsaasti marjoja. Nyt sunnuntaina on aika tyhjäksi syöty...

Tässä pihan yhdestä korkeimmista puunlatvoista keikkuu ympäristöä tarkkailemassa varis. Siellä se raakkuu ja heiluu tuulessa ilta toisensa perään, keväästä syksyyn ja kai tulevan talvenkin läpi.

Rastaita käy ruokailemassa

Oli poloinen lentänyt kai ikkunaa päin (ehkäpä oli tilhi pikkasen tuiskeessa käyneistä marjoista) ja pökerryksissä istukseli maassa. Koirien, Nellin ja Pontson, kanssa tulin pihalle ja ne säntäsivät haistelemaan tätä pientä. Onneksi ne jättivät sen koskemattomaksi ja tulivat kiltisti takaisin sisälle odottamaan. Tämä onneksi toipui ja lähti myöhemmin lentoon puun oksalle istumaan.

Tänään sunnuntaina kun tulimme hiihtämästä tämä lintu lensi oksalle ihan viereen. Söi marjoja ja viserteli välillä. Ihana yllätys:)

Ystäviltä saatuja sanoja

Kaksi ihanaa mietelmäkirjoitusta. Toisen olen saanut entiseltä työkaverilta ja toisen ystävältä.

 "Mene tyynesti hälyn, kiireen ja arjen keskelle.

Muista, 

mikä rauha kätkeytyy viisauteen.

Niin pitkälle kuin itsestä luopumatta on mahdollista,

vaali ja pysy hyvissä väleissä läheistesi kanssa.

Kerro kyllä oma totuutesi, rauhallisesti ja selkeästi,

mutta kuuntele ja kunnioita toisia.

Muista, että heillä on oma tarina kerrottavanaan

myös niinäkin päivinä, kun mielestäsi he ovat hieman tyhmiä

tai sitten vain muuten taas tietämättömiä.

Jos vertailet itseäsi muihin,

saatat tulla turhamaiseksi tai katkeraksi,

sillä aina löydät jonkun 

kuka on suurempi, viisaampi tai sitten vaan tyhmempi kuin sinä.

Joten iloitse tänään saavutuksistasi yhtä lailla kuin tulevista suunnitelmistasi

ja 

Ole armollinen itsellesi.

Säilytä kiinnostuksesi arjen työhön,

olipa se kuinka suurta tai näkyvää, hiljaista tai vaatimatonta tahansa.

Sillä me täällä tiedämme, miten todellisesti, ainutlaatuisesti ja arvokkaasti teet sen,

ajan, arjen ja onnen vaihteluissa."

 Kuunteleminen:

"Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua

ja sinä alatkin antaa neuvoja,

et ole tehnyt mitä pyysin.

Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua

ja sinä alat selittää minulle

miksi minun ei pitäisi tuntea niin kuin tunnen,

sinä tallaat tunteeni jalkoihisi.

Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua

ja sinä koet,

että sinun pitää tehdä jotain ratkaistaaksesi ongelmani,

olet tuottanut minulle pettymyksen,

niin oudolta kuin se vaikuttaakin.

Kuuntele! Pyysin sinua vain kuuntelemaan,

en puhumaan tai tekemään -vain kuuntelemaan minua.

Neuvot ovat halpoja: postimerkin hinnalla saa vastauksia

lehtien asiantuntijoilta.

Voin myös tehdä jotakin itseni hyväksi: en ole avuton.

Ehkä olen pettynyt ja epävarma, mutta en avuton.

Kun teet puolestani jotain sellaista, mitä minä osaan tehdä

ja mitä minun tuleekin tehdä,

sinä vahvistat avuttomuuttani ja heikkouttani.

Mutta kun hyväksyt sen tosiasian

että tunnen niin kuin tunnen,

vaikuttaapa se miten järjettömältä tahansa,

silloin minun ei tarvitse yrittää vakuuttaa sinua

ja alan vähitellen ymmärtää,

mitä on tämän järjettömän tunteen takana.

Kun se kirkastuu, vastaukset ovat ilmeisiä

enkä tarvitse neuvoja.

Järjettömiltä tuntuvat tunteet muuttuvat järkeviksi, 

kun ymmärrämme mitä niiden takana on. 

Ehkä tamän vuoksi rukous auttaa jotakin ihmisiä

koska Jumala on äänetön,

hän ei anna ohjeita eikä yritä järjestellä asioita.

Hän vain kuuntelee ja antaa minun selvittää asiani.

Joten ole hyvä ja kuuntele ja kuule minua

ja jos sinä haluat puhua,

odota hetki vuoroasi;

ja minä kuuntelen silloin sinua." 

Kuvia Haunisten allasta ympäröivältä lenkiltä. Suosittelen, ihana paikka!!

Evästauolla. Hänet karkotettiin kun kerjäsi Juholta. Heikoin lenkki löytyy aina...

Osa polusta tällaista selkeää ja helppokulkuista, osa metsäisempää, paikoitellen pitkospuita pieniä pätkiä.

Upeita kallioita, iltaauringon lämmittämiä.

Kakkaleikkien jälkeen

Ilta saapui ja kotiinlähdön aika

Kirjastosta löytynyt poistettavien hyllystä yksi runoteos (Erkki Leminen - Toimi Hälvä, Katselen hiljaisuutta)
Sen takakannessa lukee kauniisti:
"Onniteltavia ovat ne, jotka vielä osaavat metsän syliin, erämaahan, vuorille ja veden äärelle, jotka näkevät luonnossa Luojan.
Ylenmäärin onniteltavia ovat ne, jotka näkyväisen ja ajallisen keskellä saavat kosketuksen ajattomaan.
 Jossakin syvällä, hengen maisemassa, on hiljaisuuden lähde, jonka äärellä ei tarvitse näytellä, ei pyrkiä onnelliseksi eikä miksikään muuksi kuin mitä on.
Pienen sulautuessa suureen löytyy tyyneyden tila, jossa asuu selittämätön autuus."