Miten hölmöksi sitä voi itsensä tuntea... Hiihtolomaviikon hölmöläiselämää

Kun auto reistailee ja eikä ole aavistustakaan mikä siinä voi olla. Niin avuttomaksi itsensä silloin tuntee. Jarrupalat olivat etujarrujen levyjarruista kokonaan kuluneet. Kuuluikin vähän omituinen ääni jarruttaessa. Hölmöksi tunsin itseni myös kun käytiin pesettämässä auto pesutunnelissa. Yllättäin huomasin kesken pesuohjelman että jalkani uivat vedessä. Alhaalta reunasta valui vettä jalkatilaan ja sitä oli huomaamattani ehtinyt kertyä ainakin 3-5 cm eli aikamoinen määrä. Onneksi autosta löytyi tyhjä muki ja sitä sitten pitelin valuvan vesivanan alla loppuajan. Pihalla sitten koitin nostaa kumimaton ulos valuttamatta vettä jalkatilaan. No tottakai se kaikki lorahti sinne jalkatilaan. Kotona hain vessapaperirullan ja levitin sen auton jalkatilaan ja tallosin sitä että imi suurimmat vedet. Ei enää pesutunneleihin.

Masennusohje levyjarrujen jarrupalojen asentamiseen:)

Käytiin matoradalla luistelemassa. Enhän minä sinne radalle asti edes olisi päässyt kun oli sen verran lumista loivaa "mäkeä". Onneksi ystävän käsikynkässä siitäkin selvittiin vaikka kyllä nolotti. Syötiin eväitä penkillä ja oli sen jälkeen lähiympäristökin sen näköinen. Olin tehnyt mustaherukoista mehua mukaan ja tottakai pojat kaatoivat sitä maahan ja heidän kaveri levitti kaakaonsa. Näytti aika mielenkiintoiselta paikalta lähtiessämme... Jos joku myöhemmin tullut mietti mitä siellä on tapahtunut, varmasti tuli mieleen sellainen että veri on lentänyt ja kakit tulleet housuun:)

Ja minä kun pelkäsin että itse sieltä radalta konttaan kotiin, mutta pojat ne sitten päätyivätkin siihen ratkaisuun. Tässä oikaistaan radan poikki konttaamalla.

Kävimme hiihtämässä. Kaupungissa oli loskakeli, mutta ladut olivat mitä parhaimmat! Suksi luisti upeasti ja matka sujui joutuisasti, ainakin suurimman osan matkaa. Olin käynyt jo pienen taistelun alkumatkasta kun tulimme poikien kanssa suoraan kotoa ja toiset tulivat liikuntahallin pihalta virallisia latuja pitkin. Omamme kulkivat pellon poikki ja joku oli käynyt tallomassa ne. Hangen pinta oli sen verran kovettunut sulaamisen jälkeen, ettei suksi mahtunut kulkemaan ladulla kunnolla ja lisäksi se oli ihan epätasainen syvien jalanjälkien vuoksi. Sauvat upposivat syvälle hankeen ja jäivät joka kerta vähän jumiin kun hanki oli päältä niin kova. Lisäksi ekassa mäessä en uskaltanut laskea alas kun latu oli mitä oli ja niin tulin sen sitten sivuttain alas. No siinä kävi niin, että toinen suksista upposi takaosasta lähtien lumen sisälle syvälle hankeen. Olin siinä polvea myöten suksi lumen sisällä autoilijoiden mennessä ohi ja mietin että miten sieltä ylös noustaan. Pidin pienen hiljaisen hetken itseäni kooten ja kyllä sieltä sitten noustiin, mutta kohtaamispaikalla olin tuskahien valuessa. Kunnon laduilla ensimmäinen mäki oli iso ja jyrkkä ja jokin itsesuojeluvaisto kai tallella on, kun päädyin laskeutumaan senkin sivuttain askel askeleelta. Loput mäet menivätkin mukavasti kun oli ehtinyt saada taas vähän tuntumaa, mutta kyllä nolotti siinä mäessä kun toiset viuhahteli ohi.

Ei se matkanteko nuorisoltakaan niin joutuisasti koko aikaa sujunut:)

Upea kynttiläteline majalla!

Kuumaa kaakaota ja munkkia takkatulen lämmössä, mukavat mummot tiskin takana kertomassa majan kuulumisia kuluneelta viikolta.

Upeat ladut.

Koiran tassunjälkiä. Sai lapsiin vauhtia kun uskoteltiin olevan suden tassuista peräsin. Lahjonta, kiristys ja uhkailu -nykypäivän kasvatusmetodit:)

Kävimme poikien kanssa koristelemassa vanhan kodin lähimetsään kuusen metsän eläimille kiitokseksi. Olemme yleensä tehneet sen jouluna eläimille joulukuuseksi, mutta tänä jouluna se jäi. Nyt oli kuitenkin hyvä hetki sille ja mitä moninaisemmin muuttoa ja muita siihen liittyviä asioita käsittelee, sitä paremmin pojat muutoksiin sopeutuvat. Kyllä siinä kasviksia pilkkoessa ja villalankoja niihin sitoessa mielessä käväisi että onko tämä hölmön homaa. Mutta kukas tai mikäs sen määrittelee mikä on hölmöä ja mikä ei...

Porkkanaa, omenaa ja leipää

Kävin Innan ja poikien kanssa ostamassa uuden jääkaapin ja astiapesukoneen. Vanha kone oli lähes 10cm liian leveä ja olisi tullut tiskipöydän tason alta esille kun on rivin viimeisenä. Kaupassa pojat tutkivat myös innokkaasti eri vaihtoehtoja ja bongasivat pienen hämähäkin yhden jääkaapin kasvislokerosta. Kun mentiin sitä katsomaan, hämähäkki killui seittinsä varassa ja tuli halu vapauttaa se hämähäkki sieltä. Niinpä hölmöksi itseni tuntemista uhmaten noukin sen sieltä ja laskin lattialle. Ensin vähän nolotti, mutta sitten se myyjämies kumartui itsekin katsomaan hämähäkkiä ja alkoi pohdiskella mitä lajia kyseinen yksilö mahtaa olla, kuin olisi ollut mikäkin suuri hämähäkkiasiantuntija:)


Laatikoita pakkaillessa ei ole voinut välttyä ajatukselta, että mihin me tätä kaikkea tavaraa tarvitaan. Onko se oikeasti sellaista arjesta selviytymisen kannalta välttäämätöntä tavaraa vai vaan elämää täydentämään hankittua roinaa, vaikka sitä sisältöä elämään on paljon järkevämpää hankkia jostain ihan muualta kuin kauppojen hyllyltä. Tavarapaljous ahdistaa ja tukahduttaa ja passivoi. Kai keräilijän luonne yhä on jossain ihmisen perimässä ja tämä aika ruokkii sitä puskemalla mainosta postiluukusta sisään ja ulos televisiosta ja radioista säännöllisin väliajoin. Radiossa on kyllä yksi tosi hauska mainos. Honda-mies auttaa pulaan joutuneita mitä moninaisemmissa kiperissä tilanteissa. Sellasia honda-miehiä pitäisi väijyä joka pusikon takana valmiina auttamaan:) Hölmöksi tuntee itsensä rahdatessa noita pahvilaatikoita edes takas, vanhasta paikasta tänne yläkertaan ja sitten turhaksi kaiken tavaran todettuaan rahtaa ne taas ylhäältä alas ja lopulta tuonne kellarin kätköihin.



Meillä täällä yläkerran asunnossa on vessaremontti pahasti kesken. Täytyy käyttää alakerran vessaa ja kylpyhuonetta. Täytyy aina muistaa koputaa kun siellä kylppäriin johtaa kaksi ovea ja kumpaisessakaan ei ole lukkoa. Viikoloppuna sitä käytti yhdeksän henkeä, sai olla tarkkana. Siinä voi tuntea itsensä aika hölmöksi jos avaa oven väärään aikaan, vaikka sattuuhan sitä.

Meidän veski

Kummityttö poikien muuttoapuna

Mitä itsensä hölmöksi tunteminen on oikeastaan? Sitä että se mihin on uskonut tai mitä on ajatellut, osoittautuukin vääräksi tai epätodeksi. On nähnyt asian jollain tavalla ja elänyt sen mukaan ja sitten yllättäen hoksaakin asian olevankin ihan toisella tavalla ja että on aika päivittää omia ajatuksiaan ja suhtautumistaan ja tunteitaan. Tai että yllättävässä tilanteessa joutuu hämmennyksiin siitä miten tilanteesta selviytyisi mahdollisimman kunniakkaasti, mutta omat keinot ovat rajalliset. Tai sitä että omat toimita- tai ajattelutavat poikkeavat valtavirran yleisistä normeista ja toimiessaan joutuu miettimään miten vahvasti kokee tarvatta toimia oman tarpeensa/kutsumuksensa mukaan, vaikka sitten toiset eivät sitä ymmärtäisikään. Itsensä hölmöksi tekeminen on myös hauskaa, virkistävää ja vapauttavaa. Sen jälkeen on paljon vähemmän menetettävää ja ainakaan ei tarvitse esittää yhtään mitään. Suunta on vain ylöspäin. Toisaalta inhimillinen ihminen antaa toiselle myös luvan olla "vain" ihminen ja se on vapauttavaa ja myös totuuteen suuntaavaa.

Tänään tunsin kevään ensimmäistä kertaa. Vielä se pakenee nurkan taakse piiloon ja vasta kurkistelee sieltä, mutta kuiskaa että tulossa ollaan.
Kevät on uudistumisen ja uuden alun aikaa, kesän tullen luonto puhkeaa kukkaan ja täyteen elämän loistoonsa. Syksy on luopumisen aikaa, mutta ehkä kevään tullenkin se on tarvittaessa tärkeää; jotta on tilaa uusille näkemyksille, on tärkeää päästää irti vanhoista. Luonnon kasvun myötä on myös hyvä aika tehdä matkaa omaan itseensä ja keskittyä vain olennaiseen.

Lupaus keväästä?

Eilen käytiin kaksivuotiaan neidin kanssa ulkoiluttamassa Nelliä kukkakauppaan siemenluetteloa hakemaan ja takaisin. Kiltisti Nelli käveli pikkuisen taluttaessa, vaikka muutaman kerran talutin kädestä karkasikin. Kukkatalossa pikkuneiti olisi välttämättä halunnut ostaa Nellille kukan lahjaksi, mutta sain suostuteltua että hän voi lukea siemenkuvastoa Nellille kunhan päästään takaisin. Matkalla keksittiin Nellille lempinimiä kuten Nellukka, Nallukka, Nepukka ja Nepsankeikka. Nelli kävi tekemässä kasan lumihankeen ja me kutsuttiin sitä tahrapepuksi. Nelli kävi myös liruttamassa pissat ja neiti ihmetteli sen keltasta väriä. Sitten vähän matkan päästä hän itse kyykistyi lumihangen viereen ja sanoi myös liruttavansa pissat pssssss-äänen säestämänä. Mua nauratti ihan kauheesti ja siitähän hän innostui ja kävi pisuttelemassa koko loppumatkan. Pihalle päästyämme hän pisutteli muutaman askeleen välein ja sitten totesi lirauttaneensa hienon rivin:) Neiti myös sanoi että meinaa jutella Nosselle kun se on Afrikasta. Kysyin että onko Nosse vastannut hänelle, mutta eipä kuulemma ole. Elvis on kaukaisesta kotimaasta ja Nelli jostain Tahrikasta (taisi vetäistä Afrikasta). Itse neiti on kotoisin isin ja äidin maasta. Tänään leikittiin ulkona 4v. Sarpan ehdotuksesta koko aamupäivä Putousta. Lapsista kolme on sitä seuranneet eli 4, 3, ja  toinen 2 -vuotiaista ja ovat ihan innoissan siitä. Lopuksi pikkuiset 2v.tytöt ottivat molemmat poikien valomiekat ja painelivat ne kädessä ympäri pihaa.

Huomenna on suunnitteilla matoradalle luistelemaan meno. Toivottavasti puolenpäivän jälkeen olisi aurinkoinen ilma, mutta tarkemmin ajateltuna pilivinen olisi parempi kun muuten siellä voi olla aika paljon luistelijoita. Toivottavasti jäästä on siellä pidetty hyvää huolta, että olisi mahdollisimman tasainen. Muuten pääsisin ryömimälläkin nopeammin ja tyylikkäämmin eteenpäin kuin luistimilla horjuen jokaisen töyssyn osuessa terään.

Puhtaan valkoista

Lunta satanut. Metsässä ihanan puhtaan valkoista ja pehmeää.

Tänään kävelyllä

Aamulla tulimme laivaristeilyltä poikien ja äitini kanssa. Oli hauska reissu mutta vähän rankka, kun yöllä aallokko oli aika kova ja laiva piti meteliä. Heräsin puoliltaöin kun laiva piti kumeaa narinaa, kuin matalaa ja pitkää sumutorven sointia, aina laskeutuessaan aallon pohjalle ja sieltä noustessa tuntui kuin olisi keinussa ollut ja noussut takaata ylös eteenpäin. Aallot löivät suurina laivan kylkiin ja pitivät myös yllättävän kovaa meteliä. Hytin ikkunasta näkyi hyinen meri, joka myrskysi laivan ympärillä jatkuen pimeyteen asti. Yläsängystä katselin sitä kunnes aloimme lähestyä Maarianhaminaa ja meri rauhottui. Myöhemmin yöllä jäät pitivät meteliä, mutta se ei haitannut. Olin niin väsynyt, että nukahdin juuri kun olin ehtinyt miettiä että mahdanko saada enää unta koko yönä. Suomen rannikolla oli meri jäälauttojen peitossa, välillä suuria yhteensopivia palasia kuin palapelissä ja välillä pelkkää sohjoa. Ruotsin rannikolla satoi jotain lumentapaista, ehkä räntää, mutta meri ei ollut jäässä sillä tavalla kuten täällä on. Oli hauskaa nähdä sulaa vettä pitkästä aikaa. Pojat varmaan omalle sivulleen haluavat laittaa enemmän kuvia ja kertomuksia matkasta.

Lauantaina päivällä kova tuuli teki tuloaan. Kannella oli aika kova viima jo silloin.

 Poikien polskiessa pallomeressä luin sanomalehdestä susilaumaa käsittelevää juttua, jossa kerrottiin liikkuneen huhuja, että kyseinen lauma (josta oli ammuttu kaksi sutta) koostuisikin epäpuhtaista yksilöistä eli ne olisivatkin osittain koiria. Tämä tekisi koko laumasta lainsuojattomia. Asiantuntijat kuitenkin kumosivat tämän väitteen. Kävin lukemassa koneelta tietoa susista ja 1800-luvulla tosiaankin oli viimeisin hyökkäys ihmistä kohtaan. Senkin aiheuttajaksi epäiltiin villikoiraa tai koiran ja suden sekoitusta. Susien ruokkimisen ja sitä kautta kesyyntymisen esitettiin johtavan hyökkäävään käytökseen joissain maissa. Kyseisessä lähteessä myös todettiin, ettei suomen historiassa yhtäkään kuolemaan johtanutta suden hyökkäystä ole pystytty todistamaan suden tekemäksi. Olisi kyllä hienoa päästä sinne telttaretkelle johonkin alueelle jossa sudet liikkuvat, vaikka niitä ei edes kuuluisikaan, ehkä ensi talvena:)  Viime talvena Jonu kävi luokkalaisensa tytön luona ratsastamassa tämän ponilla ja tytön äiti kertoi nähneensä yhtenä iltana siellä kaupungin laidalla sijaitsevalla kotinsa läheisellä pellolla kahden suden jahtaavan hirveä. Koko päivän heidän hevoset ja koira olivat olleet levottomia. Niistä susista oli silloin tehty useampia havaintoja mm. Naantalin suunnalla ja Nousiaisiin päin jäljet johtivat.

Luin myös lehtiartikkelin siitä miten ihminen oppii uusia tapoja. Mietin silloin ennen joulua turvautuessani suklaakakulla herkutteluun, että onko sitä ikuisesti vanhojen tapojensa vanki vai voiko vanha koira oppia uusia temppuja. Eli voiko paheista päästä oikeasti eroon vai säilyvätkö ne aina heikkoina kohtina... Kuin suonsilmät odottavat harha-askelta ja lankeamista vanhoihin tapoihin. Siinä jutussa kerrottiin kaiken tekemisen luovan uusia yhteyksiä aivoihin jne. Ne yhteydet  joita toistetaan vahvistuvat. Uuden tavan oppimisesta voi tulla vakio, mutta siihen totuttelu vie noin kolme kuukautta. Olla vahva kolme kuukautta kertaakaan astumasta harhaan, kuulostaa helpolta mutta onko se kuitenkaan mahdollista? Ainakin laivalla tuli herkuteltua vaikka olen koittanut olla itselleni ankara siinä asiassa. En vain ole kovin hyvä pitämään itseäni aina kurissa. Tuntuu että elämä on muutenkin välillä niin kovaa, että sitä kaipaa pieniä pehmeitä hetkiä, totta tai harhaa. Valveillaolon haaveunta. Oli se herkuttelua tai jotain muuta mikä lämmittää sydäntä. Ihan kuin aamuisin herätyskellon soidessa ja kiskoessa tähän päivään ja todellisuuteen, koittaa rutistaa silmiä kiinni ja sanoa että hetki vielä tätä unta. Torkkuajastimella hetki lisää suloista unta.

Harmaan sävyjä

 Sunnuntain hiihtoretki. Oli mukavaa ja lapsilla hauskaa leikkiä lumessa ja saaren pienen heinäladon ovi oli auki, joten pääsivät heiniin hyppimään. Tulivat sieltä sen näköisinä, että oli vaikea uskoa sen näköisten heinähirviöiden olevan hiihtoretkeläisiä. Suksi ei luistanut kovin hyvin, koska ladut olivat sohjoa monin paikoin. Vastaan tullut papparainen pysähtyi juttelemaan kanssamme ja kertoi sen johtuvan siitä että veden pinta on noussut.

Tykkään ottaa samasta paikasta kuvia. On mielenkiintoista miten tunnelma muuttuu ja miten kaiken voi nähdä eri tavalla eri valossa.

Ystävykset..

samaa latua

Tänään jäällä meren päällä. Väskiin ja takaisin, matka meni joutuisasti. Näin tuttujakin, kummitädin ja -sedän. Olivat hiihtämässä myös. Muutenkin porukkaa liikkeellä hiihtäen, luistellen, moottorikelkoilla, potkukelkoilla, mopoilla, mönkijöillä. Silti rauhallista ja mukavaa. Huomenna sama reissu puoleltapäivin uusiksi ja Epukka mukaan seuraksi veljen monoja lainaten. Eväitä reppuun. Ehkä voisi saaressa nuotiollekin laittaa tulen, paistaa makkaraa...

Kuutamolla

 Käytiin poikien kanssa tunnin kuutamohiihdolla tiistai-illan päätteeksi kahdeksalta. Alku meni mukavasti ja nautimme illan rauhallisesta hämärästä, ihailimme kuuta ja katselimme tähtiä. Laskettiin pientä mäkeä ja itse kaaduin molemmilla kerroilla kun latu hävisi yhdessä kohdassa ihan sileäksi. Olen pyrkinyt hiihtämään poissa laduilta, jotta oppisin suksien hallintaa ja tasapainoa. Muuten meneekin mun mielestä ihan ok, mutta mäenlasku ilman latua on tosi paha. Pojista on tullut taitavia hiihtäjiä kouluhiihtojen ansiosta. Lähdimme tästä pihalta ja menimme peltoa pitkin "virallisille" ladulle asti tehden siellä pienen lenkin. Laskevat hienosti ilman latuakin kohtalaisen kokoista mäkeä ja tekevät hienon pienen tasajalkahypyn päätteeksi. Ilahduttiin kun joku oli tehnyt lähipellolle kolme latua vierekkäin eli saatoimme hiihtää rinnakkain jutellen samalla. Paluumatka menikin sitten täysin plörinäksi. Epukka alkoi pelleillä ja kaatuili leikillään koko ajan kastaen naamansa lumeen. Lopulta oli varmaan vääntänyt jalkaansa niin monta kertaa että mono hajosi niin että siitä irtosi koko kärkipala pois sidekiinnikkeen kohdalta. Eipä sitten voinut enää hiihtää kotiin vaan joutui kantamaan sukset ja tänä talvena ei ole varaa enää uusia monoja hankkia. Oltiin juuri suunniteltu ystävien kanssa uutta hiihtoretkeä Maskun laduille ensi lauantaiksi. Olisi ollut mukavaa saada jotain epäkoiramaista mietittävää ja ohjelmaa viikonlopuksi.

Maanantaina aamulla oli myös kaunis täysikuu. Punertavan sävyinen pallo laski hiljalleen noin viidessä minuutissa metsikön taakse ja hävisi näkyvistä. Olin koirien kanssa aamukävelyllä puoli seitsemän paikkeilla. Oli jännittävä seurata kuun laskeutumista ja katoamista vähitellen kokonaan.

Tänään oltiin tyttöjen kanssa viereisen pihan pulkkamäessä. Kierittiin alas mäkeä kun ei ollut kuin yksi pulkka. Kyllä siinä menikin pää aika pyörälle, mutta hauskaa oli. Ajattelin että kaikki naapurit on varmaan töissä eikä kukaan näe meidän sekoiluja (lähinnä omaa kierimistäni), mutta jos ei ollut niin täytyyhän sitä ennen poismuuttamista joku loppuhuipennus naapurien silmäniloksi järjestää:)

Kaunis aurinkoinen talvipäivä ja lämpötilakin nousi juuri sopivasti kun olin lähdössä puolen päivän jälkeen kävelylle metsään koirien kanssa. Oli kaunista kun puiden oksilta putoili lunta ja se leijaili ilmassa auringonvaloa vasten. Aurinko lämmitti ja koirat olivat leikkisällä tuulella, olisivat halunneet alkaa painia lumihangessa.

Kävimme kentällä luistelemassa. Jopa itsekin uskaltauduin ulkojäälle, mutta pian oli myönnettävä itselleen että parempi on olla kengät jalassa ja vielä toistaiseksi pysytellä luistinten kanssa sileän liukkaalla sisäjäällä halliolosuhteissa turvallisten reunojen läheisyydessä:)

Ulkona on ollut kylmä ja olen käynyt kävelyllä nurmikumpareella. Siihen paistaa aurinko ihanasti. Aamulla piirtelin toisen pojan kanssa ja leivoin omenapiirakan syksyllä tehdystä omenasoseesta. Isä kävi illalla kahvilla ja pelattiin hänen ja poikien kanssa Maijaa. Ekan kierroksen hän voitti ja Epukka hävisi oikein kunnolla. Ei voitu kuin tuijottaa jännittyneinä pikkukaveria kun näki miten sitä alkoi suututtaa, savu olisi voinut nousta korvista kun se alkoi pihistä kiukusta ja lopuksi heitti kortit lattialle. Räjähdettiin nauramaan ja kaikilla oli lopuksi hauskaa. Jonu uhkaili joka kerta antavansa tuomion kortit ja mitä mahdottomampia manailuja nuori herra esitti. Uhoaminen oli kuin pahaisessa merimieskapakassa! Kun Jonu tuli kolmanneksi, hän iloisena hyppi keittiöntuolilla. Naurettiin että olisko Pappankin pitänyt kiivetä huonoilla jaloillaan tuolille tai pöydälle pomppimaan kun voitti tai hävitessään heittää kortit ympäri lattiaa! Huomenna Petri tulee kahdelta hakemaan pojat luistelemaan yläasteen kentälle ja sen jälkeen mennään illalla joko hiihtämään tai pulkkailemaan läheisille urheiluhallin laduille tai sen pulkkamäkeen. Eilen oltiin Innan ja Teemun luona. Lapset pelasivat yhtessä Ronja Ryövärintytär lautapeliä. Tarvitsivat apua sääntöjen kanssa kun oli aika monimutkaiset. Ehdotin pojille että voitais alkaa etsiä kirjastosta tai leffavuokraamosta kyseistä elokuvaa. On lapsuuteni ehdoton suosikkileffa. Innan kanssa mietittiin millainen lattia laitettaisiin yläkertaan. Ajattelin että sellainen lämpimän ruskea lankkukuvioinen voisi olla kodikas. Seinien väriä on vielä vaikeampi päättää. Kaikki värikartan värit on niin kauniita ja täydellisiä itsessään. Haluaisin yhden seinän jokaista väriä ja vielä saman verran seiniä eri väriyhdistelmillä... suklaan, kahvin tai kaakaon sävy yhdistettynä vaaleaan kitin, kerman tai vanilijan sävyihin, valoisiin valkoisiin joissa ripaus vaaleaa keltaista tai vihreää, vaaleanpunaista tai vaaleaa pastellinsinistä. Tumma ruskea ja oliivinvihreä tai violetti ovat kauniita, mutta ehkä liian synkkiä värejä. Veden eri sävyt: haaleat ja ajattomat, lähes olemattomat siniset turkoosiin tai harmaaseen sekoittuneina. Tummat täyteläiset siniset ja vihreät. Jos mun pitää tämä asia päättää niin arpapeli taitaa olla ainoa konsti ratkaisu löytää. Joku vaalea ja ajaton on tottakai turvallisin valinta.

Kylmät ilmat ovat koetelleet kärsivällisyyttä kun on pitänyt sisällä olla lasten kanssa. Nostin pahvilaatikollisen askartelutarvikkeita, puupaloja, vaahtomuovia, paljetteja, tarroja, helmiä, nappeja, naruja ym. ja saivat askarrella ja rakennella mitä halusivat. Yksi innostui teippailemaan puuvärikyniä kiinni maalarinteipillä valkoiselle paperille. Ollaan myös leikitty lääkäriä ja se on ollut tosi hauskaa. Pehmolelut on saaneet hellää hoivaa ja niin myös me kaikki muutkin kukin vuorollaan. Itse istuin lattialla nenäliina päänpäällä ja toinen kasvojen edessä. Nelivuotiaalla tytöllä muoviset lääkäri leikkisakset kädessä (joilla kuitenkin saa nipistettyä aika ikävästi) ja hän sanoo mulle, että "tää on aika kamalaa mitä nyt tapahtuu, mutta ei sun tarvitse pelätä!". Kyllä mua pelotti, mutta ihan turhaan, ei sattunut onneksi:)
Pojat on myös paljon leikittäneet tyttöjä. Prinssinviitat hulmuten tanssittaneet prinsessoja ja herättäneet tuhkimoa kuolleista. Toinen nyt kaksivuotta täyttäneistä totesi että "Se kuolas!" tarkoittaen "se kuoli" kun tuhkimo vaipui pökräten maahan pokemonpallo-myrkkyomenaa maistettuaan. Toinen kaksivuotias viihdytti meitä seisomalla portaiden alapäässä porttia rynkyttäen ja mesosi kovaan ääneen komentaen portailla tyynen rauhallisena makaavaa Nossea "Siis ihan uskomatonta! Nosse, puhu mulle! Sä olet Afrikasta! Siis ihan uskomatonta!". Tätä yksinkeskustelua tai kissankomentelua tämä neiti piti hyvin pitkän tovin ja me hihitettiin keittiössä.

Valittiin jokainen värikartasta mielivärejä seinän väriksi. Molemmat pojat valitsi kolme sävyä, aika yllättäviäkin valintoja. Luulin että ottaisivat vaan keskisinisen tai vihreän tai jonkun mustan suunnilleen, mutta molemmat miettivät tarkkaan ja löysivät hienoja värejä. Kun tuli mun vuoro valita en osannut päättää ja kun kerran oltiin sovittu että saa valita niin monta kun haluaa niin aloin rinkuloida suosikkejani. Kauaa pojat ei jaksaneet sitä katsella vaan lähtivät leikkeihinsä. Ovat kohtuullisia kavereita ja mä tallainen kaikessa kohtuuton:)