Puhtaan valkoista

Lunta satanut. Metsässä ihanan puhtaan valkoista ja pehmeää.

Tänään kävelyllä

Aamulla tulimme laivaristeilyltä poikien ja äitini kanssa. Oli hauska reissu mutta vähän rankka, kun yöllä aallokko oli aika kova ja laiva piti meteliä. Heräsin puoliltaöin kun laiva piti kumeaa narinaa, kuin matalaa ja pitkää sumutorven sointia, aina laskeutuessaan aallon pohjalle ja sieltä noustessa tuntui kuin olisi keinussa ollut ja noussut takaata ylös eteenpäin. Aallot löivät suurina laivan kylkiin ja pitivät myös yllättävän kovaa meteliä. Hytin ikkunasta näkyi hyinen meri, joka myrskysi laivan ympärillä jatkuen pimeyteen asti. Yläsängystä katselin sitä kunnes aloimme lähestyä Maarianhaminaa ja meri rauhottui. Myöhemmin yöllä jäät pitivät meteliä, mutta se ei haitannut. Olin niin väsynyt, että nukahdin juuri kun olin ehtinyt miettiä että mahdanko saada enää unta koko yönä. Suomen rannikolla oli meri jäälauttojen peitossa, välillä suuria yhteensopivia palasia kuin palapelissä ja välillä pelkkää sohjoa. Ruotsin rannikolla satoi jotain lumentapaista, ehkä räntää, mutta meri ei ollut jäässä sillä tavalla kuten täällä on. Oli hauskaa nähdä sulaa vettä pitkästä aikaa. Pojat varmaan omalle sivulleen haluavat laittaa enemmän kuvia ja kertomuksia matkasta.

Lauantaina päivällä kova tuuli teki tuloaan. Kannella oli aika kova viima jo silloin.

 Poikien polskiessa pallomeressä luin sanomalehdestä susilaumaa käsittelevää juttua, jossa kerrottiin liikkuneen huhuja, että kyseinen lauma (josta oli ammuttu kaksi sutta) koostuisikin epäpuhtaista yksilöistä eli ne olisivatkin osittain koiria. Tämä tekisi koko laumasta lainsuojattomia. Asiantuntijat kuitenkin kumosivat tämän väitteen. Kävin lukemassa koneelta tietoa susista ja 1800-luvulla tosiaankin oli viimeisin hyökkäys ihmistä kohtaan. Senkin aiheuttajaksi epäiltiin villikoiraa tai koiran ja suden sekoitusta. Susien ruokkimisen ja sitä kautta kesyyntymisen esitettiin johtavan hyökkäävään käytökseen joissain maissa. Kyseisessä lähteessä myös todettiin, ettei suomen historiassa yhtäkään kuolemaan johtanutta suden hyökkäystä ole pystytty todistamaan suden tekemäksi. Olisi kyllä hienoa päästä sinne telttaretkelle johonkin alueelle jossa sudet liikkuvat, vaikka niitä ei edes kuuluisikaan, ehkä ensi talvena:)  Viime talvena Jonu kävi luokkalaisensa tytön luona ratsastamassa tämän ponilla ja tytön äiti kertoi nähneensä yhtenä iltana siellä kaupungin laidalla sijaitsevalla kotinsa läheisellä pellolla kahden suden jahtaavan hirveä. Koko päivän heidän hevoset ja koira olivat olleet levottomia. Niistä susista oli silloin tehty useampia havaintoja mm. Naantalin suunnalla ja Nousiaisiin päin jäljet johtivat.

Luin myös lehtiartikkelin siitä miten ihminen oppii uusia tapoja. Mietin silloin ennen joulua turvautuessani suklaakakulla herkutteluun, että onko sitä ikuisesti vanhojen tapojensa vanki vai voiko vanha koira oppia uusia temppuja. Eli voiko paheista päästä oikeasti eroon vai säilyvätkö ne aina heikkoina kohtina... Kuin suonsilmät odottavat harha-askelta ja lankeamista vanhoihin tapoihin. Siinä jutussa kerrottiin kaiken tekemisen luovan uusia yhteyksiä aivoihin jne. Ne yhteydet  joita toistetaan vahvistuvat. Uuden tavan oppimisesta voi tulla vakio, mutta siihen totuttelu vie noin kolme kuukautta. Olla vahva kolme kuukautta kertaakaan astumasta harhaan, kuulostaa helpolta mutta onko se kuitenkaan mahdollista? Ainakin laivalla tuli herkuteltua vaikka olen koittanut olla itselleni ankara siinä asiassa. En vain ole kovin hyvä pitämään itseäni aina kurissa. Tuntuu että elämä on muutenkin välillä niin kovaa, että sitä kaipaa pieniä pehmeitä hetkiä, totta tai harhaa. Valveillaolon haaveunta. Oli se herkuttelua tai jotain muuta mikä lämmittää sydäntä. Ihan kuin aamuisin herätyskellon soidessa ja kiskoessa tähän päivään ja todellisuuteen, koittaa rutistaa silmiä kiinni ja sanoa että hetki vielä tätä unta. Torkkuajastimella hetki lisää suloista unta.