tiistai 7. helmikuuta 2012

Kuutamolla

 Käytiin poikien kanssa tunnin kuutamohiihdolla tiistai-illan päätteeksi kahdeksalta. Alku meni mukavasti ja nautimme illan rauhallisesta hämärästä, ihailimme kuuta ja katselimme tähtiä. Laskettiin pientä mäkeä ja itse kaaduin molemmilla kerroilla kun latu hävisi yhdessä kohdassa ihan sileäksi. Olen pyrkinyt hiihtämään poissa laduilta, jotta oppisin suksien hallintaa ja tasapainoa. Muuten meneekin mun mielestä ihan ok, mutta mäenlasku ilman latua on tosi paha. Pojista on tullut taitavia hiihtäjiä kouluhiihtojen ansiosta. Lähdimme tästä pihalta ja menimme peltoa pitkin "virallisille" ladulle asti tehden siellä pienen lenkin. Laskevat hienosti ilman latuakin kohtalaisen kokoista mäkeä ja tekevät hienon pienen tasajalkahypyn päätteeksi. Ilahduttiin kun joku oli tehnyt lähipellolle kolme latua vierekkäin eli saatoimme hiihtää rinnakkain jutellen samalla. Paluumatka menikin sitten täysin plörinäksi. Epukka alkoi pelleillä ja kaatuili leikillään koko ajan kastaen naamansa lumeen. Lopulta oli varmaan vääntänyt jalkaansa niin monta kertaa että mono hajosi niin että siitä irtosi koko kärkipala pois sidekiinnikkeen kohdalta. Eipä sitten voinut enää hiihtää kotiin vaan joutui kantamaan sukset ja tänä talvena ei ole varaa enää uusia monoja hankkia. Oltiin juuri suunniteltu ystävien kanssa uutta hiihtoretkeä Maskun laduille ensi lauantaiksi. Olisi ollut mukavaa saada jotain epäkoiramaista mietittävää ja ohjelmaa viikonlopuksi.

Maanantaina aamulla oli myös kaunis täysikuu. Punertavan sävyinen pallo laski hiljalleen noin viidessä minuutissa metsikön taakse ja hävisi näkyvistä. Olin koirien kanssa aamukävelyllä puoli seitsemän paikkeilla. Oli jännittävä seurata kuun laskeutumista ja katoamista vähitellen kokonaan.

Tänään oltiin tyttöjen kanssa viereisen pihan pulkkamäessä. Kierittiin alas mäkeä kun ei ollut kuin yksi pulkka. Kyllä siinä menikin pää aika pyörälle, mutta hauskaa oli. Ajattelin että kaikki naapurit on varmaan töissä eikä kukaan näe meidän sekoiluja (lähinnä omaa kierimistäni), mutta jos ei ollut niin täytyyhän sitä ennen poismuuttamista joku loppuhuipennus naapurien silmäniloksi järjestää:)

2 kommenttia:

  1. Hienoa, kun olet lasten kanssa hyödyntänyt tätä lumista, kaunista talvea. Mukava lukea liikunnallisista päivistänne. Jospa löytäisitte vaikka kirpparista monot Epukalle. Hiihtoretki Maskun laduille olisi varmaan mukava.

    VastaaPoista
  2. Juu, se on hyvä että pojat pistää muhunkin vähän vauhtia! Monojen metsästys on aloitettu Ekotorilta mutta vielä ei ole tärpännyt, jatketaan siis sitä. Siihen asti Jonun monoilla vuorotellen. Tekee veljeksille ihan hyvää saada välillä aikuisen huomio ihan kokonaan itselleen niin ettei tarvitse jakaa sitä veljen kanssa:)

    VastaaPoista