Lempipaikkoja

Eihän tämä vakioksi muodostunut iltalenkkini pelkkää pahaista pusikkoa ole, kuten manailin jokin aika sitten. Olen alkanut pitää monista eri paikoista sen varrella ja ainoastaan hiljaisuus ja vanhat, vahvat puut on se mitä todella kaipaan. On ollut hauskaa huomata miten alkaa pitää lenkin joistain kohdista enemmän kuin toisista. Lenkin edetessä huomaa odottavansa saapuvansa johonkin tiettyyn kohtaan... miettii onkohan oja vielä jäässä tai mahtavatko sorsat olla samassa kohdassa jokea kuin edellisellä kerralla. Välillä on tehnyt mieli mennä käymään entisen kodin läheisessä metsikössä, missä hiljaisuutta ja vanhoja puita riittää, mutta sopivaa hetkeä ei ole tullut vastaan. Siellä lempipaikkojani olivat "vuoren" huippu ja alhaalla ollut kosteikko alue jossa puut muodostivat jännittäviä muotoja ja sammal peitti reunoja. Koirat pitivät siellä kahlaamisesta ja kuivempina kausina sen kaivelemisesta. Moni kuva täällä onkin otettu juuri siitä paikasta.

Uudella iltalenkilläni lempipaikkojani on polku, jonka reunoilla olevat puut muodostavat kauniita kuvioita tummenevaa taivasta vasten. Samoin muutamissa kohdissa olevat kaislat ovat kauniita tuulessa huojuessaan. Erityisesti pidän polun varrella olevasta pienestä ojasta. Viime päiviin asti se on ollut ohuen hopeisenharmaan jään peitossa, jonka päälle oli viime syksyn lehtiä jäätynyt kiinni. Illan sinisessä se oli kaunis tummanvihreän sammaleen reunustaessa sitä. Kun vihdoin otin siitä kuvan, oli jää jo sulannut ja sen paikan "taika" osittain kadonnut. Tätä kohtaa vastapäätä on pieni kosteikko, jossa vettä on lähes puoli metriä. Vielä nuoret ja ohuet puut kasvavat veden keskellä. Yhtenä iltana vedestä nousi sumua verhoten puut sisäänsä ja se oli kaunista. Olen odottanut jos näky toistuisi, mutta vielä ei ole onnistanut. Eri vuodenaikoina eri paikat tekevät vaikutuksen ja tuntuvat koskettavilta. Ehkä ensi syksynä, ensimmäisten pakkasten tultua, muistan ojassa olleen jään ja innolla odottelen, milloin hopeinen jää taas peittää ojan. Onkohan se yhtä koskettavan tuntuinen ja mielestän kaunis vielä silloin...





Jotain kummallista harmoniaa löytyy tästä polusta





Kivistä tietä



Telkkä pariskunta?

Sorsat iltauinnilla

Kuva ojasta, kun sen "lumous" on jo haihtunut jään sulamisen myötä. Vesi on laskenut ja alkuillan valossa ruskea väri on vielä voitolla. Kuitenkin kohta tummaa sinistä ja syvää vihreää, kuin samettia.

Maalaisunelmaa:) Toinen lintu sukelluksissa.

Viime keskiviikkona ahkeroitiin Innan kanssa ja haravoitiin piha. Itselleni haravan näkeminen aiheuttaa automaattisen reaktion tarttua siihen ja alkaa haravoida:) Bongasin nimittäin Innan juuri ostaman tuliterän haravan ja en voinut vastustaa kiusausta. Lapset innostuivat pyöräilemään pihalla ja näppärästi laskivat kalliolta alas ja pihalla olevia vanhasta, jo puretusta, talosta jääneen perustan rappusia alas. Mentiin haravoinnin jälkeen poikien ja alakerran neitokaisen kanssa tekemään vakiolenkkini, lapset polkupuörillä ja itse jalkasin. Otettiin popcorneja ja mehua evääksi, sorsille näkkäriä. Hyvin meni muuten, mutta pojat rupesivat kinaamaan siitä kumpi saa mennä edellä ja oli jatkuvaa pientä säätämistä. En jaksanut olla komentelemassa koko ajan ja turhaan hermostuttaa itseäni sillä ja sanoin että jätetään eväät syömättä kun ette osaa olla sovussa ja Aaduli saa ottaa ne kotiin ja pitää vaikka leffa illan itsekseen. Sorsia ruokkiessa tunnelma kuitenkin nousi ja pojatkin pyysivät anteeksi. Kotiin palattuamme oli sauna lämpimänä ja alakerran porukka oli paistamassa lettuja. Se lopullisesti sulatti nuoret miehet ja rauha palasi maahan:) Aada sitten tarjosi poppareita heillekin ja mehu meni saunotessa.

Ihmeiden aika ei ole ohi... Mozzillan Firefoxin vaihtaminen Exploreriin on saanut kuvien siirtämisen onnistumaan paremmin, vaikka sivut eivät nopeammin avaudukaan muuten. Uskaltauduin pinnani pitävyyttä uhmaten ja kärsivällisyyttäni koetellen kokeilemaan videon siirtoa ja SE ONNISTUI:) Harmi että video ei tämän parempi ole, mutta ainakin kameran olematon zoomi tulee surkeudessaan loistavasti esille. Miten turhauttavaa se voi olla kun kuva on epätarkka ja minkään napin painamien ei saa ihmeitä aikaan.

Pimeässä illassa istuu oksalla musta lintu, mutta sen laulu valaisee koko illan heleydellään ja sitä on jäätävä hetkeksi kuuntelemaan. Tuuli kahisutti puita ja humisi, ohitse menevällä tiellä autot pitivät tasaista mölinäänsä, mutta kaiken sen ylitse kuului pienen mustan linnun laulu, kun se yksin istui oksallaan konsertoimassa illan hämärtyessä. Puissa risukasoja lähistöllä, olisiko pesimishaaveissaan...