Viime viikolla talvi se sitten päättikin tulla vielä vähäksi aikaa takaisin. Juuri olin miettinyt että tämä taitaa olla elämäni ensimmäinen talvi kun jään lunta kaipaamaan. Hetken verran kauemmin olisin halunnut pitää lumen maassa, päästä vielä kerran hiihtämään ja viedä pojat illalla myöhään hirvensalon laskettelurinteitä pulkalla laskemaan ja katsomaan ylhäältä kaukana alapuolella loistavia kaupungin valoja (jos sinne yhä pääsee sen sulkeuduttua, kuten joskus silloin "kauan sitten"). Salaatinistutus-suunnitelmat ja kasvihuoneen rakennusajatukset taimien ulos siirtämiseksi ja niiden valoon saamiseksi kuitenkin suuntasivat vähitellen ajatukset kevääseen ja kesään, samoin haave saada pyykit ulos narulle kuivumaan. Ja juuri silloin viime sunnuntaina, virpomisen jälkeen aurinkoisen aamun rohkaisemana, laitoin pyykit ulos narulle ja sitten ajettiin turkuun caribiaan uimaan Juhon, Janinan ja Päivin kanssa. Turkuun saavuttuamme alkoi taivas synkkenemään ja lunta alkoi sataa. Tämä viikko on ollut välillä aurinkoista ja välillä satanut lunta. Ei tiedä on onko talvi vai kevät ja mitä vaatetta laittaisi päälle. Lisää kukkia en ole ehtinyt/viitsinyt pihalle istuttaa niihin koreihin tai muutenkaan. Olin suunnitellut krookuksia, mutta toisaalta kohta voisi jo orvokitkin selviytyä vaikka hallaöitä tulisikin. Jo monena vuonna olen laittanut orvokkeja. Välillä tuntuu että on niihin jo kyllästynyt, mutta toisaalta ne ovat luotettavia ja kukkivat pitkään jos muistaa nyppiä kuihtuneet kukat pois. Narsissit lasten ostoskärryissä ovat kestäneet pakkaset hyvin. Harmittaa ainoastaan se, kun tuli mieleen että olisin voinut sammaleen tilalle laittaa vaikka olkea. Tuntui silloin vähän väärältä kerätä sammalta kun sen kasvaminen takaisin kestää niin kauan ja moni pikkueliö siinä asustaa. Toisaalta siitä askarrellaan nykyään paljon ja toivon sen pysyvän hengissä nykyisessäkin paikassaan. On myös mielenkiintoista käydä seuraamassa kestääkö sen kasvaminen tosiaan niin kauan niissä paikoissa mistä sitä keräsin tästä pihalta. Lapsuuden rantasaunan metsärinteessä on todella iso, pari metriä halkaisijaltaan oleva, lähes pyöreä kivi, jonka päälle meillä serkuksilla oli tapana lapsena kiipeillä ja istuskella. Aikuiset aina varoittelivat että pitää mennä varovasti ettei sammal irtoa. Monella tuollaisella varoituksella on kauaskantoiset vaikutukset vaikka aikuisista varmasti tuntuu siinä hetkessä että kuuroille korville menevät ne sanat:)

Yhtenä aamuna viime viikolla. Juon kahvin ja meikkaan ulkona että Nelli saa sen aikaa oltua pihalla ja pureskella puita tai kaivella maata. Ihmettelin miksi se kökötti paikallaan ja lopulta syy selvisi, oli naru jäänyt pieneen 10cm maasta törröttävään oksaan kiinni eikä se siiten ollut voinut vinkua merkiksi, kiskoa vähän tai mitään muutakaan. Välillä se on tosi neuvokas ja toimelias ja välillä äärimmäisen avuton. Ihan niinkuin itsekin olen:)

Pitkäperjantai oli eilen ja se oli tooooosi piiiiitttkäää. Torstaina illalla pojat alkoivat yhdeksältä oksentaa ja sitä jatkui seitsemään asti aamulla. Pahimmillaan puolen tunnin välein oli herätys yöllä kun huusivat auttamaan aina oksennuksen tullessa. Kaiken kukkuraksi heille piti tulla eilen ystäviä kylään; Tommin, Markuksen ja Miisan (myös Elsan, mutta se peruuntui kun Elsan äiti laittoi keskiviikkona viestiä että Elsa on kovassa vatsataudissa) tulla poikien omiin tupareihin. Piti aamulla kuitenkin laittaa kaikille viestiä ja siirtää juttu myöhemmäksi, ehkä maanantaihin jos tauti ei leviä tai sitten ensi viikon sunnuntaihin. Pyykkiä pesin varmaan tuhat koneellista ja samalla surin suurien suunnitelmieni mönkään menoa. Olin niin haaveillut pääsiäisloman pitkistä kävelyretkistä ja että oltaisiin menty etsimään lähipaikkakunnilla sijaitsevia pieniä luolia ja otettu eväitä mukaan. Astiapesukonetta laittaessani putosi magneeteilla kiinni oleva kaapin seinälevy (sellainen mikä pitäisi olla saranoilla avattava ovi, mutta jossa on jostain syystä levy kiinni magneeteilla) ja se putosi suoraan oikean jalan varpaitten päälle. Lisäksi torstaina olin saanut huonoja uutisia lääkäriltä kun olin tyksissä sen keväästä asti jatkuneen kurkkukivun takia. Nyt on kuitenkin pyykkivuoristo kutistunut enää yhdeksi kohtalaisen kokoiseksi vuoreksi ja vielä kaksi päivää on aikaa sitkeästi koneellinen kerrallaan sitä kutistaa. Verhot olen myös saanut ripustettua ja ulkona ollaan istuttu nauttimassa auringonpaisteesta. Aamulla pelattiin pääsiäiseksi ostamaani munapeliä, missä on sellainen pehmeä kuminen naurava ja tärisevä muna joka kiertää ringissä pelaajalta toiselle ja pitää keksiä sanoja laiva on lastattu-pelin tyyliin. Se kenen kohdalla muna alkaa nauraa, putoaa pois siltä kierrokselta. Siinä on pelilauta eri aiheista ja pelimerkkejä. Ihan mukavaa siis on kuitenkin ollut ja ainakin tulee oltua kotosalla ja rauhoituttua sinkoilemasta paikasta toiseen:)
Pojilla oli jo torstai vapaana koulusta. Mammu tuli keskiviikkona meille yökylään. Torstaina pojat olivat olleet Mammun kanssa koulun pihalla esittelemässä sitä hänelle ja sitten kaupungilla bussiajelulla ja kävivät Rossossa syömässä. Mahtoiko olla sieltä tuliaisia se vatsatauti kun olivat kuulemma hinkanneet bussipysäkillä jotain tolppaa käsillään niin, että oli vaatteet ja kädet ihan mustana. Ehkä muistutus käsipesusta ennen ruokailua ei enää kaiu kuuroille korville:)

Pääsiäisen tosiystävyyttä ja helliä hetkiä:

Alakerran koviskatti valloittaa sängyn heti kun vaan ovenraosta meille pääsee pujahtamaan. Sitten sähisee meidän kissoille. Sellaisia nirppanokkia ne tyttökissat on ja meidän kollit on ihan ihmeissään. Nosse kellii sen edessä selällään lattialla ja puskee ovenpieliä. Elvis vaan tuijottaa silmät suurena ihmetellen. "Muistakaa että vaan äiti saa ampua eläimiä"sanoin pojille kauhistuen itsekin miltä se kuulostaa. Kyse kuitenkin oli kissan ampumisesta vedellä suihkepullosta, että ne tajuaisivat pysyä poissa yläkerrasta vaikka ovi unohtuisi auki.