Toimintaloman jatkoa lapsiraukkojen päänmenoksi...

Sunnuntaina illalla alkoi tuntua että kaupunkilaiselämä riittää ja että maalle on päästävä takaisin. Lapset olivat viettäneet jo muutaman päivän lähes aamusta iltaan kaverin kanssa pikkuautoleikeissä, pelien parissa ja ulkoleikeissä. Maanantaina päivällä suuntasimme jälleen kauniisiin luonnonläheisiin maisemiin. Eivätpä lapsiraukat tienneet mikä toimintapläjäys heitä odotti vielä sille illalle...

Perille päästyämme purattiin tavarat autosta ja lähdettiin hakemaan perunoita läheisestä maalaistalosta. Siitä samaisesta jonka lehmäaitauksessa noin 20 vuotta sitten upposin pohjetta myöten lehmänlantaliejuun hoitolehmän saatua tarpeekseen innokkaasta huomiostani ja lähdettyä ajamaan takaa.paetessani lantakasan päälle lehmä jonkun matkaa perässä. Hienosti pojat nostivat ämärillisen pieniä perunoita pellosta.

Kissa oli kovin kiinnostunut koirastamme silloin kun se istui hiljaa paikallaan, mutta pienikin liikahdus aiheutti puolustusreaktion.

Valtavan upea taito saada lähes mikä kasvi vain menestymään on tämän maalaistalon emännällä. Vierailu on kuin kasvitieteellisessä puutarhassa ja jokaisen kasvin nimen hän muistaa.

Paluumatkalla ojassa "Palava rakkaus"

Viiden jäljestä lähti liikkeelle 7-henkinen retkiseurue eli serkkuni, hänen miehensä, heidän kaksi lasta (6-vuotias tyttö ja 10-vuotias poika) ja omat lapseni. Jätämme autot tienposkeen ja kävelemme kivimurskeella päällystettyä metsätietä pitkin näköalatornille. Sodan aikana tässä sijaitsi ilmavalvontatorni, jossa lotat tarkkailivat havaitakseen turkuun matkalla olevia sotakoneita. Eräs yhä kylässä asuva vanharouva teki hälytyksen havaitsemistaan koneista, mutta sitä ei otettu todesta ja sen seurauksena turun postia pommitettiin ja ihmisiä menehtyi. Jokunen vuosi sitten (2005) kyläyhdistys rakensi uuden tornin vanhan paikalle.

Näkymiä tornista

Myös Nelli kapusi ylös torniin kun toinen pojista kävi sitä kutsumassa. Kullaanvuoren näköalatornilla kiipesi luoksemme ylös omatoimisesti retkieväiden houkuttelemana:) Odotti kiltisti ja kulki alas viimeisenä kun pyysin odottamaan, ettei kiilaisi ketään lapsista portaissa. Yllätyksekseni ihmeiden aika ei ole ohi tuon koiran suhteen. Se on ihmeellisesti muuttunut ihan itsestään, ilman että olisin mitään osannut tehdä, omissa maailmoissaan ja tottelemattomana kulkevasta karkailijasta uskollisen tottelevaiseksi kumppaniksi.

Jo ennen varsinaista yllä kuvassa olevaa luonnon"ihmettä" maasto muuttui kivikkoisemmaksi ja kalliolohkareet reunustivat kulkureittiämme. Sammaleen ja metsäpolun alla oli jo selvästi vastaavanlaista kivipohjaa. Tasapainoilu ja kulkeminen kivien päällä oli odotettua helpompaa, vaikka paikoitellen kivet olivat kiikkeriä.

Nelli kivipellossa

Kivipellosta eteenpäin olevalla näköalapaikalla söimme eväät.

Maisemat olivat upeat ja meri pilkotti puiden lomasta.

 

Paluumatkalla päätimme etsiä vielä kolmannen (tai oikeastaan neljännen) ja viimeisen kohteen.

Luola pilkottaa puiden välissä keskellä

Noin kymmenenmetrisessä kalliossa on lippaluola, jonka sisälle mahtuu hyvin useampikin ihminen. Suoraa pudotusta luolasta alas on noin kuusi metriä. Lasten turvallisuuden puolesta alkoi pelottaa kiivetessämme luolaan sisälle. Entä jos kompastuvat tai liukastuvat. Myös Nelli meni aivan jyrkänteen reunalle. Mahtaako koira hahmottaa korkeuseroja kuten ihminen ja ymmärtää miten korkealla on. Yksinään on ihan toisenlaista kiipeillä tai tutkia maastoa, kuin lasten kanssa, ei ole vastuussa kuin itsestään.
Kalliokiipeily on mielenkiintoista, mutta pelkkä yksinkertainen metsässä rämpiminen on ehdottomasti rentouttavampaa ja mukavampaa!
Hauska pieni syvennys löytyi laskeutuessamme alas jyrkänteeltä (kolmiomallinen kolo heti yläpuolella olevassa kuvassa). Matkaa maastossa kertyi eri suuntiin kulkiessamme sen verran että hikeä pukkasi ja niin vilvoitava uintireissu tuntui uskomattoman houkuttelevalta.

Käytiin siis vielä rantasaunassa uimassa. Saunomisen ja uinnin jälkeen dippailtiin kasviksia ja herkuteltiin vesimelonilla. Yllättäviä vaikutuksia nuorisoon tällä ehkä liiankin terveellisellä ruokavaliolla. Alkoivat laulaa ja tanssia tuoleilla. Ensi kerralla tuttu ja tuvallisempi valinta eli karkkia tarjolle, ettei meno näin villiinny:)

Äidin luo uintireissun ajaksi jätetyllä Nellilläkin oli toimintatuokio jatkunut... Oli ajattanut viereiselle pellolle tulleen peuran takaisin metsään. Äitini kehuista ylpistyneenä oli palannut vielä toistamiseen pellonreunalle haukkumaan, vaikka peura oli jo kadonnut näkyvistä.

Jännittävää tämä maalaiselämä!