Viikot ovat vierähtäneet niin vauhdikkaasti, että olen vain koittanut pysyä kyydissä. Toisaalta olen nauttinut kun asiat sujuvat ja olen saanut toteuttaa itsäni, tehdä mielenkiintoisia juttuja ja sitä mistä oikeasti pidän.
Kesällä tein päätöksen työpaikan vaihdosta, kaksi vuotta oli vierähtänyt vanhassa paikassa ja kaipasin mahdollisuutta keskittyä enemmän pedagogisiin haasteisiin ja ihan vaan lasten kanssa olemiseen. Tuntui turhauttavalta kun ei voinut hyödyntää taitojaan, toisaalta pelotti että jos ei enää osaakkaan. Viisi vuotta oli ehtinyt vierähtää siitä, kun olin viimeksi koulutusta vastaavassa työssä. Olin jotenkin jäänyt ammatillisesti jumiin sen seurauksena, että olin lasteni aloittaessa koulun halunnut jäädä kotiin töihin ja olin sitten olosuhteiden kautta päätynyt erilaisiin työolosuhteisiin kuin aiemmin.
Oli suorastaan onnenpotku kun kesäkuussa (juuri ennen venäjän matkaa) sain tiedon pääsystäni puoli vuotta sitten avattuun ihan uuteen paikkaan ja luomaan uuden ryhmän toimintaa. Vanhassa työssä ruuanlaitto ja muut oheistyöt veivät suuren osan ajasta. Vaikka olikin upeaa oppia laittamaan ruokaa isollekin porukalle, tuntui turhauttavalta ettei lapsille ollut kunnolla aikaa ja tietotaitoja ei päässyt hyödyntämään. Jäähyväiset lapsille ja perheille kirpaisi, mutta nyt on jo ehtinyt saada sydämen täydeltä uusia ihania pikku ystäviä. Ja mikä mahtavinta, on ollut mahdollisuus keskittyä täysin lapsiin, pienryhmätoimintaan, pedagogiikkaan niin arkisissa toiminnoissa kuin suunnitelluissa toimintatuokioissa. Nyt ryhmässäni on vain 1 ja 2 vuotiaita, jolloin toiminnan suunnittelu on helpompaa kun kohderyhmä on ikäjakaumaltaan suppeampi. Ihania hassuja höpönassuja koko porukka:)
Opiskelussa puolestaan on ollut tutkimussuunnitelman tekoa (pelkän suunnitelman), joka nyt alkaa olla loppusuoralla. Sanasto on ollut kaameaa pakkopullaa, mutta muuten on ollut mielenkiintoista tutustua jaksolla erilaisiin tutkimuksiin ja olemme niitä oppimisryhmissä työstäneet.
Jos voisin tehdä oikeasti tutkimuksen mistä vain, tekisin sen sosiaalisen median vaikutuksista ihmiseen, vaikutuksista minäkäsitykseen tai nuorilla sen kehitykseen. Tai ehkä ennemminkin kannattaisi lukea aiheesta tehty tutkimus ja katsoa mitä siinä on tullut esiin. Jos tekisin itse tutkimusta, voisivat vahvat ennakko-oletukseni vaikuttaa johtopäätöksiini tutkimustuloksia arvioidessani.
Jotenkin vain tuntuu kovin minä-keskeiseltä päivittää omia tekemisiään, kuviaan yms. jatkuvasti ja luoda kuvaa itsestään niin muille kuin itselleen sen pohjalta. Tämän minä-keskeisyyden ja egon vahvistamisen uskon olevan ehkä tiedostamaton, mutta väistämätön seuraus. Se tuntuu myös tukevan suorituskeskeistä elämäntapaa, jolloin itseä (ja muita) määritellään sen pohjalta, mitä on saanut aikaseksi, tehnyt tai missä käynyt. Tärkeämpää mielestäni on se, mitä ihminen on ja mitä yhdessä olo hänen kanssaan saa aikaan. On toki myös ihmisiä, jotka käytävät sos.mediaa itselleen tärkeiden asioiden/näkemysten edistämiseen ja esilletuomiseen, mikä voi olla tehokasta ja myös inhimillisiä tms. arvoja edistävää. Kuitenkin samoin näiden asioiden päivittäminen esim fb:ssa luo kuvaa ihmisestä itsestään. Huomaan myös, että jakaessaan kuvia tai muita tekemisiään sos.mediassa, siitä häviää tietty aitouden tai sellaisen herkkyyden, viattomuuden tuntu ja sen nimenomaisen hetken harvinaisuus. Ehkä se on jokin näyttämisen tarve tai jokin mikä lyö leimansa ko asiaan ja sen erityisyys saa kolhun tehden siitä pinnallista.
Lisäksi huomasin päivitysten seuraamisen tuottavan stressiä ja on kauhea homma katsoa kaikki läpi, jos on päivä tai kaksi jäänyt välistä. Niinpä poistin itseni fb:sta. Tänne koitan yhä saada aikaiseksi kirjoiteltua kuulumisia. Olen koittanut miettiä miksi ihmeessä täällä jaan ajatuksiani (mikä ei ollenkaan ole itselleni tyypillistä ja tuntuu suorastaan hämmentävältä välillä, mutta lohduttaudun sillä että anonyymiyteni suojelee kun niin harva tästä tietää) ja löytää perusteluja miksi kirjoittaa tai lakata kirjoittamasta. Kun kumpaankaan ei löydy tällä hetkellä mitään vastausta, niin teen siltä miltä tuntuu niin pitkään kun joltain tuntuu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti