Sienisatoa

 Flunssassa on tylsää ja aika käy pitkäksi... mielikuvitus alkaa lentää ja sienetkin saavat stereotypisiä luonteenpiirteitä olemuksensa perusteella. Tämä kaikki hyväntahtoisesti ja huumorilla...


 
Herra Pönäkkä on itsetietoinen ja itseriittoinen röyhkimys. Hän elää täydellisyyden harhassa, jossa muut ovat epätäydellisiä ja hän itse täydellisyys. Elämä voi olla välillä aika rankkaakin kun muut ovat niin vajaavaisia suhteessa hänen oman itsen täydellisyyteen. Ikävää jutussa on se, että joskus tuulenpuuskan sopivasti sattuessa ja ravistellessa, harhan eteen vedetty verho raottuu ja todellisuus vilahtaa silmien edessä. Sitä huomaakin olevansa ihan yksin.

Rouva Näppylä on joka paikassa pätemässä ja näpäyttämässä epätietoisia kanssakasvajiaan, ojentamassa epätietoisia tai niitä joita hän omasta mielestään auttaa jakamalla ehdotonta viisauttaan. Välillä hän saakin näppylöitä ja ihottumaa hermonsa menettäessään  toivottomien tolvanoiden seurassa. Hän tietää kaikesta kaiken ja osaa kaiken. Hän tietää mikä on parasta kenellekin ja miten asiat tulee hoitaa. Välillä kun ilta pimenee ja hiljaisuus hiipii, hän jää yksin ajatustensa kanssa ja nakertava epävarmuus koittaa päästä hänen sienihattunsa sisään.

Herra Herkku antaa itsensä ryvettyä elämässä niin hyvinä kuin vaikeina hetkinä. Hän on todellinen elämän syväsukeltaja! Herra Herkku antaa itsestään paljon muille ja saakin monta ystävää... Seura on mieluisaa ja tekee elämästä rikasta, mutta toisinaan kirpaisee kaverin hampaiden osuessa purevasti. Tukevasti omalla jalallaan seisten Herra Herkku kuitenkin kestää tämän ja nauttii elämästä täysin tatein!

Neiti Olematon on vaatimattomuuden perikuva. Hän ennemmin vetäytyy, kuin kasvaisi toisia kohti. Neiti Olematon häpeää itseään, eikä näe viehättävän kainoa ja hentoa olemustaan. Ikosen sanoin: "ojensin käteni, eikä siihen tartuttu ja niin käännyin itseäni vastaan". Hän on niin hauras, että kaikki ihailevat vain kaukaa eivätkä uskalla lähestyä tätä jatkuvasti itkuun purskahtamaisillaan olevaa neitokaista. Hän on luonteeltaan kaunis, mutta katkeruus alkaa hitaasti tehdä hänestä myrkyllistä niin itselleen kuin muille.
Erityisen altis Rouva Näppylän näpäytyksille ja saattaa sienimäisten päiviensä loppupuoliskolla todeta eläneensä jonkun toisen elämää ja tehneensä valinnat vain toisia tyydyttääkseen ja hyväksyntää hakien, unohtaen itsensä ja oman kutsumuksensa.

Herra tai Rouva Tavis on tavallinen matti meikäläinen, perus metsäpolkujen tallaaja. Hän haavoittuu elämän taisteluissa, mutta nousee aina jalalleen, kunnes lopullinen isku kaataa hänet. Hän on sitä mitä on, pilkut vähän sinne päin, mutta rehti ja rehellinen oma itsensä. Elämän kolhut saattavat viiltää hänestä slaissin mennessään. Tavis surkuttelee sitä hetken, mutta huomaa pian että kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja kannattelee kulkijaa. Tässä sienessä on kaikki mahdollisuudet kallistua suuntaan tai toiseen. Jos hän kuuntelee itseään ja noudattaa sisäistä ohjaustaan, hän voi muinaisten soturien tavoin viimeistä kertaa kaatuessaan huutaa ilmoille voitokkaan julistuksensa: olen taistellut hyvän taistelun!

Herra Kroisos on kaikkien ihailema rikas atleetti, joka Herra Pönäkän tavoin seisoo vakaasti omalla jalallaan, mutta kuten huomata saattaa: ikävystyttävän yksinäisenä. Niinpä hän viihdyttää itseään uhkapelaamalla ja nautintoaineilla. Parhaimmassa tapauksessa hän havahtuu huomaamaan upean kasvupaikkansa ja ympäröivän kauneuden, jolloin hän ensin kamppailtuaan itsensä vapaaksi riippuvuuksistaan ja löydettyään pohjattoman yksinäisyyden syvyyksistä oman itsensä keskuksen ja rakkauden lähteen, hän voi kukoistaa toisia tukien. Pahimmassa tapauksessa hän mätänee mahtavuutensa uuvuttamana.

Minä minä minä ovat sisarusporukka, jotka jatkuvasti kilpailevat keskenään niin huomiosta kuin menestyksestäkin. He huutavat "minä minä minä", mutta heidän huomionsa keskittyy muiden tarkkailuun, oman edun tavoitteluun ja voimavarat kuluvat joukosta erottumiseen. Vaikka he pohjimmiltaan haluavat olla oma itsensä ja itsenäistyä, vertaavat he itseään jatkuvasti toisiin ja niipä ovat olemassa vain suhteessa toisiinsa. He tarkkailevat toisia ja kokevat kyltymätöntä vaillejäämistä. He ovat jatkuvasti janoisia ja nälkäisiä ja rauhattomia. Kunpa he voisivat nähdä joukossaan piilevän voiman ja miten toisiaan tukien voisivat kasvaa keskinäisen kunnioituksen vallitessa ja yhdessäolosta riemuiten!

Yksin yhdessä-tyypit ovat tasapainoisia tyyppejä, jotka sallivat itsensä ja toisten kasvaa juuri omaksi itsekseen ja oman näköisekseen. Heidän maailmankuvansa ei romahda, vaikka toisen hattu olisi pyöreämpi ja toisen soukempi kuin toisen. Samaa sientä tässä ollaan, onkin heidän mottonsa. Yksin yhdessä pitävät hauskaa ja nauttivat niin yksin olosta kuin yhdessä tekemisestäkin. He ovat tasapainoista porukkaa. Vaarana piilee kuitenkin yhden nostaminen toisten yläpuolelle tai jonkin ulkopuolisen asian palvomaan alkaminen, jolloin ulkopuolisen palvonnan kohde alkaa määritellä koko porukan arvomaailmaa ja mikä on oikea tapa olla olemassa.









Lahkolaiset ovat edellämainitun uhkakuvan toteutumia. He ovat alkaneet kumartaa jotain, minkä ovat nostaneet yläpuolellensa. Voimakkaan ilmiön vaikutuspiirissä hukkaa oman itsensä. Niinpä he ovat sen jonkin jatkuvassa varjossa. He kasvattavat pieniä piikkejä ja nyppyjä suojakseen ja samalla etääntyvät toinen toisistaan, mikä kuitenkin (toisiinsa turvaaminen) olisi heidän todellinen tie pelastua tilanteesta.

Rouva Hienohelma on pynttäytynyt ja ulkoa ah niin herkkullisen näköinen, mutta sisältä tappavan myrkyllinen. Häneen sopii sanonta: moni sieni päältä kaunis! Hän juoksee viimeisimpien muotivillitysten perässä ja käy kuntosalilla bodypumpissa pumppaamassa varttaan soukemmaksi. Hän tarkkailee onko jokainen hattunsa valkoinen piste juuri oikealla paikalla ja kokee armotonta epävarmuutta mikäli näin ei ole. Ohi kulkiessaan hän vilkaisee jokaiseen vastaantulevaan peiliin. Onko hattu hyvin, näkyykö kello? -on hänen peruspohdintojaan. Hyvän näköinen, kerrassaan täydellinen, mutta myrkyllinen.

Herra ja Rouva Tuulipuku ovat pitkän parisuhteen solmijoita, joiden suurin vaara on hankkia samanlaiset ulkoilupuvut. Tämän seurauksena he alkavat vähitellen muistuttaa toisiaan ja alkavat elää symbioosissa menettäen todellisen minänsä. Kauppareissu urheiluliikkeeseen on kuitenkin taianomainen hetki: heillä on mahdollisuus valita myös erilaiset ulkoiluasut. Näin heillä on valta olla oma itsensä, mutta kuitenkin kasvaa toista tukien ja myötäeläen. Tämä on elämän suurimpia rikkauksia, mutta vain harvoilla on rohkeus olla erilainen suhteessa toisiin. Nämä kyseiset Herra ja Rouva Tuulipuku ovat selvästi oman tiensä kulkijoita, yhdessä erillisinä ja omana itsenään nauttivat elämänsä ehtoopuolesta!

Herranduudelis on kaveri josta ei saa selkoa. Siitä ei tiedä onko se lintu vai kala, kukka vai sieni. Herranduudelis on takinkääntäjä ja niljakas tyyppi. Limainen lähikontaktissa ja epämääräisen muotoinen, jättää jälkeensä ihmetystä ja hämmennystä.










Kaikki sienet ovat erilaisia, mutta kaikilla on oikeus olla oma itsensä ja yhdessä he tekevät sienimetsästä mitä kauneimman ja monimuotoisimman. Sienimetsä on jännittävä paikka kulkea ja tehdä upeita löytöjä. Miten tylsää olisikaan kävellä syksyisellä metsäpolulla, jos vastaan tulisi vain punaisia täydellisiä kärpässieniä toinen toisensa perään. Metsässä kulkiessa voi haistaa syksyn maatuvien lehtien tuoksun sekoittuvan sienien erilaisiin tuoksuihin, kuulla lehtien kahinan ja oksien rasahdukset askelten alla. Tai seisahtua kuuntelemaan hiljaisuutta, joka kuitenkin on täynnä elämän virtaa. Metsä on aarreaitta, jossa jokaisella sienellä on oma paikkansa ja kasvurauhansa. Kukaan toinen sieni ei huutele toiselle että olet vääränlainen. Kunpa ihmiset olisivat kuin sienet ja saisivat olla oma itsensä: kasvaa rauhassa.