Elämän etsintää ;)

Mielestäni puut ovat kauniita ja kiehtovia (samoin tottakai luonto ja metsä). Mietin miksi ja ajattelisin sen liittyvän muuttumattomuuden kaipuuseen, jonkin sellaisen kaipuuseen joka on ja pysyy. Kaupungit muuttuu, samoin talot, kahvinkeittimet, televisiot, tietokoneet ym. mutta metsä on ja pysyy. Onhan sitä ihminen kehitellyt jotain mutaatioita hedelmäpuista ym. tuotannon tehostamiseksi ja sadon monipuolistamiseksi, mutta onneksi ne ovat puutarhoissa. Välillä kaipaa jotain tuttua ja turvallista, jotain kesytöntä ja ihmistä itseään suurempaa ja vanhempaa.

Toisinaan tämä teollistunut kulutusyhteiskunta saa tuntemaan tyhjyyttä, merkityksettömyyttä ja elämästä tuntuu kadonneen se mikä tekee siitä elämää. Sitä ikäänkuin elää keinotekoisessa hallinnantunteessa, jonka pohjimmiltaan kuitenkin tiedostaa harhaksi. Silloin kävely pimeään, myrskyisen meren rannalle, saa tuntemaan olon pieneksi, jolloin asiat ja ihminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiin suhteessa luontoon, todelliseen elämään. Se on jotenkin helpottavaa ja vapauttavaa. Jossain on vielä jotain mitä ihminen ei ole kyennyt kesyttämään. Vaikka eihän teollistuneen kulutusyhteiskunnankaan yhteydessä voi puhua kesyyntymisestä. Ihmisen hallinta yhteiskunnasta on aikaa sitten kadonnut tuhkana tuuleen ja nyt tämä yhteiskunta asettaa vaatimukset ihmiselle ja hänen selviytymiselleen. Kasvatus vastaa yhteiskunnan vaatimuksiin ja jo varhaiskasvatuksessa käydään kehityskeskusteluja lapsen tehokkaan kehityksen edistämiseksi. Tämä hullunmylly tekee tarpeen välillä nähdä jotain kaunista, suurta, tunteikasta ja aitoa, luontoa, jotta edes hetkeksi saisi kosketuksen todellisuuteen ja totuudellisuuteen.

Sunnuntaina aamiainen "Mammulassa"; 60km ja johan maistui makoisalle lämmin glögi ja herkut. Kaunis valkea maisema houkutteli metsään. Minecraftia tiiviisti tykittäneinä taisi pojille iskeä vieroitusoireet ja niin metsässä talsikin Steve-hahmo ja kolme oselottia jännittävässä minecraft talvimaassa:)

Iltapäivällä aurinko pilkisteli ja lämmitti lunta niin, että illemmalla paksu usva peitti tienoot ja ajokeli takaisin kotiin oli aika aavemainen, vaikkakin kaunis. Pihan (kissavapaalla vyöhykkeellä) sijaitseva lintujen ruokintapuu kuhisi elämää. Nelli tutkiskeli puun ympäristöä ja tikka koputteli kuusiaidan kuusia, lopulta lennähtäen yhden latvaan tarkkailemaan tapahtumia. Lähtiessämme Välkky tuli esiin piilostaan.

 

 

Kirje

Eilen illalla postilaatikosta löyti kirje, suuri A4 kokoinen kirjekuori, joka oli osoitettu Jonulle. Osoitetiedot lukivat kuoren väärällä puolella ja nimi vasta osoitteen jälkeen, mutta siististi kirjoitettu ja postinmerkki leimoineen kohdillaan. Kuka kumma on lähettänyt postia, pohdimme odottaessamme kun Jonu avasi kuorta. Sisältä paljastui tikku-ukko piirustus ja kirje. Aluksi luulimme, että se on vastaus kirjekaveri-ilmoitukseen vastauksesta. Mutta kirjeen jutut olivat niin omituisia, että aloimme kovasti ihmetellä mikä kaveri tuollainen tyyppi oikein on. Se kaveri paljastuikin yllättävän läheltä... Epukka oli kirjoittanut salaa kirjeen veljelleen, piilotellut sitä ympäri asuntoa ja viime viikolla kaupassa käydessämme huomaamatani pudottanut postilaatikkoon! Oli meillä hauskaa :)

Puu

Ikkunalaudallani asustaa kaksi tammentainta, joilla nyt vuoden vanhoina on jo vaiherikas menneisyys. Tammenterhot poimivat päiväkodin lapset viime syksynä ulkoillessamme puistossa. Kaikki rahtasivat niitä innoissaan kädet pullollaan kun kerroin tykkääväni tammenterhoista:) Kotona laitoin kaksi terhoa purkkeihin multaan ja jostain ihmeen päähänpistosta ajattelin niiden tarvitsevan kylmäkäsittelyn ja laitoin ne jääkaappiin. Siinä talven kuluessa muutaman kerran vilkaisin purkkeihin ja tyhjältä näytti. Keväällä kuitenkin koin järkytyksen huomatessani purkeissa kasvavan jo pitkät puuntaimet, vitivalkoiset. Olivat pimeässä kasvaneina ihan valkoisia ja kovin pitkiä ja hentoja. Varovasti totuttelin ne valoon ja koitin kannustaa kasvamaan syyllisyyttä tuollaisesta heitteillejätöstä potien. Mutkikas on runko ahtaasta tilasta johtuen, mutta kesän korvilla niihin puhkesi silmut ja molempiin puunalkuihin tuli neljä lehteä. Kannoin niitä päiväksi ja lämpimiksi kesäöiksi ulos, mutta kirvat hyökkäsivät kimppuun. Huuhtelin niitä vedellä ja pidin sisällä. Tästä seurasi hometta tai jotain härmää, joka yhä vaivaa pieniä puitani. Nyt syksyn tullen eräänä päivänä palatessani töistä huomasin toisen puista pudottaneen ensimäisen lehtensä. Tunsin suorastaan äidillistä ylpeyttä, hupaisaa:) Nyt ovat lehdettöminä molemmat ja nököttävät tuossa ikkunalaudalla.
Toivon niille hyvää talvehtimista ja toivottavasti keväällä taas kasvetaan...

 

Askarteltu puu luonnosta kerätyistä materiaaleista

Särkyä ja maalaismaisemaa

Jännittyneiden hartioiden kanssa kävi niin, että kauratyynystä ei ollut mitään hyötyä ja viikko sitten sunnuntaina matkasin uskollisen ystäväni, sinisen pesuvatini, kanssa päivystykseen hankkimaan lääkityksen kohdilleen sunnuntaiaamuna iskeneeseen elämäni pahimpaan migreenikohtaukseen. Viikkon kuuri särkylääkettä ja dolania -nyt elämä alkaa taas valaistua ulkona vallitsevasta suhmurakelistä huolimatta. Pää tosin on ollut aika sumuinen, mutta hartiat paremmat kunhan muistaa kolmesti päivässä tankata troppeja. Oikeesti pitää oppia olemaan stressaamatta, mutta miten se on mahdollista? Uskon että syy on noiden tyhmien opintojeni ja tutkimussuunnitelmatehtävän, jota ei ollenkaan huvittaisi kyhätä kasaan. Lisäksi huomasin alkaneeni ottaa paineita siitä, että elän hetkessä täysin läsnäolevasti, luen kirjallisuutta ja kehitän itseäni. Ihan älytöntä, ei enempää metsään voi mennä kuin alkaessa stressaamaan rentoutumisesta! Onneksi silloin avukseni rientää paljon parjaamani tv, jonka avulla saa pääkopan tyhjäksi kaikesta suorittamisesta ja kaikista vaatimuksista. Sytytän kynttilän olohuoneen pöydälle ja käperryn sohvan nurkkaan torkkuhuopaan kääriytyen. Otan käsiini lämpimän mukillisen minttuteetä (kahviton viikko takana, eikä tee mielikään kahvia!) ja päästän irti kaikesta kun tajuntaan pläjähtää koko perheemme suosikkiohjelma: Rillit huurussa. On ihanaa seurata symppiksiä tyyppejä, joilla on vielä enemmän särmää luonteissa kuin itselläni tai läheisillä kanssaihmisillä ja aivan mahdottomia mutta hervottoman hauskoja ongelmia. Mahtavia tyyppejä koko porukka!

Muutama viikko sitten erehdyin katsomaan B J:n elämä jatkuu -leffan ja se oli juuri täydellinen naisihmisten rakkauselokuva, jossa nainen saa hölmöillä kaikin mahdollisin keinoin ja silti mies häntä rakastaa ja pelastaa pulasta ehdottoman rakkautensa kera. Ruususesta tai Tuhkimosta tuttu asetelma aikuisten saduksi muunnettuna. Täytyy myöntää aikuisten naistenkin rakastavan satuja ja onnellisia loppuja:) 

Useimmiten hartiat rentouttaa kuitenkin metsäkävely. Tässä lähellä vain ei ole kunnollista metsää, mikä välillä harmittaa kovasti. Lukion läheisyydessä kasvaa isoja seetrimäntyjä ja kuusia, joita välillä käyn ihastelemassa. Upeaan paikkaan päädyimme myös eräänä viikonloppuna äitini opastuksella. 
Kävimme mahtavan kauniissa maalaisympäristössä kävelyllä. Maalle päästessä mielen valtaa jokin voimakas perustavaa laatua oleva rauhan tunne. Tunne, että siellä luonnon ympäröimänä on siellä missä kuuluukin olla. Ehkäpä kaupungissa asuessaan maaseudulla olosta osaa nauttia erityisen paljon tai ripauksen verran enemmän, kuin jos se olisi koko aika käden ulottuvilla.