Jännittyneiden hartioiden kanssa kävi niin, että kauratyynystä ei ollut mitään hyötyä ja viikko sitten sunnuntaina matkasin uskollisen ystäväni, sinisen pesuvatini, kanssa päivystykseen hankkimaan lääkityksen kohdilleen sunnuntaiaamuna iskeneeseen elämäni pahimpaan migreenikohtaukseen. Viikkon kuuri särkylääkettä ja dolania -nyt elämä alkaa taas valaistua ulkona vallitsevasta suhmurakelistä huolimatta. Pää tosin on ollut aika sumuinen, mutta hartiat paremmat kunhan muistaa kolmesti päivässä tankata troppeja. Oikeesti pitää oppia olemaan stressaamatta, mutta miten se on mahdollista? Uskon että syy on noiden tyhmien opintojeni ja tutkimussuunnitelmatehtävän, jota ei ollenkaan huvittaisi kyhätä kasaan. Lisäksi huomasin alkaneeni ottaa paineita siitä, että elän hetkessä täysin läsnäolevasti, luen kirjallisuutta ja kehitän itseäni. Ihan älytöntä, ei enempää metsään voi mennä kuin alkaessa stressaamaan rentoutumisesta! Onneksi silloin avukseni rientää paljon parjaamani tv, jonka avulla saa pääkopan tyhjäksi kaikesta suorittamisesta ja kaikista vaatimuksista. Sytytän kynttilän olohuoneen pöydälle ja käperryn sohvan nurkkaan torkkuhuopaan kääriytyen. Otan käsiini lämpimän mukillisen minttuteetä (kahviton viikko takana, eikä tee mielikään kahvia!) ja päästän irti kaikesta kun tajuntaan pläjähtää koko perheemme suosikkiohjelma: Rillit huurussa. On ihanaa seurata symppiksiä tyyppejä, joilla on vielä enemmän särmää luonteissa kuin itselläni tai läheisillä kanssaihmisillä ja aivan mahdottomia mutta hervottoman hauskoja ongelmia. Mahtavia tyyppejä koko porukka!
Muutama viikko sitten erehdyin katsomaan B J:n elämä jatkuu -leffan ja se oli juuri täydellinen naisihmisten rakkauselokuva, jossa nainen saa hölmöillä kaikin mahdollisin keinoin ja silti mies häntä rakastaa ja pelastaa pulasta ehdottoman rakkautensa kera. Ruususesta tai Tuhkimosta tuttu asetelma aikuisten saduksi muunnettuna. Täytyy myöntää aikuisten naistenkin rakastavan satuja ja onnellisia loppuja:)
Useimmiten hartiat rentouttaa kuitenkin metsäkävely. Tässä lähellä vain ei ole kunnollista metsää, mikä välillä harmittaa kovasti. Lukion läheisyydessä kasvaa isoja seetrimäntyjä ja kuusia, joita välillä käyn ihastelemassa. Upeaan paikkaan päädyimme myös eräänä viikonloppuna äitini opastuksella.
Kävimme mahtavan kauniissa maalaisympäristössä kävelyllä. Maalle päästessä mielen valtaa jokin voimakas perustavaa laatua oleva rauhan tunne. Tunne, että siellä luonnon ympäröimänä on siellä missä kuuluukin olla. Ehkäpä kaupungissa asuessaan maaseudulla olosta osaa nauttia erityisen paljon tai ripauksen verran enemmän, kuin jos se olisi koko aika käden ulottuvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti