Myyjäisten arpajaisissa pieni poika haaveili sinisen avoauton koottavasta pienoismallista. Hän kävi useamman kerran ostamassa arvan kerrallaan ja pettyi silminnähden joka kerta kun onni ei suosinutkaan pientä miestä. Autopaketti jäi kolmen viimeisen palkinnon joukkoon. Eräs mies tuli ja osti viimeiset kolme arpaa, voittaen autopaketin. Kerroin erään pikkupojan haaveilleen siitä kovasti. Mies kysyi oliko poika vielä paikalla ja sitten pyysi että kävisin viemässä autopaketin pojalle. Voi sitä iloa, silmien tuiketta ja hymysuuta, kun saikin paketin itselleen!
Koulutuksessa oli puhetta huonojen tapojen syntymisestä. Kuinka ekalla kerralla omatunto kolkuttaa, mutta seuraavat kerrat ovat helpompia toimia vasten arvomaailmaansa. Entä huonoista tavoista poisoppiminen. Miten se tapahtuu ja voiko vanhasta tavasta luopuminen tapahtua niin syvän sisäistämisen kautta että se on todellista ja aitoa, ilman että on vaarana palata myöhemmin vanhaan väärään tapaan. Vai onko sitä sen asian osalta peruuttamattomasti turmeltunut. Esimerkiksi suklaan syöminen tukahduttamaan tunteita, oli se sitten ilo, suru, väsymys, tylsyys, yksinäisyys tai mikä tahansa.
Eilen suklaakakkua vatsan täydeltä... Pieni pala iloisuuden kunniaksi, pala onnellisuuteenkin, lohtua tuova pala huoleen lapsen terveydestä, pieni palanen hämmentyneisyyteen, murunen epätietoisuuteen, pala pikkujoulujuhlien aiheuttamaan väsymykseen ja iso pala turruttamaan tunteita ja tuomaan unohduksen tullessaan. No eihän se yksi pieni kakku tähän kaikkeen riittänyt. Illalla paluu kurinalaiseen elämään tunnin juoksulenkin avulla. Sillä toivottu vaikutus: kipeät jalat ja tyhjä pää.
 |
| Valoa ja varjoa |
 |
| Pimeässä metsässä |
Jouluvalot, lasten iloksi värikkäät kuin karamellinauha. Itse pitäisin enemmän kirkkaiden tähtien tuikkeesta, mutta sellaisten valojen aika on sitten joskus myöhemmin.
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti