tiistai 1. marraskuuta 2011

Tunteita, illanviettoa ja seurauksena päänsärkyä:)

Lauantaina oli upea aurinkoinen ilma. Vähän harmitti aluksi mennä sisätiloihin työväenopistolle, mutta harmitus unohtui pian mielenkiintoisen aiheen parissa. Tunne-kurssi ei ollut ihan sellainen kuin mitä olin ajatellut ilmoituksen perusteella vaan sain taistella itseni kanssa estääkseni ennakkoluuloja valtaamasta mieltä ja että olisin avoin kuulemaan asiasta. Jostain syystä olin ajatellut kurssin perustuvan länsimaiseen lääketieteeseen ja pyskologiaan (tai oikeastaan en ylipäätään mihinkään lääketieteeseen vaan vain psykologiaan) mutta kurssi perustuikin vaihtoehtoiseen lääketieteeseen tai vaihtoehtohoitotieteisiin. Akupunktio ja koiran hoitaminen homeopatialla ovat itselleni tuttuja asioita, mutta muuten en ole vaihtoehtohoitoihin tutustunut. Puolenpäivän aikaan kävin ruokatauolla kävelemmässä jokirannassa eli auringostakin tuli nautittua. Muutaman viikon päästä on toinen osa kurssia.

Illalla oli serkkutapaaminen kuudelta ravintola Kertussa. Serkkutapaaminen oli juuri niin hauska kuin olin toivonutkin ja vielä hauskempikin. Ruoka oli Kertussa tosi hyvää, otin kreikkalaisen salaatin. Hetken mielijohteesta keksimmekin poiketa ruuan jälkeen läheiseen Siwaan ja hakea sieltä vähän syötävää ja juotavaa, jonka jälkeen suuntasimme Petrin asunnolle Martinsillan kupeeseen. Sieltä on aina yhä uudelleen ihastuttavat maisemat. Hänen kissat olivat jo löytäneet uuden kodin eli jotain keskeistä tuntui puuttuvan kun ne eivät olleet paikalla. Kymmenen paikkeilla lähdimme jälleen liikenteeseen ja kävimme Koulussa. Porukkaa oli kohtalaisesti, mutta saimme hyvät istumapaikat. Karpalosiideri oli yllättävän hyvää:) Sieltä jatkoimme matkaa Teerenpeliin ja siellä mustikkasiideri oli vielä parempaa kuin edellisen paikan karpaloinen. Lopulta päätimme lähteä etsimään seuraavaa paikkaa ja Tompan ehdotettua Silvermoon karaoke-baaria päädyimmekin sinne. Tarkoitus oli mennä johonkin muuhun, mutta kaikkialla oli pitkät jonot ja sisälle maksoi. Baariin päästyämme Tomppa kuitenkin ilmoitti ettei aio olla vastuussa baarivalinnastamme, oli ehkä aluksi vähän ennakkoluuloja kun paikka näytti hiljaiselta mutta onneksi se osoittautuikin ihan toisenlaiseksi ...aika hyvä meno alkoi kun me päästiin sinne! Ilo irtosi kun aloimme tarjota vuorotellen Tervaleijona-snapseja. Tanssilattialla tuli ahkerasti pyörittyä porukalla karaokebiisien tahtiin, bongattiin myös pöytäseurueellinen vampyyreja ja laulettiin karaokea (Tomppa osoittautui parhaimmaksi karaokebiisien etsijäksi biisiluettelovihosta. Viimeiseksi kouluja käyneenä hän osasi aakkoset parhaiten, kun meille muille se osoittautui yllättävän haasteelliseksi). Vähän ennen kahta soitin Teemulle, joka oli luvannut tulla kyyditsemään kotiin ja onneksi hänellä oli ampumapelin taso kesken niin sain vielä vähän lisäaikaa valomerkkiin asti. 02.30 tuli Teemu hakemaan ja kävi heittämässä kotiin. Kiitokseksi sai halaukset kaikilta serkuilta. Tomppa tosin totesi kantavansa yhä kaunaa noin 10 v. takaisesta juhannuksesta kun vesisodan päätteeksi Teemu oli heittänyt hänet mereen:) Teemu ja Inna myös vastavuoroisesti saavat vastaavanlaista kyydityspalvelua sitä tarvitessaan. Yleensä ollaan tosin pyritty päättämään ilta puolenyön tuntumassa mutta onneksi Teemu on toivottoman kova pelaamaan ja viikonloppuöinä se venyy pitkälle aamuyöhön eli ei voinut siksi huijata menevänsä ajoissa nukkumaankaan.

Paluu arkeen päänsäryn saattelemana sunnuntaina aamulla yhdeksältä. Ensin piti mennä vuokrasopimuksen kirjoittamistilaisuuteen äidin asunnon uusien vuokralaisten kanssa ja sieltä suoraan lasten kanssa karting-radalle. Lasten ajon jälkeen paluumatkalla takapenkin sankarit päättivät huolehtia että draamaa ja meteliä riitti päänsäryn ylläpitämiseksi. Kaiken lisäksi matka jatkui suoraan heidän koulukaverin luokse halloween-kaffelle, jossa tarjottiin vihreää limaa, koirankuono/aivo-piirakkaa ja muuta teemaan sopivaa. Hyvää oli ja onneksi en ole niitä jotka kärsivät kovasti pahasta olosta vauhdikkaan illanvieton jälkeen. Kaiken tämän ohjelmiston jälkeen olin todella kiitollinen siitä, päänsärky oli kuitenkin vain kohtuullinen muistutus runsaasta edellisen illan nesteytyksestä:) Matkalla kotiin piti vielä käydä kaupassa ja sitten koirat jo odottivat pääsyä metsään. Lopulta laitoin ruuan uuniin ja istuin hetkeksi koneelle kuuntelemaan muutamaa biisiä. Illalla jaksoin vielä tehdä tunnin mittaisen reippaan koirakävelyn ja juoksinkin välillä. Ihanaa kun tulee talvi niin ei tarvitse varoa mopoilijoita koirien takia:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti