Tuntuu kuin kesästä olisi ikuisuus. Auringonpaisteesta, kimmeltävästä merestä, kukista ja perhosista, tuoksuvasta ruohikosta, uimarannoista lämmin hiekka varpaiden alla...

Myrsky kaatanut taas lisää puita...

Metsässä puro solisee ja polut ovat tulvillaan vedestä.

Nellin kanssa kaksistaan metsälenkillä, ihana rauha. Tasapainoisin koira mitä tiedän, niin lempeä ja purisi  varmasti ennemmin itseään kuin ketään ihmistä. Pihan pikkuisetkin voi taluttaa ja Nelli ei pistä pahakseen vaikka pienet sormet vähän hännästä tai korvista kiskoisi. Oma tarinansa silläkin, eikä alku niin ruusuinen vanhassa kodissa. Ikävää että joutuu kestämään oman osuutensa toisen koiran sekoiluista ja sen aiheuttamista rajoituksista.

Kummityttö oli yökylässä kuten viime viikonloppunakin. Silloin oli ohjelmassa myyjäiset ja myrskyisän syksyisellä rannalla käynti, tänä viikonloppuna askarreltiin joulukortteja. Seuraamassani blogissa kirjoitettiin muutoksesta, siitä kun on jo osittain luopunut vanhasta mutta ei vielä kuitenkaan vastaanottanut uutta. On odottavassa välitilassa. Sama tilanne itselläni työn ja asunnon ja lasten koulun suhteen. Koitan olla miettimättä liikaa ja yrittämästä suunnitella asioita liian valmiiksi turvattomuuden tunteen laannuttamiseksi. Haluan jättää asioille pelivaraa ja tilaa löytää oma suuntansa, etten taas runno kaikkea läpi ja liian valmiiksi paketiksi niin että se sitten käytännössä kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja siihen ettei siihen mahdu elämää itsessään enää sekaan.