Taimien uudelleen sijoittelua...

Tällainen yllätys oli vastassa kun tulin töistä kotiin tänään. Varmaan kissa on hypännyt keittiön ikkunalaudalle ja pudottanut korin maahan.

Siinäkö se syyllinen on? Eikö syyllinen aina palaa rikospaikalle? Taimien pelastusoperaatio meneillään kahvikupposen voimalla. En yhtään ihmettelisi jos se olisi ollut Nakki-Nosse, koska sen on vaikeeta päästä hyppäämään ketterästi kun sillä on niin iso maha.

Hengissä selviytyneet. Tulipahan uudelleen istutuksen yhteydessä laitettu sitä multaa enemmän ja taimia sen avulla "lyhennettyä".

Harvensin ja istutin uudelleen isompaan koppaan ne punaisen rasian kukan taimet. Joista en nyt enää muista mitä ne olivat, revonhäntiä tai pikkupetunioita kuitenkin. Jostain aiemmasta tekstistä sen tiedon onneksi löydän sitten kun sillä jotain merkitystä on. Onneksi on tästä kirjoittamisesta jotain hyötyäkin.

Kevään merkkejä on ollut havaittavissa. Lapset löysivät pihaltamme kuolleen aika kookkaan kokoisen sammakon. Tökkivät sitä kepillä ja lopulta päättivät järjestää sille hautajaiset. Epukka sai soran joukosta sammakon kalasteltua lumilapioon ja kuljetteli sitä ympäri pihaa. Aada kiljuen juoksi pakoon. Hautasivat sen pihan reunalle multaan, mutta kaivoivat ylös kun koulukaveri tuli käymään ja pitihän hänellekin sammakko näyttää. Parista oksanpalasesta ja pihalta löytyneestä rautalangasta autoin tekemään ristin. Kuulemma joka pääsiäinen ja vappu ja juhannus ja joulu meidän pitää kokoontua sammakon haludalle rukoilemaan ja laulamaan. Eipä taida tapahtua:) Tänään kävin toisen pojan kanssa lähikaupassa kävellen ja samalla Nelli sai iltalenkin. Ilma oli sateen jäljiltä raikas ja kevään tuoksuinen. Takaisintullessa sammakolle piti käydä toivottamassa hyvää yötä. Samana iltana kun sammakko löytyi pihalta eli eilen torstaina, näin iltalenkillä kun varis nappasi pusikosta tienlaidalta sammakon ja lensi katuvalon päälle näköalapaikalle nauttimaan illallistaan. Roikotti sitä sammakkoa jalasta ja kiskoi sitä irti. Siitä olisi tullut hieno kuva kun se istui roikottaen sammakkoa nokastaan, mutta puhelimen kamera on niin hitaasti avautuva että lintu lähti lentoon ennen kun kamera oli valmis.

Sammakon paikka

Tulevan kasvimaan todennäköisin sijoituspaikka... lisää multaa vain ensin ja paljon. Ainoa paikka missä aurinkoa riittää aamusta iltaan.

Linnunpesä pihapuussa. Toivottavasti siinä olisi tänä kesänä asukkaita. Vaikka sitten murhetunkin jos ne putoavat pesästä tai löytyvät kuolleina maasta kuten viime kesänä kävi vanhassa kodissamme pensasaidan asukkaista yhdelle pienokaiselle. Niistä muutamista linnuista mitä tunnistan ja mitä useasti näkyy, ovat harakat ahkerasti näyttäytyneet pesänrakennuspuuhissa oksia keräten. Rastaita on myös näkynyt hyppimässä ja pyrähtelemässä ympäriinsä.

Nelli pihalle köytettynä

Keskiviikkokävelyllä. Suoriin riveihin istutetut puut, kuusta ja koivua.

Metsässä...

Kävin tänään illalla tuossa lähimmässä metsässä. Vaikka eipä täällä kunnon metsää ole. Turha edes haaveilla mistään korpimetsästä kun täällä on pelkkää pahaista pusikkoa, jonkä läpi lähin talo pilkottaa muutaman kymmenen metrin päässä ja autonäänet kuuluu lakkaamatta. Sitä vanhan kodin lähimetsää kaipailen tosi kovasti ja tekisi mieli päästä sinne hiljaisuuteen ja luonnon ympäröimäksi.

 Onko nyt uusikuu vai vanha kuu pienentymässä... Kuun sirppi siellä taivaalla näkyy, mutta oli niin pilvisiä iltoja viimeaikoina että en tiedä miten on. Niitä siemeniä pitäisi kai kohta taas istutella. Sain töistä hyviä muovisia koppia sitä varten.

Viime lauantai-ilta meni Nitan veljeä, Pontsoa, etsiskellessä. Kiia oli ollut sen kanssa lenkillä ja Pontso oli ollut entisen päiväkotityöpaikkani lähellä metsässä vapaana ja lähtenyt jäniksen perään. Kiiaa harmitti niin että ei ollut jäänyt odottamaan ja tuli yksin kotiin. Kellon lähestyessä yhdeksää lähdettiin Kiian kanssa pyörillä koiraa etsimään samaa lenkkiä tehden kun minkä he olivat aiemmin tehneet. Onneksi vähän ajan kuluttua tuli puhelu että koira oli tullut kotiin hyvin nöyränä ja katuvaisena. Nellikin välillä lähtee omille vaelluksilleen, mutta se tulee kyllä takaisin ja sillä on heijastinliivi siltä varalta että eksyy autotielle. Eihän koiraa saisi vapaana pitää ja Pontsoa en kyllä pitäisikään, mutta Nelli tulee kaikkien kanssa toimeen ja juoksee pakoon jos joku uhkaa. Koiraa odotellessa voi vaikka kuvailla kännykän kameralla puunlatvoja... 

Kasvimaan toivot:

Suorastaan surkeeta... Huvittavaa että aina mulle käy näin, tästä voisi oikeesti vaikka masentua! Mun puutarhanhoito on suoranaista kasvien kidutusta:) Sinisessä kopassa olleet alut kissat söivät. Onneksi pian pitää laittaa pääsiäisruohot kasvamaan, joten voivat niitä sitten imuroida ja jättää kukkaset kasvamaan.
 Susanna perheineen kävi tiistaina kyläilemässä ja sanoi että hän itse lisää multaa tallaisiin kuvassa oleviin hentoihin pitkiin taimiin, jotta taimi näyttää lyhyemmältä ja saa tukea. Teksisi mieli viskata nämä menemään ja laittaa myöhemmin uudet. Ehkä kuitenkin kokeilen Susannan konstia. En raaski heittää roskikseen pieniä vihreitä alkuja jotka parhaansa mukaan koittavat kehittyä tämän kasvimaan täystuhon "hellässä" huomassa.

Ihmeitä tapahtui ja tämä paikka alkaa vihdoin viimein muistuttaa etäisesti paikkaa jota voisi ehkä kodiksi kutsua. Siirsin maalle menon perjantaista lauantaille kun sunnuntain vierailu siirtyi ensi viikolle ja perjantai kului siten antoisasti verho-ostoksilla. Sen jälkeen puoleen yöhön asti kuuntelin radiota, otin muutaman siiderin ja purin pahvilaatikon toisensa perään. Ensi viikon tavoitteena on saada ne verhot vielä silitettyä ja sitten ripustettua ikkunoille. Ikkunalautakin on jo kiinnittäytynyt tuohon keittiön ikkunan alle, jee:) Jäi siis konserttiin meno väliin, mutta täytyy seurailla keikkatarjontaa kun teksisi kyllä mieli mennä lähiaikoina jotain kuuntelemaan ja olla reilusti viihteellä rentoutuen kun tämä elämä on aika stressaavaa ja monimutkaista ollut viime aikoina.

Päästiin lauantaina lähtemään ajamaan vasta illan alkaessa pimentyä. Moottoritielle päästyämme sumu valtasi tienoot. Oli hienon näköistä kun musta tie meni valkoisten peltojen poikki ja sumu sekoittui peltoon niin ettei tiennyt missä toinen loppuu ja toinen alkaa. Välillä tummat puut reunustivat sitä sumuista harmaanvalkeaa. Siltojen kohdilla näkyvyys meni tosi huonoksi. Tuntui kuin silta olisi leijunut ilmassa sumun keskellä ja siinä vaiheessa tajusin ettei tämä olekaan kivaa vaan ajo-olosuhteet on tosi huonot. Pikkutielle päästyämme sumu oli jo tosi sankkaa ja näkyvyyttä oli vain 5-10m. En osannut päättää onko parempi näkyvyys tavallisilla ajovaloilla vai pitkillä, kun pitkät päällä koko valokiila täyttyi valkoisesta ja mitään muuta ei näkynyt. Olisihan meillä ollut autossa sumuvalot, mutta en muistanut miten ne laitetaan päälle. Jonulla oli ollut hikka koko matkan ajan ja hän oli kokeillut kaikenlaista sen pois saamiseksi. Ollut hengittämättä ja nieleskellyt kolme kertaa peräkkäin jne. Hän oli juuri sanomassa että äiti varo tuossa on hirvivaara merkki kun jouduin jarruttamaan äkisti. Tiellä oli kolme peruraa viereisellä kaistalla seisomassa. Katsoivat suoraan kohti ja olivat tosi kauniita. Lähtivät juoksemaan metsikköön kun tööttäilin niille. Jonu vaan totesi iloisena että kiitti äiti, nyt multa lähti hikka! Ei tajunnut miten lähellä se oli ollut.

Perillä oli kiva istua tuvassa tulisijan lämmössä ja valvottiinkin aika pitkään. Kaiveltiin taas vanhoja laatikoita (ihan kuin en kotona olisi saanut pahvilaatikoista tarpeekseni) ja tehtiin kivoja löytöjä. Pojilla oli hauskaa kaivella mun vanhoja lapsuuden lelulaatikoita joista löytyi vaikka mitä rojua. Tänään käytiin metsäkävelyllä ja sain taas tuntumaa metsän eläimiin. Nelli alkoi haukkua ja kun menin katsomaan, se oli löytänyt supikoiran ja haukkui sitä muutaman metrin päässä. Sain Nellin tulemaan luokse kun kutsuin ja supi pääsi pakenemaan. Ilahduin tosi kovin että Nelli tuli luokse jännittävästä tilanteesta huolimatta. Kotiin palattua pistin romanttisen leffan pyörimään joka oli tarttunut mukaan verho-ostoksilla, keitin kaffet ja otin pari keksiä poikien leikkiessä. Eipä siinä metelissä oikeen tunnelmaan päässyt ja pistin osan leffaa pikakelauksella. Keksipaketissa kannen kuvassa isoisä taitaa pitää kekseistä tosi kovasti koska kannen kuvassa on (rasian tuotantoteknisistä syistä johtuen) pullottava kohta juuri kriittisessä paikassa:)

Pihan portailta otettu kuva lähes 30 vuoden takaa. Mamma kai ottanut. Itse tuossa keltaisessa paidassa ja serkkutyttö vieressä.

Laatikosta löytyi myös pussillinen naavaa ja muutama kivi jotka kuulemma olin lapsena saanut lapin tuliaisina äitini pikkusiskolta ja hänen mieheltään.

Ensimmäisest talvikengät, kesäkengät ja mamman neulomat villasukat

Talven suosikkijuoma... muutama sentti kupin pohjalle ja kuumaa vettä päälle, lämmittää mukavasti:)

Tänään sunnuntaina paistoi aurinko

Pellolla kasvaa keppejä, 160 kpl!

Siellä se supi lyllertää pakoon jos tarkkaan katsoo kuvan keskellä

Paradokseja

Muutossa ja muutoksessa, kotiutumisessa ja paikkansa hakemisessa, selville vesille ja väylälle löytämisessä vaikeinta on keskeneräisyyden sietäminen. Niin itsessään, ympäröivissä asioissa, kuin elämässä yleensä ja ihan vain tämän pahvilaatikkokaaoksen keskellä. Muutoksessa ja uusissa asioissa se keskeneräisyys korostuu. Kynnyksellä seistessään miettii pitäisikö kääntyä takaisin vai astua kynnyksen yli.

Jos miettii elämän olevan loputonta matkallaoloa, jossa valmista ei tule koskaan, vain uusia kynnyksiä ylitettävänä toinen toisensa jälkeen, johan alkaa ahdistaa:) Varmaa on vain epävarmuus. Perillä olemisen löytmistä matkalla olosta... siitä että löytää tunteen perillä olemisesta siinä loputtomassa muutoksen aallokossa, joka jatkuvasti ryöppyää ylitse. Sitä että nousee aallon harjalle ja ohikiitävän hetken ajan tuntee olevansa elämän keskiössä, vaikka seuraavassa hetkessä löytää itsensä aallon pohjalta uppeluksista kurkku täynnä suolaista merivettä. Ja siinäkin hetkessä tuntee olevansa perillä siinä loputtomassa elämänvirrassa joka kulkee eteenpäin.

Kuten olen varmasti ennenkin tullut maininneeksi, olen asioiden suorittaja (vaikka opettelu siitä pois on meneillään) ja sellaiselle keskeneräisyys on yksi sietämättömimpiä asioita. Se sisältää niin suurta turvattomuutta ja epävarmuutta tuntemattoman edessä. Toisissa ihmisissä keskeneräisyys on kaunista ja elämänmakuista, täynnä mahdollisuuksia kuin kukkakimppu puhkeamaisillaan kukkaan, mutta itsessäni ja omissa asioissani se on sietämätöntä. Mun pitää tietää mikä on missäkin asiassa totta ja mitä mistäkin asiasta tulee ja miten milloinkin tulee käymään. Mihin voin uskoa ja luottaa. Myös rikas mielikuvitus on siinä asiassa välillä vähän hankala juttu, kun se tuntuu välillä elävän ihan omaa elämäänsä ja tekee mut epävarmaksi asioiden todellisesta luonteesta. Sitten pelkään erehtyväni. Ja jotta yllätyksiä ja pettymyksiä ei tulisi, mulla on tarve suunnitella ja järkeillä ja sitä kautta elää ja tehdä elämä valmiiksi, vaikka se ei kyllä koskaan oikein onnistu. Hoputan asioita ja teen liian nopeita päätöksiä ja jo siinä vaiheessa kun vielä ei ole valmiuksia päättää asiasta kun se ei ole vielä kunnolla selvinnyt ja sitten huomaan päättäneeni väärin ja sitten tulee tilanne jossa ei uskalla päättää yhtään mitään kun pelkää epäonnistumisia. Lisäksi olen sille päälle sattuessani itseäni koskien kovin mustavalkoinen, ehdoton ja armoton. Luonnossa ja eläinten kanssa voi olla sitä mitä on ja siksi se on rauhoittavaa. Löytää itseään. Siksi välillä tuntuu että se on sitä mihin olisi hyvä keskittyä ja suunnata; vahvistua.

Ihmiset, erityisesti aikuiset, ovat myös monesti kovin vaikeaselkoisia. Monet sanovat toista ja tekevät kuitenkin toista. Ihan niinkuin varmasti myös itsekin toimin niin, vaikka koitan välttää sitä, erityisesti lasten kanssa. Ehkä se perimmäinen ajatus onkin se tärkein, että tarkoitus on hyvä.
Voin kuvitella miten hämmentävältä eläimistä, varsinkin koirista, ihmisten maailma näyttää. Sekavia ja ristiriitaisia viestejä ja signaaleja joiden tulkitseminen on vaikeaa. Sääntöjä jotka vaihtelevat tilanteen ja ihmisen mielialan mukaan.
Koirille hampaiden näyttäminen on aggression ilmaus, ihmisille hymyily on jotain ihan muuta. Monesti ihminen kumartuu hymyillen silittämään suloista koiraa. Miten hämmentävää se voi olla. Silmiin katsominen on koirilla alistamista ja uhmaamista, haastamista. Ihmisillä kohteliaisuutta, läsnäoloa ja huomioimista. Seuraamisessa koirilta vaaditaan katsekontaktia ja itse annan luvan mennä ruokakipolle syömään vasta kun koira on istunut paikallaan haluamani ajan pitäen jatkuvan katsekontaktin vaikka liikkuisin välillä huoneessa. Koirat "halaavat" toisiaan paritellessaan, alistaessaan tai tapellessaan joko leikisti tai tosissaan. On hämmentävää kun ihmiset halailevat toisiaan ja koiraa itseäänkin. Meillä Nelli on oppinut hyvin sietämään halailua, vaikka ei se siitä pidä suoranaisesti. Sekavia signaaleja, epävarmuutta ja turvattomuutta. Elämän paradoksien kohtaamista.

Omassa elämässäni yksi paradokseista lienee siinä että mun pitäisi uskaltaa luopua varman päälle pelaamisesta. Turvan löytämistä turvattomuudesta. Siitä että hyväksyy turvallisuuden olevan harhaa, lakkaisi sen tavoittelemisen ja turvattomuuden syvästi hyväksyessään saa vastineeksi rohkeuden.
Voisin myös nähdä mikä on totta ja mikä ei, jos antaisin asioiden tulla esille sumusta enkä ala arvailemaan ja päättämään mikä sieltä tulee siinä vaiheessa kun asiasta on vasta ääriviivat hämärästi havaittavissa.
Kun lakkaisin etsimästä sisäistä rauhaa, olisin vain, voisin törmätäkin siihen rauhaan:) Jotenkin huvittavaa oikeastaan ja myös ärsyttävää. Miksi kaiken pitää aina olla niin monimutkaista! Ja jos lakkaisin tekemästä kaikesta niin monimutkaista niin kaikki voisi ehkä olla paljon yksinkertaisempaa:)

Kasvimaa kuulumisia... pikku petuniat jotka muistaakseni olivat punaisessa laatikossa ovat jo itäneet ja pienet hennot vihreät alut ovat näkyvissä. Tänään myös Nitan isä joka naapuristossa asustelee ja vapaana näillä kulmilla vaeltelee oli pihalla kun tulin iltalenkiltä. Tuntui oudolta nähdä sitä pitkästä aikaa ja vähän vaikealtakin. Se oli kuin kummitus illan hämärässä harmaalla karvallaan ja kun se on sellainen ihmisiä välttelevä tapaus että menee pusikkoja pitkin karttaen kaikkia. Nelliä tuli tervehtimään kun ne pitävät toisistaan, mutta heti kun liikahdin se lähti kauemmas. Juoksin reilun puolituntia, mutta kävelin loppumatkan kun pelkään polven taas kipeytyvän kun alkoi tuntua siltä. Nastat oli ihan tarpeelliset lenkkareissa kun päivällä sulannut vesi oli monin paikoin jäätynyt illan viiletessä. Mahtaisikohan ladut olla vielä kunnossa jos kerran pääsisi vielä suksille...

Haluaisin voida kirjoitella jostain suurista seikkailuista tai ihmisistä joita olisin tavannut matkoilla tai ilmiöistä vieraissa maissa, mutta ei mulla ole muuta kun nämä kasvikipponi ja oma pieni elämäni sekasotkuineen. Joskus vielä matkustan jonnekin kaukomaille ja pläjäyttelen tänne komeita kuvia. Ehkä sitten kun lapset muuttavat pois kotoa, voisi lähteä ruokapalkalla tekemään eläinsuojelutyötä vaikka espanjaan. Mutta siihen taas on niin pitkä aika että välttyäkseni suunnittelemasta kaikkea valmiiksi ennen aikojani on nyt vain saatava riittävästi irti tästä mitä tässä hetkessä on... pahvilaatikoiden kaivelua, katujen talsimista liukastellen ja kuun ollessa uusi ripotella siemeniä lisää multaan...

Taivas on niin pilvessä että en näe onko jo täysikuu, mutta uuden kuun sirpistä ei ainakaan kannata haaveilla. Eilen illalla laitoin multaan viime vuodesta jääneitä kirsikkatomaatin siemeniä ja Nousiaisten keskustan ruokakaupan poistomyynnistä löytämiäni kukkien siemeniä. Jos ei onnistu niin vararikkoon ei ainakaan tämän kokeilun takia ole jouduttu, kun 60 sentillä sai pussillisen siemeniä. Kasvimaata muokkaamaan himoitsen pääseväni ja kylvämään salaatinsiemenet. On ristiriitaiset tunteet, toisaalta haluaisin kevään tulevan pian valaisemaan näkymää ja mahdollistamaan puutarhakokeilut uudella pihalla uusine mahdollisuuksineen, toisaalta toivon lumen kestävän että voisi hiihtää mahdollisimman pitkään.

Revon häntien siemenet. Olisi ehkä ollut järkevää laittaa jokainen omaan pieneen purkkiin tai ainakin isommin välein, mutta siirrän ne väljemmin kun taimet ovat sopivan kokoisia ja näen onko jo tarpeeksi valoisaa vahvojen taimien kasvamiseen vai jäävätkö pitkiksi ja honteloiksi. Todennäköisesti niistä tulee pitkiä ja honteloita ja en jaksa niitä  mihinkään siirtää ja sitten kesällä vaan lykkään koko möhkäleen jonnekin pusikon juurelle oman onnensa nojaan...

Tomaatin siemenet pääsivät pieniin purkkeihin, purkit koriin ja muovia päälle ...kasvihuone joka menee pikkasen pitempään kuin vain itämisen ja pikkutaimi-vaiheen ajan.

Herättelen sitä kastanjapuun taimea talviunesta. Talvehti vanhan asunnon eristämättömässä ulkovarastossa ja täällä pääsi huoneenlämpöön. Pää on tullut tahmeaksi eli ehkä se on elossa. Rikkaruohot on ainakin elossa, muutama törröttää heti pystyssä.

Toivon että tämä kirjoitelmapaikka olisi oivallinen väline kasvun seurantaan ja vuoden kuluttua voi tämän avulla muistella mitä teki milloinkin ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Metsikkö vaihtunut jokimaisemiin...

Nelli neuvokas ja näppärä, kaikinpuolin toimelias

 Nelli on pistänyt hösseliksi täällä uudessa kodissa. Siitä on tullut todella omatoiminen. Alakerran kylppärissä kesken suihkun alkoi oven takaa kuulua kolinaa ja ovenkahva painui alas. Ehdin juuri miettiä jollain lapsista olevan varmaan tosi kova veskihätä, mutta ovenraosta kurkistikin Nelli ja asteli sen jälkeen kylppäriin tyynen rauhallisesti ja itsevarmana. Eipä ainakaan koiraa näytä ihmisten käytöstavat koskevan, eikä se tunne kiusallisia tilanteita kuten ihmiset. Se avaa oven ja tulee veskiin milloin sitä huvittaa. Sujuvasti Nelli myös aukaisee asuntojen ovet ja kulkee kuin kotonaan mielensä mukaan myös alakerran asunnossa. Asuntojen ovet olemme pitäneet kiinni, koska kissat eivät ole vielä saaneet tutustua toisiinsa vaan totuttelevat ensin uuteen kotiin ja sen jälkeen suunnitelmissa oli antaa niiden haistella toistensa hajuja ja vasta sitten järjestää hallittu ja valvonnanalainen kohtaminen. Sunnuntaina aamulla heräsin siihen että toinen alakerran kissoista istuu yöpöydällä tujottaen lattialla sitä takaisin tuijottavaa Nossea. Tiiviin katsekontaktin vallitessa, mutta muuten rauhanomaisesti sujui tutustuminen. Tosin en tiedä mitä se on aluksi ollut, koska todennäköisesti kissa oli jo jonkin aikaa meillä kierrellyt. Nelli oli yöllä siirtänyt oven eteen laitetun tuolin ja avannut asuntojen ovet. Näin se Nelli häärää ja hoitaa hommat. Samana päivänä ollessamme hiihtämässä poikien kanssa, oli Inna lähtenyt saattamaan kävellen Aaduliinaa kaverinsa luokse. Olivat mäessä kun Nelli oli avannut ulko-oven ja juossut perään. Tämä tosin ei ollut eka kerta. Kesällä maalla olin päikkäreillä kun pojat lähtivät isoäitinsä kanssa hakemaan naapurin maalaistalosta perunoita. Olivat muutaman sadan metrin päässä hiekkatiellä kun Nelli oli avannut molemmat talon ulko-ovista (kahvasta avattavan vedettävän ja peltisen työnnettävän oven) ja juossut perään. Nelli meni mukaan perunoita hakemaan ja itse nukuin ovet sepposen selällään. Myös eläinsuojeluyhdistyksessä oli aiheuttanut ongelmallisia tilanteita keikkumalla koiratarhan aidan päällä kolmen metrin korkeudessa ja tippumalla sieltä alas toisen koiran syöksyessä aidan toiselle puolelle rähjäämään. Sen jälkeen oli ollut remmissä pihalla, mutta oli purrut sen poikki ja viettänyt päivän pihalla vapaana eläinsuojeluyhdistyksen tädin ollessa muissa hommissa. Meille tullessaan se puri kahdet valjaat rikki koirapuistossa. Lisäksi se pelkäsi kaikkia tosia koiria, miehiä, leluja ja keppejä. Kesti kuukausi opettaa se istumaan kun mikään herkkupala ei kelvannut kun se oli niin stressaantunut ja kukaan ei ollut sitä kouluttanut koskaan. Ei se ymmärtänyt mistä on kyse. Lisäksi se teki kaikki tarpeet sisälle ja tuhosi paikkoja. Leikkiminen ihmisen kanssa tai toisen koiran  kanssa oli joitain uutta ja käsittämätöntä ja sen opettelu kesti kauan. Jälkimmäisen se oppi juoksemalla kaikkia pakoon ja huomaamalla ettei kukaan satuta sitä ja että se onkin kivaa. Nyt jo jahtaa toisiakin eikä vain juokse itse pakoon. Miesten suhteen se on aika valikoiva edelleen, mutta lelut jo kiinnostaa ja leikkii kaikkea muuta paitsi vetoleikkejä. Tuohoaminenkin loppui puuportin,  kahden seinälevyn ja ovenkarmien tuoamisen jälkeen muutaman kuukauden kuluttua kotiutumisesta. Meinasi usko loppua kesken kun aina oli ikävä yllätys kotona vastassa. Nyt on vastassa avoimien ovien päivät ja vapaasti kulkevat eläimet ja lapset.

Huomasin vasta äskettäin miten moni asia on mennyt uusiksi elämässä. Työ on vaihtunut, asunto, lasten koulu ja kaverit, Nita on poissa... moni asia on toisin ja lisäksi koko elämä on pakattuna pahvilaatikoihin ja niistä sitä sitten etsitään aina yllättävien tilanteiden tupasahtaessa eteen. Aamulla hoksaa että tänään on lapsilla hiihtoa, missä sukset ja monot ovat? Tai että maanantaina aamulla koulussa pitääkin olla jo ennen kahdeksaa ja uikkarit mukana... missä ne ovat? Kaikki on hitaampaa ja vaatii ennakointia, mutta myös rikkaampaa. Tämä talo henkii elämää aiemmilta vuosikymmeniltä. Seinien välissä olevat vanhat vaatteet ja puunpalat ovat meidän ja pakkasen välissä. Makuuhuoneen ikkunasta näen sängyssä maatessani pihakoivun ja tähtitaivaan. Naapurissa asuu mummo, joka ihaili valkoisia hampaitani kysellen olenko pessyt ne aina hyvin:) ja kertoi myös että ennen pihapiiri vilisi lapsia. Omani saivat luvan kulkea kouluun hänen pihansa poikki kun käytiin sitä kysymässä. Vintiltä on löytynyt mielenkiintoisia "aarteita" kertoen omaa tarinaansa entisistä asukkaista yli 40 v. sitten ja myös silloisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Uuteen kouluun pojat ovat sopeutuneet hyvin. Kouluun lähdöt ja kotiinpaluut ovat herättäneet ikävää, mutta mielestäni heidän on aika jo vähän itsenäistyä ja oppia keinoja selviytyä heidän ikätasoonsa sopivista tilanteista kuten kouluun lähdöstä. Onhan kännykät olemassa ja ne soivatkin ahkerasti. Ja alakerrassa heidän kummitäti on tarvittaessa käytettävissä. Uudessa työssä olen viihtynyt tosi hyvin. Työkaverit ovat mukavia ja tosi rentoja, meillä on hauskaa yhdessä. Sanoivat että kiva kun olen itsekin niin rento, kun pelkäsivät että sieltä tulee joku tiukkapipo:) Vanhoille hoitolapsille tämä on varmasti hämmentävää aikaa kun en ole enää yksin heidän käytettävissään. Ovat hellyydenkipeitä ja hakevat huomiota. Yritän sitä heille antaa, kuitenkaan liioittelematta ja muita lapsia unohtamatta ja samalla rakentaen uusiin suhdetta ja samalla "työntäen" vanhoja hoitolapsiani muita hoitaja läheisemmäksi. Juttelin erään toisen paikan hoitajan kanssa ja meillä oli mielenkiintoinen keskustelu jota jäin miettimään. Hän kertoi asuneensa miehensä kanssa yli 20 v. vaikka he ovat koko sen ajan olleet vain ystäviä keskenään. Ensin tilanteen piti kestää vain siihen asti että lapsi on varttunut, mutta sitten he jäivätkin siihen tilanteeseen elämään. Juuri se jäi mietityttämään. Se on itsekästä rikkoa lapsen koti ja perhe ja perusturvallisuuden tunne vain siksi että vanhempien välistä rakkautta ei satu olemaan. Mielestäni se ei ole yksin riittävä peruste tehdä niin. Mutta se on mielenkiintoista mikä saa ihmisen jäämään siihen vielä sen jälkeen. Onko sitä niin urautunut ja tuttuun turvalliseen elämään jämähtänyt että ei osaa repäistä itseään siitä irti. Hän tosin kertoi olevansa ihan tyytyväinen ja valinneensa tämän.
Kävin ostamassa ensi kesän siemeniä ja vanhojakin oli vielä jäljellä. Nyt tässä mietin laitanko ne multaan vai siirränkö sitä muutamalla viikolla. Ne pitäsi laittaa tässä kuussa, mutta haluaisin kuun olevan oikeassa vaiheessa kylvöajankohtaan nähden. Olen kylvännyt tomaatteja jo kolme vuotta kertaakaan onnistumatta. Olen kuitenkin äärimmäisen sitkeä ja jaksan pitää toivoa yllä:) Ensimmäinen sato maalla talon seinustalla olisi ollut todella runsas, mutta kirvat valtasivat koko paikan ja söivät joka ikisen tomaatin piloille. Samoin myös paprikan alut. Seuraavana kesänä entisessä asunnossamme pihan pienoiskasvishuoneessa tomaatintaimista varttui todella rehevät ja tuoksuivat ihanalta, mutta yhtään tomaattia ei tullut. Sitten vasta loppukesästä luin pussia tarkemmin ja niistä olisi pitänyt nyppiä ne varkaat pois. Sitten viime kesänä niitä tomaatteja ja kurkkuja ja maisseja olisi tullut mutta karvaset tuholaiset popsivat ne. Jospa nyt onnistuisi... Jo esi-isät ovat seuranneet kuun vaiheita ja huomanneet niiden vaikutukset satoon. Kuun voima vaikuttaa myös valtameriin, maakuoreen, ilmakehään ym sääilmiöihin, miksei siis voisi vaikuttaa kasveihin? Aiempia kokemuksia huonommin ei voi enää mennä eli antaa mennä miten menee, mä odotan ja katson mitä pintaan nousee...