Savustusta?

lauantaina 27.4. retki poikien ja Päivin ja Juhon kanssa.
Kevään ensimmäinen näkemämme perhonen lenteli laavulla, keltainen sitruunaperhonen! Pojat esittivät sekoilunsa makkarakeppien kanssa  ja kiipesivät laavun katolle sekoilemaan lisää. Kengät kurastuivat ja Jonun kengänpohja repeytyi puoliksi irti. Pusikoissa väijyi nämä metsäpojat aseineen ja maastoutuivat pusikoissa maaten. Leikkivät intiaaneja ja jälleen Michael Jackson oli jotenkin kummallisesti eksynyt mukaan intiaanien matkaan:)

Kohti Kullaanvuorta. Poikakolmikko painoi edellä (jälleen vahvasti aseistautuneena pistoolein, pumppuhaulikoin ja rynnäkkökiväärein) aina näköalatornille asti. Metsässä ei tuullut ja pian alkoi kuoriutuminen ylimääräisistä vaatteista, oli todella ihanan lämmin päivä.

Nellillä riitti metsässä tutkittavaa. Harmikseen joutui olemaan hihnassa, kun on pupunpoikasten aika.

Vuori vallattu!

Miten hienoa olisi jäädä kiikareiden kanssa näköalatorniin tarkkailemaan mitä eläimiä illan hämärä saisi tulemaan esiin pelloille ja metsänreunaan. Voisi nähdä hirviä ja peuroja.

Upeat näkymät tornista oli. Juho kiipesi tuomaan mulle kännykän että sain otettua kuvat maisemista.

Onko ketään kotona?

Nelli odottaa makkaraa, mutta maistui ne grillatut vaahtokarkitkin:)

Ei palaneen käryä vaan sankkaa savua. Puut olivat loppu ja laavun nurkista saimme muutaman kerättyä kokoon. Olivat ihan kosteita. Keräilimme maasta puista pudonneita kuivuneita kaarnan palasia ja käpyjä. Onneksi oli sanomalehtipaperia riittävästi. Eihän ne puut ottaneet syttyäkseen millään. Tehtiin kaikkemme, mutta tuprutti vain sankkaa savua silmiimme. Vuolin lastuja yhdestä isosta halosta joka vaikutti kaikkein kuivimmalta. Pojat veistivät makkarakepit ja grillasivat makkarat palavien sanomalehtien ja puulastujen lämmössä. Ikinä ennen ei ole makkara maistunut niin hyvältä, kuin tunnin nuotion sytyttelyn jälkeen. Ja elämä kun tuppaa olemaan välillä ironista ...kun oltiin saatu makkarat työllä ja tuskalla lämpimäksi, niin roihahtihan ne puut palamaan kun lakattiin niitä sytyttelemästä. Hiillos pohjalla lämmitti lopulta riittävästi. No pojat paisteli niitä vaahtokarkkeja sitten.

Onkos jo puolukka-aika?

Paluu Ruissalon metsäpolulle

Torstaina illalla palasimme tutkimaan viime kerralla löytämäämme metsäpolkua. Jatkoimme eteenpäin joutsenten asuttamasta rannasta ja päädyimme ihanalle auringon lämmössä kylpevälle kalliolle. Meri kohisi ja virtaus oli voimakas. Huomasimme lähes kaikkien jäiden hävinneen muutaman päivän aikana! Nelli "kevään tekijä" osallistui jääpeitteen hävittämiseen loikkaamalla rannanläheiselle jäälautalle ja koitti kaivaa ja nakertaa sitä.

Rantakalliot houkuttelivat istumaan ja nauttimaan upeasta maisemasta ja keväisestä tunnelmasta

Kuva kalliossa

Nelli lähtee seilaamaan

Taikaa ...veden päällä kävellen

Puun pureksintaa

Lokit liitelivät yllämme huimien ilmavirtausten kuljettamana

Kiikareita olisi kaivattu moneen kertaan

Kiehtovia koloja

Kävellessämme p-paikalta metsää kohti kyselin Jonulta että miten menee ja mitä kuuluu. Hän sanoi että ihan hyvin menee, mutta jotain jännitystä hän kaipaisi elämään kun aina vaan kävellään ruissalossa. Siksi kuulemma pitää pelata lego batmania ja muita toimintapelejä. Ehkä se tuli siitä, että olimme jutelleet siitä miten kivaa olisi mennä maskuun tai jonnekin muualle lähistölle etsimään ja tutkimaan luolia.
Viime lauantaina olin turussa koulutuksessa Heidin kanssa (dialogin mahdollisuuksista). Luentosalin ikkunalasien läpi loimme haikeita silmäyksiä aurinkoiselle pihamaalle, jossa sijaitsee pieni puistoalue. Tauolla aloimme jutella, että olisispa kiva lähteä retkelle ...voisimme samantien mennä jonnekin puiston puskanjuurelle kyykkimään. Ehdotin että mentäis jonnekin mynämäen metsikköön laavulle yöksi kuuntelemaan susien ulvontaa (jos kävisi niin hyvä tuuri että ne juuri silloin lähistöllä majailisivat). Olen haaveillut siitä jo useamman vuoden ja joskus vielä sen toteutan. Heidi ei oikein riemastunut siitä ehdotuksesta. Sanoi että pelkää susien käyvän kimppuun. Lohdutin että voidaanhan me heitellä niitä kävyillä tai tökkiä kepillä silmään. Heidi kertoi miehelleen ehdotuksesta ja Arista se oli loistava ja hän heti alkoi suunnitella meidän tyttöjen reissua ja usuttaa Heidiä mukaan. Hän oli koittanut saada Heidiä festarille mukaan, mutta se oli kaatunut teltassa nukkumisen epämukavuuteen ...siksi ehdotus oli niin loistava hänen mielestään:) Oli se Heidi sitten samaiseksi illaksi tapaamiseemme jo katsonut  (30km!) reitinkin meille valmiiksi ...sellaisen että nukuttais sen jälkeen kuin tukit vaikka kymmenen sutta murisisi vieressä. Lopulta sanoi, että voi hän oikeasti lähteä mukaan jos mä lupaan sitten lähteä hänen valitsemaan retkikohteeseen. Sovittiin että jätetään idea hautuumaan:) Kyllä muakin ajatus siellä mettässä vähän jännittää, mutta en pelkää niitä metsän eläimiä, vaan ihmisiä. Eläinten käytös on lajityypillistä ja ennakoitavaa, ne toteuttavat luontoaan ja ovat siksi "luotettavia". Ihmiset ovat ailahtelevaisia ja arvaamattomia. Enemmän pelkäisin että sinne joku sekopää eksyisi meille murisemaan. Ihan pätevä retkiseurue, kun toinen pelkää eläimiä ja toinen ihmisiä! Pojat jokatapauksessa innostuivat idean kuullessaan ja ilmoittivat heti lähtevänsä mukaan, vaikka ajateltiin kyllä että tämä olisi ollut ihan tyttöjen oma eväsretki. On jotenkin mielenkiintoista miten sitä joitan asioita pelkää ja toisia taas ei, ja miten siinä ei aina ole järjen hiventäkään mukana tai mitään logiikkaa mitä pelkää ja mitä ei. Esimerkiksi kuluneena talvena mua jännitti ihan hirveesti mennä ekaa kertaa yksin hiihtämään, vaikka kyseessä oli tuo tuttu ja turvallinen metsä/pelto lenkki, jota oltiin poikien ja Nellin kanssa menty moneen kertaan. Pelotti vaan mennä ihan yksin. Eihän siinä ollut mitään järkeä ja niin sitten päätin kauniilla ilmalla valoisana aikana mennä edes kokeilemaan ja tottakai se hyvin meni. Sitten jo hiihtelin pilkkopimeässäkin enkä ymmärtänyt yhtään miksi olin aiemmin pelännyt. Pojat tääs jännittävät tulevaa koulun diskoa. Viime kerralla oli tehnyt mieli hakea tyttöä tanssimaan, mutta eivät uskaltaneet. Heidän ystävää, Elieliä, oli tultu hakemaan. Tytöt kuulemma tykkää kun sillä on nallen silmät (ruskeat isot silmät). Jonu on jo pitkään pitänyt yhdestä tytöstä, jonka isoveli oli tullut kertomaan että tyttö tykkää Jonusta. Silti Jonu ei ollut uskaltanut hakea häntä tanssimaan, kun oli pelännyt ettei tyttö lähtisi. Koitin sanoa, että jos hän kuitenkin tietää että tyttö pitää hänestä, niin eikö ole todennäköisempää että tyttö lähtisi tanssimaan. Ja mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? ...tyttö sanoisi ettei halua lähteä tanssimaan, eihän maailma siihen kaadu. Ehkä tyttö ei halua tanssia tai ei uskalla/kehtaa lähteä, mutta silti Jonu tietää että tyttö hänestä tykkää ja hän voisi sanoa että ok, ei se mitään ja että se olis voinut vaan olla kivaa hänen mielestään. Nyt kuluneella viikolla Jonu oli nähnyt tytön koulun pihalla ja kerännyt kukkia. Epu oli vetänyt ja Eliel työntänyt selästä Jonun tytön luokse kukat viemään. Ehkä sama tekniikka tanssiin haussa:)

Odotus...

...palkitaan:) Äidin tuoma kukka kukkii uudestaan, jee!

Sateiden jälkeen lämmöstä nauttien

Sinisellä taivaalla liitävät lokit kirkuvat. Nautimme auringonpaisteen lämmöstä puisella laiturilla. Koira haistelee kiinnostuneena hietikolta vetäytyvän jääpeitteen rajaa, ohut sohjoinen jää murtuu sen tassujen alla. Rannalta pojat käyvät etsimässä suuria kiviä laiturilta veteen heitettäväksi ja kovan molskahduksen saattelemana ne uppoavat pinnan alle. Elämä hellii meitä, ihana sunnuntai aamupäivä...

Eilen Ruissalossa (Kuuvassa) tuuli tuiversi vimmatusti. Etsimme suojaisan paikan niemenkärjen vasemmalta reunustalta. Epukka rakenteli kaarnalaivan ja uitti sitä kalliokuoppaan muodostuneessa vesilätäkössä ...kunnes sieltä löytyi kuollut kala. Pojat piiloutuivat merimerkin ja kivenlohkareiden taakse, huhuilivat että missä ovat, täytyy etsiä. Auringon lämmittämällä kalliolla nautimme evääksi kahvia, mehua ja keksejä. Suuri joutsen lensi aivan ohitsemme. Voi miten surkealta valitukselta sen ääntely kuulosti kun se heilutti siipiään halki ilman. Ihan kuin ne olisivat joka siiveniskulla painaneet tonnin. (Itse teki mieli pitää samanlaista ääntä kun erehdyin kuntosalikäynnin ja Heidin pt-ohjauksen jälkeen vaihtamaan 2kg käsipainoni 5kg painoihin. Oli pikkasen liikaa...) Juuri kun olin painamassa kännykän kameran laukaisinta, joutsen hävisi niemenkärjen puiden taakse pois näkyvistä. Poislähtiessä huomasimme kaksi joutsenta läheisellä rannalla ja lähdimme kulkemaan metsäpolkua pitkin kohti rantaa. Jännittäviä sammalpeitteisiä kivenmurikoita ja kelottuneita puunoksia tuli vastaamme ja lopulta myös joutsenet.

Leikkiä suurella sydämellä

Kuluneessa kuukaudessa on tullut koettua eri vuodenaikojen tunnelmien kirjo tiukkaan tahtiin vaihtuen, talvipakkasista lumineen keväisiin auringonsäteisiin ja nyt viime päivinä sykysyisen kolea vesisade, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin asti. Enää paahtavan kuumia kesätunnelmia odotellaan. Olemme lukeneet töissä Mairikki-kirjaa eskariin menijöille päivälevon aikana. Pidän kovasti siitä kirjasta ja niistä arkisista tilanteista ja tunnelmista, joita kirjailija niin ihanan ja koskettavan inhimillisesti kuvailee. Ne ovat tilanteita ja tunnelmia, joita uskoakseni jokainen on joskus kokenut ja voi samaistua kirjan eri vaiheiden ja tilanteiden tunnemaailmoihin. Voi samaistua siihen miten katumus iskee tai paniikkia pukkaa kun on tullut tehtyä jotain hölmöä, miltä tuntuu sydämen keveneminen kun saa kerrottua murheensa toiselle tai vaikka miten sitä haluaa saada ihailua ja arvostusta osakseen. Miten keväinen ilta voi olla täynnä odotusta, sydäntä riipivää haikeutta ilmassa. Yksi ainoa päivä voi olla pitkä, kamala ja ihanan kaunis. Taika piilee siinä miten osaisi jokaisen hetken elää täysillä, rehellisesti täydestä sydämestä. Lapset ovat siinä mestareita. Työssäni yksi hauskimmista asioista on seurailla ryhmän pienimpien lasten keskinäistä vuorovaikustusta ja leikkejä. Eilen iltapäivällä olimme sateen ja tuulen vuoksi estyneitä menemään pihaleikkeihin ja lapset leikkivät sisällä. Kesken puuhieni kuulen, kun juuri kaksi vuotta täyttänyt pikkutyttö tulee ilman housujaan, pelkkä vaippa ja body päällä sanomaan, että he ovat toisen (samanikäisen) tytön kanssa menossa rannalle uimaan. Menen katsomaan heidän kotileikkiään ja siellä hellan ja kattiloiden ym. astioiden keskellä seisoo toinen pikkuneiti täysin ilman vaatteita, vaippa ja vaatteet lattialle viskeltynä. Tytöt ne olivat päättäneet lähteä rannalle!

Sain 5-vuotiaalta tytöltä piirustuksen "Prinsessa sateessa".

Kesätunnelmointia...

Viime viikonloppuna olimme poikien kanssa maalla äitini luona yökylässä. Illalla meitä viihdytti täydestä sydämestään kissanelämää nauttiva mestarimetsästäjä Välkky. Komean hiirisaaliin kanssa katti elvisteli pihamaalla ja sitten kuusen suojaan laski saaliinsa meidän ihailtavaksi. Niin kiehnäsi poikia ja otti kehut silityksineen vastaan. Enpä silloin aavistanut, että meitä kotiinlähtijöitä olisi seuraavana päivänä kolmen sijasta neljä. Autoa kotimatkaa varten pakatessani sain kuulla ilmoitusluontoisen asian: kuollut hiiri on pakattu mukaan. Pihamaallemme viime keväänä haudattu sammakko saisi seuraa oman kotipihamme multiin. Ei parane jättää poikia ja isoäitiä hetkeksikään keskenään:) Vastaväitteissä kolme vastaan yksi ja niin ajoimme lopulta päätön hiiri mukanamme takaisin kotiin.

Hiirten kauhu: Välkky

Leikkikalu eli metsästys-saalis vierellään

Talvi

Ruissalossa tänään

Viisi joutsenta lensi ylitsemme ja laskeutui veteen. Näkyvät heikosti kuvassa.

Erehdyin jo luulemaan kevään saapuneen, mutta talvelta tämä pahasti näyttää:)
On se hassua, että jos tämä sama lumi olisi satanut marraskuussa, lähes kaikki olisivat ihastelleet sitä ja riemuinneet siitä. Nyt suurin osa samoista ihmisistä harmittelee, että pitikin tallaista inhottavaa valkoista juttua sataa taivaalta. Eihän se ole lumen vika että juuri tänään sattui leijailemaan alas taivaalta.
Rajansa kuitenkin kaikella ja ehkä lumensietokyvyn raja on tullut vastaan. Ei voinut muuta sanoa kuin voi ei, kun aamulla avasi verhot ja näki valkean maan.
Pojat olivat aivan maansa myyneitä ja poissa tolaltaan valkoisesta näkymästä. Tuntui ettei mikään saa heitä piristymään. Paitsi lelukaupassa käynti, johon en kuitenkaan suostunut. Paistoimme vohveleita aamupalaksi ja se vähän näytti lohduttavan.
Kävimme tänään myös ostamassa pojille uudet ulkoiluhousut, kun vanhat olivat kuluneet polvista puhki. Olisihan ne voinut paikata, mutta olivat jo liian lyhyeksikin käymässä. Jonun housujen päälikangas oli polvesta revennyt nilkkaan asti ja Jonu ystävällisen toimeliaana ehdotti että jospa hän ottaisi neulan ja langan käteen ja ompelisi vähän housuja. Menimme kuitenkin kauppaan, enkä voinut olla itsekin himoitsematta uusia juoksu/ulkoiluhousuja. Lähellä jo olikin että sellaiset olisivat tarttuneet mukaan matkaan, mutta onneksi tulin järkiini. Vanhat ovat vielä ihan ehjät ja jos tuohon lähtee, että pitää hienommat ja paremman näköiset saada, niin sille ei loppua tule. Kohta pitää saada paremman näköinen se ja se ja vaikka mitä. Turhan kuluttamisen kierre alkaa.

Katselin valokuvienkäsittelyohjelmalla käsiteltyjä kuvia ja en voi olla ajattelematta, että mitä hyötyä enää on maalaustaidoista tms. kun suoraan valokuvasta voi tehdä sen näköisen kuin se olisi piirretty sarjakuvanomaisesti (samanlainen tunnelma kuin jossain aikuisten sarjakuvissa) tai maalauksellisesti tai miten tahansa. Lisäksi kun niitä voi muokata vaikka miten, värejä korostaen ja kontrastia lisäten, häivyttäen tai korostaen ym, niin eihän mistään kuvasta tiedä onko se totuudenmukainen. Tarkoitan  sitä että esimerkiksi maisemakuvia katsoessa ei voi olla varma onko sellaista maisemaa, juuri täsmälleen sellaisena kuin kuvassa, edes olemassa. Onko mikään enää aitoa ja totuudenmukaista? Tai onko mikään enää sellaisenaan riittävää... riittävän kaunis, koskettava tai mitä tahansa niin, ettei siihen tee mieli mitään lisätä tai ottaa pois?
Taidenäyttelyssä käyntimme jälkeen tuntui myös siltä, että kaikki on jo maalattu tai kirjoissa kirjoitettu, kaikki sanottu (runot, sadut...). Mitään mullistavaa tai erillaista ei kukaan voi enää luoda. Tai toisaalta pitäisikö edes voida luoda?
Ehkä hienojen asioiden pitää ollakin niin pienen pieniä, "ruohonjuuri tasolla" ihmisen itsensä kokoisia ja henkilökohtaisia, että ne todella puhuttelevat. Jotain yllättävää sitä kuitenkin kaipaisi. No sitä ainakin tämä lumisade totta totisesti oli. Elämä yllättää.

Kevät

Jee:) ensimäisiä kevään merkkejä havaittavissa. Nämä ihanaiset bongattu tänään iltakävelyllä. Niin pieniä, mutta niin ilahduttavia ja kovasti kaivattuja.

Runo teoksesta Essential Rumi noin tuhannen vuoden takaa

Siemenmarkkinat

Löydätkö jostakin toiset tällaiset markkinat?

Markkinat,

joilla voit yhdellä ainoalla ruusulla

ostaa sadoittain ruusutarhoja?

Joilla

saat ydellä siemenellä 

kokonaisen puutarhan?

Yhdellä heikolla henkäyksellä 

jumalallisen tuulen?

Olet pelännyt,

että sinä imeytyisit maahan

tai sinut temmattaisiin yläilmoihin.

Nyt sinun vesipisarasi päästää irti

ja putoaa valtamereen,

josta se on tullutkin.

Se on kadottanut aiemman muotonsa,

mutta se on edelleen vettä.

Sisin olemus on sama.

Tämä hellittäminen ei ole katumusta,

vaan syvää itsensä kunnioittamista.

Kun meri tulee rakastajana luoksesi,

menkää äkkiä naimisiin, kiireesti,

taivaan tähden!

Älä lykkää sitä!

Olemassaololla ei ole tarjota parempaa.

Vaikka etsisit kuinka,

tätä et löytäisi.

Täydellisen kaunis haukka on syyttä 

laskeutunut olkapäällesi

ja on nyt sinun.

Kananpoikien kukkoilun loppu ja muuta pääsiäispuuhaa...

 Pääsiäisen vietto alkoi jo torstaina töissä pääsiäislaululeikeillä mm. tiputanssin merkeissä. Se on aina yhtä hauska lasten mielestä ...ja aikuistenkin:) Illalla nähtiin huippusuoritus osallistumisesta yöelämään: seitsemäksi kaupungille ja yhdeltätoista kotiin. Heidin kanssa kävimme muutamalla sidukalla Koulussa, mutta molempien seuraavan päivän suunnitelmat asettivat paineita olla ajoissa nukkumassa ja toisaalta emme keksineet mitään paikkaa minne jatkaa Koulusta. Oma sänky siis voiton vei!

pääsiäispupumme

Olen ajatellut että lasten olisi aika saada vähän enemmän vastuuta ja ehkä myös itsenäistyä siinä samassa tai ainakin saada itsevarmuutta. Koulussa alkutaipale eri luokilla oli hyvä juttu, mutta nyt ovat ehkä liian tiiviisti yhdessä. Ensi syksynä saavat molemmat valita omat erilliset harrastukset itselleen. Perjantaina pistin pojat heti aamusta siivoamaan huoneensa, pyyhkimään pölyt ja pesemään koneellisen vaatteitaan. Ja yllättävää kyllä mukisematta ja osittain jopa innokkaasti suorittivat hommat. Olen päättänyt että villasukan virkistystoimintaan kuuluu ulkoilun ja lisääntyvän seuraelämän ohella vähäisempi kotityötaakka eli saavat nämä tohvelisankarit kantaa kortensa kekoon. Siivouksen jälkeen pyöräilimme Juhon luokse. Matka oli paikoitellen liukkaan jään peitossa. Pojat hurauttivat vauhdilla jäätiköiden yli, mutta itse talutin aluksi. Lopulta oli pakko koittaa ja ihme kyllä hyvin sitä pysyi pystyssä kun tosiaankin vain tasaisesti polki eteenpäin eikä jarrutellut. Paluumatka oli jo aika peppuja puuduttava, mutta hyvin jaksettiin. Illalla ajelin harrastushommaani. Kotimatkalla puoliltaöin heti ensimäisen pubin edustalla vilkkuivat poliisiauton valot ja sama näky odotti kodin lähipubin edustalla. Tuntui että yöaikaan se oma sänky todellakin on turvallisin paikka päällä maan.

Lauantaina olimme seikkiksessä poikien ja heidän ystävänsä kanssa. Kolmikolla oli pyssyt mukana ja evästä repussa. Reilu kaksi tuntia juoksivat siellä puistossa leikkien Mc Gyveria. Jonu oli kyseinen henkilö, Juho joku sarjan pahis ja Erik jostain ihmeen syystä joukkoon eksynyt Michael Jackson. Hetken mietin että onko ok päästää nykypäivänä kaverit heilumaan yleiselle paikalle pyssyt kädessä, mutta onneksi kaikki sujui hyvin eikä kolmikon pyssyleikkien seurauksena kukaan kutsunut poliisivoimia paikalle:)

Sunnuntaina olimme maalla nauttimassa upeasta kevät-talven päivästä.

pojat matkalla metsikköön...

...isoäiti perässä

leikkasin päärynäpuuta

 Tänään maalailimme taistelumunia eli maalasimme keitetyt kananmunat. Munasta pidetään sormenpäillä kiinni ja isketään vastustajan munaa. Ehjänä säilynyt tai vähemmän rikkoutunut muna pääsee jatkoon. Jonu voitti ja hänen muna säilyi ehjänä. Kävimme myös vierailulla isäni luona, jossa teimme modeemi ja mokkula ym. piuha takavarikon (muovipussillinen meni roskikseen) ja kolme päällekkäistä nettiliittymää vaihdettiin yhteen uuteen. Samoin virustorjunta väheni kahdesta päällekkäisestä yhteen. Toivottavasti kone nyt toimii ja isä maltaa olla tilailematta uusia liittymiä!! Kävimme myös läpi sukututkimusta, mutta isältä pojalle periytyvät nimet saavat pääni pyörälle...

Pojat saivat vähän "ennakkoperintöä" Pappaltaan. Sahanpurusta ja liimasta valmistettu pilailuväline isäni lapsuudesta. Tämä läjä on "ilahduttanut" mm Töölöön yhteiskoulun uskonnonopettajaa päiväkirjan välissä, josta opettaja oli sen mitään sanomatta kiikuttanut roskikseen. Millaista käyttäytymisperinnettä se isoisä opettaakaan jälkipolvilleen:)