1400 km kesälomaa

Turku-Tuuri-Nivala-Oulu-Kalajoki-Nivala-Ikaalinen-Kotiin

Helvetinjärven kansallispuisto. Seuraavaan kohteeseemme verraten ja ihan vaan muutenkin tämä paikka oli kuin taivas. Upeat jylhät maisemat ja luonnonrauha, jännittäviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia solisevien purojen, violettien kanervamerien, pumpulisten sammalmättäiden ja satumaisten suokenttien muodossa.

The real hell:) Helvetilliset ruuhkat ja ihmispaljous. Olimme illalla puoli yhdeksältä perillä... kiireessä kauppaan iltapalaa ostamaan ja leirintäalueelle joka sitten olikin täynnä. Yövyimme parkkipaikalla ja onneksi olimme aamulla kahdeksan jäljestä valmiina suorittamaan poikien kovasti odottaman ostosreissun. Puoleltapäivin jonot jatkuivat loputtomasti ja autoja oli parkkeerattu ympäriinsä tienvarsille parkkipaikkojen loputtua. Onneksi me olimme valmiita poistumaan siinä vaiheessa:) Tivolissa pojat menivät kummitusjunaan ja tullessaan ulos takaisin kirkkaaseen päivänvaloon Epukka rutisti kaksin käsin Jonun käsivartta ja Jonu vilkuili olan yli seuraako ne kummitukset perässä:) Eniten pitivät perheen pienimmille suunnatusta karusellintapaisesta, jossa kumpuilevaa rataa pitkin hiljalleen kulki joukko erilaisia ajoneuvoja maastoautosta moottoripyöriin. Juuri ja juuri saivat ahdettua itsensä niiden kyytiin.

Kalajoella

 

Alkuperäinen suunnitelma oli Nivalasta lähteä rantatietä ajelemaan hiljalleen takaisin kotiinpäin, mutta ajauduimme Ouluun ystävien luokse yöpymään ja sieltä taas Kalajoen kautta Nivalaan. Mukavinta reissussa oli juuri mahtavien ystävien seura ja vieraanvaraisuus. Pojat viihtyivät Nivalassa rumpusetin paukuttelun, radio-ohjattavan maasturin ja erityisesti videotykistä pyörivän uuden suosikkisarjansa Pyhimyksen parissa (Tuurista tehty löytö). Itse nautin maalaisympäristöstä ja hevostallista. Oulussa suunnistavan sukulaisen ja hänen lapsiensa kanssa teimme kävelylenkin ja päädyimmekin oikopolkua pitkin rämpimään pitkässä heinikossa ja ylittämään metrin levyisiä puroja. Nellikin yllätti meidät reippaasti loikkimalla yli. Myös Kalajoki oli viehättävä paikka ja tuntui kivalta päästä täysin toisenlaiseen ympäristöön. Erityisesti kansallispuistossa viihdyin ja tuli halu heittää koiralle satulalaukku selkään ja lähteä vaeltamaan. Onhan tässä vielä kesää jäljellä...

Paluu maalle ja ulkosaaristoon

Tiistaina teimme comebackin maalle puuhommat ja mustikkametsät mielessämme. Mammun ja poikien kanssa neljästään saimme noin tunnissa puut pihalta sisälle keskiviikolle luvattua sadetta suojaan. Yllätyimme iloisesti miten nopeasti selvisimme urakasta ja intoa puhkuen painelimme vielä mustikoita poimimaan. Risukko ja taimikko oli kasvanut viime kesästä ja saimme raivata tiemme yli metrin korkuisten pusikoiden läpi ja etsiä helppokulkuisempaa maastoa. Lopulta pääsimme tutulle mustikkapaikalle, jossa kesän kuivuus näkyi selvästi. Mustikoita oli todella harvassa ja ne olivat suureksi osaksi kovin pieniä. Selät kyyryssä saimme kulkea etsien mustikoita. Kolmisen litraa saimme kokoon lähes kahdessa tunnissa eli todella hitaasti kävi homma. Illalla kävimme vielä naapurissa tätini luona herkullisella iltaruualla ja pulla-jäätelö-kaffella, olikin mukava ja piristävä vierailu.
Keskiviikko todellakin osoittautui ennusteen mukaisesti sateiseksi ja mahdollisti siten meille leppoisan kirjastopäivän. Kävimme myös mielenkiintoisessa näyttelyssä, johon oli koottu paikallisia "kellarin kätköistä" löytyneitä esineitä, joiden historiaa avattiin kirjallisilla selostuksilla. Nuorten kiinnostuskin pysyi yllä kiitos lähiseudun historiassa tapahtuneen selvittämättömän murhan, valeseinän sisällä olleen kätkön ja matkan Amuriin jne. Jalkapallokentällä kävimme potkimassa palloa, mutta saimmekin seuraksemme suloisen hellyydenkipeän nuoren kissaherran.

Torstaina suuntasimme retkelle Öröseen, josta alla kuvia.

Matka saareen kesti kolmisen varttia.

Koiruoho, jota käytetty mm maustekasvina ja rohdosyrttinä vuosituhanten ajan esim loisten häätöön ja alkoholijuomien valmistukseen (esim absintti jota tunnetusti kuuluisissakin taidepiireissä käytettiin historian saatossa). Tässä vierekkäin hopeisempi Koiruoho eli Mali ja vieressä vihreämpi "serkku" Pujo.

Tulikukka ja taustalla muutaman vuoden vanha kuivunut versio. Käytetty nimensä mukaan mm. soihtuna. Saarella oli ainutlaatuinen kasvillisuus ja saarella myös ainoana paikkana suomessa esiintyvä yksi yksinäinen kylmänkukka.

Houkuttelevaan tuoksuun perustuvia perhosansoja roikkui puussa monin paikoin. Saarella elää 1600 eri perhoslajia, joista kolmisen sataa harvinaisuutta ja jokunen ainokainen suomeen eksynyt yksilö (joka sitten perhospyydykseen on joutunut ansaan).  Paras perhoskausi oli vasta aluillaan (heinäkuun puolesta välistä alkaen).

Valoon perustuvia pyydyksiä yöperhosille.

Jonkun teorian mukaan sitä ihminenkin rakastuu toisessa itseensä. Eli siihen mikä toisessa on tuttua ja samanhenkistä tai sitten sellaista mihin on muuten lähipiirissään ja varhaisissa ihmis-suhteissaan tottunut. Tämä pieni sininen perhonen rakastui omaan väriinsä ja Epukan lenkkareiden sininen raita veti pientä perhosta puoleensa kuin magneetti.

 Monimuotoinen luonto saarella oli mahdollista sen kohtalaisen suuren koon ansiosta. Lisäksi se kuuluu Salpausselkään ollen hiekkaisaa ja soraisaa harjua. Vaihtelevassa maisemassa saimme ihailla kuivaa aromaista maisemaa, rantakallioita, sametinsileää hiekkarantaa, tiheää metsikköä mäntyineen ja lehtipuineen...

Simpukanpoimintaa

Kaukana horisontissa häämötti majakka

Yksi upeimmista näyistä oli merikotka, joka kunnioitusta herättävän taidokkaasti liiteli ilmavirtauksissa metsänreunan yllä. Voi sanoa että sillä todella oli lentohommat hallussa:) Tässä kuvanottohetkellä sitä juuri ihailimme, mutta ikävä kyllä kännykkäni kuvauskapasiteetti on kovin rajallinen... ei näy niin ei näy:(

Pitkä ikävä (tien nimi). Kiviteiden ja linnakkeiden rakentamiseen käytettiin venäläisiä sotavankeja. Monet olivat sen verran kaukaisilta alueilta, että paikalliset otaksuivat heidän olevan ulkonäkönsä perusteella kiinalaisia. Myös huhuja naisvangeista liikkui vankien hiusmuodin seurauksena... miehillä kun oli kotiseutunsa perinteen mukaisesti pitkät leititetyt hiukset. Saarella kulki myös rautatie, jonka vaunuja pääasiassa hevoset vetivät. Enää raiteista on jäljellä muutaman metrin pätkä.

Lokerointivimmaa linnakkeessa, löytyypähän ruuvit ja mutterit. Ihastuttava!

Paluu satamaan

Hiekkaranta oli upea, mutta pojat halusivat kylpylään. Vesipedot siis altaaseen ja me Mammun kanssa nautimme terassin tarjoilusta sillä välin (nimimerkki jäätelön suurkuluttaja)

Nautimme sataman tunnelmasta myös rantakävelyllä. Vesi oli hiekkarannan ansiosta uskomattoman kirkasta ja kerrankin levätöntä!

 Kattia kanssa...

Välkky matkalla kohti seikkailuja

Yllättävä kohtaaminen (vieras kolli ja Pampam)

Kenttäkissa

Uimisia ja retki raunioille

Lähiseuturetkeily on lomamme avainsana, sillä olemme kolunneet lähiseutujen nähtävyyksiä ja huvituksia kohtalaisen kiitettävästi.

Viikko sitten perjantaina poikien ystävä Juho tuotiin pyörineen meille ja ruuan syötyämme lähdimme puoleltapäivin pyöräilemään Samppista kohti uimavarusteet repuissamme. Itselläni pyörän korissa tosin keikkui kevät-talvinen kirpparilöytö, punainen rantakassi. Marinumin edustalla joimme mehut ja lapset leikkivät pienoismallialuksissa ja nurmikolla. Samppalinnaan loppumatka sujui hyvin kaupunkiolosuhteista huolimatta, vaikka näiden kolmen nuoren miehen kanssa herkästi vauhti kiihtyy ja kierrokset kasvaa... Onneksi energian saivat purettua uima-altaissa ja hyppelemällä ponnulta, kotiinpaluu sujui rennon letkeästi ruisrokkiin matkaavien seurueiden joukossa. Toki jaksoivat loppukirin vetää taistelemalla siitä kuka on ekana perillä.

Viikonloppu sujui lepäillessä, mutta maanantaina olimme aamulla kahdeksalta vehreissä ja merellisissä maisemissa.

Itse kartano oli suljettuna alkuviikosta, mutta se ei ollut pääkohteemme. Itseäni kiinnosti luontopolku ja pojat hinkuivat linnan raunioille pääsyä. 

 Ennen liikkeelle lähtöä söimme aamupalan upeissa maisemissa kallion päällä. Joku käheä-ääninen lintu huusi heinikossa, mutta emme saaneet selville mikä se oli. Alapuolella meren rannan läheisyydessä lehmät laidunsivat.

 Täydellisyyttä hipovaa muurahaisarkkitehtuuria. Muutenkin oli kaunista luontoa. Opastauluja oli useita, mutta ei niitä ehtinyt lueskella näiden vauhtiveikkojen seurassa.

 Suunta ylöspäin, kallionpäälle, mutta lapsilla mieli allapäin kun ennen raunioille menoa joutui kiertämään koko kauheat 3km luontopolkua:)

 Grillauspaikka kallionlaella

 Upeat näkymät

 Lehmuskuja kartanolta kohti linnoitusta

 Vihdoinkin raunioilla! Pojat innostuivat kovasti ja tutkivat paikkoja etsien salakäytäviä... Västäräkit ja pääskyset ovat vallanneet linnan herruuden itselleen ja niiden laulelua sai kuulla kaikkialla ja katsella upeita lentonäytöksiä.

Nelli väsähti meistä kaikista ehkä eniten. Saimme olla raunioilla kaikessa rauhassa keskenämme, ehkä osittain siksi tunnelma oli ihanan rauhallinen ja oli mahdollista aistia salaperäistä ajan havinaa. Linnalta suuntasimme Piikkiöön uimarannalle. Söimme siellä eväs-salaatit ja kaislikon suojassa olevalla pienellä syvennyksellä lepäilimme hetken ja lapset rakentelivat hiekkalinnaa.