Pääkaupunkiseudulla

 Teimme lasteni, Päivin ja Juhon kanssa retken Helsinkiin. Juholle junamatka oli elämänsä ensimmäinen. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika voimakas. Bussilla suuntasimme ensin rautatieasemalle ja junan kyytiin. Matka vierähti nopeasti hauskassa seurassa ja rautatieasemalla veimme rinkkamme ja teltan aseman säilytyslokeroihin ja kartat löydettyämme lähdimme suunnistamaan kauppatorille. Siellä nousimme Korkeasaaren lauttaan ja suuntasimme kohti eläimiä. Saamme todennäköisesti kiittää tuulista säätä siitä, että eläimet olivat todella aktiivisia ja erityisesti leijonien leikkejä oli mahtavaa seurata. Ne painivat keskenään, jahtasivat toisiaan ja repiä kiskoivat maisemointikangasta irti maasta. Apinoilla oli poikasia ja niiden leikkejä oli hauska seurata. Riikinkukoilla taisi lempi leiskua sydämissään, kun kiljuivat kovaan ääneen pyrstösulat pystyssä ja värisyttivät niitä. Oli aika hurjan näköistä ja kuuloista. Jonu "kunnostautui" urheudessaan siivekkäiden suhteen ja sai muutamaan otteeseen painella niitä pakoon. Ensimmäinen kohtaaminen sattui kanadan tai valkoposkihanhen kanssa, kun sellainen lähti jahtaamaan liian lähelle uskaltautunutta,uhkarohkeaa onnettomasti esittänyttä Jonua. Jonu lähti karjuen juoksemaan lintua pakoon ja oli törmätä kahteen vastaantuleavaan samanikäiseen tyttöön. Heitä nauratti kovasti pojan pakomatka. Seuraava kohtaaminen tapahtui riikinkukon kanssa, kun Jonu poseerasi sen vieressä linnun istuessa aidalla. Lintu alkoi kiljumaan ja niinpä kuvalle tallentui jälleen lintua pakoon säntäävä poikapolo.



 

Palattuamme Korkeasaaresta kävimme Raxissa syömässä, jossa mahtavinta taisi olla jälkkäribuffet ja teimmekin kaikki mahtavia jätskiannoksia. Sitten kävimme hakemassa tavarat rautatieaseman säilytyksestä ja lähdimme tutkimaan miten metrolippuja hankitaan ja mistä metro leirintäalueelle lähtee. Hienosti kaikki sujui ja niin matkasimme metron kyydissä leirintäalueelle. Olimme siellä yhdeksältä illalla ja hienosti saimme teltankin pystyyn. Tiiviissä tunnelmassa neljän hengen teltassa nukuimme kohtalaisen hyvin ja eipä ainakaan paleltanut. Oli vain hupaisaa kun kahden hengen porukoilla oli meitä reilusti isommat teltat. Maisemallista viihtyvyyttä hieman latisti lähellä kohoavat kerrostalot ja metron meteli, mutta huoltotilat olivat toimivat. 

Aamulla suuntasimme taas metroon ja viemään kamppeet rautatieaseman säilytykseen, jonka jälkeen fazerin kaffela houkutteli meidät aamupalalle. Taisin olla aika räjähtäneen näköinen, kun myyjä kehtotti hakemaan kahvia niin monta kupillista lisää kun vain haluaa:) Aamupalan jälkeen matkasimme jälleen kauppatorille ja Suomenlinnan lauttaan. Nautimme upeista maisemista, kesätuulesta ja taivaalla liitävistä lokeista. Perillä poikakolmikko juoksenteli tunneleissa ja hyppivät ikkunoista ulos, kävivät sukellusveneessä, tutkivat tykkejä ja kesyttivät lokkeja. Museomakasiini oli mielenkiintoinen ja he tykkäsivät kun saivat kokeilla sotilaiden asuja. Paluumatkan jälkeen kävimme lelukaupassa ja ruokailemassa, ennen kun suuntasimme jälleen rautatieasemalle kotiin lähtöä odottelemaan. Matka oli tosi hauska ja nuoriso mitä mahtavinta matkaseuraa! Heillä oli niin hassut jutut ja touhut.

Loma on edennyt leppoisasti kulttuurillisten elämysten ja liikunnan siivittämänä. Yrittin kirjastosta saada luettavaksi kasvatustieteen aineopintojen kirjoja (sain perusopinnot kevällä tehtyä loppuun), jotta voisin niihin jo etukäteen tutustua, mutta ne ovat kaikki lainassa ja en nyt vielä ainakaan lähtenyt varaamaan. Eilen pyöräilin turkuun harrastukseni työnohjaukseen ja ilmeisesti kyykkyilystä ei ole ollut juurikaan hyötyä, koska illalla reidet ja pakarat olivat niin kipeät että en meinannut unta saada. Matkalla tosin oli vastatuuli molempiin suuntiin ja käytiin vielä illalla Heidin kanssa sauvakävely lenkki, mutta olisin luullut työmatkapyöräilynkin luoneen edes jotain pohjakuntoa. Pitäisi tosissaan alkaa liikkumaan taas enemmän. Lasten vesiliikunta tyssäsi Jonun osalta silmätulehdukseen ja yskään, mutta toinen sissi jatkaa sinnikkäästi vielä tämän viikon uimisiaan.

Samainen nuoriso on pitänyt kulttuurillisesta annista huolta tarjoten mahtavan showiltaman viime tiistaina. Alakerran Aaduliinan ja hänen ystävänsä kanssa pojat loihivat muutamana iltana eteisen lattialla kokoontuen monipuolisen ja upean esityksen. Näin tytöt esiintymisleikissä yhtenä iltana koiralenkiltä tullessani ja ehdotin että järjestäisivät joku kaunis ilta esityksen. Tytöt innostuivat ajatuksesta ja pyysivät pojat mukaan. En olisi ikinä uskonut että saisivat aikaan noin mahtavan illan, jossa oli korttitemppuja, tanssiesitys, teatteriesitys, jumppa johon kaikki osallistuivat, runo ja loppuvenyttely. Lippuja myytiin 1 eurolla (hintaan sisältyi pikku popparit) tai 3 euron vip lippu paremmille paikoille ja isoilla poppareilla. Esiintymislavana toimi pihalla sijaitseva vanha talon kivijalka ja tuolit he olivat asetelleet sen eteen, vip paikat vähän edemmäksi. Väliaikoja oli ruhtinaallisesti (yhetensä neljä!), jolloin oli myynnissä menhua, kahvia ja vaahtokarkkeja grillausmahdollisuudella. Ensin pojat esittivät korttitemppuja ja sen jälkeen tytöt esittivät tanssiesityksen. Tämän jälkeen oli ensimmäinen väliaika, jonka jälkeen he esittivät näytelmän karvisesta, oskusta, rankkurista ja hiirestä.  Sitten oli tyttöjen "jumppa" esitys johon yleisön tuli osallistua. Siinä soi joku biisi, jossa piti hypätä ilmaan aina kun laulettiin Jump! Tämän jälkeen oli runo ja lopuksi kaikki neljä nuorta pitivät loppuvenyttelyn rauhallisen musiikin soidessa. Mielestäni hienoa oli näin monipuolinen esitystarjonta ja mahtavaa se, miten nuoret saivat kaikki aikuiset mukaan jumppaan ja loppuvenyttelyyn. Kiltisti kaikki neljä katsomossa ollutta miestäkin venyttelivät ja hyppivät kiltisti mukana -upeaa! :)

Laitoin tänä vuonna siemenet multaan jo tosi aikaisin ja liian pian ikkunalauta tuli niille ihan liian pieneksi kasvupaikaksi isompiin ruukkuihin siirtymisen myötä. Niinpä jouduin laittamaan tomaatit, vesimelonit, kurkut ja kesäkurpitsat jo toukokuun alusta ulos pieneen kasvihuoneeseen ja senkin jäädessä pieneksi siirtyi osa kasveista pihalle maahan jo toukokuun puolen välin jälkeen. Peittelin joka ilta kasvihuoneen kolmella peitolla, jotta kestäisivät yön miinusasteet ja ihmeekseni ne selvisivät hengissä. Kasvimaakin on aika pieni ja siksi laitoin muutamia taimia myös metsään kasvamaan. Tämä on nyt tällaista kokeilua ja saa nähdä tuleeko tästä yhtään mitään. Pojat istuttivat myös kurkun, kesäkurpitsan ja auringonkukan siemeniä. Yritettiin toimia Anastasian ohjeiden mukaan ja se oli tosi hassua sekoilua. Hyvin ne lähti kasvamaan.

Tammet on selvinneet talvesta! Käyvät ulkoilemassa päivisin.

Kesäloma

Taas se alkoi, ihana loma vailla päätä tai häntää ja sillä tavalla päämärättömänä alkoi pyörimiseni lomatunnelmissa kun en tiennyt mitä tehdä ja miten oikein olla, kun ei ole mitään pakollista menemistä. Niinpä sitten alkuviikon nousin kahdeksalta kellon soittoon, kävin aamulenkillä koiran kanssa tehden kyykkytreenaukset ja muut epätoivoiset yritykset lihaskunnon kohottamiseksi, venyttelin joogamatolla ja sitten ihanan kahvin porottaessa pannuun herättelin uinnin tekniikkakurssille suuntaavan nuorison. Eilen tuli toiminnallinen piikki, kun heräsin vasta yhdeksältä ja päiväjärjestyksen ollessa sekaisin sinkoilin joka suuntaan. Pesin pyykkiä  ja ripustin sitä ulos myrskytuulen tavoin puhaltavan tuulen heittäessä niitä vaatteita alas narulta lähes samaan tahtiin. Imuroin, laitoin astiapesukoneen ja vaihdoin lakanat kaikkiin sänkyihin. Kahdeltatoista poikien kaveri Juho soitti ja malttamattomana tiedusteli joko pojat ovat saapuneet kurssilta. Vaikka kaverit ei vielä olleet kotona, hän päätti lähteä jo polkemaan meille päin odottelemaan. Hetken kuluttua hänen äiti soitti ja kertoi kaverin jääneen lukkojen taakse pihalle ilman avaimia, reppua ja pyörää. Onneksi hänen pappa oli lähistöllä ja kävi tuomassa Juhon meille. Poikia odotellessa värväsin Juhon matonpesu apuriksi ja hänen toimiessa vesiletkun säätelijänä ja kantoapuna pesimme yhteistuumin olohuoneen maton pihalla:) Annoin hänelle palkkaa ja kävivät poikien kanssa myöhemmin ostamassa jätskit. Sillä aikaa kävin Nellin kanssa lenkillä kyykkyhyppelyineen ja sen jälkeen Nellikin sain tuntea nahoissaan tehokkaan lomatunnelmani, kun joutui suihkuun saippuapesulle. Sen jälkeen olikin aika rentoutunut olo, kun kun päivän säheltämiset alkoivat tuntua ja loppupäivän maltoin jo ottaa rennommin. Onneksi muutenkin tulin järkiini iltaan mennessä (ei siihen mennyt kuin neljä päivää!)  ja nyt mielessä on taas kesäloman ehkä keskeisin tarkoitus: rentoutua!

Töissä on ollut mukava vuosi ihanien työkavereiden ja lasten parissa. Meillä on ollut tosi hauskaa yhdessä, vaikka välillä toki raskastakin. Työssä onneksi on helpompaa muistaa olla läsnä ja tässä hetkessä ilman kirettä ja uskon lasten auttavan siinä, kun he taitavat tämän ilman mitään vaikeuksia. Uskon että aikuisilla on paljon opittavaa lapsilta. Viimeisen viikon hauskimpia juttuja oli, kun soitin aamupalalta kotiin pojille ja pyysin laittamaan koiralle uutta vettä ja avaamaan kasvihuoneen oven ennen kouluun lähtöä. Puhelun jälkeen eräs kaksivuotias tyttö ilmoitti tärkeänä "Se oli mun äiti!" (jolle olin sotitanut). Siihen saman ikäinen pikkupoika totesi närkästyneenä "Eikä ollut, se oli Idan koira!". Meillä aikuisilla oli tosi hauskaa kun ajateltiin että olin soittanut Nellille että laitappas vettä kuppiisi ja käyppä avaamassa kasvihuoneen ovi:) Kaikki muut ryhmät tekivät kevätretken naantaliin tai ruissaloon, me teimme sen läheisen jäähallin takaiseen pusikkoon. Työnsimme sinne kolmet kahden istuttavat rattaamme ja isoimmat roikkua raahustivat mukana työntöaisoisat kiinni pitäen. Horjuen ja pyllähdellen kahlasimme halki heinikon ja kiipesimme korkealle kalliolle pienimpiä kädestä kiinni pitäen ja isompia pepusta ylös työntäen. Vaikka kohteemme oli vaatimaton ja matkantekomme vähintään epäilyttävän näköistä, oli meillä oikeaa seikkailutunnelmaa ja hauskaa. Lopulta pääsimme kalliolle ja aloimme kerätä risuja ja käpyjä isoksi nuotioksi. Kaikki lapset ja aikuiset keräsivät innoissaan, kunnes meillä oli iso kasa valmiina. Emme sytyttänyt sitä tuleen, vaan asensimme puhelimeni ja työkaverin kaiuttimen risukasaan ja niinpä nautimme retkieväät huopien päällä soivasta nuotiosta nauttien. Työkaveri oli ladannut puhelimeensa valmiiksi sopivaa musiikkia, mutta se oli unohtunut kotiin, joten turvauduimme puhelimeni spotify löytöihin. Sokka irti smurffiversiona sai meidät eväiden jälkeen tanssimaan nuotion ympärillä:) Kerroin työkavereille miten oltiin omien lasteni ja heidän kahden kaverin kanssa muutama vuosi sitten yhden purjehduksen jälkeen ajamassa kotia kohti (kaverit oli tulossa meidän pihalle telttaan yöksi) , radiosta soi sokka irti ja me laulettiin kaikki viisi sitä ihan täysillä tuulen puhaltaessa avonaisista ikkunoista sisään. Tuollaiset hassutukset, yhteislaulut ja tanssit, on ihan parhaita mistä jää ihanat muistot!

Tänään olen löytänyt taas "sisäisen rauhan", käynyt metsäkävelyllä vasta yhdeltätoista (tosin tunnollisesti kyykyt tehden) hitaasta aamusta nauttien, istahdin kirjoittamaan tätä hetkeksi jotta jää tunnelmat talteen syksyn sateissa luettavaksi ja kohta alan ruokaa laittamaan. Astiapesukonneenkin meinaan vasta illalla laitaa (suorastaan vastuutonta lusmuilua!). Ehkä ruuan jälkeen poljemme kauppaan kesävaateostoksille lasten kanssa ja illalla ystäväni Heidin kanssa on suunnitelmissa mennä ehkä melomaan. Heidi ei ole ennen käynyt ja epäili poistuvansa kajaakista eskimokäännöksellä. Lupasin tilata nosturin jos muu ei auta:) Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan, ainakin aurinko paistaa ja vailla päämäärää kaikki on mahdollista ja sivupolut harha-askelineen sallittua!

Elämän etsintää ;)

Mielestäni puut ovat kauniita ja kiehtovia (samoin tottakai luonto ja metsä). Mietin miksi ja ajattelisin sen liittyvän muuttumattomuuden kaipuuseen, jonkin sellaisen kaipuuseen joka on ja pysyy. Kaupungit muuttuu, samoin talot, kahvinkeittimet, televisiot, tietokoneet ym. mutta metsä on ja pysyy. Onhan sitä ihminen kehitellyt jotain mutaatioita hedelmäpuista ym. tuotannon tehostamiseksi ja sadon monipuolistamiseksi, mutta onneksi ne ovat puutarhoissa. Välillä kaipaa jotain tuttua ja turvallista, jotain kesytöntä ja ihmistä itseään suurempaa ja vanhempaa.

Toisinaan tämä teollistunut kulutusyhteiskunta saa tuntemaan tyhjyyttä, merkityksettömyyttä ja elämästä tuntuu kadonneen se mikä tekee siitä elämää. Sitä ikäänkuin elää keinotekoisessa hallinnantunteessa, jonka pohjimmiltaan kuitenkin tiedostaa harhaksi. Silloin kävely pimeään, myrskyisen meren rannalle, saa tuntemaan olon pieneksi, jolloin asiat ja ihminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiin suhteessa luontoon, todelliseen elämään. Se on jotenkin helpottavaa ja vapauttavaa. Jossain on vielä jotain mitä ihminen ei ole kyennyt kesyttämään. Vaikka eihän teollistuneen kulutusyhteiskunnankaan yhteydessä voi puhua kesyyntymisestä. Ihmisen hallinta yhteiskunnasta on aikaa sitten kadonnut tuhkana tuuleen ja nyt tämä yhteiskunta asettaa vaatimukset ihmiselle ja hänen selviytymiselleen. Kasvatus vastaa yhteiskunnan vaatimuksiin ja jo varhaiskasvatuksessa käydään kehityskeskusteluja lapsen tehokkaan kehityksen edistämiseksi. Tämä hullunmylly tekee tarpeen välillä nähdä jotain kaunista, suurta, tunteikasta ja aitoa, luontoa, jotta edes hetkeksi saisi kosketuksen todellisuuteen ja totuudellisuuteen.

Sunnuntaina aamiainen "Mammulassa"; 60km ja johan maistui makoisalle lämmin glögi ja herkut. Kaunis valkea maisema houkutteli metsään. Minecraftia tiiviisti tykittäneinä taisi pojille iskeä vieroitusoireet ja niin metsässä talsikin Steve-hahmo ja kolme oselottia jännittävässä minecraft talvimaassa:)

Iltapäivällä aurinko pilkisteli ja lämmitti lunta niin, että illemmalla paksu usva peitti tienoot ja ajokeli takaisin kotiin oli aika aavemainen, vaikkakin kaunis. Pihan (kissavapaalla vyöhykkeellä) sijaitseva lintujen ruokintapuu kuhisi elämää. Nelli tutkiskeli puun ympäristöä ja tikka koputteli kuusiaidan kuusia, lopulta lennähtäen yhden latvaan tarkkailemaan tapahtumia. Lähtiessämme Välkky tuli esiin piilostaan.

 

 

Kirje

Eilen illalla postilaatikosta löyti kirje, suuri A4 kokoinen kirjekuori, joka oli osoitettu Jonulle. Osoitetiedot lukivat kuoren väärällä puolella ja nimi vasta osoitteen jälkeen, mutta siististi kirjoitettu ja postinmerkki leimoineen kohdillaan. Kuka kumma on lähettänyt postia, pohdimme odottaessamme kun Jonu avasi kuorta. Sisältä paljastui tikku-ukko piirustus ja kirje. Aluksi luulimme, että se on vastaus kirjekaveri-ilmoitukseen vastauksesta. Mutta kirjeen jutut olivat niin omituisia, että aloimme kovasti ihmetellä mikä kaveri tuollainen tyyppi oikein on. Se kaveri paljastuikin yllättävän läheltä... Epukka oli kirjoittanut salaa kirjeen veljelleen, piilotellut sitä ympäri asuntoa ja viime viikolla kaupassa käydessämme huomaamatani pudottanut postilaatikkoon! Oli meillä hauskaa :)

Puu

Ikkunalaudallani asustaa kaksi tammentainta, joilla nyt vuoden vanhoina on jo vaiherikas menneisyys. Tammenterhot poimivat päiväkodin lapset viime syksynä ulkoillessamme puistossa. Kaikki rahtasivat niitä innoissaan kädet pullollaan kun kerroin tykkääväni tammenterhoista:) Kotona laitoin kaksi terhoa purkkeihin multaan ja jostain ihmeen päähänpistosta ajattelin niiden tarvitsevan kylmäkäsittelyn ja laitoin ne jääkaappiin. Siinä talven kuluessa muutaman kerran vilkaisin purkkeihin ja tyhjältä näytti. Keväällä kuitenkin koin järkytyksen huomatessani purkeissa kasvavan jo pitkät puuntaimet, vitivalkoiset. Olivat pimeässä kasvaneina ihan valkoisia ja kovin pitkiä ja hentoja. Varovasti totuttelin ne valoon ja koitin kannustaa kasvamaan syyllisyyttä tuollaisesta heitteillejätöstä potien. Mutkikas on runko ahtaasta tilasta johtuen, mutta kesän korvilla niihin puhkesi silmut ja molempiin puunalkuihin tuli neljä lehteä. Kannoin niitä päiväksi ja lämpimiksi kesäöiksi ulos, mutta kirvat hyökkäsivät kimppuun. Huuhtelin niitä vedellä ja pidin sisällä. Tästä seurasi hometta tai jotain härmää, joka yhä vaivaa pieniä puitani. Nyt syksyn tullen eräänä päivänä palatessani töistä huomasin toisen puista pudottaneen ensimäisen lehtensä. Tunsin suorastaan äidillistä ylpeyttä, hupaisaa:) Nyt ovat lehdettöminä molemmat ja nököttävät tuossa ikkunalaudalla.
Toivon niille hyvää talvehtimista ja toivottavasti keväällä taas kasvetaan...

 

Askarteltu puu luonnosta kerätyistä materiaaleista

Särkyä ja maalaismaisemaa

Jännittyneiden hartioiden kanssa kävi niin, että kauratyynystä ei ollut mitään hyötyä ja viikko sitten sunnuntaina matkasin uskollisen ystäväni, sinisen pesuvatini, kanssa päivystykseen hankkimaan lääkityksen kohdilleen sunnuntaiaamuna iskeneeseen elämäni pahimpaan migreenikohtaukseen. Viikkon kuuri särkylääkettä ja dolania -nyt elämä alkaa taas valaistua ulkona vallitsevasta suhmurakelistä huolimatta. Pää tosin on ollut aika sumuinen, mutta hartiat paremmat kunhan muistaa kolmesti päivässä tankata troppeja. Oikeesti pitää oppia olemaan stressaamatta, mutta miten se on mahdollista? Uskon että syy on noiden tyhmien opintojeni ja tutkimussuunnitelmatehtävän, jota ei ollenkaan huvittaisi kyhätä kasaan. Lisäksi huomasin alkaneeni ottaa paineita siitä, että elän hetkessä täysin läsnäolevasti, luen kirjallisuutta ja kehitän itseäni. Ihan älytöntä, ei enempää metsään voi mennä kuin alkaessa stressaamaan rentoutumisesta! Onneksi silloin avukseni rientää paljon parjaamani tv, jonka avulla saa pääkopan tyhjäksi kaikesta suorittamisesta ja kaikista vaatimuksista. Sytytän kynttilän olohuoneen pöydälle ja käperryn sohvan nurkkaan torkkuhuopaan kääriytyen. Otan käsiini lämpimän mukillisen minttuteetä (kahviton viikko takana, eikä tee mielikään kahvia!) ja päästän irti kaikesta kun tajuntaan pläjähtää koko perheemme suosikkiohjelma: Rillit huurussa. On ihanaa seurata symppiksiä tyyppejä, joilla on vielä enemmän särmää luonteissa kuin itselläni tai läheisillä kanssaihmisillä ja aivan mahdottomia mutta hervottoman hauskoja ongelmia. Mahtavia tyyppejä koko porukka!

Muutama viikko sitten erehdyin katsomaan B J:n elämä jatkuu -leffan ja se oli juuri täydellinen naisihmisten rakkauselokuva, jossa nainen saa hölmöillä kaikin mahdollisin keinoin ja silti mies häntä rakastaa ja pelastaa pulasta ehdottoman rakkautensa kera. Ruususesta tai Tuhkimosta tuttu asetelma aikuisten saduksi muunnettuna. Täytyy myöntää aikuisten naistenkin rakastavan satuja ja onnellisia loppuja:) 

Useimmiten hartiat rentouttaa kuitenkin metsäkävely. Tässä lähellä vain ei ole kunnollista metsää, mikä välillä harmittaa kovasti. Lukion läheisyydessä kasvaa isoja seetrimäntyjä ja kuusia, joita välillä käyn ihastelemassa. Upeaan paikkaan päädyimme myös eräänä viikonloppuna äitini opastuksella. 
Kävimme mahtavan kauniissa maalaisympäristössä kävelyllä. Maalle päästessä mielen valtaa jokin voimakas perustavaa laatua oleva rauhan tunne. Tunne, että siellä luonnon ympäröimänä on siellä missä kuuluukin olla. Ehkäpä kaupungissa asuessaan maaseudulla olosta osaa nauttia erityisen paljon tai ripauksen verran enemmän, kuin jos se olisi koko aika käden ulottuvilla.

Ominaista toimintaa...

Ompelin itselleni kauratyynyn niskaa lämmittämään. Syksyn viileydessä on ihan mukavaa saada lämmikettä ja erityisesti jos se auttaisi rentouttamaan jännittyneitä hartioita. Ovat taas ihan jumissa, vaikka koitan opetella ottamaan rennommin ja luopua asioiden suorittamisesta. Silti stressaaminen on itselleni tyypillistä touhua. Töissä on helppoa, kun kuviot on niin selkeitä, mutta kotona kaiken yhteensovittaminen tuntuu välillä ihan mahdottomalta yhtälöltä. Kaikki on sellaista loputonta säätämistä ja elämään tulee herkästi kiireen tuntu, se muuttuu suorittamiseksi. Haaveillen odotan, että lapset vähän vielä varttuvat, niin voisimme pakata pyörät ja teltan junaan ja lähteä lapin tuntureille pyöräilemään ilman kiirettä. Todellisuudessa ne varmaan eivät enää siinä iässä ole kiinnostuneita lähtemään mun kanssa yhtään minnekään...

Sanotaan, että leikki on lapselle ominainen tapa toimia ja ajattelen että leikki myös on lapselle ominainen tapa oppia. Tutkimusten mukaan lapsen kehitykselle otollisimman kasvualustan tarjoaa leikki, erityisesti ohjattu leikki. Välillä olenkin huolissani nykyisestä elämänmenosta, jossa suorituskeskeisyys ja tavoitteellisuus määrittelevät pitkälti onnistumistamme -niin työssä, ihmisenä kuin vapaa-ajalla. On uskomatonta, etteivät pienet lapsetkaan ole turvassa tästä jatkuvasta suorittamisesta. Lasten tehtävä on leikkiä ja mielestäni lapsen perusoikeuksiin kuuluu leikkirauha, joka pitää sisällään mahdollisuuden pitkäjännitteiseen leikkiin sitoutumisen. Joudun kuitenkin kiinnittämään huomiota, etteivät ulkopuolelta tulevat näkemykset ala painostaa ja saa niin töissä, kuin kotonakin täyttämään viikko-ohjelmaa tehokkaan näköisesti. Monesti tuntuu että töissä lasten vanhemmat kokevat ettemme ole tehneet mitään, jos olemme "vain" leikkineet. Silti juuri nämä leikkihetket (varsinkin jos aikuinen osallistuu leikkiin) ovat niitä, jolloin lasten silmät alkavat ihan erityisesti tuikkia ja innostus paistaa heistä auringon säteilyn tavoin.

Lasten on saatava olla lapsia. Koitan muistaa tämän omien lastenikin suhteen, mutta välillä se on vaikeaa kun tuntuu että illat tulisi täyttää mahdollisimman kehittävällä toiminnalla. Lisäksi pelit, elokuvat, tv-ohjelmat ja musiikki kiskovat heitä osaksi aikuisten maailmaa ja sen ilmiöitä. Jos en anna niiden tulla, tuntuu että lapseni elävät ihan eri ulottuvuudessa kuin kaverinsa. Sekään ei ole hyvä. Niinpä elämä on jatkuvaa valintojen tekemistä, tasapainoilua lapsuuden ja aikuisten maailman välillä, arvioiden mikä on se määrä tietotulvaa, aistiärsykettä ja elämän nurjaa puolta minkä he jaksavat kantaa, käyttää ehkä jotenkin hyödykseen ja silti säillyttää lapsenomaisuutensa. Sormien läpi katsominen on ihan liian helppoa -ja tavallista.

Viime perjantaina leikin töissä neljän isoimman (1,5-2 vuotiaita) tytön kanssa kotia. Rakensimme päiväuni-huoneeseen majan pingottaen peiton sohvan ja nojatuolin väliin katoksi ja alle laitoimme isoja tyynyjä. Pöytään katoimme kuppeja ja lautasia. Lisäksi meillä oli tyhjiä keksipaketteja, mehupullo, bringles-töttörö ym. Tarjoilimme kahvia toisillemme ja mukia täytettiinkin niin tehokkaasti, että varmasti kymmenen kuppia tuli juotua. Mielikuvitus keksejä otimme purkeista ja maiskuttelimme kovaan ääneen. Huippu juttu oli ilta, joka saapui toistuvasti tasaisin väliajoin, jolloin käperryimme majamme lattialle vieretysten ja kuorsasimme kilpaa. Hetken kuluttua "herätyskello" soi kovaan PRRR-ääneen, jolloin kaikki pomppasimme haukotellen ylös ja oli aamupalan vuoro. Jälleen kymmenen kuppia kahvia ja mielikuvituskeksejä ja omantunnon alkaessa soimaamaan aamun menuun ilmestyi myös ravinto-opillisesti oikeaoppista aamupalaa eli puuroa :) Aamupalaa seurasi uusi ilta nukkumaanmenoineen. Tätä toistettiin kerta toisensa jälkeen ja opittiin samalla leikkiin sitoutumista, vuorovaikutustaitoja, roolien jakoa ja ottamista, itsen ja oman toiminnan hahmottamista suhteessa toisiin, toisten huomioonottamista, oman vuoron odottamista, tunteen säätelyä (jännittävää PRRR-ääntä odotettaessa kihelmöivässä odotuksen tunnelmassa), karkea ja hienomotorisia taitoja (konttaus, majaan ryömiminen, kupista kiinni pitäminen pinsettiotteella, pullosta kaataminen), jakamista ja kielellistä kehitystä (asioiden nimeämistä ja suun motoriikkaa). Oikeastaan voisi ajatella että opettelimme tai koimme ja leikimme elämää. Samalla kohtasimme käsitelläksemme jo kokemusmaailmaamme välittynyttä tietoa ja kokemusta elämästä, esimerkiksi inhottavista liian aikaisista aamuherätyksistä!
Mutta miten kertoa tästä vanhemmille... kertoessamme kädentaidoista, liikunnasta tai musiikkituokiosta se kuulostaa siltä, että olemme saaneet jotain aikaan ja opettaneet jotain lapselle. Leikkiessämme olemme vain tehneet sitä mitä lapsen kuuluukin tehdä: leikkineet. Joskus aikuiset tekevät kaikesta ihan liian vaikeaa ja monimutkaista!

Vaikeaa ja mutkikasta teki meidän elämästämme koulun musiikinopetus ja erityisesti nokkahuilun soitto.Selvisi nimittäin ettei nokkahuiluns soitto ole lapsilleni kovin ominaista toimintaa. Epukka teki tunnustuksen ja kertoi tunnilla (kaikki nämä vuodet!) vain esittäneensä soittavansa nokkahuilua muiden mukana luokassa. Hän on teeskennellyt puhaltavansa ilmaa soittimeen ja mukamas näppäillyt nokkahuilua ...aika ovelaa. Niinpä päätimme sunnuntai-illan ratoksi alkaa puhallella nokkahuiluun. Yllättäen törmäsin samaan ongelmaan kuin purjeveneen osien nimiä etsiessämme muutama vuosi sitten: ohjeistusta nokkahuilun soittoon ei löytynyt juurikaan. Lopulta turvauduimme vuotta alemmalla luokalla olevan serkkutytön musiikinvihkoon, josta löysimme nuotteja. Otteet onneksi löytyi https://www.youtube.com/watch?v=yOn9GjQRCb0

Ja tässä tulos pienen tuunailun jälkeen....

Suuremmoinen musikaalinen elämys :)

Epukka:

Jonde:

Retki raunioilla, tulinen ilta & vetistä menoa

Kylmän ja kolean ilmanalan hiipiessä sisään talon nurkista on ihanaa kaivaa esiin kesäisiä auringon lämmittämiä kuvia ja muistella mukavia hetkiä.
Kesän lopulla kävimme äitini ja lasten kanssa kävelyllä linnan raunioilla. Lisäksi kiersimme luontopolun, josta tulikin oikea seikkailu eksyessämme polulta päätyen rämpimään tiheän oksikon sekaan, jossa valo oli vähissä ja aluskasvillisuutta ei juurikaan. Muurahaisia oli ja sainkin muutaman puraisun varpaisiini sandaaleissa. Ihmeellisen kärsivällisesti nuoriso jaksoi rämpiä ja äitikin osoittautui oikeaksi sissiksi!

Valmiina seikkailuun...

Upea näköala!

Mietittiin mitä mahtaa olla ollut kasvamassa kun on noin paksua vartta?

Lasteni ja heidän ystävän Juhon kanssa katsomassa muinaisia tulia. Silloin oli jo hienoinen syksyn tuntu ilmassa ja isoissa tynnyreissä palavan tulen loisteessa lämmittelimme illan pimentyessä.

 

 

Melomassa yhdessä lasteni ja serkkuni perheen kanssa, kesän viimeinen melonta.