Talvi

Ruissalossa tänään

Viisi joutsenta lensi ylitsemme ja laskeutui veteen. Näkyvät heikosti kuvassa.

Erehdyin jo luulemaan kevään saapuneen, mutta talvelta tämä pahasti näyttää:)
On se hassua, että jos tämä sama lumi olisi satanut marraskuussa, lähes kaikki olisivat ihastelleet sitä ja riemuinneet siitä. Nyt suurin osa samoista ihmisistä harmittelee, että pitikin tallaista inhottavaa valkoista juttua sataa taivaalta. Eihän se ole lumen vika että juuri tänään sattui leijailemaan alas taivaalta.
Rajansa kuitenkin kaikella ja ehkä lumensietokyvyn raja on tullut vastaan. Ei voinut muuta sanoa kuin voi ei, kun aamulla avasi verhot ja näki valkean maan.
Pojat olivat aivan maansa myyneitä ja poissa tolaltaan valkoisesta näkymästä. Tuntui ettei mikään saa heitä piristymään. Paitsi lelukaupassa käynti, johon en kuitenkaan suostunut. Paistoimme vohveleita aamupalaksi ja se vähän näytti lohduttavan.
Kävimme tänään myös ostamassa pojille uudet ulkoiluhousut, kun vanhat olivat kuluneet polvista puhki. Olisihan ne voinut paikata, mutta olivat jo liian lyhyeksikin käymässä. Jonun housujen päälikangas oli polvesta revennyt nilkkaan asti ja Jonu ystävällisen toimeliaana ehdotti että jospa hän ottaisi neulan ja langan käteen ja ompelisi vähän housuja. Menimme kuitenkin kauppaan, enkä voinut olla itsekin himoitsematta uusia juoksu/ulkoiluhousuja. Lähellä jo olikin että sellaiset olisivat tarttuneet mukaan matkaan, mutta onneksi tulin järkiini. Vanhat ovat vielä ihan ehjät ja jos tuohon lähtee, että pitää hienommat ja paremman näköiset saada, niin sille ei loppua tule. Kohta pitää saada paremman näköinen se ja se ja vaikka mitä. Turhan kuluttamisen kierre alkaa.

Katselin valokuvienkäsittelyohjelmalla käsiteltyjä kuvia ja en voi olla ajattelematta, että mitä hyötyä enää on maalaustaidoista tms. kun suoraan valokuvasta voi tehdä sen näköisen kuin se olisi piirretty sarjakuvanomaisesti (samanlainen tunnelma kuin jossain aikuisten sarjakuvissa) tai maalauksellisesti tai miten tahansa. Lisäksi kun niitä voi muokata vaikka miten, värejä korostaen ja kontrastia lisäten, häivyttäen tai korostaen ym, niin eihän mistään kuvasta tiedä onko se totuudenmukainen. Tarkoitan  sitä että esimerkiksi maisemakuvia katsoessa ei voi olla varma onko sellaista maisemaa, juuri täsmälleen sellaisena kuin kuvassa, edes olemassa. Onko mikään enää aitoa ja totuudenmukaista? Tai onko mikään enää sellaisenaan riittävää... riittävän kaunis, koskettava tai mitä tahansa niin, ettei siihen tee mieli mitään lisätä tai ottaa pois?
Taidenäyttelyssä käyntimme jälkeen tuntui myös siltä, että kaikki on jo maalattu tai kirjoissa kirjoitettu, kaikki sanottu (runot, sadut...). Mitään mullistavaa tai erillaista ei kukaan voi enää luoda. Tai toisaalta pitäisikö edes voida luoda?
Ehkä hienojen asioiden pitää ollakin niin pienen pieniä, "ruohonjuuri tasolla" ihmisen itsensä kokoisia ja henkilökohtaisia, että ne todella puhuttelevat. Jotain yllättävää sitä kuitenkin kaipaisi. No sitä ainakin tämä lumisade totta totisesti oli. Elämä yllättää.