Aallokossa

Tänään aamulla puoli seitsämältä koirakävelyllä toimi pelastusoperaatio...

Ensin poimittiin tämä kaveri kyytiin kuin pelastushelikopteriin konsanaan

Pitkä olisi ollut matka, lähes mahdoton. Ei ollut kuitenkaan ihan turha kun pääsi sentään nettiin. Ihan joka etana ei netissä näy. Tosin henkilökohtaista hyötyä tästä ei taida tolle etanaherralle olla, ei mainetta eikä kunniaa, mutta multavampi maa kuitenkin järjestyi:) Suhtautukaa pliiiiis huumorilla ja sorry että kuva on väärinpäin, oppimista riittää:)

Eilen pääsin ilokseni lasten kanssa purjehtimaan. Pidän siitä tosi kovasti ja olen saanut uuden yhteyden mereen. Silloin lapsena vietin kaikki kesät ja monet viikonloput isovanhempien mökillä, jossa mökki on rakennettu betonisen sokkelin päälle ja vesi nuousi välillä mökkiin asti niin, että ilman korkeaa sokkelia vesi olisi tullut ehkä sisällekin. Monet illat istuin teini-ikäisenä laiturin nokassa ja uitin varpaita vedessä, kuuntelin laineiden liplatusta ja takana olevan metsän huminaa, kaislojen kahinaa. Mökki on pieni, pyöröhirrestä tehty ja siellä on ihana avotakka, jossa puut paukkua rätisevät illalla tulen kuumuudessa. Makuupussista sitä oli ihana katsella. Mökissä on yksi iso ikkuna ja siitä näkyy sängyllä maatessa tähdet. Kesäisin se oli hyttysen toukkia täynnä. Siellä opin soutamaan ja hyvin opinkin kun tehtiin pitkiä retkiä. Kerran serkkujen ja kavereiden kanssa pyydystettiin 5kg meritaimen käsin. Se kellui laiturin lähellä vatsa ylöspäin. Mentiin soutuveneellä sen lähelle, mutta se kääntyikin ja lähti uimaan pois. Kauempana se taas alkoi kellua ja kääntyi selälleen. Lähdimme sen perään soutaen. Koitimme iskeä sitä rautaisella makkarangrillaus tikulla, mutta se katkesi ja kala polski vettä meidän päälle kuin kammottava tappajahai. Lopulta se ui naapurin laiturin alle ja sieltä ulos tullessaan saimme sen napattua haaviin. Voi sitä iloa! Laitettiin kala meidän kissan kuljetushäkkiin ja lähdettiin kävellen viemään sitä isovanhempien luokse. Hiekkatietä oli noin parin kilometrin matka ja pysähdyttiin useammassa paikassa esittelemässä saalista ja kyllä meistä otettiin kuvia. Lopulta kaverin äiti teki siitä kalasoppaa. Sillä mökillä ja siinä ajassa sain kosketuksen luontoon, niin metsään kuin mereen. Elämä on kuljettanut ja olosuhteet muuttuneet. Metsään on ollut aina mahdollista mennä, mutta meri on jäänyt ja siitä on tullut vähän pelottavakin elementti. Olen iloinen että lasten harrastuksen myötä olen päässyt itsekin merelle mukavassa seurassa ja kauniin ilman saattelemana:)