Vetistä tunnelmaa

Eläinystävyyteni sai ihan uusia ulottuvuuksia kun etanan kanssa tuli turhan läheinen kohtaaminen. Kaveri löytyi töissä lautaseltani salaatin joukosta. Etana ulkoistettiin pihalle, salaatti jäi sisäistämättä. Lautasella etana ehti ennustaa poutaa, mutta sadetta tuli ja kova tuuli myös, niin että illalla jollailua ihailemassa sain nähdä todellista actionia kovan tuulen tehdessä haasteelliset olosuhteet nuorille merenkävijöille. Yksi jolla kaatui ja ensimäistä kertaa kummipoikakin kastui läpimäräksi muutaman läheltäpiti tilanteen seurauksena.
Tässä tyylikästä menoa Jessellä:

Kuvia iltalenkiltä:

Viimeinen työviikko ennen lomaa koetteli kärsivällisyyttä, oli oikeaa epäonnen esikoulua. Pomo ilmoitti että siirryn toiseen työpisteeseen loman jälkeen ja joudun siis eroon ihanista työkavereista. Sain positiivista palautetta ja pyysi siirtämään työskentelytapoja toiseenkin paikkaan, mutta ei se paljoa lohduta. Suorastaan surkeeta:( Muutenkin kaikki tuntui välillä kaatuvan niskaan... Aamulla olivat pyörästä ketjut yön pimeinä tunteina irroneet mystisesti ja puhtaalla tuurilla sain puoli seitsemältä silmät ristissä ne takaisin paikoilleen. Sormet ruosteesta ruskeina ja myöhässä aikataulusta poljin kauheaa vauhtia ylämäet ja kaikki sillä ainoalla toimivalla vaihteellani, tottakai kaikkein raskaimmalla. Lihakset kipeinä eilisestä illasta mietin että kuka hullu päätti lähtiä puoli yhdeltätoista illalla juoksulenkille. Se oli tyhmää, koska kuka hullu jaksaisi siihen aikaan enää venytellä sen jälkeen niin että jalkoina ei olisi seuraavana päivänä kaksi puupökkelöä, en minä ainakaan jaksanut ja sen sain tuntea seuraavana aamuna. Loppusuoralla sain sateen niskaani ja kosteissa tunnelmissa pääsin työpaikalle. Koko päivän paistoi aurinko, kunnes kotimatkalla alkoi yhtäkkiä sataa kaatamalla. Pesua kaivannut takkini ei tarvinnut enää sen jälkeen pesua! (pesin sen silti kuitenkin) Kun kaikkialla muualla paistoi aurinko, satoi kohdallani kaatamalla ja alkoi vielä ukkostaakin. Kaksi varista tuli vastaan sulat sotkussa ja pörröisen näköisinä. Terve vaan kohtalotoverit  sanoin niille, yhtä räjähtäneiltä näytetään. Illalla haettiin poikien kanssa herkkuja kaupasta ja majoittauduttiin sängyn päälle herkuttelemaan ja viisikkoa lukemaan. Alla kuvassa sadetunnelmaa ukkoskuuron keskeltä, auringon paistaessa...

Oikeesti se oli vaan jännää ja hauskaa. Sen taika piilee siinä, että se on vaan leikisti rankkaa ja hiukan hankalaa, oikeastaan ihan harmitonta ja vaan jännittävää vaihtelua. Kotona on ihanaa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja keittää kuppi kahvia. Onnellista suorastaan!

Tänään käytiin sadetta uhmaten Epukan kanssa pyöräilemässä. Under the bridge muodostui pyöräretken keskeiseksi teemaksi, kun sade sotki suunnitelmat. Uitetun koiran olotilasta huolimatta reissu sujui hilpeämmissä tunnelmissa kuin ko. laulussa:) Meillä oli mukavaa ja "taistelutunnelmaa". Tarkoitus oli polkea Ruissalon leirintäalueelle koirien uittopaikalta hakemaan sinne keväällä jäänyttä kaarnalaivaa, mutta kaatosateen yllättäessä jo heti alkumatkasta teimme suunnitelmien muutoksen. Pahaniemen sillan alla syötäisiin eväät ja ruissalon sillan alla juotaisiin retkijuomat ja sitten takaisin kotia kohti.

Kesäloma alkoi! Ihana vapaus jota ei edes usko todeksi tai kykene ymmärtämään... maanantaina ei ole pakko nousta aikaisin ja voin tehdä ihan mitä ikinä haluan. Olen oppinut sen että enemmän saa kun mitään ei toivo tai odota, silloin kaikki on plussaa. Olkoon se sitten epäluuloisuutta tai pelkuruutta, varman päälle pelaamista ainakin, jolloin pettymyksille ei jää sijaa. Koitan asettaa asiat tärkeysjärjestykseen arkena ja kiinnittää huomion siihen mikä oikeasti on tärkeää. En elää huomiselle vaan tässä hetkessä. Ei ihan helppoa. Tällä hetkellä mielessä jotain kummaa levottomuutta. Miten tässä näin on käynytkään:) Sille joka niin oli vannonut ettei mielen malttamattomuudelle tms enää olisi sijaa tässä elämässä. Jospa maalta mielenrauhaa. Hyttysten huiskinnassa ja pusikoissa patikoidessa kunto kasvaa ja kesäloma löytää suuntansa. Mustikoita ei vielä löydy, mutta uimatelineen kanssa kana on kynittävänä. Mitä silläkin koitan taas itselleni todistaa? Sitä että voin uskoa itseeni ja pystyn melkeen:) mihin vaan...


Nellillä kesäinen asenne kohdallaan...

Välillä tuntuu että ihmisillä (ainakin itselläni erityisesti) olisi paljon opittavaa eläimiltä, esimerkiksi hetkessä elämisestä, kiitollisuudesta tai ts asioiden vastaanottamisesta, nöyryydestä, lojaalisuudesta, vaistonvaraisista toiminnoista ja myös itsensä kunnioittamisesta ja rajojen asettamisesta. Erityisesti siinä hetkessä elämisessä ja elämästä nauttimisessa voisin ottaa Nellistä mallia ja mennä nurtsille kieriskelemään:)

Sateinen päivä, syksyistä tunnelmaa. Jo viime yö oli jäätävän kylmä. Eilen lakanoiden vaihdon yhteydessä pussilakanan sisältä poisjätettyä peittoa tuli ikävä, kun muutamaan kertaan heräilin yöllä kylmään. Jos kesällä ei pärjää ilman peittoa, niin miten voi selviytyä tulevan talven pakkasista? Joistakin asioista pitää pitää kiinni jotta elämä pysyy raiteillaan. Edes peitottomista kesäöistä:)

En suinkaan ole vaipunut epätoivoon puutarhaunelmieni suhteen, täällä jopa vihertää jeee... Muurahaispesään istuttaminen ehkä sittenkin kannattaa...

 

Juhannuksena näimme kokosta vain jälkisauhut, kun lähtö vähän venähti yllättävien vessahätien iskiessä nuorisoon. Oli limukka maistunut lapsille vähän liian hyvin. Oli kuitenkin kaunis ja lämmin kesäilta. Lapset viihtyivät kirkon laiturilla leikkimässä. Ollaan saatu kirkon vahtimestarilta lupa käydä kalastamassa laiturilla, mutta on eräs luikerteleva ongelma, kuka laittaa madot koukkuun. Mulle sopii kyllä matojen käyttö, mutta en pysty laittamaan niitä koukkuun. Oliskohan olemassa jotain kaloille maistuvaa herkullista taikinaa...

Karunan kirkko

Seuraavana päivänä oli sateista ja synkkää.

Nellistä on tullut vähän liiankin sopeutuvainen. Hengailee mukana niin huomaamattomasti että on viime viikkojen aikana unohtunut niin kaupungissa kuin nyt juhannuksena maalla ulos yksinään muutamaan otteeseen. Jää pötköttämään maahan kaikessa rauhassa ja on niin hiljaa ettei sitä muista pyytää mukaan takaisin sisälle. Onneksi pysyy nykyään vapaana pihalla eikä lähde omille teille. Vielä vuosi sitten en olisi sellaista päivää uskonut tulevan että Nelli pysyisi pihalla vapaana. Jäniksen ajojahdit jalkakäytävää pitkin on vielä ihan liian hyvin muistissa.
Poni- uskollinen lapsuuden polkupyöräni ja pappan tekemät pihakalusteet, yhä ahkerassa käytössä kaikki. Tammi-puun alla, mitenkäs muutenkaan tammimetsää odotellessa:)

Kävimme kävelyllä kallioilla. Aaduli leikki koiraa Nellin kanssa. Oli meillä mukana kun Innalla ja Teemulla niin paljon maalaustöitä. Tyttöseura tekee pojille ihan hyvää. Mammu ehdotti että olisin loman poikien kanssa hänen luonaan. Talvella, vielä luullessani olevani työttömänä tulevan kesän, olin miettinyt jospa muuttaisin maalle koko kesäksi. Nyt kuitenkin on suunnitelmia täällä kaupungissakin, mutta maaseudun rauha ja mustikkametsät kuulostaa kyllä houkuttelevalta.

Juhannuspäivänä käytiin myös kummisedän mökillä. Oli niin hyytävän näköistä merellä että ei sinne tehnyt mieli. Saunan lämmössä oli ihanaa. Puusaunassa on vain yksinkertaisesti sitä ihan erilaista tunnelmaa kuin sähkösaunassa, tai sitten se on tämä lapsuudesta tuttu yksi ja ainoa "oikea" sauna jossa kaikki tuntuu juuri sellaiselta kuin kuuluukin. Uimisen suhteen tiesin että peli on menetetty osaltani jos jään rantaveteen maleksimaan, joten hyppy laiturin päästä oli ainoa vaihtoehto jos uimaan meinasi mennä. Varmistin tosin ensin serkulta että tuleeko hakemaan jos saan sydänkohtauksen tai jään vaikka jaloista kiinni pohjamutiin... Lupasi tulla:) Kummipojan kanssa hyppien käytiin seitsemän kertaa uimassa (yllätyin positiivisesti itseni suhteen) ja tälläkertaa Aaduli sai taikaisin kun meni silloin muutama vikko sitten arvostelemaan mun kastautumisnopeuttani:) Eipä neiti tarjennut uida ollenkaan. Rohkeasti kastautui kuitenkin, kuten Jonu ja Raisa myös, mutta Epukka ei päässyt veteen asti ollenkaan. Ei auttanut edes kummitädin lupaama rahapalkkio. Toisaalta hyvä että ei ollut lahjoittavissa,on tärkeä kuunnella ja uskoa tunnetta jos se sanoo ettei halua tehdä jotain. Sai palkkion kuitenkin hyvästä yrityksestä!

Jännitysnäytelmä

Tapaaminen perinteiseksi kohtaamispaikaksi tulleella teatterisillalla Raisa-serkun kanssa. Sateen ropistessa hiljalleen kävelimme rantakadun kahvilaan kirjaston suunnalle. Onneksi oli sadetakki mukana.Taivaallista kakkua ja herkullista pikkuleipää, nam! Paluumatkalla pysähdyimme kummastelemaan omituista näkyä joessa. Samalla alkoi sataa kaatamalla. Onneksemme seuraava kahvila oli aivan vieressä. Ihanat kaakaot kermavaahdolla ja viihdykkeeksi jännitysnäytelmä:
Pelastakaa roskis...

Roskis merihädässä

Kivasti kelluu. Ajelehti välillä ihan lähelle rantaakin.

Pelastajat saapuvat: paikalle)

Mission completed!



Viime viikon lauantaina kävimme isäni kanssa Yläneen kirkolla. Ihailimme vanhaa 1700-luvun lopulla rakennettua puukirkkoa ja kävimme muutamalla vanhalla sukuhaudalla. Hautausmaan ruoho oli kosteaa, kangastossut kastuivat ja tuuli puhalsi jäätävästi. Hyytävä tunnelma:)

 

Aikanaan tämä oli kartano, jota eräs sukumme naisista emännöi muutama sataa vuotta sitten. Lapsena isoisäni on joutunut kävelemään turusta tänne asti perheensä kanssa. Sen on täytynyt olla aika rankka juttu pienelle lapselle niissä olosuhteissa.





Viime viikon sunnuntaina kävimme vihdoinkin uimassa ja saatiin kasteltua enemmänkin kuin vain varpaamme. En ollut uskoa todeksi kun pojat pulahtivat veteen samantien. Aadulilta homma kävi kuin vanhalta tekijältä. Itse seisoin paikallani vedessä ja se tuntui olevan jääkylmää. Aaduli tuli sanomaan että ei se voi kestää noin kauan. Kyllä se vaan voi. Mutta sitten kun oli kastautunut, vedessä pystyi uimaan ihan hyvin rauhassa. Tämän kesän ainoa tavoitteeni on hypätä Sarapistossa kolmesta metristä. Viime kesänä kävin siellä korkeuksissa katsomassa, mutta 15 vuotta oli tehnyt tehtävänsä  ja sitä on tullut varovaisemmaksi. Jäi kuitenkin harmittamaan...





Neljä eri poikuetta oli uimassa. Sorsaperheitä kaksi (toiset olivat paljon pienempiä kuin nämä videon räpyläjalat ja myös huomattavasti arempia), yksi mustavalkoinen poikue ja yksi poikue hanhia. Samoin oli muutama muu ihmisuimari ja sauvakävelijöitä. Kaikki ihastelivat söpöjä lintuja. Eläinlapsilla on ihmeellinen vaikutus ihmisiin.

Lapset ovat olleet isoäidillään maalla kuluneen viikon. Nyt ovat kotiutuneet ja ollaan saatu taas vähän elämää tähän huusholliin.

Mitä on elämä ilman lapsia? Se on rauhallinen kävely upeissa ruissalon metsäisissä ja merellisissä maisemissa. Sen jälkeen pitsaa, keksejä, jäätelöä ja iso lasillinen maitoa leffavuokraamon uusimman Sherlock Holmesin tunnelmissa. Niin rauhallista, helppoa ja leppoisaa. Mutta silti jotenkin ihan liian tylsää ja ilotonta, ennen kaikkea: ihan liian hiljaista!!

Hauska puu:)

Tuuli kuljetti purjeveneitä ja niitä oli paljon liikenteessä. Pojat kovasti odottaneet purjehtimaan pääsyä. En tiedä jylläsikö ikävä vai mikä ihmeen purjehduskärpäsen purema, kun soittelivat maalta ja ilmoittivat tulevansa jo edellisenä iltana kotiin jos tulisi mahdollisuus päästä purjehtimaan. Pitäisi kuulemma valmistautua ajoissa. Mietin mitä ihmeen valmistautumista voi olla muutaman tunnin purjehdukselle. Tajusin, että se ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin vaatekaapin räjäyttämistä sopivaa purjehdusasua valittaessa. Niin pahaa jälkeä ei saisi ihmemiehen pommitkaan aikaiseksi:)

Äitini kauhistui kun kuuli että annan lasteni katsoa Ihmemiestä vaikka ikä ei siihen ihan ohjesuositusten mukaan riitä. No, olin sitä itsekin vähän miettinyt ja epäillyt onko ihan viisasta. Itseasiassa pyrin aina välillä miettimään joidenkin asioiden kohdalla että mitä hyötyä jostain on  lapsille, mitä he siitä voivat saada tai oppia, onko jotain kasvatuksellisesti hyödyllistä tai vastaavasti haitallista jne.. Ihmemiehessä oppii ainoastaan sen, että tyttöystävät vaihtuu tiuhaan kun joka jaksossa on uusi ja televisiossa kaikki on mahdollista, esimerkiksi lukon särkeminen laittamalla vettä lukkopesään ja sitten jäädyttämällä sen. Sopii kokeilla toimiiko todellisuudessa, pieniin pettymyksiin kannattaa varautua! Ainakaan ei kannata kiperissä tilanteissa laskea ihmemiehen kikka kolmosten varaan. Töihini tullessaan pojat ehdottivat, että jos tulee kuumat oltavat niin soitetaan Mammu (isoäiti) avuksi! Pienille miehille Mammu taitaa olla oikea ihmenainen:) Nyt oli pojat uitettu, lettuja paistettu ja pikkuautotkin ostettu. Vihreän koppiksenkin (auto) olivat saaneet pestä.
Miksi olet luopunut kaikista periaatteistasi, äiti kysyi. On nämä perhetapaamiset niin rentouttavia ja keskustelun aiheet kevyitä... Joo tiedetään, pientä itsetutkiskelua sopisi harjoittaa:)

Ilahduin kun huomasin pesästä jalkautuneen linnunpoikasen oppineen seuraavana päivänä lentämään (olettaen että se oli yksi ja sama poikanen). Vähän haparoiden, matalalla ja kovasti siipiä räpyttäen pyrähteli. Samana iltana sisaruksetkin olivat päättäneet ottaa esimerkistä mallia ja ainakin viisi linnunpoikaa sain laskettua nurmikolta pusikon reunalta.

Ylhäisessä yksinäisyydessään, tähän ei kaveria mahdu viereen!

Kauniit maisemat iltalenkillä

Maastopyöräily lenkki käytiin myös testaamassa keskiviikkona aamupäivällä. Kaatunut puukin pystyttiin kiertämään kun huomattiin pieni tallautunut polku sen ympäri. Ehjinä selvittiin halki pusikoiden, lukuunottamatta muutamaa uhkaavaa horjahdusta kohti ojan pohjamutia sujui lenkki mallikkaasti. Itseltäni lähtivät ketjut kerran, kun vaihdoin pienemmälle vaihteelle ja ne jumittuivat, mutta sain ne onneksi takaisin rataksen ympärille. Tämä kitisevä vanha maastopyörä ei ole tarkoitettu ihan tällaiseen ajoon. 21 vaihdetta on 18 vaihdetta liikaa mulle. Käytän vain 1, 2 ja 3 vaihdetta, ketjujen tippumisen jälkeen kolmosella mennään. Työmatkapyöräilyssä ihmettelin toukokuun lopulla kun kuuluu niin kauhea meteli takarenkaasta. Ihan hirvittävä krohina. Luulin takalokasuojan hankaavan kumia, mutta sen kiinnittäminen paremmin ei korjannut tilannetta. Lopulta, seuraavana päivänä, kuunneltuani taas krohinaa 12km ja ihmeteltyäni kun jarrutkaan eivät oikein toimi, kävi ilmi että olin vetänyt joustavat "mustekala" tarvaran kiinnitysnaurut jarruvaijereiden yli niin, että käsijarrut jarruttivat jatkuvasti. Jarrupalat olivat kuluneet kokonaan pois ja metalli oli hangannut takarenkaan vanteeseen jo jäljenkin. Autolla, kottikärryllä, polkupyörällä, tietokoneella... niillä kaikilla on selvästi joku inhottava salaliitto mua vastaan ja yrittävät kaikin mahdollisin tavoin hankaloittaa mun elämää (autosta ensin levyjarrut meni, renkaan laakeri, pyörästä jarrupalat, kottikärryistä rengas puhki ja tietokone onkin koko salaliiton pääpahis!).

Pojat olleet mulla töissä kavereina. Euron tuntipalkalla painoivat kaksi kymmenentuntista päivää puoli seitsemästä aamulla alkaen. Kevyt työelämään tutustuminen:) Hienosti auttoivat kattamaan pöytää, pukivat pieniä ja leikittivät, kädestä pitäen taluttivat puistoon. Oli oikeasti iso apu, vaikka olinkin koko ajan vähän varuillani että huomaan heti jos alkavat sählätä keskenään. Hienosti kuitenkin homman hoitivat ja pienet lapset olivat tosi innoissaan isommista kavereista. Pientä kotiinlähdön vaikeutta oli havaittavissa vanhempien tullessa hakemaan! Tänään piti mennä hiekkakuopille uimaan, mutta sen verran rankkaa oli työelämä, että nukahdettiin päiväunille kotiin päästyämme. Herättyämme ilta oli viilentynyt sen verran että tehtiin uusinta suunnitelma eli katsottiin Ihmemies, syötiin ja sen jälkeen mentiin venesataman rantaan kahlailemaan. Pojat olivat keskiviikkona syöneet jäätelöt rannalla pyöräilyn päätteeksi ja keränneet merestä "kultaa". Olivat unohtaneet kultansa rantakalliolle ja niitä halusivat päästä hakemaan. Unohtuivat sinne kyllä taas uudestaan. Koira pääsi siinä samassa rauhalliselle iltaulkoilulle. Silläkin oli ollut rankka päivä. Oli napannut alkuviikosta avatun kissanruokapussin pöydältä ja syönyt sen lähes kokonaan. Vinkui oven takana ja juoksi pihalle kun tultiin kotiin. Vatsa turvoksissa ja kova jano.
Aaduliina oli kesäleirillä jo käynyt meressä uimassa. Oli suorittanut pakollisen uimatestin eli kahlannut niin syvälle että vettä oli rintaan asti ja sitten uinut rantaan. Ihailtavaa päättäväisyyttä! Siitä pojatkin uimainnostuksen saivat ja uhosivat hiekkakuopilla uivansa, mutta jäi nyt sitten nähtäväksi toiseen kertaan. Rannalla pojat leikkivät puulankuilla ja me Aaduliinan kanssa keräiltiin kauniita kiviä. Tuntui että jokaisessa kivessä on jotain hienoa. Jos tekee mieli hankkia jotain uutta, voi mennä kaupoissa shoppailun sijasta rannalle keräämään kiviä. Niihin iskee oikea himo ja niitä on ihan ilmaista kerätä niin paljon kuin jaksaa kotiin kantaa. Lopulta piti evakoida neiti pois rannalta että sinne muutama kivi jäi meidän vierailusta jäljelle:) Kantoi kenkiä kädessä ja jemmasi kivä niihin. Seuraavaksi olis varmaan sukat täyttyneet...

Puolikkaat...

...löysivät toisensa!

Aarteita:)

 Aiemmassa kirjoituksessa mainitsemastani kirjasta löytyy myös mielenkiintoinen taulukko siitä, miten tunne voi johtaa toiseen tunteeseen. Olin ajatellut olla laittamatta sitä tänne missä iloisten tai ainakin valoisten asioitten piti olla pääosassa, mutta en malta olla laittamatta kun on niin hienosti oivallettu ja koottu asian ydin:) Välillä kun jokin tunne ottaa vallan, on hyvä pysähtyä miettimään ja tunnustelemaan että mistä tunne oikein lähti liikkeelle ja mitä sen taustalla on. Joskus huomaan esimerkiksi niinkin yksinkertaisen tunteen kuin epämääräisen kiukun tai ärtymyksen takana olevan erilaisia asioita, jotka vaativat erilaisia ratkaisuja. Sellaisia kiukun takana olevia asioita/tunteita voi olla väsymys, kiire, liikaa hoidettavia asioita, oman tarpeen ohittaminen tai kuulluksi tulemisen laiminlyönti, jonkin oman tunteen huomiotta jättäminen tai kieltäminen tai toisinaan ympäröivien ihmisten vihaisuus vain tarttuu ellei pidä varaansa. Välillä tunteita on vaikea eritellä tai erottaa toisistaan. Luin joskus nuorempana lehtiartikkelin siitä miten epämääräinen ärtyneisyys voi tarttua esim kaupassa vihaiselta työntekijältä ja sen jälkeen kiinnostuin tunnistelemaan tunteita ja laukaisevia tekijöitä niiden taustalla. Tämä taulukko kokoaa hienosti tunteita tunteiden taustalla. Eikä niiden asioiden joihin näitä tunteita liittyy, tarvitse olla aina mitään valtavan isoja tai maailmoja mullistavia, vaan ihan pieniä arjen tapahtumia ja arkisia kohtaamisia. Joskus ihan melkeen huomaamattomia.

Tarvitsemme                        Kohtaamme                    Tunnemme               Muutumme

rakkautta                            petoksen                          pelkoa                       ahdistuneiksi
puolustusta                         nujertamista                      avuttomuutta              vaativiksi
heikkoutta                          hyväksikäyttöä                 epäluottamusta           vältteleviksi
voimaa                               nöyryytystä                      epävarmuutta              teennäisiksi

Puutarhassa ruissalossa käydessämme äitini kertoi vanhasta tarinasta intiaaneilta, jonka oli kuullut radiosta. Hänellä ei ole televisiota, vaan kuuntelee radiosta puheohjelmia.
Tarinassa päälikkö kertoo heimolleen sisällään asustavasta kahdesta koirasta, jotka taistelevat keskenään. Toinen koirista näkee ihmisissä hyvää, voimavaroja, kykyjä, vahvuutta ja onnistumista. Toinen koirista näkee ihmisissä pahuutta, vajaavaisuuksia, heikkouksia, epäonnistumisia ja puutteita. Kun heimo kysyi pääliköltä kumpi koirista voittaa, vastasi päälikkö tietysti sen koiran voittavan jota hän ruokkii.
Samalla tavalla elämässä se lisääntyy mihin kiinnittää huomiota ja mitä asioita, tunteita tms. ruokkii ja mille antaa tilaa. Siksi on välillä ajankäytöllisestikin järkevää miettiä asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen ja miettiä mitkä asiat oikeasti ovat tärkeitä. Miten jaat aikasi, niin jaat sydämesi...

 

Lähitaistelua





Itäneet ovat:)



Pesästä lähtenyt. Olikohan lentoharjoitus vähän epäonnistunut vai muuten vaan aika jalkautua maanpinnalle? Pomppimalla eteni ja äitilintu oksalla kovasti piipitti... Kukkamaan teko saa odottaa nyt muutaman päivän, saavat rauhassa olla. Pitäisi varmaan kuoria koko päälikerros pois ja laittaa uutta multaa, mutta olisi liian työlästä ja kallista.  Lisään kasveja vähitellen ja syksyllä joitain sipulikasveja. Ensi keväänä vasta näen kokonaisuuden ja miten toimii. Ymmärsin että ei ole kiirettä mihinkään tai saada yhtään mitään, kaikki ajallaan pikku hiljaa:)

Pikkuhiljaa kärsivällisyys palkittiin myös remontin osalta, vaikka odottavan aika oli pitkä ja niin se kylppäriremonttikin valmistui. Nyt ollaan muutama viikko nautittu omasta suihkusta ja pyykinpesukoneesta. Muutama päivä sitten konetta päälle laittaessani etsiskelin pesuainepalloa. En ihan heti arvannut mistä tulisin sen löytämään... - Epukan tyynyn alta. Siellä on aina varmassa tallessa kaikki hänen pienet aarteensa eli tärkeimmät legoukot, kynä ja paperia, aku ankkoja ja tällä kertaa myös kevätjuhlia varten paitapusero ihanasti rypistyneenä ja tämä kyseinen pesuainepallo tarkoituksena tehdä siinä laboratoriokokeita mehusta, tussien väriaineesta, vedestä ja syljestä. Jotain limaa oli kuulemma tarkoitus saada aikaiseksi. Hieman on ällöä, pidättäydytään pyykinpesuaineissa:)

Pojat ovat alkuviikon olleet harrastekaverinsa, Juhon, luona kyläilemässä. Maanantaina illalla myöhään kävin heidät sinne heittämässä ja sen jälkeen kävin kartoittamassa Nellin kanssa läheisen sataman luontopolun tilannetta maastopyöräilyyn soveltumiseksi. Talven jäljiltä yksi iso puu on kaatunut polulle tielle niin, ettei sitä pysty kiertämään vaan pyörät pitäisi nostaa yli. Muuten ei ollut pahoja juurakkoja tms. Katsotaan jos joku päivä käytäisiin testiajolla. Vaikutti helpommalta reitiltä kuin vanhan kotimme lähimetsikkö. Tällä viikolla vielä päivä vapaata ja sitten lomaa vasta heinäkuun alusta. Odottavan aika voisi todellakin olla pitkä:) Nykyään aika tosin tuntuu kuluvan kauheaa vauhtia ja tuntuu että välillä meinaa kyydistä pudota... Kesälomalle ei ole yhtään mitään suunnitelmia. Haaveena on vain elää kiireetöntä elämää. Pyöräillä uimaan maauimalaan tai hiekkakuopille kun siltä tuntuu ja viettää jonkin aikaa myös maalla. Mennään ihan sen mukaan minne nokka milloinkin näyttää:)


Luontopolku...

Pihalla ja kotosalla...

Uusia alkuja ...jee alkaa vihertää!

Nosse alkoi laihikselle. Ongelma on se että Elvis vinkuu ruokaa koko ajan ja sitten se syö muutaman  ja lähtee pois, Nosse tulee ja syö kaikki loput. Ja hetken päästä sama uudestaan. Nyt ostin vähemmän maistuvaa kissanruokaa haisevien vastalauseidenkin uhalla ja Jonu teki ruokintalistan johon merkitään kolmesti päivässä kun ovat ruokaa saaneet, muuten ei heru:) Nyt vyötärönympäryys 49cm

Yhä ollaan ystäviä:)

Päiväunilla

Joskus lähelle on pitkä matka...

Menin päiväunille ja pyysin kissoja mukaan pötköttämään:)



Elvis tuli heti vierelle ja hetken päästä pisti maate rapsutuksista ja silityksistä nauttimaan.

Nossen teki selvästi mieli tulla myös, mutta sille lähelle tuleminen on vähän mutkikkaampi juttu...



Elvis pesi itseään...



...ja nautti kanssani isoäitini virkkaaman päiväpeiton päällä makoilusta. Kuunneltiin miten Nosse haki paikkaa minne mennä ja asettua paikoilleen. Kävi vähän syömässä välillä, vaelteli rauhattomana huoneesta toiseen, kokeili olisiko hyvä olla omassa mustassa nojatuolissaan, käväisi olohuoneessa etsimässä nukkumapaikkaa ja taas tassutteli sängyn ohitse. Eipä vaan luonto antanut periksi tulla vierelle. Päätin että odotan rauhassa ja katson miten käy, tuleeko luokse vai ei. Olen oppinut että jos sitä menee hakemaan, niin se vaan ahdistuu ja lähtee pois. Ajattelin että jos se päättää tulla luo, niin ilahdun, mutta jos ei halua tulla tai kykene siihen niin mun on tyytyminen siihen.

No tulihan se sieltä varovasti vierelle jalkopäähän.

Nosse on välillä vähän sellainen erakkomainen ja varautunut, mutta siihen on silti joku sellainen syvempi yhteys ja kiintymys. Hellyyttä se siltikin kaipaa:)

Menin ihan viereen silläkin uhalla että se lähtisi pois, mutta Nosse jäi ja alkoi pestä itseään.

Sitten haukottelua...

Halittava karvakamu vihdoinkin vierellä:)