Viime viikon lauantaina kävimme isäni kanssa Yläneen kirkolla. Ihailimme vanhaa 1700-luvun lopulla rakennettua puukirkkoa ja kävimme muutamalla vanhalla sukuhaudalla. Hautausmaan ruoho oli kosteaa, kangastossut kastuivat ja tuuli puhalsi jäätävästi. Hyytävä tunnelma:)

 

Aikanaan tämä oli kartano, jota eräs sukumme naisista emännöi muutama sataa vuotta sitten. Lapsena isoisäni on joutunut kävelemään turusta tänne asti perheensä kanssa. Sen on täytynyt olla aika rankka juttu pienelle lapselle niissä olosuhteissa.





Viime viikon sunnuntaina kävimme vihdoinkin uimassa ja saatiin kasteltua enemmänkin kuin vain varpaamme. En ollut uskoa todeksi kun pojat pulahtivat veteen samantien. Aadulilta homma kävi kuin vanhalta tekijältä. Itse seisoin paikallani vedessä ja se tuntui olevan jääkylmää. Aaduli tuli sanomaan että ei se voi kestää noin kauan. Kyllä se vaan voi. Mutta sitten kun oli kastautunut, vedessä pystyi uimaan ihan hyvin rauhassa. Tämän kesän ainoa tavoitteeni on hypätä Sarapistossa kolmesta metristä. Viime kesänä kävin siellä korkeuksissa katsomassa, mutta 15 vuotta oli tehnyt tehtävänsä  ja sitä on tullut varovaisemmaksi. Jäi kuitenkin harmittamaan...





Neljä eri poikuetta oli uimassa. Sorsaperheitä kaksi (toiset olivat paljon pienempiä kuin nämä videon räpyläjalat ja myös huomattavasti arempia), yksi mustavalkoinen poikue ja yksi poikue hanhia. Samoin oli muutama muu ihmisuimari ja sauvakävelijöitä. Kaikki ihastelivat söpöjä lintuja. Eläinlapsilla on ihmeellinen vaikutus ihmisiin.