Sunnuntaina illalla laskettiin jolla vesille sen uudessa "kotisatamassa". Eilen illalla oli ensimmäinen yksinpurjehdukseni. Siitä selvittiin kuhmu otsassa, mutta onneksi kuivin nahoin :)

Olin niin jännittynyt, että huomasin koottuani purjeen laiturille valmiiksi, että peräsin ja köli olivat unohtuneet kotiin. Niinpä piti nostaa purje jollaan lappeelleen odottamaan ja ajella kotiin hakemaan puuttuvat varusteet. Jollassa oli vettä ainakin kymmenisen senttiä, mikä piti ensin äyskäröidä pois. Toivon että jolla turpoaisi niin, että vuoto laikkaisi. Soutuvenelaiturin takakiinniitysvaijerin vuoksi masto pitää kiinnittää vasta vesillä, mutta ihan hyvin sain sen kohdalleen nostettua ja ruuvattua kiinni. Siinä sitä sitten istuin jollassa rutistaen laiturin vieressä olevaa tolppaa peläten päästää irti. Viitisen minuuttia siinä taisi vierähtää sisäistä kamppailua käydessäni. Vesi oli niin kauhean likaista ja sameaa. Pähkäilin että jos jolla kaatuukin  tai en pääse rantaan vaan ajaudun kaislikkoon, eikä ole ketään joka mut hakisi. Lopulta päätin että jos meinaan joskus jollailla, niin voin sen ihan hyvin nyt tehdä kun ei se sen helpompaa olisi minään toisenakaan kertana. Rohkeus on sitä että pelkää, mutta siitä huolimatta uskaltaa tehdä. Niinpä sitten irroitin otteeni tolpasta ja ohikiitävän hetken epävarmuutta siedettyäni sain vauhtia peräsintä heiluttamalla. Vähän eteenpäin päästyäni sain purjeeseen vastetta tuulesta ja tunsin oloni jo kotoisaksi.
Itse jollailu sujui hyvin. Sain tuulesta kiinni eri suuntiin mentäessä ja harjoittelin käännöstä vastatuuleen ja myötätuuleen. Joku kankaansuikale täytyy kiinnittää ylös mastoon, niin tuulensuunta olisi helpompi määrittää. Nyt oli välillä sellaista hakemista. Myös sellaiset villalangat haluaisin purjeeseen, jotta saan purjeen kiristettyä juuri sopivaksi. Vaikka hyvähän se olisi oppia arvioimaan skuuttiköyden kireyttä pelkän tuntuman kautta.  
Kaksi pientä sattumusta kävi ja toisen seurauksena tuli golfpallon puolikkaan kokoinen kuhmu otsaan. Ensin kesken käännöksen skuuttiköysi irtosi puomista. Ei mulle ollut tullut mieleenkään tarkistaa solmujen pitävyyttä. Käänsin vastatuuleen ja sain eteen kurkottaen kiinni puomista ja kiskottua sen lähelle niin, että yletyin solmimaan köyden siihen takaisin umpisolmulla. Ehkä pitäisi aloittaa solmunteon opiskelu kun umpparilla ja rusetilla ei vesillä taida olla paljoa luotettavuutta! Lopetellessani jollailua pääsin purjeella laituriin helposti. Sidoin jollan kiinni oman laiturin  viereiseen (jossa ei ole takavaijeria siinä kohtaa), irroitin maston&purjeen ja nostin ne laiturille. Sitten peräsimellä ja yhdellä kumiveneen  melalla sain selviydyttyä omalle paikalleni. Lähtiessä jolla oli ollut laiturissa sivuttain ja nyt tein sen virheen että luulin voivani kiinnittää sen kohtisuoraan paikalleen kuten soutuveneet olivat. Seisoin ihan keulassa yrittäen nostaa painavaa köliä laiturille. Epävakaa paino liian edessä oli huono juttu ja jolla meinasi keikata ja lensin pepulleni kölin pudotessa suoraan päähäni. Uskomatonta tohellusta ja varmasti niin hullun näköistä. Ainoa ajatus oli veneen keikatessa, että tuonne likaiseen veteen en aio mennä ja sain siirrettyä painon toiselle laidalle vaikka sitten pyllähdinkin. Ei kuhmu haitannut, tunsin vain syvää kiitollisuutta että pysyin veneessä:) Yön nukuin kylmäpussi otsalla ja tänään kuhmu on laajentunut vähän, mutta laskeutunut huomattavasti. Teki lapsiin tänään suuren vaikutuksen töissä kertoessani olleeni eilen illalla veneilyonnettomuudessa:) Todella surkuhupaisaa tämä mun touhu! Onneksi itse jollailu meni niin hyvin, ettei mitään pelkoa tullut ja nyt tiedän olla tarkempi rantautumisessa.
Illalla poimin vadelmia ja punaherukoita. Keitän niistä mehua talvella, jos vaikka olisi hyvä lumitilanne ja pääsisi hiihtämään tai pulkkailemaan.

Luulen että mun on toistaiseksi vähennettävä tätä kirjoittelua tänne, jotta jää elokussa enemmän aikaa iltaisin tälle uudelle jännittävälle harrastukselleni ja myös uutta taulua olen ajatellut alkavani pitkästä aikaa maalata. Syyskuussa alkaa tanssitunnit ja olen myös harkinnut englanninkurssin aloittamista, jotta joskus tulevaisuudessa olisi paremmat lähtökohdat jatko-opiskelua ajatellen tai jos lähden ulkomaille vapaaehtoistyöhön. Siinä kotimaisessa on useampia koulutuksia nyt syksyllä ja haluan niihin riittävän voimavaroja ja prosessointikykyä, koska on upea tilaisuus päästä niihin osalliseksi. Työn puolesta olin yhdessä koulutuksessa taannoin ja tässä alla mielenkiintoisin otos sieltä:  

Aivot ja sosiaalinen vuorovaikutus (David Rock 2010)
Status - tarve tulla arvostetuksi, sosiaalinen "nokkimisjärjestys", näkemys omasta paikastamme suhteessa muihin.
Certainty - ennustettavuus ja turvallisuus, kyky ennakoida tulevaa. Koettu epävarmuus heikentää muistia, haittaa suorituskykyä ja vaikuttaa epäsuotuisasti kykyyn olla läsnä tässä hetkessä.
Autonomy - autonomia. Tunne siitä, että voimme vaikuttaa asioihin ja tehdä valintoja.
Relatedness - yhteenkuuluvuus. Turvallinen yhteys ympärillä oleviin ihmisiin; Sosiaalinen kipu, kuten ulkopuolelle jäämisen tunne, aktivoi samat aivoalueet kuin fyysinen kipu.
Fairness - oikeudenmukaisuus. Haluamme tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus aktivoi samat aivoalueet kuin fyysinen kuvotus.

"Sopivaa ajankohtaa odottaessasi se menee ohi" - teepussiviisautta tämän päiväisestä teepussista töissä.