Autoa ajetaan varovarovasti, ettei kaatuisi kallis lasti...

Lapset ovat tyytymättömiä autoomme. Liikkuminen liikenteessä on loputonta ympärillä näkyvien autojen ihailua, vertailemista, kommentoimista ja valitsemista, minkä sä ottaisit? Olen oppinut hienosti tunnistamaan eri automerkkejä ja niille tyypillisiä tunnuspiirteitä esim. korinmuotoilua, valojen muotoa... Nykyään autot ovat siis  Fiateja, Audeja, Opeleita tms. eivät vain ja ainoastaan punaisia, sinisiä tai muun värisiä, kuten ennen olisin tyytynyt kuvailemaan autoa kysyttäessä millainen auto jollain on.

Lapset olivat saaneet jokin aika sitten päähänsä, että jos löytää viinirypälerasiasta pienen viinirypäleen niin saa toivoa ja se toive toteutuu. Olimme kaupassa ja pojat halusivat välttämäti rasiallisen niitä. Olivat järkkymättömiä asiassa, vaikka yleensä antavat mankumisissaan periksi jos kieltäydyn ostamasta jotain. Ihmettelin myös vähän heidän viinirypälehimoaan, kun olimme juuri kummityttöni perheen luona syöneet niitä vatsat täyteen. Ostin kuitenkin rasian ja kotona pojat olisivat heti halunneet syödä ne. Kielsin ensin, koska ajattelin vatsan kipeytyvän sellaisesta rypäleiden hyökkäyksestä, mutta annoin sitten periksi. Pojat innoissaan söivät koko rasian. Lähdettiin sen jälkeen yläkertaan nukkumaan ja yläkertaan heidän huoneeseensa päästyämme alkoi kauhea itku. Selvisi että olivat halunneet viinirypälerasian kaupasta, koska se oli täynnä PIENIÄ viinirypäleitä. Ja olivat syöneet ne kaikki, jotta toiveet varmasti toteutuisivat. Olivat toivoneet että heidän huoneessaan olisi ollut meille uusi auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan Ferrari. Tai sitten jos ei autoa valmiina, niin sitten sitä varten tyynyn alla iso kasa seteleitä että voitaisiin ostaa Ferrari. Voi sitä surkeutta kun elämän realiteetit tulivat vastaan. Niin vähän on taikaa tässä tavallisessa elämässä! Liian harvoin käyvät toiveet toteen. Selitin että meillä on juuri sellainen auto kun tarvitaan ja on hyvä juuri tässä elämäntilanteessa. Takakontti on iso jotta koirat mahtuvat kyytiin, tummennukset ettei tule kuuma takapenkillä ja isot jalkatilat, pöydät takana jne. Tyytyivät vastaukseen, mutta haaveilu jatkuu.

Pidin kyllä itsekin enemmän entisestä Avensiksestamme, mutta oli pakko vaihtaa se toisen koiran tultua meille. Nelli oli poikien jalkatilassa kippuralla ja Nita oli etupenkillä jalkatilassa. Oli siis tosi ahdasta. Avensis oli paljon vakaampi ja otti kurvit paremmin, kiihtyi nopeammin. Tämä nykyinen tuntuu kiikkerältä tiukoissa mutkissa ehkä siksi kun on aika korkea ja huutaa jo yli 100km/h mentäessä eli 120 ei ole enää kovin miellyttävää. Ei tule siis hurjasteltua ja muutenkin turvallisuus on itselleni tärkeintä ja kävin lueskelemassa törmäystestien tuloksia kun autonvaihto oli ajankohtaista. Myös taloudellinen ajotapa on tärkeä eli moottorijarrutus ja kierrosten pitäminen matalana. En pidä jarruttelusta ja kaistan turhasta vaihtamisesta. Jostain luin halutun ajonopeuden saavuttamisen kohtalisen nopeasti olevan taloudellista myöskin. Volkkarin Passatti farmari täysautomaatti  (muutaman vuoden vanha) on ollut upein ajokokemukseni, en tiennyt että auto voi tuntua sellaiselta. Se vaan lipui eteenpäin kuin joku valtamerialus ja silti höyhenen kevyesti ja pehmeästi. Siinä oli joku sporttivaihde ja lähti tosi hyvin liikkeelle sillä, mutta oli kierroksetkin sitten korkeella...

Syksy

Lapset kysyivät, mistä vuodenajasta pidän eniten. Sanoin että pidän kaikista kun aina riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Tänään haravoitiin iltapäivällä vähän vajaan tunnin verran. Lapsilla (J ja P) oli hauskaa, juoksivat kilpaa (fiksuna kaverina poikani antoi pienemmän voittaa), yksivuotias peitteli itsensä vaahteranlehdillä ja ilmoitti kääriytyvänsä niihin, poika haki myös lumilapion lehtien siirtämistä lehtikasaan varten ja keksi vetää siinä pikkuista ympäri pihanurmea. Oli siis iloa ja yhteishenkeä!

Ennen

Jälkeen on ihana nähdä saaneensa jotain aikaiseksi, jotain konkreettista. Sellaista on lastenkasvatuksessa vaikeaa nähdä. Parasta on että puussa on vielä niin paljon lehtiä että pian joutuu haravoimaan uudestaan, ellei sitten taloyhtiön lehtipuhaltelijat ehdi ensin asialle. Ollaan naapureitten kanssa yritetty pitkin syksyä vähän haravoida kun muuten tuuli kuljettaa lehdet omille etupihoille.  Koivut ovat jo kokonaan tiputtaneet lehtensä.

Kaksi pelargoniaa. En raaskinut heittää kesäkukkia pois, mutta en jaksanut kastella niitä ja näin miten riutuivat. Jatkuva huono omatunto. Onneksi keksin istuttaa ne lehti"tunkiolle" ja siellä ovat näyttäneet hyvin viihtyvän. Kuukautta myöhemmin ovat nupuilla eli jaksavat kukkia vielä.

Sain lasten koulukaverin äidiltä kaksi valtaisaa kurpitsaa. Lapset lupasivat kaivertaa ne halloweeniä varten. Meinaavat kutsua vain tyttöjä vieraaksi!

Naapurin kuusivuotias kertoi, että nämä ovat metsähiiren syömiä käpyjä. Orava jättää jäljelle enemmän, näissä metsähiiren jäljiltä on vain kova ranka.

Mietin mitä jään kaipaamaan eniten jos muutamme asuntoon jota meille on tarjottu. Eniten jäisin kaipaamaan läheistä metsikköä. Se on niin upea paikka ja lähellä, jolloin sinne on mahdollista päivittäin päästä. Toiseksi eniten jäisin kaipaamaan naapureita. He ovat kaikki todella kivoja ja aina moikataan ja jutellaan kaikkien kanssa. Toisten kanssa vaihdetaan vain muutama sana tai kommentti, mutta monien kanssa jutellaan pidempäänkin. Vastapäätä asuu tosi kivat naapurit, joiden kanssa on iltaa istuttu ja risteilylläkin käyty ja myös sivulla asuu toisessa talorivissä kaikissa neljässä asunnossa tosi mukavat perheet. Pihalla on parhaimmillaan ollut omien lasten lisäksi kaksitoista kaveria, siinä oli elämää pihan täydeltä. Osa naapurien lapsista on tullut todella tutuksi ja varsinkin pienempinä he usein istuivat seuranani etupihalla ja eräs pikkuneiti tuli välillä meille ihan vaan mun seuraksi jutustelemaan kun kokkailin samalla. Heidän kanssa on hauskaa hassutella ja meillä on ollut muutamia aika hyviä vesisotiakin. Muutenkin olemme aika vahvasti aseistautuneita tässä pihapiirissä. Löytyy tussaria, pistoolia montaa eri kokoa ja mallia, jousipyssyä, imukuppi-vaahtomuovipyssyjä, haulikkoa, avaruuspistoolia ym. Takapihan metsikköön katsoessa iltapäivällä näkyy usein juoksujalkaa pakenevia pyssymiehiä, välillä käsiraudoissa talutettavia pahiksia ja kaikenlaisia muitakin sotatilanteita. Täällä elämä ei ainakaan ole tylsää:)

Paras tai pahin lasten tempaus tapahtui reilu vuosi sitten loppu kesästä. Olin ulkoiluttamassa koiria parkkipaikan vieressä pikaisella pissatuksella noin kymmenen minuuttia. Lapset jäivät leikkimään kahden naapurinpojan kanssa. Kun tulin taikaisin pihatielle, vastaan tuli toinen pojistani valtaisa keko vessapaperia sylissään. Edes kasvoja ei näkynyt sen takaata. Tiedusteli minne hän tämän kasan laittaa. Neuvoin viemään roskikseen. Olivat koittaneet tehdä hänen veljestään muumiota, mutta ei ollut onnistunut kun vessapaperi oli katkennut liian usein. Pihalle päästyäni vastaan juoksi toinen poika sakset kädessä. Olivat muumioinnin jälkeen hakeneet villalankaa sisältä ja köyttäneet epäonnistuneen muumion katulamppuun kiinni. Muumio oli karannut ja hakenut sakset sisältä ja leikellyt langanpätkiä ranteistaan ja muutenkin ympäriltään ympäri pihaa, niin että niitä sai keräillä sieltä vielä pitkään sen jälkeen. Ennen tätä kaikkea he olivat yrittäneet rakentaa lauttaa. Olivat saaneet aiemmin ylimääräisiä metrin pituisia lautoja majan rakennusta varten. Olivat hakeneet sisältä yleisliimapullon ja yrittäneet liimata lautoja yhteen lautan tekemiseksi. Tällainen kaaos siis oli vastassa pihalla. Lauttaa olivat rakentaneet juuri tässä tänään haravoimallani yhteisellä piha-alueella, jossa kasvaa nurmikkoa. Liimaa oli mennyt niin paljon maahan, että siinä kohdassa ei edelleenkään kasva ruohoa (näkyy muuten haravoinnin jälkeen kuvassa vaahteran takana oikealla)...se vähän harmittaa. Oli siis tuhoa, hävitystä, kaaosta, sekasortoa ja sitten taas toiselta kannalta katsottuna todellista tekemisen meininkiä, iloa, kekseliäisyyttä ja luovuutta. Ei voinut kun nauraa! Sanoin ainoastaan että sakset kädessä ei saa liikkua eli ne pitää antaa pois, muuten hyvä meno kunhan lopuksi siivoatte jälkenne.

Laitoin juuri hetki sitten lapset nukkumaan. Saavat valita iltasadun tai iltalaulun välillä. Satuna luetaan usein Viisikkoa tai jotain muuta vastaavaa nuorten kirjaa. Lauluina on ollut heidän syntymästään asti olleet vakkarit, joko Sininen uni tai Korpikuusen kannon alla. Näihin molempiin on omat pienet muutokset. Joka kerta he valitsevat mikä eläin tai hahmo laulussa on päähenkilönä. Sinisessä unessa esim siili tepsuttaa ovesta sisään ja tassuttelee kaapin taa. Sillä on unilakki ja sininen yöpuku, siilien unimaahan se pikkusiilit autolla vie jne. Korpikuusen kannon alla oli tänä iltana pikku sonnin kolo, siellä on koti ja siellä on peti ja pikkusonnilla pehmoinen olo. Heillä ei ole mitään vaikeuksia kuvitella pikkusonnia kannon koloon:) Kertosäkeessä pitää laulaa että esim juuri sonnit soittaa salolla, pikkuinen sonni iloisena tanssii kirkkaalla päivänvalolla. Lisäksi äidin pitää sellainen sonni suostua ottamaan ja uskoa että pikku sonni on ihana. Hyvä muistiharjoitus muistaa aina mistä eläimestä on laulamassa ja sovittaa sanat ja laulujen asiat siihen sopivaksi.

Lasten tekemä "lumilyhty" tuikkupurkki

Iltojen pimentyessä on taas ilo sytyttää kynttilä palamaan iltapalan ajaksi. Miten paljon tunnelmaa niin pieni tuli voikaan luoda. Pojat haluavat aina sytyttää kynttilän. Hommasin sitä varten pidempiä tulitikkuja ettei sormet pala. Innostuivat tästä touhusta vuosi sitten olleen partioleirin jälkeen, missä olivat harjoitelleet sytyttämistä. Parempi sytyttää kaksi kynttilää, muuten tulee taistelu kumpi sen saa puhaltaa sammuksiin...

Pitäisi oikeastaan mennä nukkumaan, mutta keitinkin kahvit. On ihanaa istua rauhassa kun kukaan ei häiritse ja lapset ovat kerrankin hiljaa kun nukkuvat. Ainoastaan koirat välillä kuorsaavat tuossa lattialla ja kissa kolistelee kun hakee parempaa nukkuma-asentoa ikkunalaudalla tietokoneen takana. Se nauttii, kun tietokone lämpenee. Nita seuraa uskollisesti huoneesta toiseen ja pistää maate jalkojen juurelle, olin sitten tässä koneella tai keittiössä hellan edessä kokkaamassa tai täyttämässä astianpesukonetta. Maanantaisin teen koirien kanssa pitkän lenkin jo aikaisemmin illasta. On mukavaa kun saa loppuillan olla rauhassa kotosalla, eikä tarvitse alkaa yhdeksän aikaan illalla lähtemään enää lenkille.

Luin juuri seuraamaani blogia. Silja löytää mielenkiintoisia aiheita ja saa kommentointia aikaan, itsekin oikein innostuin vastaamaan. Nolottaa vähän kun tuli kauhea vuodatus:)  On tämä elämä täällä niin "piiri pieni pyörii" -touhua, että kaipaa aikuista vuorovaikutusta ja ajatuksenvaihtoa. Seurailen myös Pientä elämää etsimässä -blogia ja Meijerielämää-blogia olen myös käynyt välillä säännöllisesti lukemassa. Löysin myös mielenkiintoisia matkablogeja. Haluaisin itsekin päästä pohjoiseen, erityisesti Inarissa olisi mukavaa käydä koska se oli kutsumanimeni teini-ikään asti. Kolarissa ja Muoniossa olen käynyt aikaisemmin. Haaveilen koiravaljakkoajosta. Ehkä se täytyy toteuttaa ihan itse ja valjastaa nämä kaksi karvaturriani pulkan eteen lumen tultua! Upeita kuvia on myös monessa blogissa, uskomattomia paikkoja maapallolta löytyy.

Ihanaa, syysloma ja viikonloppu! Mahtavaa saada puuhailla rauhassa omien lasten kanssa. Ollaan oltu ihan rauhassa kotosalla ja nautittu hyvästä ruuasta ja yökylässä olleen äitini seurasta, käyty luistelemassa, kirjastossa halloween askartelussa, pururadalla ja metsässä pyöräilemässä ja lasten partiokaverin luona. On tosi mukavaa kun lasten harrastuksen myötä olen saanut itsekin uuden ystävän lasten kaverin äidistä.

Sateiden myötä pururata on muuttunut pehmeäksi, huomasin etteivät jalat kipeydy juostessa kun alusta on tarpeeksi pehmeä. Kuvassa toinen omista pojistani naapurinpojan kanssa. Sisu kasvaa kun työtää pyörää jyrkkää mäkeä ylös ja rohkeus kasvaa kun uskaltaa aina vähän lujempaa laskea mäen alas.

Tasapainoilua liukkaiden juurakoiden ja kivien keskellä

Yllättäviä esteitä. Niistäkin selvittiin kaverusten yhteistyöllä: yksi pyörä kerrallaan yli toisen ottaessa vastaan.

Lainattiin lasten kanssa leffa kirjastosta ja katsottiin se eilen illalla herkkujen kera. Aivan mahtava!! Paras näkemäni elokuva pitkään aikaan. Lämpimästi voin suositella, kannattaa katsoa...

Kaksin on kivempaa

Koiratkin ovat halunneet vähän irrotella näinä päivinä kun ei ole ollut hoitolapsia ja ovat saaneet vapaasti oleskella alakerrassa koko päivän. Ovat tehneet ryöstöretkiä kahdenkesken jäätyään. Kirjastoreissun aikana olivat ryöstäneet keittiön pöydältä myslipussin ja repineet sen palasiksi. Tänään lattialta löytyi Lauantai-karkkipussi ja kaksi tikkariakin oli maistunut herkkusuille. Mutamönkijä-koiramme on alkanut nauttia mutaa myös sisäisestikin. Metsässä on savista liejua oleva kohta, mitä Nita innoissaan maiskuttelee. Ehkä se tuo sisäistä kauneutta jos kerran mutanaamio tuo ulkoista kauneutta:)

Lisko

Kävelin ojanreunustaa menevää kävelytietä pitkin. Maassa oli pieni lisko aivan liikkumattomana. Luulin aluksi että se oli kuollut, mutta huomasin sen silmien liikkuvan. Nostin sen ylös asfaltilta ja se oli ilmeisesti kylmästä kohmeessa ja jähmettyneenä. Pysyi ihan paikallaan sormella, silmät vain liikkuivat. En ole varma olisiko ollut vesilisko kun jalat olivat aika isot, mahdollisesti räpylät. Koirat alkoivat vetää kun toisia koiria tuli vastaan, eli tuli kiire laittaa pikkukaveri turvaan. Nopeasti piti tehdä valinta sijoituspaikasta veden ja kuivanmaan välillä. Laitoin ojanpientareelle lähelle vettä. Mahtaakohan selvitä talvesta. Oli tosi suloinen:) Jos olisi ollut pieni purkki mukana niin ehkä olisi lähtenyt kotiin mukaan... ;)

Messuilua ja kaffettelua

Viime perjantaina kävin messuilla miehen veljen vaimon, Innan, kanssa. Oli mukavaa kierrellä ja ihastella kauniita käsitöitä, katsella ihmisiä ja käydä rauhassa kahvilla. Kävimme myös kuuntelemassa yhtä luentoa ja Inna kävi selvännäkijällä. Onnen sanat-purkista sai nostaa pienen mietelause kääreen. Omassani luki: "Sellaisen ihmisen löytäminen, joka samaistuu tunteisiimme ja kokemuksiimme on maailman suurin onni".

Ihana ja kauan kaivattu löytö messuilta: uusi kännykkäkotelo. Vanha virkattu malli ei pysynyt enää kiinni ja puhelin teki ihan liian usein ilmalentoja.

 

 

 

 

 

 

Illalla tapasin serkkuni Raisan kanssa kuudelta Teatterisillan kupeessa ja suuntasimme Cafe Fontaanaan. Ensin etsittiin kahvilistaa ja pyörittiin ympäri tiskin reunustaa, mutta seinällä tiskin takana näkyi vain liitutaululle kirjoitetut ruokalistat. Aikamme vaellettua ja pyörittyä ympäriinsä meille vinkattiin kahvilistojen olevan selkämme takana seinällä. Cafe mochaccino kuulosti mielenkiintoiselta. Jälkimmäiset c-kirjaimet oli kirjoitettu aika huonosti niin että ne näyttivät ihan L-kirjaimilta. Niinpä tiedustelimme cafe mokkalliinoa:) Sen voisi ennemmin kirjoittaa mochazzino, koska sillä tavalla se kuulemma lausutaan...  Siinä oli kahvia ja kaakaota. Valitsin sellaisen ja Raisa otti cappuccinon, jota päätimme alkaa kutsua tästä eteenpäin cappulliinoksi:). Oma kahvini tuotiin lasissa ja piti sitten vielä kokeilla sitä ja todeta ihmetellen että "On se lämmintäkin!". Lopuksi voitiin vain todeta, että taidetaan käydä vähän liian harvoin ulkona kun ei enää osata edes kahvintilausta:) Käytiin vielä myös Sham Rock Cafessa ja siellä valittiin tuttu ja turvallinen tavallinen maitokahvi.

Läheisellä pellolla on aina lintuja kun menen siitä ohi maanantaisin ja keskiviikkoisin seurakunnan lasten kerhoon mennessämme. Lapset alkavat hyvissä ajoin huutelemaan titityy titityy, tulkaa linnut tänne, missä te olette. Ensin oli vaan ruskeita lintuja viisi, naaraita siis ilmeisesti. Nyt on kuitenkin muutama naaras ja kolme uroslintua. Onko osa naaraista hävinnyt vai onko urokset vasta nyt saaneet värityksensä? Ovat varmaan tämän kesän poikasia. Keväällä näin ehkä tämän samaisen lintuperheen ylittävän tietä. Emo meni edellä ja meinasi jäädä auton alle. Poikaset olivat viisaampia ja jäivät odottamaan liikenteen hiljentymistä. Pojasta se polvi paranee...

Muutto mielessä. Onko tässä tuleva kämppikseni? Espanjasta tuotu Anja. On tainnut siellä espanjan auringon alla tottua paistattelemaan päivää päivänvarjon alla. Täällä suomessa sateenvarjo on käytännöllisempi varustus. On sellainen seurailija luonteeltaan.

Väijytys portaikossa... Pattitilanne.

Elämässä on asioita jotka muodostavat kahleita, aiheuttavat hukkumista ja turhaa luopumista. On asioita ja ihmisiä, jotka tukahduttavat palavaa liekkiä sammuksiin. On kuitenkin myös asioita, jotka ruokkivat tulta ja pitävät liekkiä palamassa. On asioita jotka ovat kauniita kuin auringonlasku tai lupaavia kuin aamunsarastus. On pieniä hetkiä, jotka ovat kuin lumihiutaleita. Hetkiä, jotka leijailevat ilmassa ja ovat jo seuraavassa hetkessä kadonneet. Ja sitten on tähdenlentoja, toiveita...

Mökillä lapsena

Viisaita sanoja

Tässä muutama runo jotka löysin kirjoista laatikoita siivotessa...

Marja Mattlar:

Jos sinä olet saari
niin minä olen vene,
joka liukuu luoksesi vääjäämättä.
Jos sinä olet aalto,
niin minä olen ranta,
joka kutsuu sinua lakkaamatta.
Mutta milloinkaan en ryhdy sinua muuttamaan
vapaata lintua paikalleen sitomaan koskaan.
Jos sinä olet läsnä
niin minä olen hiljaa
ja kuuntelen sinua keskeyttämättä.
Jos sinä olet kaukana
niin minä elän silti
ja kuljen sinua itkemättä.



Pekka Kainuulainen:

Sinä olet nainen,
sinä olet kuu.
Minä olen mies, katajapuu.
Meillä on tehtävä,
molemmilla.
Minä vartioin vuorella tällä,
sinä partioit radalla kiertävällä.
Sinun huultesi hillitty hiljaisuus
käy käskynä yksin mulle.
Minun varteni jäntevä
kestävä on
yli yön kylmän vartioin.
Sinua minä rakastan
vuorella korkealla,
sinä rakastat
minua korkeammalla.
Sinä olet nainen,
sinä olet kuu.
Minä olen mies,
katajapuu.


Edith Södergran (1892-1923):

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
Olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
Olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
Olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
Olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni,
Olen veren kuiske miehen korvassa,
Olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
Olen uusien paratiisien portinkilpi,
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä,
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
Olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja...

Miau!

Jos olisin kissa... Voisi auringonpaisteessa heittäytyä keskelle pihanurmikkoa kellimään, kieriskellä oikein kunnolla ruohikossa. Naapurit eivät yhtään ihmettelisi että mikä sille oikein on tullut, auringonpistosko. Voisi vähän maistella ruohoakin, miltä se oikein maistuu. Kun on tylsää niin voisi vain mennä ja huitaista sopivan pikkuesineen alas kirjahyllyltä. Kuunnella miten mukavasti se kolahtaa lattialle ja ehkä muodostaa mielenkiintoisen kuvion sirpaleista. Niitäkin voisi sitten vielä vahän potkiskella tai läpsiä tassuilla. Kun väsyttää, voisi vain käpertyä sohvan nurkkaan tai ryömiä sohvan alle ja nukahtaa. Kun on levoton olo, voisi juosta portaita ylös ja alas ja hyppiä sohvan selkämykselle. Kun kaipaa jännitystä, voisi leikkiä nuorallatanssijaa ja kiipeillä portaiden kaiteita pitkin. Tasapainoilla kolmen metrin pudotuksen päällä tietäen että jaloilleen puotaa jos askel lipsuu. Kun on yksinäistä ja paha olla, voisi vain mouruta sen kaiken kurjuuden ulos. Sen jälkeen olla taas tyytyväinen elämään ja itseensä, eikä kukaan paheksuisi että mitä se oikein valittaa. Jos olisi kissa ei tarvitsisi ujostella, voisi vain mennä ja sanoa että olet mukava, saanko vähän kiehnata sinua. Kehrätä merkiksi että viihdyn kanssasi. Voisi nuolaista kerran että tietää olevansa kiva:) Olen kuitenkin vain ihminen. Elämä on turvallisempaa niin... ja paljon tylsempää.

Lapsena paras ystäväni oli kissa jota työnsin nukenrattaissa kaupunkia halkovan joen rannalla, puin nukenvaatteisiin. Muistan erään kerran kun joku mummo tuli jokirannassa vastaan ja kysyi, saako nähdä millainen nukke siellä vaunuissa on. Oli mummolla hämmästynyt ilme kun vaunuissa olikin kissa!

Minni Manninen

Suuria suunnitelmia

Talon ovesta ulos astuessa noin hehtaarin tontti levittyy edessä, pelto täynnä kasvua. Nyt vielä pientä, mutta kahdenkymmenen vuoden kuluttua jo selvästi näkyvää kasvua. Jotain josta tulee suurta ja mahdollisesti satoja vuosia kestävää. Sellaista mikä vaatii pitkäjännitteisyyttä, malttia antaa tarvittava aika.  Vaatii rohkeutta ja kärsivällisyyttä laittaa alkuun jotain niin suurta ja hidasta. Mielenkiinnolla katson mitä pellolle kehittyy. Vielä muutama vuosi sitten taimet olivat noin 10cm korkuisia. Pelto oli täynnä puukeppejä merkkinä taimista ja kanaverkot ympärillä kehikkoina. Mökkiläiset kyselivät että mitä ihmettä tuolla pellolla oikein on. Siellä on äitini pellolle kasvava tammimetsä. Joukossa muutama vaahtera, saarni, pihlaja, kataja, ruusu ja mänty. Taustalla pieni koivikon alku. Niitä taimia on kerätty milloin mistäkin. Osa kaivettu Turun lähiseutujen metsistä, ostettu kasviteteellisestä puutarhasta, saatu lahjana sukulaisilta, osa pihan omien tammien jälkeläisiä...

Tässä, jotta muistan miten pienestä voi tulla jotain suurta...

Tuijotuskilpailu tulevassa tammimetsässä

Peltokävely auringon laskiessa

Katajan taimi. Katajat voivat elää 1000 vuotta.

Yksi pienimmistä tammentaimista

Vaahtera

Äidin kissa Välkky. Vähän vajaa vuosi sitten ensilumen laskeuduttua maahan, näkyi maassa pieniä kissantassun jälkiä. Kissa oli ollut leikkimökissä ja puuvajassa. Kierteli useamman päivän pihapiirissä. Puuvajassa oli niin kylmä että vesi jäätyi öisin. Äiti soitti naapureille ja kyseli onko keneltäkään kissanpentu hukassa. Ei ollut. Oli siis ehkä läheisen maalaistalon kissojen pentuja, mutta kukaan ei sitä kaivannut itselleen. Äitini sai narulla leikkimällä houkuteltua kissan perässään saunalle ja vetäisi toisella narulla saunan oven kiinni. Niin löysi Välkky itselleen kodin.

Tässä Pam Pam, entinen kissani joka päätyi äidilleni lasteni syntymän jälkeen. Pami on eläinsuojeluyhdistyksestä ja stressaantui lasten syntymän jälkeen niin että alkoi pissailla sisälle. Nyt on hiirten kauhuna maalaiskissana. Olen ehdottomasti kissaihminen. Niihin on joku syvempi yhteys. Onhan paras ystäväni ollut joskus kissa:) Pidän myös koirista, mutta niitä olen vasta nyt opetellut ymmärtämään ja niiden maailma on ihan vieras ja vaikeasti ymmärrettävä. Kissat ovat ehdottomasti luonteeltaan itseäni lähempänä. Voin hyvin kuvitella eläväni joskus ilman koiraa, mutta uskon että kissoja tulee aina olemaan.

Isoisän vene  Rantasaunan laiturissa

Näkymä mennen ajan kylästä

Maitolaituri-leikkimökissä kokattiin herkullista kalakeittoa...

Vintiltä kannettiin pahvilaatikoita ulos pihalle ja löytyi paljon vanhoja vaatteita, jotka taas mahtuvat päälle. Ihanaa:) 

Laatikosta löytyi myös muistojen vuoksi säilöttyjä tavaroita, kuten isän puolelta isoisän siskon juhlakengät ja iltalaukku.

Korkokenkäsandaalit aitoa käärmeennahkaa. Ovat yli 50 vuotta vanhat. Yhden kerran olen niitä jalassani pitänyt:)

Some love? 

My love:)