torstai 20. lokakuuta 2011

Messuilua ja kaffettelua

Viime perjantaina kävin messuilla miehen veljen vaimon, Innan, kanssa. Oli mukavaa kierrellä ja ihastella kauniita käsitöitä, katsella ihmisiä ja käydä rauhassa kahvilla. Kävimme myös kuuntelemassa yhtä luentoa ja Inna kävi selvännäkijällä. Onnen sanat-purkista sai nostaa pienen mietelause kääreen. Omassani luki: "Sellaisen ihmisen löytäminen, joka samaistuu tunteisiimme ja kokemuksiimme on maailman suurin onni".

Ihana ja kauan kaivattu löytö messuilta: uusi kännykkäkotelo. Vanha virkattu malli ei pysynyt enää kiinni ja puhelin teki ihan liian usein ilmalentoja.      


Illalla tapasin serkkuni Raisan kanssa kuudelta Teatterisillan kupeessa ja suuntasimme Cafe Fontaanaan. Ensin etsittiin kahvilistaa ja pyörittiin ympäri tiskin reunustaa, mutta seinällä tiskin takana näkyi vain liitutaululle kirjoitetut ruokalistat. Aikamme vaellettua ja pyörittyä ympäriinsä meille vinkattiin kahvilistojen olevan selkämme takana seinällä. Cafe mochaccino kuulosti mielenkiintoiselta. Jälkimmäiset c-kirjaimet oli kirjoitettu aika huonosti niin että ne näyttivät ihan L-kirjaimilta. Niinpä tiedustelimme cafe mokkalliinoa:) Sen voisi ennemmin kirjoittaa mochazzino, koska sillä tavalla se kuulemma lausutaan...  Siinä oli kahvia ja kaakaota. Valitsin sellaisen ja Raisa otti cappuccinon, jota päätimme alkaa kutsua tästä eteenpäin cappulliinoksi:). Oma kahvini tuotiin lasissa ja piti sitten vielä kokeilla sitä ja todeta ihmetellen että "On se lämmintäkin!". Lopuksi voitiin vain todeta, että taidetaan käydä vähän liian harvoin ulkona kun ei enää osata edes kahvintilausta:) Käytiin vielä myös Sham Rock Cafessa ja siellä valittiin tuttu ja turvallinen tavallinen maitokahvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti