![]() |
Ennen |
![]() |
Sain lasten koulukaverin äidiltä kaksi valtaisaa kurpitsaa. Lapset lupasivat kaivertaa ne halloweeniä varten. Meinaavat kutsua vain tyttöjä vieraaksi! |
![]() | ||
Naapurin kuusivuotias kertoi, että nämä ovat metsähiiren syömiä käpyjä. Orava jättää jäljelle enemmän, näissä metsähiiren jäljiltä on vain kova ranka. |
Mietin mitä jään kaipaamaan eniten jos muutamme asuntoon jota meille on tarjottu. Eniten jäisin kaipaamaan läheistä metsikköä. Se on niin upea paikka ja lähellä, jolloin sinne on mahdollista päivittäin päästä. Toiseksi eniten jäisin kaipaamaan naapureita. He ovat kaikki todella kivoja ja aina moikataan ja jutellaan kaikkien kanssa. Toisten kanssa vaihdetaan vain muutama sana tai kommentti, mutta monien kanssa jutellaan pidempäänkin. Vastapäätä asuu tosi kivat naapurit, joiden kanssa on iltaa istuttu ja risteilylläkin käyty ja myös sivulla asuu toisessa talorivissä kaikissa neljässä asunnossa tosi mukavat perheet. Pihalla on parhaimmillaan ollut omien lasten lisäksi kaksitoista kaveria, siinä oli elämää pihan täydeltä. Osa naapurien lapsista on tullut todella tutuksi ja varsinkin pienempinä he usein istuivat seuranani etupihalla ja eräs pikkuneiti tuli välillä meille ihan vaan mun seuraksi jutustelemaan kun kokkailin samalla. Heidän kanssa on hauskaa hassutella ja meillä on ollut muutamia aika hyviä vesisotiakin. Muutenkin olemme aika vahvasti aseistautuneita tässä pihapiirissä. Löytyy tussaria, pistoolia montaa eri kokoa ja mallia, jousipyssyä, imukuppi-vaahtomuovipyssyjä, haulikkoa, avaruuspistoolia ym. Takapihan metsikköön katsoessa iltapäivällä näkyy usein juoksujalkaa pakenevia pyssymiehiä, välillä käsiraudoissa talutettavia pahiksia ja kaikenlaisia muitakin sotatilanteita. Täällä elämä ei ainakaan ole tylsää:)
Paras tai pahin lasten tempaus tapahtui reilu vuosi sitten loppu kesästä. Olin ulkoiluttamassa koiria parkkipaikan vieressä pikaisella pissatuksella noin kymmenen minuuttia. Lapset jäivät leikkimään kahden naapurinpojan kanssa. Kun tulin taikaisin pihatielle, vastaan tuli toinen pojistani valtaisa keko vessapaperia sylissään. Edes kasvoja ei näkynyt sen takaata. Tiedusteli minne hän tämän kasan laittaa. Neuvoin viemään roskikseen. Olivat koittaneet tehdä hänen veljestään muumiota, mutta ei ollut onnistunut kun vessapaperi oli katkennut liian usein. Pihalle päästyäni vastaan juoksi toinen poika sakset kädessä. Olivat muumioinnin jälkeen hakeneet villalankaa sisältä ja köyttäneet epäonnistuneen muumion katulamppuun kiinni. Muumio oli karannut ja hakenut sakset sisältä ja leikellyt langanpätkiä ranteistaan ja muutenkin ympäriltään ympäri pihaa, niin että niitä sai keräillä sieltä vielä pitkään sen jälkeen. Ennen tätä kaikkea he olivat yrittäneet rakentaa lauttaa. Olivat saaneet aiemmin ylimääräisiä metrin pituisia lautoja majan rakennusta varten. Olivat hakeneet sisältä yleisliimapullon ja yrittäneet liimata lautoja yhteen lautan tekemiseksi. Tällainen kaaos siis oli vastassa pihalla. Lauttaa olivat rakentaneet juuri tässä tänään haravoimallani yhteisellä piha-alueella, jossa kasvaa nurmikkoa. Liimaa oli mennyt niin paljon maahan, että siinä kohdassa ei edelleenkään kasva ruohoa (näkyy muuten haravoinnin jälkeen kuvassa vaahteran takana oikealla)...se vähän harmittaa. Oli siis tuhoa, hävitystä, kaaosta, sekasortoa ja sitten taas toiselta kannalta katsottuna todellista tekemisen meininkiä, iloa, kekseliäisyyttä ja luovuutta. Ei voinut kun nauraa! Sanoin ainoastaan että sakset kädessä ei saa liikkua eli ne pitää antaa pois, muuten hyvä meno kunhan lopuksi siivoatte jälkenne.
Laitoin juuri hetki sitten lapset nukkumaan. Saavat valita iltasadun tai iltalaulun välillä. Satuna luetaan usein Viisikkoa tai jotain muuta vastaavaa nuorten kirjaa. Lauluina on ollut heidän syntymästään asti olleet vakkarit, joko Sininen uni tai Korpikuusen kannon alla. Näihin molempiin on omat pienet muutokset. Joka kerta he valitsevat mikä eläin tai hahmo laulussa on päähenkilönä. Sinisessä unessa esim siili tepsuttaa ovesta sisään ja tassuttelee kaapin taa. Sillä on unilakki ja sininen yöpuku, siilien unimaahan se pikkusiilit autolla vie jne. Korpikuusen kannon alla oli tänä iltana pikku sonnin kolo, siellä on koti ja siellä on peti ja pikkusonnilla pehmoinen olo. Heillä ei ole mitään vaikeuksia kuvitella pikkusonnia kannon koloon:) Kertosäkeessä pitää laulaa että esim juuri sonnit soittaa salolla, pikkuinen sonni iloisena tanssii kirkkaalla päivänvalolla. Lisäksi äidin pitää sellainen sonni suostua ottamaan ja uskoa että pikku sonni on ihana. Hyvä muistiharjoitus muistaa aina mistä eläimestä on laulamassa ja sovittaa sanat ja laulujen asiat siihen sopivaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti